olihan mielenkiintoinen hesarin juttu tänään. Siis Helsingin Sanomat, ei seiska (Huom pyöräkauppiaat).
Siinä 2 tytöntyllleröä ajeli satoja kilometrejä martketti mummopyörällä, ja kivaa oli.
Jostain syystä heillä ei ollut tarvetta munapääkauppiaden ylihinnoittelemiin XTR /DEORE Hiilikuituspektaakkeleille. Jotka kuulemma ovat välttämättömät peruskamat, muutenhan ei pääse eteenpäin.
Hyvä tytöt ! Hyvä hesari.
Eli edukkaalla pyörällä on ihan yhtä kivaa ajella, ehkä vähän hitaammin, muttei mene rahat haaskoon.
Jopa pitkiä matkoja !!!! Huom. Ei vaan 5 km kerralla, joka kuitenkin on 80%:a ajetuista pyörämatkoista
lyhyen sesongin kotimaassamme.
Siinä 2 tytöntyllleröä ajeli satoja kilometrejä martketti mummopyörällä, ja kivaa oli.
Jostain syystä heillä ei ollut tarvetta munapääkauppiaden ylihinnoittelemiin XTR /DEORE Hiilikuituspektaakkeleille. Jotka kuulemma ovat välttämättömät peruskamat, muutenhan ei pääse eteenpäin.
Hyvä tytöt ! Hyvä hesari.
Eli edukkaalla pyörällä on ihan yhtä kivaa ajella, ehkä vähän hitaammin, muttei mene rahat haaskoon.
Jopa pitkiä matkoja !!!! Huom. Ei vaan 5 km kerralla, joka kuitenkin on 80%:a ajetuista pyörämatkoista
lyhyen sesongin kotimaassamme.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Shimano XTR tai alempi Deore ovat kumpikin yläpään sarjoja. Deore riittää oikein hyvin perushybridiin, jopa maastopyörään. Shimano XTR on enemmän maastossa ajavan valinta, myös SLX on hyvä osasarja. Ei kauppiaat näitä sarjoja ylihinnoittele, laadusta joutuu aina maksamaan jonkunverran, vastineeksi saa sitten hyvän ja luotettavan osasarjan. Deore nyt on vähän lelu, se ei oikein tunnu kestävän kovemmassa käytössä. Rikoin yhden Deore XT takavaihtajan ja nykyinen etuvaihtajakin reistailee. Sen sijaan STX-RC takavaihtaja on pysynyt hyvänä vaikka ajan melkoisen rankasti maastossa. Vaihtajan häkki saa tietysti toisinaan kolhuja ja sitä pitää oikoa.
Markettipyörää ei yksinkertaisesti kannata edullisesti ostaa, koska kalliimmalla hinnalla saa _turvallisen_ pyörän, jonka runko ei katkea alta yllättäen. Halvalla saa halpaa ja valitettavasti huonoa. Kyllä sillä oikeasti on merkitystä, että runko on hyvin rakennettu ja että osat ovat laadukkaat. Siksipä kannattaa lähteä siitä, että ketjuvahteista pyörää alle Deore-tason ei yksinkertaisesti kannata hankkia.
Vaikka pyörän jostain Citymarketista saakin hintaan 190 euroa, sellaista ei oman eloonjäämisensä ja turvallisuutensa takia kannata ostaa. Pyöräkauppiaalta saa kalliimmalla hyvän pyörän. Sellainen 700-900 euroa on hyvä määrä sijoittaa rahaa pyörään, sitten se kestää käyttöä ja on suht laadukas. Puhutaan siis ketjuvaihteisesta pyörästä tässä kohtaa. Halvemmalla saa napavaihteisia pyöriä jotka nekin kannattaa ostaa luovutushuollettuna ja hyvällä palvelulla nimenomaan ihan oikealta pyöräkauppiaalta. Markettipyörät ovat hengenvaarallisia pommeja. Yosemiten runkoon on esimerkiksi liian usein piilotettu katkaisupanos joka laukeaa kun pyörä kaatuu ensimmäisen kerran tai tulee katukivetys kohdalle. Markettipyörillä on muutenkin taipumus hajota atomeiksi kun Citymarketin kassatytöt eivät olekaan koonneet pyöriä oikein ja loppuun asti.
Suomalaisia valitettavasti vaivaa omituinen asenne, että pyörä pitää sada mahdollisimman halvalla, mieluiten ilmaiseksi. Laatu maksaa aina ja siitä kannattaa maksaa ilolla. Olen itsekin ostanut tonnin maantiepyörän, kasannut tonnin maastopyörän ja nyt olen hankkimassa 1200 euron maastoenduropyörää. Niillä kauppiaiden "ylihinnoittelemilla" osilla muuten, XT/SLX-sarjoilla.
Näin kerran kun markettipyörän kumi pamahti oikein suikaleiksi saakka, kuski kaatui asfalttiin oikein ryminällä. Jestas, että repesin. Oikein koulukirjaesimerkki markettipyörän laadusta tai oikeastaan omistajan typeryydestä. Kyseinen vanhempi rouva olisi voinut ostaa kalliimmankin pyörän paremmilla renkailla. Rouva jatkoi matkaansa taluttamalla pyöräänsä, toivottavasti talutti sen sinne minne kuuluukin, eli roskiksen viereen odottamaan noutajaa.
Onneksi Hesari on lahjomaton, ja tytöt eivät ole joutuneet munapääkauppiaiden - omaan pussiin tähtäävän - propagandan uhreiksi, ja katsopas vaan hehän nauttivät pyöräilystä, ja jää rahaa jätskin ostoon.
Helsingin Sanomat voi ostaa vaikka R-kioskilta, jos se ei satu olemaan tilattuna kotona.
Itsekin ostaisin markettipyörän ja loppurahoilla jätskiä, jos ajelisin ainoastaan teitä pitkin. Mutta kun ajo on mitä on, ja tykkään liikkua luonnossa, niin ajan ovh. 3600e täpärillä lenkit ja työmatkat sitten enemmän tietä myöten cc:llä. Ei pyörä ole sen kummempi ostos kuin mikään muukaan esim vaatteet. Tarpeen ja tilanteen mukaan, toisille tiukkaa trikoota ja toisille pikkutakki.
Tilasin muutama vuosi sitten hoppuhallista Sardan napavaihteisen, siis seitsemän vaihteisen miestenpyörän ja maksoi vajaa kolmesataa. Nyt olen ajellut n.5000km, ilman että runko tai mikään muukaan ois katkennut. Vaihteisto toimii loistavasti, yhden kerran avattu ja huollettu tähän mennessä.
Jos nyt hankkisin uuden pyörän, niin Helkama Kulkuri olis valinta, sekin seitsen vaihteinen ja varmasti uskallan lähteä vaikka kesälomareissulle kyseisellä vehkeellä. Mitään muuta ei kaipaa, kun ketjunkiristystä joskus. Ajaja tarvii huoltoa kylläkin, mutta pyörä yleensä ei alle tuhannen kilometrin reissuilla.
Ajoihan joku Jääkärillä läpi Australian. Mummis on moneen pikkuajoon paljon parempi vaihtoehto kuin joku onneton hybridi, joka ei sovi mihinkään ajoon.
Citysinkula on monessa suhteessa mummiksen modernimpi versio. Pienellä kuormalla, jäätelö, citysinkula on mummista mukavampi vaihtoehto. Jos taas ajaa paljon esimerkiksi kauppatavaroiden kanssa, on mummis varteenotettava vaihtoehto.
Ihmettelen myös näitä "runko katki" puheita perusfillareiden kohdalla. Itsellä on ollut varmaan tusina peruspyörää ja olen ryskyttänyt niillä menemään aivan surutta useita tuhansia kilometrejä eikä ikinä ole mikään paikka katkennut. Omaa tyhmyyttäni olen muutamat lipat vetänyt kun on pitänyt kikkailla jotain, mutta ikinä ei ole onnettomuus fillarista johtunut. Nytkin on alla alle 500e Trekin maasturi (siis kelvoton paska) jota olen päivittänyt varmaan toisella mokomalla koska toki arvostan sitä laadukkuutta. Mutta hyvin on matka taittunut jopa yosemitellä. Yritän sanoa vain sen että niillä edullisimmillakin peleillä pääsee ja jos harrastus vie mukanaan, sitä on valmis satsaamaan palikoiden tasoon enemmän. Sama asiahan se on joka lajissa. Voihan sitä kävellä paljain jaloin ilman että kaatuu mutta kunnon kengillä se kävely muuttuu kivikkoisella polulla hieman mukavammaksi.
