Olen erittäin kyllästynyt tähän, minua ahdistaa ja masentaa koska isäni on niin hankala,lapsellinen ja jotenkuten vanhoillinenkin. Lapsesta asti olen joutunut sietämään epätasa-arvoista kohtelua , koska faija on aina pitänyt veljeäni parempana kuin minua, minähän olen tyttö ja heikompi ja tyhmempi sukupuoleni takia. Isäni on elänyt sitä vanhaa aikaa jossa poika on aina parempi kuin tyttö lapsi. Aina jouduin lapsenakin ( ja nykyäänkin) tekemään paljon kotitöitä , veljeni ei tarvinnut osallistua niihin, ja jos veljeni kiusasi minua, niin isä käänsi tilanteen niin että syy oli minun ja tukisti, töni tai sitten otti niskasta kiinni ja työnsi omaan huoneeseen häpeämään.Veljeni varasti kerran minulta rahaa ( kyse oli 50 markasta silloin, ei mistään kolmesta markasta) jotta pääsisi rantaan ryyppäämään kaverien kanssa ja kerroin siitä isälleni, mutta hän ei välittänyt, ei edes sanonut veöjelleni siitä mitään. Veljeni haukkui minua kerran huoraksi ja isäni ei piitannut siitä. Veljeni sai/saa aina kiusata ja ärsyttää minua ja kohdella miten lystää ja isä ei välitä siitä.
Isäni mielestä en osaa huolehtia itsestäni ja tarvitsen jatkuvasti vahtia. Lapsena en saanut käydä päivisin "kylillä" kavereiden luona, en edes jäätelöllä ja aina vanhempani päättivät ketkä ovat "hyviä" kavereita ja missä seurassa saan liikkua. Ymmärrän kyllä että vanhemmat katsovat vähän missä seurassa lapsi liikkuu, mutta ihan naurettavaa että en edes 16 vuotiaanakaan saanut viettää aikaa kaikkien kaverieni kanssa ja he eivät olleet mitään " huonoa" seuraa. Vapautenikin on aika rajoittunutta. En saanut mennä yöksi kenellekään tai synttäreille ellei vanhemmat olleet kotona ja minun piti antaa kunnon raportti jos menin kaverin luokse yöksi tai synttäreille. Aina edelleenkin se sama helvetin kysely " mihin menet", " ketä sinne tulee", "onko vanhemmat paikalla", Onko alkoholi, onko poikia" ja tietenkin minulla oli kotiintulo aika ja kännykkä soi aina vähän väliä kun vanhemmat kyselivät mitä teen ja jos joku puhui taustalla niin siitä nousi kauhea halo " kuka siellä puhuu taustalla". Kun olin siinä 15-17 vuoden iässä ja halusin olla kavereiden kanssa ja mennä heidän kanssaan vietämään iltaa jonnekin, niin en päässyt. Aina jouduin olemaan ulkopuolinen ja jäämään kotiin istumaan. Muistan kerran kun yksi kaveristani sanoi näin " Ei Maija sinne pääse, Maija istuu kotona kutomassa sukkaa äidin ja isin kanssa kun ei se pääse mihinkään" Tuntui tosi pahalta aina kun minua kiellettiin menemästä. Jos päätin alkaa "Kapinoimaan" niin sain aina jonkun rangasituksen: telkkari kielto, kännykkä takavarikoitiin, ovi lukittiin etten pääse mihinkään, vanhemmat piti mykkäkoulua viikonkin ja oli kun ei minua olisikaan.
En ole saanut tukea missään asioissa. Olin pahasti masentunut ylä-asteella ja ammatikouluun mentäessä että niistä ajoista on vieläkin "musta möykky" sisällä. Äiti aina sanoo että ongelma johtuu minusta että olen tyhmä,laiska ja kiittämätön pikku prinsessa jonka muut kaverit kyllä käyvät koulun jälkeen töissä ja kyllä muut kaverit on ahkeria ja on sitä ja tätä, mutta minä en ole. En saanut myöskään ,mennä lukioon ,koska isäni mukaan :" vittu sinä siellä pärjää, sinä menet ammattikouluun ja tämä asia on käsitelty loppuun!". Jos vastustelin, niin seurasi joku kielto taas. Inäni on vielä olevinaan niin uskonnillinen ja muistan kuinka menimme kerran kesällä tutustumaan toisen paikkakunnan kirkkoon ja otin tuon lukio esille ja sanoin näin " olen jo tarpeeksi vanha päättämään osittain omista asioistani , haluan lukioon koska tiedän että pärjään siellä, ei teillä ole äidin kanssa oikeutta pakottaa minua ammattikouluun jos en halua sinne" isäni suuttui ja sanoi näin " kehtaatkin vielä haukkua minua ja vielä kirkossa, kyl sä olet aika paska " ja loppu viikko sitten mykkäkoulua.
