Sain juuri Cultural Carelta mailin että he ovat löytäneet minulle perheen. Asia on, että katsottua perheen profilia sain " a lot of bad wibes". Ensiksi yksinhuoltoja äiti työskentelee kotoa, ja sen listäksi he käyvät joka viikka metodisti kirkossa. Kuulosti myös siltä että he ainoastaan näkevät au pairin apuna ja ei perheenjäsenenä! Sain sen tunteen että sinne en yhtään halua!
Onko tämä jolle tuttua? Voiko lähettää mailin cultural careille ja kysyä jos he olisivat ystävällisiä ja etsisivät minulle uuden perheen?
Onko tämä jolle tuttua? Voiko lähettää mailin cultural careille ja kysyä jos he olisivat ystävällisiä ja etsisivät minulle uuden perheen?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihmiset on tunnetusti perseestä. Mitäs änkeät vieraiden luo jos ei ihmiset miellytä. Voi sitä lomailla tai työskennellä muutenkin.
Olet varmaan sellainen ihminen joka haluaa myös sellaisen työpaikan jossa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Sitten alkaa valitus että asiakkaat ovat tyhmiä ja rumia ja haisevat hieltä ja valittavat ja ovat kiireisiä eivätkä palvo sitä työntekijää jolle maksavat ylihintaisista palveluista/tavaroista.
Tässä tapauksessa voi tietenkin vaihtaa kohdetta koska "perheessä" on 2 aikuista ja x määrä lapsia. Yksinhuoltaja lapset ei ole perhe.
Mun mielestä tämä oli vähän asiaton vastine. Ei au pairilla ole varaa vaatia kuuta taivaalta mutta kyllä itse ainakin katsoin tarkkaan, minne olen lähdössä. Miksipä hukata aikaansa perheisiin, joiden epäilee heti alun perin olevan hyvin oman arvomaailmansa/luonteensa tms. vastaisia. Avomielinen kehottaisin tietenkin olemaan, tuskinpa parempi tutustuminen olisi pahitteeksi. Mutta hei, eihän kukaan vuodeksi lähde asumaan mihin tahansa perheeseen... en minä ainakaan lähtisi.
Koskaan ei oikeasti tiedä millaisia ihmiset sitten oikeasti ovat. Joskus yllätyksiä tulee kun on ollut naimisissakin, ihan esittelyn perusteella on vaikea sanoa.
Ketä vaan pelottaa a) yksinhuoltaja (pelkää joutuvansa lasten vanhemmaksi) ja b) kotoa työskentely koska tuntuu että joku kyttää selän takana ja kaikesta tulee riitaa. Ja varsinkin jos ilmapiiri kiristyy niin sitten on vielä hankalampaa. Kirkosta en kyllä tekisi mitään johtopäätelmiä, kaikki jenkit ainakin sanovat siellä käyvänsä, liittyy kulttuuriin.
Toisaalta se voi olla tosi hyväkin perhe. Äiti voi olla mitä ihanin ihminen joka yksinhuoltajana arvostaa työtäsi aivan eri tavalla kuin jossain miljonääriperheessä missä kukaan ei työskentele, talossa on 16 makuuhuonetta siivottavana ja kaikki kohtelee kuin palvelijaa. Olet siis paljon arvokkaampi ja sinua tarvitaan.
Kaikissa au pair oppaissa ja infopaketeissa host perheitä neuvotaan olemaan tiukkoja ensin, sitten voi vähän höllentää vaatimuksia. Perhe maksaa jotain 7000$ au pairista USAssa (se siis taas siitä halpatyöstä) ja tietenkään ei halua antaa liian lepsua kuvaa esittelyssään. Ja monesti kun asiat sanoo lyhyesti se voi kuulostaa vähän pomottamiselta.
Loppujen lopuksi kyse on ihan henkilöstä. Jotkut yksinhuoltajat (harvoin toki) lähtevät kertomatta keskellä yötä poikaystävänsä luokse ja olettavat että au pair hoitaa lapset. Jotkut naimisissaolevatkin voivat tosin olla sellaisia, yksinhuoltajuus ei paljon kerro. Jo au pairiksi lähtiessä ottaa ison riskin eikä niitä kaikkia liittyviä riskejä voi hallita tai ennustaa. Ja toiselle loistava perhe on jollekulle toiselle helvetti. Ihan sama se on sitten toisin päinkin. Joskus palkkaa au pairin josta ei odottanut paljon joka osoittautuu taivaan lahjaksi, useimmin kuvittelee löytäneensä jotain tosi hienoa ja huomaakin joutuneensa härskisti hyväksikäytetyksi. Sen tietää vasta kuukausien päästä. Kaipa sitä on kuitenki tärkeintä itse olla rehellinen ja pitää itse sopimuksensa koska sen kanssa joutuu sitten elämään loppuelämänsä.