Eiköhän kyse ole lähinnä makuasioista. Sitä ei voi kiistää, etteikö kalliilla maantiepyörällä pääsisi kovempaa kuin mummopyörällä. Pienempi energiankulutus mahdollistaa siten pidemmät päivämatkat ja muutenkin pidemmät reissut. Jos joku tykkää ja haluaa ajaa mummopyörällä, niin ei kai sitä kukaan estä. Samahan se on autoissa: Toinen kulkee pitkät matkat asuntoautolla ja toinen vanhalla Ladalla. Kyse on siitä, mitä asioita arvostaa ja mistä tahtoo maksaa. Tämä pätee ihan kaikkeen - joku yöpyy reissullaan teltassa ja joku hotellissa. Vaikka hotelli onkin kallis, siellä yöpyminen ei mielestäni ole hotellinomistajien propagandaan lankeamista, vaan siitä että kyseinen henkilö haluaa maksaa mukavuudesta.
Ei pyörä ole sen kummallisempi asia kuin mikään muukaan tässä maailmassa. Kannattaa vain miettiä etukäteen, mitä haluaa ja mistä on valmis maksamaan ja tehdä päätöksensä sen mukaan.
Hyvin ikävän loppupäätelmän. Suuret halpavalmistajat eivät ole kiinnostuneita tuotteestaan, kestääkö se vai hajoaako heti esittelyssä. Samaa voi ikävä kyllä todeta miltei kaikesta mitä nykyään tuotetaan, niin vaatteissa kuin kodinkoneissakin siisi miltei kaikessa mainittujen lisäksi.
Ei 50 vuotta sitten tarvinnut miettiä fillaria ostaessaan mahtaako se kestää kesääkään, sillä noita fillareita on edelleenkin käytössä. Silloin oli firman omistajilla jonkinlainen kunnia asia säilyttää laatu mahdollisimman korkealla. Nykyään on sama mitä skeidaa myydään etenkin tavarataloissa. Se on sääli sillä ei maailmaan tarvitse lisätä ehdoin tahdoin paskaa ja romua, sitä riittä muutenkin.
Nuo eliittifillarit ovat lievästi sanoen rohkeasti ylihinnoiteltuja, sillä yhä vähenevässä määrin niissäkään tarvitaan kallista käsityötä!
Mutta aikamme ahneus sikiää joka puolella, jokainen haluaa olla miljonääri, ja miksipä ei!
Olen seurannut noita nopeuslaskuennätysten murskaamisyrityksiä ja jos missä niin niissä tapahtuu paljon rungon rikkoutumisia, vanteiden särkymisiä jne. Kuitenkin olen varma siitä, että kyseiset pyörät ovat aivan huippulaatua ja lähes aina käsityötä.
Kunnollisen peruspolkupyörän hinta ei saisi ylittää 200 euroa. Usein näyttää siltä, että kyseessä on sama ilmiö kuin autoissakin, naapurille pitää näyttää, että meillä on millä mällätään.
Itse olen pyöräillyt varsin mukavasti leveäsatulaisella Oivallani jo toistakymmentä vuotta, ilman vaihteita.
Kokeilin hurjan kallista kaikin herkuin varustettua Cannodalea, en vaihtaisi, en mistään hinnasta.
Miksi ei? Vuonna 1992 pyörän hinta oli paljon enemmän kuin 200 Euroa, jos otetaan huomioon palkkojen ja muitten hintojen nousu. Miksi pyörän hinnan pitäisi pysyä paikallaan muiden hintojen noustessa?