Nyt olen 19 vuotta ja illan viettoon saan mennä jos veljeni on mukana. Muuten en. Isä sanoo aina vihjailevasti siihen suuntaan että tulen vielä joskus kotiin paksuna . Kerran hän sanoi minulle kun sanoin meneväni kaverin bileisiin niin hän sanoi näin " mikä ihmeen luuhaaminen on alkanu, kiinnostaako se poika noin pajon." En saisi olla edes nähtävästi seksuaalinen , sillä tyttöjen seksuaalisuushan on tabu hänelle. Hän sanoo että minun kanssani koittaa avaikeita aikoja koska olen sellainen ja olen tälläinen ja minua kiinnostaa pojat mukamas niin kovasti ja kohta sitä ollaan paksuna ja kohta sitä ja tätä ja tuota. En kestä!!!
Onneksi olen saamassa kohta omaa asuntoa, tosin senkin hankin vähän salaa ja sitten muutan pois. Onko kukaan viettänyt smaanlasita lapsuutta ??
Isäni mielestä en osaa huolehtia itsestäni ja tarvitsen jatkuvasti vahtia. Lapsena en saanut käydä päivisin "kylillä" kavereiden luona, en edes jäätelöllä ja aina vanhempani päättivät ketkä ovat "hyviä" kavereita ja missä seurassa saan liikkua. Ymmärrän kyllä että vanhemmat katsovat vähän missä seurassa lapsi liikkuu, mutta ihan naurettavaa että en edes 16 vuotiaanakaan saanut viettää aikaa kaikkien kaverieni kanssa ja he eivät olleet mitään " huonoa" seuraa. Vapautenikin on aika rajoittunutta. En saanut mennä yöksi kenellekään tai synttäreille ellei vanhemmat olleet kotona ja minun piti antaa kunnon raportti jos menin kaverin luokse yöksi tai synttäreille. Aina edelleenkin se sama helvetin kysely " mihin menet", " ketä sinne tulee", "onko vanhemmat paikalla", Onko alkoholi, onko poikia" ja tietenkin minulla oli kotiintulo aika ja kännykkä soi aina vähän väliä kun vanhemmat kyselivät mitä teen ja jos joku puhui taustalla niin siitä nousi kauhea halo " kuka siellä puhuu taustalla". Kun olin siinä 15-17 vuoden iässä ja halusin olla kavereiden kanssa ja mennä heidän kanssaan vietämään iltaa jonnekin, niin en päässyt. Aina jouduin olemaan ulkopuolinen ja jäämään kotiin istumaan. Muistan kerran kun yksi kaveristani sanoi näin " Ei Maija sinne pääse, Maija istuu kotona kutomassa sukkaa äidin ja isin kanssa kun ei se pääse mihinkään" Tuntui tosi pahalta aina kun minua kiellettiin menemästä. Jos päätin alkaa "Kapinoimaan" niin sain aina jonkun rangasituksen: telkkari kielto, kännykkä takavarikoitiin, ovi lukittiin etten pääse mihinkään, vanhemmat piti mykkäkoulua viikonkin ja oli kun ei minua olisikaan.
En ole saanut tukea missään asioissa. Olin pahasti masentunut ylä-asteella ja ammatikouluun mentäessä että niistä ajoista on vieläkin "musta möykky" sisällä. Äiti aina sanoo että ongelma johtuu minusta että olen tyhmä,laiska ja kiittämätön pikku prinsessa jonka muut kaverit kyllä käyvät koulun jälkeen töissä ja kyllä muut kaverit on ahkeria ja on sitä ja tätä, mutta minä en ole. En saanut myöskään ,mennä lukioon ,koska isäni mukaan :" vittu sinä siellä pärjää, sinä menet ammattikouluun ja tämä asia on käsitelty loppuun!". Jos vastustelin, niin seurasi joku kielto taas. Inäni on vielä olevinaan niin uskonnillinen ja muistan kuinka menimme kerran kesällä tutustumaan toisen paikkakunnan kirkkoon ja otin tuon lukio esille ja sanoin näin " olen jo tarpeeksi vanha päättämään osittain omista asioistani , haluan lukioon koska tiedän että pärjään siellä, ei teillä ole äidin kanssa oikeutta pakottaa minua ammattikouluun jos en halua sinne" isäni suuttui ja sanoi näin " kehtaatkin vielä haukkua minua ja vielä kirkossa, kyl sä olet aika paska " ja loppu viikko sitten mykkäkoulua.
Nyt olen 19 vuotta ja illan viettoon saan mennä jos veljeni on mukana. Muuten en. Isä sanoo aina vihjailevasti siihen suuntaan että tulen vielä joskus kotiin paksuna . Kerran hän sanoi minulle kun sanoin meneväni kaverin bileisiin niin hän sanoi näin " mikä ihmeen luuhaaminen on alkanu, kiinnostaako se poika noin pajon." En saisi olla edes nähtävästi seksuaalinen , sillä tyttöjen seksuaalisuushan on tabu hänelle. Hän sanoo että minun kanssani koittaa avaikeita aikoja koska olen sellainen ja olen tälläinen ja minua kiinnostaa pojat mukamas niin kovasti ja kohta sitä ollaan paksuna ja kohta sitä ja tätä ja tuota. En kestä!!!
Onneksi olen saamassa kohta omaa asuntoa, tosin senkin hankin vähän salaa ja sitten muutan pois. Onko kukaan viettänyt smaanlasita lapsuutta ??
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos olet käymässä ammattikoulua, niin käy se loppuun. Mikään ei nimittäin estä sinua hakemasta yliopistoon ammattikoulun papereilla. Saisipa isäsi siitä vähän nenälleen. Lukionkin voit käydä iltalukiona, jos haluat. Uskoisin kyllä sinulla olevan päätä yliopistoonkin pääsyyn, jos luet pääsykokeisiin.
Kun muutat, niin älä ilmoita vanhemmillesi muuttopäivää, osoitettasi tai puhelinnumeroasi. Ota muuttomiehet tai kaverisi mukaan muuttoavuksi. Vaihda puhelinnumero- ja osoitetietosi salaisiksi, sillä muutoin vanhemmat kontrolloivat elämääsi aina. Muuta mahdollisimman kauas.
Itse elin maaseudulla parinkymmenen kilometrin päässä kuntakeskuksesta. Kesällä tapasin kavereitani vain, jos pyöräilin 20 kilometriä kirkonkylälle. Onneksi pääsin kaupunkiin lukioon 16-vuotiaana, mutten silloinkaan osannut nauttia vapaudestani, vaan opiskelin. Nauti sinä vapaudestasi, sillä koskaan et voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tapaa kavereitasi, biletä ja opiskele. Minä sairastuin vaikeisiin sairauksiin yli parikymppisenä ja nyt minua kaduttaa, etten elänyt elämääni täysillä silloin.
Minulla vahtijana toimi äitini lisäksi oma siskoni. Hän oli katkera jokaisesta ystävästäni, jotka varmasti olivat narkomaaneja jokaikinen, ja näin hän myös äidille kertoi. Harmi minulle että hän sattui olemaan äitini lempilapsi, joten jutut menivät aina läpi. Jokaisessa menossani olivat varmasti viina ja huumeet mukana, ja jokaisesta koulun discosta tulisin vauva kainalossa takaisin. Kielloista huolimatta elin normaalin nuoruuden ystävyyksineen ja menoineni, otin huudot ja rangaistukset vastaan tyynesti ja kiukiuttelematta. Aresteja en toki noudattanut, vaan varasin aina huoneeseeni varatakin ja varakengät ja lähdin ikkunasta, tai jos äitini oli vessassa, tai kävi kaupassa tms. Aikaa myöten hän oppi että olen ihan oikea ihminen ja ihan oikeasti aion käydä ulkona niinkuin siskonikin kävi sen ikäisenä, tietenkään häntä ei moitittu ja kielletty koska hän oli se "fiksumpi ja järkevämpi".