Vaikea ratkaisu, toivotan paljon onnea mitä sitten päätätkin tehdä! Kannattaa miettiä lasten lukumäärää ja missä perhe asuu myös. ihan noilla kertomillasi voi mennä pahasti pieleen. Tärkeää on kuitenkin että minkä perheen sitten valitsetkin että lähdet positiivisella mielellä ja avoimella asenteella. Ja muistaen että yleensä tekemällä jotain ylimääräistä saakin tuplasti takaisin. Mukaan kannattaa pakata sadepäivien varalle jokin askartelu- tai puuhakirja että lapsille on jotain ihan uudenlaista tekemistä. :)
Au Pair ON palkattu apuri eikä mikään perheenjäsen. Herätys! Et ole hakemassa mitään vaihto-opiskelijapaikkaa.
Monella au pairilla kuulostaa olevan hieman idealistinen käsitys että se perheenjäsenyys tulee ensin, työntekijyys sitten myöhemmin. Ihan totta puhut viestissäsi, ikäänkuin he olisivat menossa vaihto-oppilaaksi.
Omien todella mukavien au pair vuosien jälkeen voin kertoa että ainakin minulle perhe on hyvin yksityinen ja privaatti asia enkä ole mikään juhlaeläin. Meillä käy vieraita harvoin ja meille kaikkein parasta vapaa-aikaa on olla ihan keskenämme, milloin lasten harrastusten, milloin vaikka yhdessä ruuan laiton merkeissä. Me molemmat vanhemmat teemme työtä sosiaalisesti vaativissa olosuhteissa ja hyvin lähellä vieraita ihmisiä jolloin se oma tila ja sen säilyttäminen kotona korostuu. Me emme siis varsinaisesti *halua* ketään ulkopuolista uutta perheenjäsentä. Meidän ensisijainen motiivi ottaa au pair oli siis jokin muu.
Meille au pair on ollut aina ihan ensimmäiseksi, siis työsuhteen alussa, työntekijä. Kodissa on tietyt tehtävät jotka me aikuiset jaamme keskenämme. Tietyt vastuut jokaisella ja lapsillakin koko ajan enemmän. Jos au pair on tullut sillä mielellä että minulle ei kuulu tämä tai on koettanut luistaa töistään tai teettänyt ne meillä, sinne meni perheenjäsenyys ja jäivät valitettavasti pelkiksi työntekijöiksi. Kodissa ja lapsissa on tietyt tehtävät jotka aina joku tekee, mikä sen turhauttavampaa kuin että maksat jollekulle muulle töistä mitä sitten teet itse.
Sitten on ollut yli puolet heistä jotka ovat tulleet itse puolitiehen, ajatelleet kokonaisuuksia ennen omia työaikojaan tai mitkä tehtävät kuuluvat heille mitkä eivät. Heidän kanssaan siivosin talon yhdessä ja sen jälkeen menimme shoppailemaan. Ollaan katsottu elokuvia yhdessä, kokattu kun lapset ovat menneet nukkumaan, jaettu kalliitakin viinipulloja ja matkustettu Barbadokselta Balille, Hong Kongiin ja Singaporeen. Heidän ystävänsä ovat olleet tervetulleita meille ja he ovat saaneet ylimääräisiä palkallisia vapaita kun kavereita on meillä ollut. Heille on maksettu ylimääräisiä lentoja kotiin. He tulevat aina olemaan meidän perheemme jäseniä, heille on aina ovet auki ja he ovat aina tänne tervetulleita kuten omaan kotiinsa siellä Suomessakin.
Meillä on valmis työlista mitä on hiottu au pairien kanssa eikä se ole liian rankka. Se on aina ensimmäisenä annettu meille hakeneille ja joku joskus moitti siitä että etsimme kodinhoitajaa ja valisti että au pairin tehtävä on siivota omat jälkensä ja hoitaa lapsia. Tehtävään valittiin joku muu ja varmasti hyvä niin, lapset kun ovat koulussa 6½ tuntia päivässä.