Sitä paitsi lauseesi oli liian lyhyt. Sen tulisi kuulua seuraavasti: "Kunnollisen peruspyörän hinta ei saisi ylittää 200 euroa, mutta sen pitäisi silti olla täysjousitettu ja siinä pitäisi olla hydrauliset levyjarrut ja muut härpäkkeet, jotta sillä voisi vähän näyttää naapurin Oivalla pyöräilevällä ukolle." Ongelma on se, että pyörälläkin halutaan näyttää, mutta siitä ei silti olla valmiita maksamaan. Se leveäsatulainen Oiva on takuulla hyvä valinta, jos ei halua ajaa kovaa maantiellä tai maastossa vaan peruspyörä riittää. Ongelmia aiheuttavat halpapyörät, joihin yritetään laittaa kaikkea mahdollista vempelettä, joilla tehdään naapuri kateelliseksi ja pyörä sen näköiseksi, että sillä voi ajaa vaikka pystysuoraa seinää.
Minulla on aina ollut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta edullinen pyörä. Pyörässä olen pyrkinyt siihen, että se on mahdollisimman perusrakenteinen. Sekä katsomaan sen, että sen rakenne voisi mahdollisesti olla kestävä. Nykyään minulla on Yosemiten peruspyörä. Ainoa heikkous siinä on se, että sen alkuperäisrenkaat kuluvat todella nopeasti. Mutta toisaalta ovat edullisia ostaa. En ole koskaan halunnut laittaa rahaa pyörään liikaa, koska kalliit pyörät varastetaan ja niissä oleva naarmukin harmittaa. Yhdyn TM:n halpapyörä testiin, että lyhyet työmaa-ajot, kaupassakäynnit ja lenkit hoituvat myös edullisella pyörällä. Ja siihen tarkoitukseen Yosemiten peruspyörä on oiva väline liikkua itselleni tyypilliset alle 10km matkat vuoden ympäri. Varsinkin jos ostaa talveksi eteen nastarenkaan vanteineen muutamalla kympillä samasta kaupasta ja vaihtaa sen aina liukkailla keleillä alle.
Kummallista miten jotkut jaksaa täällä vääntää toisten pyörävalinnoista. Tämäkin lehtijuttu, josta oli kyse alussa, ei liittynyt mitenkään pyörän hankkimiseen vaan pyörämatkailuun. Jutun kirjoittaja kertoi lyhyesti pyöränsä olevan "pystypäistä mummonmallia". Toisen pyörälijän ajoasento on hiukan etukumara. Siinä kaikki, mitä tiedämme välineistä.
Sen sijaan kuvailtiin laajasti eri yhden yöpymisen sisältäviä retkiä oman asuinpaikan lähiympäristöön. Tälläinen onnistuu heikommallakin kunnolla (vartin harjoittelu päivässä) ja sillä pyörällä, mikä sattuu omistuksessa olemaan, on nähdäkseni sanoma. Takaisin voi tulla vaikka junalla, jos siltä tuntuu.
Kiva juttu ja tunnelma. Lähtekää ihmiset leppoisille retkille!
"Tämäkin Turussa sattunut pomppukeulan katkeamistapaus on sellainen, josta kuolleelle pitäisi jakaa Darwinin palkinto kiitokseksi siitä, että poisti itsensä ihmiskunnan geenipoolista. Tyhmyydestä sakotettiin kuolemalla. Olisi kannattanut ostaa alunperinkin kunnollinen polkupyörä kalliimmalla hinnalla, eli laittaa sitä rahaa pyörään kiinni reilusti."
Viehän fillaristipoju-81 välillä ne Tunturin raadot ("huippu" osilla) ulos ja mieti kirjoittelujasi samalla. Suu vaahdossa taas mennään, voi vittu mitä tekstiä.
Siitä tulevat nuo torjuvat reaktiot. Jos ajelee ilman kypärää ja lentää pää edellä asfalttiin ja vammautuu/kuolee, voi syyttää vain itseään. Samoin silloin, jos ajelee huoltamattomalla vehkeellä ja aiheuttaa oman kuolemansa. Tämä pätee myös siihen, jos ajaa katsastamattomalla autolla ja kuolee jarrujen pettäessä. Ei silloin ole vika missään muussa kuin käyttäjässä.
Reissuleidi on oivaltanut täsmälleen vapaa-aikapyöräilyn omimman luonteen ja tarkoituksen!
On helkkarin hauskaa poljeskella pikkuhiljaa pitkin mutkaisia hiekkateitä ja haistella samalla ihania luonnon tuoksuja ja tuntea kasvoillaan viileä ilma kun laskee mäen päältä laaksoon.
Kuunnella lintujen liverrystä ja NAUTTIA kesäpäivän leppoisan raukeasta tunnelmasta. Heittäytyä välillä kedolle pitkäkseen ja oikoa jäseniään sekä naukata kylmää mehua.
Ei siinä kaipailla levyjarruja ei liioin joustokeuloja, ihan vain mummon pyörälläkin pääsee nauttimaan noista ilmaisista ihanuuksista!
han pikku juttu: jos mummiksella ajelee satoja kilometrejä, täytyy peräpeilin olla joko terästä tai hirveän kipeä :D Muutaman kilometrin siirtymisiin mummis on omiaan.
joo hesarin toimittaja varmaankin valehtelee unissaan
buuahhahhahhuuhaah
Kysymys kyynikolle. Kumman luulet olevan mukavamman peffan alla, leveän ja pehmoisen tuolin
vai kovan kaljapullon. Mummiksen satula on leveä, nykyisten matkapyörien sensijaa kapea ja helvetin kova. Kummankohan luulet olevan mukavamman!
Itse poljeskelen tuolla mukavammalla levellä satulalla vajaita parinsadan kilometrin lenkkejä, entä sinä sillä superkovalla kapulallasi?
Kun kerran saat persiis alle kunnon kierrejousitetun nahkaisen Lepper satulan, niin tiedät mitä on mukavuus pyöräilyssä, ajatpa sitten yhtäsoittoa 10 tai 300 km.
Valitettavasti nuo oikeat pyörän satulat ovat häipyneet nykymuotoilijoiden kapeiden persrakoon menevien kalikoiden tieltä!
Mitä varten luulet markkinoitavan silikonipehmusteita satuloihin ja housuihin?
Kapea ja kova on mukavampi kuin leveä ja pehmeä satula. Minä en luule mitään, minä tiedän. Molemmilla on tullut ajettua riittävästi. Ainoa, mikä on kokematta, on huippuluokan nahkasatula. Niiden hinta on kuitenkin kokeiluja rajoittava tekijä, ovat kuulemma ensimmäisen vuoden aika ikäviä.
http://www.brookssaddles.com/en/Shop_ProductPage.aspx?cat=saddles - road & mtb&prod=Team Pro Titanium
Satula tulee mitoittaa tarkalleen oikein ja eräillä satulamerkeillä on Suomessakin testejä, joilla satula voidaan mitoittaa oikean levyiseksi. Liian kapea satula ei vie painoa istumaluille ja liian leveä hiertää reisiä.
Mutta asiaa tarkemmin tuntemattomalle voi sanoa yksinkertaisen nyrkkisäännön: kapea ja kova satula on mukavin pidemmillä matkoilla.
Ne "pehmusteet" housuissa on käsittääkseni hiertymiä varten, eivät niinkään pehmusteeksi.
Viime kesänä heitin yhden 50km lenkin mummiksella hyvin, hyvin pehmeällä ja leveällä penkillä ja olihan se aika epämukavaa. Pehmusteet blokkasivat verenkiertoa jolloin kankku alkoi puutumaan ja leveä satula tuntui levittävän istuinluita erilleen jolloin olo ei ollut mitenkään kehuttava. Eli ei tullut ihan sellaista ihanaa kesäfiilistä vaikka olikin mummis alla. :)
Kouluissahan on kovat penkit ja niillä istutaan päivässä lukuisia tunteja. Ei minulla ainakaan ollut niissä mitään moitittavaa vaikka eivät olleet edes muotoillut.
Koitin jokin aika sitten täysin kovaa kapeaa hiilikuitusatulaa ja ei ollut oikeasti hassumpi. Toki pitää myöntää että maantiepyörässä painetta jakautuu myös käsille ja kaikki paino ei ole kankulla.
Mikä voi olla motiivina hehkuttaa mummista tms. matkantaittoon? Se on erinomainen valinta kilometrin parin siirtymisiin. Retkipyöräily mummiksella on extreme-urheilua. Maantielenkeille paras menopeli on maantiepyörä.
Nimimerkki joohan68:n aiempiin juttuihin törmänneenä voin sanoa ykkösmotiivina olevan rahan säästyminen muuhun kuin pyöräilyyn.