Tietysti tunsin pahaa mieltä ja syyllisyyttä siitä etten totellut, mutta enpä olisi yhtäkään ystävääkään onnistunut saamaan jos olisin vain jäänyt kotiin vikisemään. Hyvä että olet saanut oman asunnon. Nyt vain pidät tiukan linjan, et ota joka päivä syyllistyspuheluita vastaan, katsot että pärjäät omilla rahoillasi ettei siitä päästä sanomaan, et kerro mitään mistään vaikeuksistasi vaan kerrot vain kuinka hyvin sinulla kaikki menee, ruokaa on aina riittävästi, ja uusia vaatteita saat tarvittavasti (vaikka siis olisit ihan pa). Vanhempasi tuskin rupeavat ikinä sinua kunnioittamaan, ainakaan oma perheeni ei, mutta häirintä ja ahdistelu loppuu kun et suostu enää reagoimaan heidän painostuksiinsa.
Oma äitini yrittää tänä päivänäkin saada minut myöntämään että oikeasti olen pilannut elämäni ja olen kamalan yksinäinen ja kaikki on kamalan vaikeaa. Olen siis ihan normaali aikuinen joka käyn työssä ja asun vuokralla, seurustelen ja joskus juon jopa alkoholia, voi kauheaa. Äitini ei oikeasti uskonut kun kerroin että myös hänen lempityttärensä käy ystävineen baareissa, ja ompa hän siellä umpihumalassakin ollut.
Kysyä vanhemmilatsi enää mihinkään asia lupaa koska olet täyttänyt 18v ja sinäpäivänä olet täysi-ikäinne ja lain mukaan vastaat itsestäsi ja ainoa asia mitä vanhempasi voivat tehdä on heittää ulos lapsuudenkodistasi koska heillä' ei ole enää elatusvelvollisuutta mutta sinä itse päätät taysi-ikäisenä mitä teet eikä sinun tartte edes ilmoitta vanhemmillesi mihin meet ja mitä teet koska olet täysi-ikäinen. Vanhempasi eivät ole huomanneet että heidän tyttärestään on kasvanut täysi-ikäinen nainen ja se tekee heilla kipeää. Voit tehdä ennen kuin muutat omaan asuntoon niinkuin itse haluat mennä ja tulla miten haluat´eikätertte ilmoitella kenelekkään menemisistasi. Jos ovi lukitaan kun olet täyttänut 18v niin se on vapaudenriistoa ja soitat poliisit paikalle niin loppuu. Ei muuta kun kunnon kapinointia ennen kun muutat omaan asuntoon niin ilma puhdistuu ja sanot vanhemmillesi suoraan että suomessa ihmisellä on itsemääräämisoikeus kun täyttä 18 v ja siihen loppuu vanhempien määräily.
alkanut olla enenevässä määrin provo-aloituksia...
Kyllä, meitä saman kokeneita perheen tyttäriä on paljonkin. Minäkin, vaikka olen jo lähempänä kuuttakymmentä :). En ole koskaan ansainnut vanhempieni kunnioitusta/kiitosta, tai arvostusta. Vaan, minut kasvatettiin perheen *ilmaiseksi piiaksi*.
Ja totta puhuen, edelleenkin minulta halutaan/odotetaan, vain näitä *ilmaispalveluja*. Kotivierailuni ovat ainoastaan pelkkää ikkunanpesua, pyykkäystä, siivousta, puutarhanhoitoa ja ruuanlaittoa, iäkkäille vanhemmilleni. Ja kun taannoin hoidin edesmenneen äitini hautaan. Hänen viimeiset kiitoksen sanat olivat, että olen tämän meille *velkaa*. Vaikka mitään taloudellisia avustuksia en ole koskaan kotoa saanut.
Minulla on myös vanhempi veli, joka on Jumalasta seuraava. Hänen *velkataakkansa* ei ole kavanut vuosien varrella lainkaan. Vaikka olisi luullut niin, koska hänellä on noita ikävuosia enemmän, kuin minulla. Ja hänen koulutus maksettiin aikoinaan.
Hänen kotivierailut olivat ainoastaan *laatuaikaa* vanhemmille. Jolla vanhemmat kehuskelivat/pätevät omassa ystäväpiirissä.