Omalla kokemuksella kannustaisin nimenomaan ottamaan sellaisen paikan missä tehtävät on määritelty selvästi jo alussa. Se tekee odotuksista selkeämpiä ja omat au pairit ovat sanoneet että se on tuntunut turvallisemmalta. Silloin kun esittely antaa sen kuvan että perheeseen etsitään perheenjäsentä, hommia on vähän ja me olemme tosi rentoja on huomattavasti helpompi tulkita niitä odotuksia väärin ja päätyä tilanteeseen missä ei haluaisi olla. Kahden viikon jälkeen löytää itsensä kadulta laukkujen kanssa ilman rahaa koska kukaan ei ole kertonut mitä sinulta odotetaan. Sen perheenjäsenyyden kyllä ehtii ansaitsemaan myöhemmin. Ja jos ei suju sitten pitää vaihtaa perhettä.
Erinomainen viesti aikuiselta ja toivottavasti osa näistä nuorista naisista(?) lukee viestisi ajatuksella.
Itse lueskelin tätä koska olemme mahdollisesti tulevaisuudessa lähtemässä vaimoni ja kahden pienen lapseni kanssa muutaman vuoden työrupeamalle ulkomaille. Tällöin au pairin ottaminen tullee meille eteen. Olemme vaimoni kanssa lämpimiä, mukavia ja erittäin sosiaalisia ihmisiä. Kohtuullisuus tällaisissa asioissa on varmasti meillä läsnä. Sen lisäksi tuntien vaimoni, hän tulisi osallistumaan ihan omasta, välillä vähän liiallisestakin, luontaisesta uutteruudestaan johtuen töihin varsinkin jos au pairimme on mukava.
Siitä huolimatta, ja ehkäpä juuri sen vuoksi, tuntuu hieman kurjalta lueskella näiden nuorten ihmisten käsityksiä työnteosta. Olen itse ollut nuori ja tiedän kyllä kuinka paljon menojalkaa vipattaa lukion jälkeen. Mutta silti on pidettävä prioriteetit mielessä. Sovitut työt on hoidettava ensisijaisesti ja sitten vasta mietitään sitä muuta menoa, jolle varmasti vielä aikaa riittää. Au pairiksi lähdetään kuitenkin iässä jolloin on opittava työnteon merkitys ja tavat. Miehenä olin itse lautapoikana rakennuksilla ennen yliopistoon menoa. Vaikka meno oli nuorella miehellä välillä hyvinkin vauhdikasta niin silti työmaalle saavuttiin seitsemältä ja lähdettiin kolmelta, eikä välissä vedetty sikeitä missään lautakasojen välissä. Enhän vieläkään mene toimistooni nukkumaan jos edellisenä iltana on asiakkaiden kanssa mennyt pitkään.
Mitä tulee alkuperäiseen viestiin niin kyllä minimi-edellytys on että kunnioitat työnantajaperheesi elämäntapaa. Jos he ovat uskovaisia ja käyvät kirkossa niin se on heidän asiansa niin kauan kuin eivät sinua pakota kirkkoon. Itse emme ole uskovaisia mutta toki meilläkin on omia maailmankatsomuksia ja vaikka au pair ei näitä näkemyksiä jakaisi, se ei ole mikään vaatimus, niin kylä hänen tulee ainakin kunnioittaa niitä.
Tässä tekisi nyt mieli vielä paasata hiukan nykynuorten käsityksistä työnteosta yleisemmin. Sukulaisten ja tuttavien vähän vanhempia lapsia kun seurailee niin esimerkiksi ilmaislehtien jakaminen, jolla aikanaan itse hankittiin moporahat ja tytöt ratsastustuntinsa (stereotypiointia mutta siis perusajatus), tuntuu monelle vastenmieliseltä ja dorkalta kun tulotaso ei ilmeisesti ole suhteessa vaivaan sen arvoista.
Toisaalta, myönnetään että nyt leimaan vähän liikaa koko sukupolvea. Olen ihan varma että siellä on vieläkin paljon nuoria ja uutteria ihmisiä, joille au pairin hommat soveltuvat ja jotka ajanmittaan muuttuvat perheenjäseniksi ja elinikäisiksi ystäviksi. Toivottavasti itse löydämme aikanaan tällaisen.
Hyvä tuleva hostisä, kuten jo arvelitkin, minua ainakin suututtaa tuo leimaaminen. Itse sain entiseltä au pair perheeltäni vain hyvää palautetta, hoidin hommani kunnolla ja kunnioituksella, ja nautin vapaa-ajastani sitten työajan ulkopuolella. EN mesettänyt työajalla, EN jättänyt lapsia yksin kotiin ja lähtenyt shoppailemaan, EN edes shoppaillut lapset mukanani, vaan työajallani LEIKIN lasten kanssa heille mieluisia leikkejä ja pidin heille seuraa, aivan kuten au pairin työnkuvaan oletan kuuluvan.
Varsinaisen työaikani ulkopuolella autoin perhettäni arjen touhuissa mutten tästä huolimatta en kokenut olevani kotiorja, vaan ansaitun luottamuksen myötä minusta tosiaan tuli tarpeellisissa määrin se paljon parjattu "perheenjäsen". Vaikka sitä näkemystä kovasti jaksattekin kritisoida, oli se ainakin itselleni äärimmäisen tärkeää. Minulla oli talossa aikuinen keskustelukumppani, "sisaruksia", vastuuta ja vapauksia, omaa rauhaa mutta myöskin mukavaa seuraa. Omaa rauhaa soin myös perheelleni, enkä iltaisin tunkenut ahteriani perheen äidin ja isän väliin olohuoneen sohvalle valtavan laajakuvatelkkarin ja taivaskanavien ääreen, vaan keksin itselleni omaa tekemistä ja soin sen heillekin.
Au pair -urani jälkeen en myöskään heittäytynyt sossun elätettäväksi vaikken unelmaduuneihin päässytkään, ja hankkiuduin hommiin hyvinkin arkiseen ja arvolleni varmaan ihan sopivaankin paskaduuniin. En koe olevani työtä arvostamaton, ylpeä hemmoteltu prinsessa, enkä odota kaikkea tuotavan nenäni eteen. Ja vaikka tekstistäni voisikin hätäisen johtopäätöksen tehdä, en myöskään ole virheetön ja mielelläni otan palautetta tekemisistäni ja yritän vielä ottaa siitä opiksikin.
Tämän palopuheen jälkeen minun on kuitenkin todettava, että ylläolevien hostäitien- ja/tai isien kirjoitukset ovat olleet mielestäni pääosin hyvinkin järkeviä kaikkine periaatteineen. Itseasiassa "exhostmaman" palkitsemissysteemi kuulostaa minusta äärimmäisen oikeudenmukaiselta kaikkia osapuolia kohtaan. Peruspalkka on sama kaikille, niin kuin kuuluu ollakin, mutta pieni ekstra (kyseisessä tapauksessa ekstrajutut taisivat kyllä olla kaukana pienestä) hyvin hoidettujen hommien myötä lisää työmotivaatiota entisestään. Tästähän tosiaan hyötyy perhe itsekin.
Olen pahoillani, jos innostuksissani lyttäsin keskustelun korkean tason, mutta olen huono sietämään aiheetonta yleistämistä. Pitäkäähän te hostperheetkin mielessänne, ettemme me kaikki au pairiksi pyrkivät ja pääsevät ole moraalittomia laiskureita ja kiskureita! :) Itse nautin au pair -ajastani täysin siemauksin enkä siitä hetkeäkään vaihtaisi pois.
Olin vuosia sitten perheessä, jossa perhe eleli upeasti kauniilla maaseudulla lemmikkiensä keskellä ja isä arvostetussa ammatissa, äiti kotona ja kaksi suloista tyttöä n ala-asteella. Valtava talo rakennettu n. 150 v. sitten ja herttaisen kuuloinen kylä muutaman km:n päässä. Puutarhuri kävi viikonloppuisin. Oi sitä ihastusta ja onnea päästessäni perille perheen isän hakiessa minut Jaguaarillaan kentältä ja nähdessäni kauniin huoneeni ja kylhyhuoneen, jossa tyylikäs assutamme ja parveke. Tehtäväni oli lähinnä autella perheen äitiä pienissä siivoustöissä ja opetella kieltä. SAin oman polkupyörän,jolla poljin idyllisellä maaseudulla herttaisen harmaatukkaisen tädin kielitunneille. Kurssin maksoi isäntäperheeni kuin myös esitteli minua kylän nuorille sekä etsi muita au pair-tyttöjä,joita voisin vapaa-ajallani tavata.
Mutta sitten se synkkä puoli: perheen äiti oli alkoholisti, isä minun persauksissani kiinni joka käänteessä ja tytöt ilmiselvästi ahdistuneita kotinsa tilanteesta. Oli pakko lähteä ja kappas vaan, löysin kivan perheen. Yh-äiti, yksi lapsi ja kamalan ahdas huone masentavan näköisessä lähiössä, mutta kannatti. Yh-äiti oli toimittaja, kansalaisaktivisti ja tavattoman solidaarinen minua kohtaan. Lapsi hyvätapainen ja kohtelias minua kohtaan. Yh-äidin poikaystävä ja muut tuttavat fiksuja, kiinnostuneita minusta ja vietin perin mukavaa aikaa vajaan vuoden.
Kokeile, ole rohkea, älä tee ennakkopäätelmiä ja selvitä voitko vaihtaa perhettä myös paikan päällä.
No jos olisit jaany ni nyt olis sulla tulevaisuus turvattu eika tarttis kortistossa vonkua rahaa.
Hyi helvetti tuo edellinen kommentti. Anteeksi vain kielenkäyttö mutta todella vihaan mitään seksuaaliseen hyväksikäyttöön viittavaa. Eivät ne tytöt au pairiksi mene saadakseen olla isän lemmikkejä.
Ikävä kuulla juurikin tätä, että on paljon nuoria, jotka ovat laiskoja ja aikaansaamattomia vetelyksiä. Itse olen siis myös syksyllä 19-vuotta, enkä kyllä ikinä pääse eroon asenteestani, että tunnen olevani vanhempi ja saatan sanoa omista ikäisistänikin et toikin juippi tossa. Pistää vaan vihaksi oman ikäiset ja vanhemmatkin kun ovat kuin pullataikinaa, kotona asutaan eikä tietoakaan siitä mitä eläminen oikeasti maksaa. Ja vaikka asutaan kotona niin ei tajuta tehdä asioita sen asumisen eteen. Onhan se toki vanhemmistakin kiinni hyvin paljon. Itselläni on 15-vuotias pikkuveli ja vihaksi pistää aina silloin kun näkee ettei jätkä tee asioiden eteen yhtään mitään ja hyvä kun leivän saa itelleen tehtyä. Olen ottanut asiakseni huomautella ja opettaa, että asioita voi myös tehdä itse ja tehdä rahansa eteen jotain. Vaikka ei se minun tehtäväni olekkaan veljeäni kasvattaa.
Itse aloitin työn teon 14-vuotiaana juurikin lehtiä jakamalla ja isäni työpaikalla olen rahani tienannut. Ei tietoakaan viikkorahasta enkä todellakaan kehdannut eikä luonteeni antanut periksi ruinata joka päivä kotona asuessani 2 euroa johonkin. Kotoa muutin tosin 16-vuotiaana ihan omasta tahdostani, on aina ollut selvää, että haluan pärjätä omillani ja kynnys rahan kysymiseen on hyvin korkea. Tunnen epäonnistuneeni jos joudun pyytämään rahaa ja tilanteessa kun olen sossuun joutunut menemään opiskelujen ohella olen lähes poikkeuksetta tuntenut ahdistusta. Rahat itse tienaamalla tunnen itseni voittajaksi.
Niin ja itselläni oli pahin murrosikä 12-vuotiaana, se oli aikaisin, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen siihen sillä sen jälkeen olen vain tasoittunut ja saanut keskittyä itseni kasvattamiseen.
http://www.poledancecommunity.co.uk/articles/pdc-interview-oona-kivela.html
Asialliseltahan tuo nayttaa
Usko, et noin menestyvän uran tanssijana tehnyt lähtis au pairiksi, mutta kiitos veikkauksesta.
Tankotanssiura :p
Lajiin äläkä pidä sitä itsestään selvyytenä.
"Pole dancing is a form of performing art, a combination of dancing and gymnastics. It involves dancing sensually with a vertical pole and is often used in strip clubs and gentlemen's clubs."
Jos miehiltä kysyt niin paras naisten urheilulaji!