Ruodiksen fillareista? Polkupyörämarssit yleensä 50 kilometriä, ihan vaan tavallisella fillarilla ja leveällä satulalla,vrt mummis. Ei hiraantunut peffa ja matka taittui.
No mutta siellähän kaikki muukin oli niin mukavaa.
Säkylässä ajettu Pyhäjärvi GP oli reippaat 70-kilometriä. Sitä ajettiin kuukausittain. Pisin päivämatka taisi olla rapiat 130 km.
Runkokokoja oli vain yksi. Pitkänä miehenä siitä sai kohtuullisen ajoasennon, mutta lyhythän se oli. Satuloiden kanssa täytyi olla tarkkana, jotta sai vanhan nahkasatulan. Silloin se oli siedettävä. Ne olivat kohtuu kapeita.
Samoin oli jotain kokeilu renkaita, joita piti välttää. Niillä ei pystynyt ajamaan.
Uusimmissa oli jo 80-luvulla jotain muovivirityksiä, joita piti välttää. Nykyinen messuilla näkemäni Jääkärin satula oli aivan liian leveä pyörämarssille. Sopii enemmän varuskuntalähetille.
Aika kieltämättä kultaa muistot. :)
Tällä palstalla on välistä vähän ihmeellistä kurjuuden ihannointia. Pyörässä ei saisi olla vaihteita, sen pitää painaa kuin synti ja satulakin voi olla mitä vain, jotta pyöräily olisi "aitoa". Miksi hyvin toimiva tuote ja käyttöergonomia olisi pois nautinnosta?
Toisaalta täällä on erittäin hyvin edustettu myös vastapuoli, joiden mielestä ajosta voi nauttia vasta kun fillareihin ja oheiskrääsään on upottanut 3000€. Tässäkin tapauksessa motiivit on sitten jo muualla kuin pyöräilyssä itsessään.
Mukava kuvaus Retkireinolla kesäpäivän tunnelmasta.
Haastan kaikki muutkin tässä säikeessä kirjoittaneet tekemään tänä kesäkautena ainakin yhden pikku retken niin että lähtee kotiovelta polkemaan ja illaksi saapuu valitsemaansa kohteeseen, joka ei ole entuudestaan tuttu. Matkan pituuden ja mukana kulkevan varustuksen voi säätää niin, että onnistuu sillä fillarilla, millä muutenkin tykkää ajella. Maantiepyöräilijän ei esimerkiksi tarvitse vaihtaa mummikseen eikä päinvastoin.
Takaan että tuosta päivästä ja illasta jää ihan erilaiset muistot vuosienkin päähän kuin tietokoneen ääressä vietetystä :). Iloisia löytöretkiä kaikille.
Erinomainen ehdotus! Pyöräily on tässä tietoteknisessä yhteiskunnassa helpoimpia tapoja järjestää itselleen ihkaoikea seikkailu.
Luettavaksi kertomuksen junalla ja polkupyörällä tehdystä retkestä pohjoissuomesta etelänorjaan
ja takaisin, mutta tänne se on liian pitkä juttu.
Kertomus on kirjoitettu 1955 ja päiväkirjamuotoon ja on autenttinen kuvaus sen ajan oloista ja pyöräilystä.
Tarina on hauskasti kirjoitettu ja varustettu joillakin mustavalkokuvilla.
Paljon ovat ajat muuttuneet.
Lyhyt lainaus muistiinpanoista 55 vuoden takaa:
Päätimme pysähtyä ruokailua varten noin neljänkymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Billingforsissa. Näin sitten nauraen ja laulaen laskimme lukuisia pitkiä alamäkiä. Autoista ei enää ollut haittaa, kuten oli ollut vielä edellisellä tiellä.Tällä taipaleella näimme koko retkenmme hienoimmat maisemat ruotsin osalta. Se oli todella kaunista seutua. Vehmasta ja samalla jylhää. Ajoimme tyypillisten Taalainmaalaisten maakylien läpi. Kansa katseli menoamme silmät renkaina- ja senhän ymmärtää- harvoinhan heillä on tilaisuutta lepuuttaa silmiään n ä i n miellyttävällä ja komealla tavalla....
Kiertäessämme Laxjö nimistä järveä oli näköala niin kaunis, että ihan itkettää näin jälkeenkin päin. Saman järven pohjoisosassa lepäävässä Laxrbyssa näyttää olevan tapana haudata laivoja rannoille. Siinä makasi ruuhta jos minkälaista rantavedessä.
Vihdoin nälästä kiljahtelevalle vatsalle suureksi helpoitukseksi saavuimme siihen Billinforsiin. Vaan kuinkas kävikään- ennekuin huomasimmekaan olimme ajaneet koko "kaupungin" läpi. Kun vielä paha titu antanut kääntyä takaisin, niin mikäs siinä auttoi, kuin kuljettaa nälkäistä vatsaa aina vain eteenpäin. Päätimme syödä justiinsa, kun vain näemme sellaisen sopivan kaupan josta saisimme ostaa materiaalia kyseistä aikomustamme varten, Matka jatkui kilometri toisensa perään, eikä sopivaa kauppaa vain ilmestynyt näkyviin.
Mieliala alkoi vähän osoittaa laskemisen oireita ja lopulta ajoimme vain, vaikka ympärillämme olisi levittäytynyt minkälainen paratiisia muistuttava maisema tahansa. Karttaa taas tutkiessamme havaitsimme, että edessämme oleskelee noin 30 kilometrin päässä Ed niminen kaupunki.
Karavaanimme sai siis määräyksen painella sinne!
Ajettuamme sisään kaupunkiin, havaitsimme että taas oli menossa se helv...-tuota se siesta-aika. Muoto mustana odottelimme sitten tunnin ja ah sitä onnen hyrskettä kun vihdoin pääsimme tutustumaan "Konsumin" hyllyihin.
Tarina jatkuu kuvauksella kuinka lopuksi ostimme tuosta runsauden sarvesta perunoita ja leipää sekä pulloihimme maitoa.
Retken tapahtuma aikana olin itse 14 vuotias pojan jolppi ja kaverini jo armeijan käynyt nuorukainen.
Fillarit olivat muistaakseni Jaguar merkkiset ja pyörälaukut ompeli äitini ja ne tuettiin vaneripohjalla. Ajoasuina patalakki pusero polvihousut ja sandaalit. Yöpyminen teltassa ja makuupusissa. Ei ollut retkipatjoja, eikä teltassakaan pohjakangasta.
Ei liioin trangiaa, oli vai bensalla toimiva pieni painekeitin ja paistinpannu sekä kattila.
Mielelläni laittaisin koko tarina kuvineen luettavaksi ja verrattavaksi miten nykyaikana kaikki on paremmin kuin silloin 10 vuotta sodan jälkeen.
Mutta silti tämäkin retki on lämmin muisto ja erityisesti muisto kymmeniä vuosia sitten kulleesta matkakumppanistani!
Kiitos Veka! kertomuksestasi ja olisi kiva kyllä vaikka lukea koko tarinakin. Jos joskus sen lisäät nettiin niin toivottavasti laitat linkkejä eri palstoille, moni muukin olisi varmaan kiinnostunut.
Kyllä, mainio ehdotus, ja matkakertomukset sitten tänne foorumiin:) Itselläkin olisi tarkoitus kesän aikana tehdä muutamia pidempiä pyöräretkiä ja yöpyä teltassa. Joten otan haasteen vastaan. Semmoisia reissuja en ole ennen tehnytkään, joten innolla odotan että jo pääsisi matkaan. Toivoisin että useampikin vaihtaisi esim etelänlomansa tämäntapaiseen retkeilyyn, suomessa kuitenkin kaunista luontoa ja hienoja paikkoja riittää, ja jos se ei enää riitä, voi vaikkapa valloittaa Viro tai Ruotsi. Yksi ulkomaan lentomatka aiheuttaa päästöjä henkeä kohden saman verran kun vuoden aikana henkilöautolla tehdyt päivittäiset työmatkat, joten pallomme hyvinvoinninkin kannalta pyöräretkeily on mainio vaintoehto. Ja omasta mielestäni ainakin rentoutuminen onnistuu paremmin hiljaisella järvenrannalla kuin täpötäydellä kanarian hiekkarannalla. On se vaan niin että polkupyörä on maailman paras keksintö. Pyörän jälkeen:)