missä kerrostalossa

olisko tietoo missä kerrostalossa ja tai millä alueella keskustassa nämä murheelliset 2 miestä kuolleena löytynyt.

Peräpohjolan poliisi sai ilmoituksen keskiviikkona 19.5.2010 iltapäivällä, että Tornion keskustassa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta on löydetty kuolleena kaksi mieshenkilöä. Kuolleeksi todettujen henkilöiden lisäksi asunnolta tavoitettiin kaksi muuta henkilöä, jotka otettiin paikalta kiinni asian selvittämistä varten.
Poliisin saaman alustavan tiedon mukaan kyseisellä asunolla olisi mahdollisesti käytetty lääkeaineita ja huumausaineita viime päivien aikana. Poliisi tutkii onko käytetyillä aineilla osuutta kuolemantapauksiin.
Saadun alustavan tiedon perusteella poliisi tutkii asiaa huumausainerikoksena ja kahtena kuolemantuottamuksen
14080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei osoitteita eikä nimiä, kiitos.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 106 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ikäviä kuolemia kirjoitti:

olisko tietoo missä kerrostalossa ja tai millä alueella keskustassa nämä murheelliset 2 miestä kuolleena löytynyt.

Peräpohjolan poliisi sai ilmoituksen keskiviikkona 19.5.2010 iltapäivällä, että Tornion keskustassa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta on löydetty kuolleena kaksi mieshenkilöä. Kuolleeksi todettujen henkilöiden lisäksi asunnolta tavoitettiin kaksi muuta henkilöä, jotka otettiin paikalta kiinni asian selvittämistä varten.
Poliisin saaman alustavan tiedon mukaan kyseisellä asunolla olisi mahdollisesti käytetty lääkeaineita ja huumausaineita viime päivien aikana. Poliisi tutkii onko käytetyillä aineilla osuutta kuolemantapauksiin.
Saadun alustavan tiedon perusteella poliisi tutkii asiaa huumausainerikoksena ja kahtena kuolemantuottamuksen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu