Näin se vaan on. Pohdinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että on olemassa vain ihastumista ja kiintymystä.
Ihminen ei voi "rakastua" ennen kuin tulee sukukypsäksi. Lapsi voi kuitenkin sanoa äidilleen rakastavansa tätä, mutta kyseessä on vain kiintymys. Sitten kun hän joku päivä "rakastuu" on kyseessä ensin ihastuminen ja ajan kanssa kehittyy kiintymys, joka voi pitää yhdessä, vaikka ihastus laantuisikin.
Rakkautta ei ole kukaan onnistunut määrittelemään, koska se ei ole tunne. Se on vain ihmisten keksimä nimi asialle, jota he eivät ole ymmärtäneet.
Ihminen ei voi "rakastua" ennen kuin tulee sukukypsäksi. Lapsi voi kuitenkin sanoa äidilleen rakastavansa tätä, mutta kyseessä on vain kiintymys. Sitten kun hän joku päivä "rakastuu" on kyseessä ensin ihastuminen ja ajan kanssa kehittyy kiintymys, joka voi pitää yhdessä, vaikka ihastus laantuisikin.
Rakkautta ei ole kukaan onnistunut määrittelemään, koska se ei ole tunne. Se on vain ihmisten keksimä nimi asialle, jota he eivät ole ymmärtäneet.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Ihminen ei voi rakastua, ennen kuin tulee sukukypsäksi? Ainakin minä olin tosi rakastunut - tai ihastunut jos haluat sitä ilmausta käyttää, - jo 7-vuotiaana luokkakaveriin.
En usko. Etkä usko itsekkään. Kyseessä on ollut vain jokin mieto hyvänolon tunne, mutta haluat vakuutella näin itsellesi, koska ajattelet sen olevan jotenkin hienoa ja ainutlaatuista.
On aivan luonnollista yrittää löytää ylpeydenaiheita omista kokemuksistaan, mutta jos pyritään totuuteen niin täytyy osata suhtautua kaikkeen objektiivisesti.
Ja höpsis! Mä olin niin ihastunut siihen luokkakaveriin, että tein vaikka tikusta asiaa päästäkseni juttelemaan sille ja tuijotin sitä vähän väliä ja näin untakin siitä. Vaikka olin 7-vuotias. Ja muistan vieläkin sen ihanan tunteen, kun se tuli koulussa vastaan ja sanoi jotakin mulle. Ja myös mustasukkaisuuden jos se jutteli jollekin toiselle. Ihminen voi ihastua missä iässä vaan. Koska et ole liian nuori tai liian vanha.
Voihan ihminen tulla mustasukkaiseksi, jos sisarus saa vanhemmilta enemmän huomiota. Tarkotittaako se silti, että ollaan ihastuneita omiin vanhempiin?
Kyllä, lapsi on ihastunut ensimmäiseksi omiin vanhempiinsa.
Miten perustelet/todistat, että lapsi muka on ihastunut vanhempiinsa? Freudiltako tämän tiedon sait?
En ole koskaan ollut ihastunut vanhempiini. Lapsena olin sen sijaan ihastunut useaan poikaan...
Eihän romanttinen/seksuaalinen rakkaus ole ainoaa rakkautta. Rakastaa voi perheenjäseniä, ystäviä, eläintä musiikkia, luontoa, elämää jne. Eikä siinä ole iällä mitään merkitystä. Miksi lapsi ei voisi rakastaa äitiään? Totta on se että rakkautta on hankala määritellä, varsinkin jos kohteena on jokin muu kuin elävä olento. Minusta kuitenkin voisi sanoa että sellaiset tunteet mitä esimerkiksi luonto tai musiikki voivat saada aikaan, ja miten merkityksellisiä asioita ne voivat olla, ovat rakkauden tunteita.
"Rakastaa voi perheenjäseniä, ystäviä, eläintä musiikkia, luontoa, elämää jne."
Kiintymystä, nautintoa, hyvänolontunnetta, dopamiinia aivoissa. Näistä puhuminen on paljon korrektimpaa kuin rakkaudesta puhuminen.
"Minusta kuitenkin voisi sanoa että sellaiset tunteet mitä esimerkiksi luonto tai musiikki voivat saada aikaan, ja miten merkityksellisiä asioita ne voivat olla, ovat rakkauden tunteita."
Mitä ovat rakkauden tunteet? Nyt vain sanot, mikä liittyy rakkauteen, mutta et mitä rakkaus on. Tosiasiassa rakkaus on vain "joku juttu" josta ihmiset tykkäävät puhua kun haluavat tehdä asiasta ison numeron, mutta eivät voi sitä selkeällä logiikalla tehdä. Siksi on keksitty sellainen epämääräinen käsite kuin rakkaus.
miten sitten itse voit sen niin hyvin määritellä, tai siis määritellä että mikä sitä ei ole? Väitätkö ettei kiintymys, nautinto, hyvänolontunne ja dopamiini aivoissa kuulu rakkauteen?
Väitätkö ettei niitä asioita ole joita ei voi selkeästi määrittää? Miten esim viha? Voitko tarkasti määrittää mikä on vihaa ja mikä ei? Jos et niin tarkoittaako se mielestäsi että vihaa ei oikeasti ole olemassa? Entäs älykkyys?
Viha on universaali tunne, se perustuu tietynlaiseen kemialliseen reaktioon aivoissa. Se tekee siitä todellisemman kuin rakkaus, joka on vain eräänlainen ihmisen kehittämä asioiden ja/tai tunteiden yhdistelmä. Käytin tätä samaa esimerkkiä toisessakin kohtaa: Jos vaikka pujotan donitsin banaaniin ja keksin kyhäelmälle nimen niin rakkaus on yhtä todellinen kuin tämä banaanin ja donitsin yhdistelmä.
rakkauteen liittyvä hyvänolontunnehan aiheutuu dopamiinin tuotannon lisääntymisestä.
Se on totta, mutta pointtisi on? Onko se hyvänolontunne yksin sinusta rakkautta?
vain se, että vihan lisäksi myös rakkaus liittyy aivojen kemikaaleihin. Toiseen kysymykseesi, rakkautta on minusta sekä hyvänolontunne että myös aktiiviset rakastavat teot.
Jos niin haluat rakkauden määritellä: Teot fiilis. Sitähän tässä ollaan yritelty määritellä. Monet lisäävät siihen sitä sun tätä.
Voi vidde sä oot pihalla. Viha ei perustu mihinkään reaktioon aivoissa, vaan johonkin asiaan joka tulee tajuntaan (joka aistitaan tai jota ajatellaan). Sitten se aivojen syövereissä yhdistetään negatiivisiin asioihin joka käynnistää sen kemiallisen reaktion. Samoin kuin vaikka pelko, tai vaikka se rakkaus! Kyllä; rakkauden tunteekin aiheuttavat aivoissa kemikaalisia reaktioita. Samoin se tuntuu myös koko kropassa hermoston kautta, kuten muutkin vahvat tunteet.
Kannattaiskohan sun vähän miettiä ennenkuin höliset jostain donitseista ja banaaneista. Etkä muuten edes vastannut yhteenkään kysymykseeni, taisi mennä peukalo suuhun?
itsestäsi mutta et rakkaudesta?
Rakkaus on kyllä tunne, paremminkin se on aikamoinen kimppu tunteita. Se on myös tekoja, eli rakkaus joka ei ilmennä itseään, ei ole rakkautta. Rakkaus on oikeastaan sinussa oleva voima. Vain sinä itse päätät, käytätkö ja näytätkö sitä.
Se mikä estää rakkautta, on itsekkyys. Alat käydä kauppaa eli ensin lasket mitä sinä saat ja annat vain saman verran takaisin. Lopulta kun kukaan ei anna tai osoita sinua kohtaan rakkautta, lakkaat sinäkin tekemästä niin. laskelmoit onko sinua kohtaan osoitettu juuri sellaista mitä sinä tahdot, ellei et juuri anna arvoa muiden teoille tai tunteille. Ankeimmillaan tuollainen pelaaminen johtaa hitonmoiseen yksinäisyyteen ja kyynistymiseen.
Rakkauden paradoksi on, että mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa. Rakkautta täytyy pystyä osoittamaan myös heille jotka eivät ole ”ansainneet” sitä – ja oikeastaan juuri heille. Näin mm. äiti, isä ja lapset toimivat keskenään. Naisen ja miehen välinen rakkaus on ehkä se vaikein laji. Siitä muodostuu kovin helposti pelkkää taistelua vallasta. Erotiikka altistaa tuohon, sillä kun siitä muodostuu vain omien tarpeiden tyydyttämistä toisen ihmisen avulla, varsinainen rakkaus kuihtuu pois.
Ihastuminen on vasta ensimmäinen porras, joka mahdollistaa rakkauden ja rakastumisen. Rakastuminen on prosessi, jossa kumpainenkin opettelee antamaan.
Rakkaus pelottaa useimpia ihmisiä. Itsensä alttiiksi paneminen, etenkin tunteiden osalta, on pahinta mitä tiedetään. Rakkauteen kuuluu myös tuska, sillä se mikä satuttaa rakkaintasi satuttaa myös sinua. Samoin ellei se toinen osapuoli jaksakaan aina olla hyvä, olet haavoittuvampi hänen osaltaan enemmän kuin ketään muuta kohtaan. Muistaen että samoin itse voit haavoittaa pahasti sinua rakastavaa ihmistä.
Niin, moni kaipaa rakkautta ja odottaa että joku jostain tulee sitä antamaan. Moniko on ensin itse sitä valmis antamaan? siinä ytimessään se, miksi rakkautta on niin vähän.
"Rakkaus ... on myös tekoja, eli rakkaus joka ei ilmennä itseään, ei ole rakkautta."
Rakastaa voi myös kaukaa tekemättä mitään konkreettista. Joskus niin on suorastaan pakko tehdä. Tätä voisi pitää hyvin epäitsekkäänä rakkauden muotona. Vaikka tunnekimppu ei koskaan ilmene tekoina, ei se todellakaan ole olematon henkilölle, joka näitä tunteitä kokee.
"Se on myös tekoja, eli rakkaus joka ei ilmennä itseään, ei ole rakkautta. Rakkaus on oikeastaan sinussa oleva voima. Vain sinä itse päätät, käytätkö ja näytätkö sitä. "
Huomaan tässä ristiriidan. Jos rakkaus on minussa oleva voima, mutta en näytä tai käytä sitä niin eihän se sitten olekkaan rakkautta, kun en sitä ilmennä.
Mutta ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. On kuitenkin niin, että 'rakkaus' on nimi usealle eri käsitteelle, minkä takia on vaikeaa määritellä sitä tai puhua siitä selkeällä logiikalla.
"Ihastuminen on vasta ensimmäinen porras, joka mahdollistaa rakkauden ja rakastumisen. Rakastuminen on prosessi, jossa kumpainenkin opettelee antamaan."
En ole samaa mieltä. Rakastuminen on vaihe, jossa kahdenkeskinen kiintymys kehittyy. Ja voihan rakkaus kehittyä muutenkin kuin ihastumisella. Ja onko todellinen rakkaus sitä, että kaksi ihmistä vain antaa jatkuvasti toiselle kaikkensa? Ei se ole mahdollista, sillä se on ihmisluonnon ja tasapainon vastaista. Aina tulee taantumia.
"Rakkautta täytyy pystyä osoittamaan myös heille jotka eivät ole ”ansainneet” sitä"
Rakkautta eli siis mitä tahansa välittämistä? Siinäpä yksi määritelmä rakkaudelle. Rakkaus voi myös olla ilmaisu suurille tunteille ja se voi myös olla kahdenvälinen tila, jossa halutaan tehdä toinen onnelliseksi.
Niinpä, mutta ehkä vaan et halua jostain syystä nyt koko rakkautta.
Enivei, laitan tähän nyt jotain.
"Huomaan tässä ristiriidan. Jos rakkaus on minussa oleva voima, mutta en näytä tai käytä sitä niin eihän se sitten olekkaan rakkautta, kun en sitä ilmennä."
Miksi sen pitäisi ilmetä ulospäin aina? Et sä aina ilmennä vihaakaan, vaan on paljon tilanteita, missä sä todella vihaat tai inhoat olla, mutta et voi ilmaista sitä millään tavalla, ja suurimmaksi osaksi et voi tunteita käyttää. On ne tunteet silti olemassa. Toisaalta, kaikki käyttö kasvattaa tunnetta. Vihainen on vihainen, oli vähän tai paljon.
Rakkaus, kiintymys ja blaa, blaa. Mitä väliä, määrittele ihan millä nimityksellä haluat, jos sulla on tarve keksiä pyörä uudelleen, niin eihän sen väliä. Mutta mitä väliä sillä on nimittääkö sitä rakkaudeksi vai kiintymykseksi? Mitä väliä sillä nyt sitten on, voithan sä määritellä sen omassa päässäsi vaikka öiseujaebfiuaerg:ksi ja mitä sitten? Se on olemassa, ei ole, se on sekä kemiaa/biologiaa ja selittämättömyyksiä.
Niin, en oikein tiedä, miksi jotain mitä sinä (tai joku muu) et voi tarkalleen määritellä, ei voisi olla olemassa.
Se mitä tarkoitan, on sitä että rakkaus on olemassa vain samalla tavalla kuin vaikkapa banaani, jonka ympärille pujotan donitsin ja keksisin kyhäelmälle nimen. Rakkaus on samanlainen ihmisen kyhäelmä, joka koostuu erilaisista tunteista ja asioista.
Oivalsit oikein, eli ellet kykene ilmaisemaan millään tasolla rakkauttasi, se voima hiljenee ja kuolee pois. Kyynistyminen on juuri tätä. Jos olet kyllin kyyninen, ei kenenkään ihmisen hehkuvinkaan rakkaus sitä sinussa sytytä. Voit toki kokea erilaisia aistinautintoja.
Rakkautta on tutkittu. Kun puhutaan etenkin naisen ja miehen välisestä rakkaudesta, niin kyllä se on prosessi. Kummallakin on ensin oltava alttius rakastumiseen. Sitä voi kuvata sanonnalla; ”ei ole enää mitään menetettävää”. Tietynlainen sisäinen tyhjyys, vaikka kaikki olisi ”hyvin”.
Ihastuminen, voi olla kiinnostusta, mielikuvien luomista, kiihkeää kaipuuta jne. Tässä vaiheessa jos saa positiivista palautetta, vastatunnetta, huomioon ottamista, seksuaalista mielihyvää, hellyyttä, lähtee kehon toiminta liikkeelle. Hormonimyrskyt seuraavat toinen toistaan kunnes laantuvat pikkuhiljaa. Samaan aikaan aletaan tutustua paremmin toisiinsa ja toistensa ominaisuuksiin. Keskimäärin ajankulussa tuo on noin vuoden päivät. tämän prosessin on ajateltu olevan tarpeen että kaksi ihmistä saa aikaa muodostaa kiintymystä toisiinsa sekä jälkeläisten kannalta ajateltuna suojaa syntyvää lasta.
Sitten seuraa rakkauden kehittymisen vaihe, eli enää ei tuntemukset ohjaa vaan luodaan kohta kohdalta sitä omaa tapaa rakastaa. Alkaa ”arkipäiväistyminen” ja tällöin vasta tietoinen ajattelu ottaa enemmän ohjaksia. Käytännössä mietitään yhteen muuttamista, tulevaisuutta suunnitellaan, yhdistetään sukuun ja ystäviin sekä tehdään niitä yhteisiä pelisääntöjä. Vuosien saatossa siis kysytään todellakin sitä, haluaako sitä omaa rakkauttaan käyttää ja kasvattaa vai pääseekö itsekkyys vallalle ja toisesta tuleekin vain omien tarpeiden tyydyttäjä.
Totta että suhteet perustuvat erilaiselle lähtötilanteelle ja tunteelle. On ihmisiä jotka rakastuvat rakkauteen, eli kun joku osoittaa itseä kohtaan intohimoisia tunteita, he nauttivat vain tuosta tunteesta ja ihminen sinänsä on merkityksetön. Niin kauan kun henkilö saa ihailua ja palvontaa suhde sujuu, mutta jos se loppuu, hän lähtee etsimään uutta.
Mitä tahansa välittämistä? Tuota, tämä lienee se vaikein paikka rakastamisessa. Mieti kun mokaat, käyttäydyt huonosti, olet väsynyt ja räjähtänyt ulkonäöltäsi, lihonut, masentunut, ilkeä, sairas – jopa vakavasti, tehnyt virheellisiä ratkaisuja jne. Miten sinuun suhtaudutaan? Kuinka itse suhtaudut kun toinen tekee noin? Vaikka me ärrymme, siitä huolimatta meidän tulisi osoittaa rakkauttamme. Antaa anteeksi, tukea ja lohduttaa, olla pitkämielisiä, olla kostamatta tai hylätä. Luulen että mieluummin jätämme nuo ”alentavina” tai ”typerinä” tekemättä.
ei kaikille ole helppoa. On vain kaikenlaisia tuntemuksia mutta niiden nimeäminen ei onnistu. Miehet ovat muuten tässä vähän altavastaajia, jo siksikin etteivät he opi lapsina antamaan nimiä tunteille.
Tunteille on tavanomaista, että ne näkyvät. Olemme jopa aikamoisia veijareita lukemaan niitä (sanaton viestintä) sekä tulkitsemaan – mikä ei aina osu kohdilleen kuin oletamme.
Ihminen joka sanoo rakastavansa mutta on ilkeä, pahansuopa, kova jne. ei ilmennä rakkauttaan millään tavoin. Ihminen joka torjuu kosketukset, hyväntahtoiset eleet ja ottaa vain omansa, ei myöskään ilmennä rakkautta.
". Alkaa ”arkipäiväistyminen” ja tällöin vasta tietoinen ajattelu ottaa enemmän ohjaksia. Käytännössä mietitään yhteen muuttamista, tulevaisuutta suunnitellaan, yhdistetään sukuun ja ystäviin sekä tehdään niitä yhteisiä pelisääntöjä. Vuosien saatossa siis kysytään todellakin sitä, haluaako sitä omaa rakkauttaan käyttää ja kasvattaa vai pääseekö itsekkyys vallalle ja toisesta tuleekin vain omien tarpeiden tyydyttäjä."
Olen eri mieltä.
Se tietoinen rakastaminen alkaa tässä ja nyt.
Se tahto rakastaa ja tietoisuus lähtee jo ennen kuin olet tavannut tuon henkilön johon rakastut. Sillä tavoin sitä suhdetta rakennetaan.
Jos kuvittelee että ensin kun on avoin rakastumiselle jonka jälkeen sitten toiseen rakastuu hormonimyrskyjen turvin ja vasta myöhemmin tulee tietoinen valinta eteen niin on jo menty metsään.
Rakastaminen on tahtotila ja se lähtee hetkestä nolla eli nyt liikkeelle. Ei sitten kun näet sen toisen, ei sitten kun olette viettäneet yön yhdessä, ei sitten kun rakastumisvaihe on ohi.
Olen täysin myös eri mieltä että suhde aina "arkipäivästyy". Suhde on jo arkipäivää silloin alussa. Jos ihminen asenteellaan sopeutuu ajatukseen ettei se sen erikoisempaa tule olemaan kenenkään kanssa kuin todellakin normaali päivä niin hän on jo ottanut askeleen eteenpäin rakkautta kohti.
Turha vedota tässä tutkimuksiin koska tutkimuksissa keskitytään eri asioihin.
Tutkimuksissa tahdotaan aina tutkia sitä miten joku kehittyy ottamatta huomioon miten ihmiset olisivat voineet toimia toisin jo alusta lähtien. Siinä ollaan tarkkailutilassa joka monia vaivaa jo näissä suhteissa. Ollaan sisäisestikin passiivisia ja kovasti ihastellaan/unelmoidaan muttei kyetä tajuamaan miten omalla tahdolla/asenteella vaikutetaan jo siihen miten toista havainnoidaan, valitaan kumppani ja miten itsellekin osoitetaan miten tärkeä suhde on.
Osa ihmisistä on hyväksynyt tämän suorastaan pelottavasti että rakkaus kestää vain sen ihastumisen/hormonimyrskyn ajan ja sen jälkeen sitten ehkä ollaan yhdessä jos jaksetaan. Usein ei jakseta. Alunperin se henkilö on voinut olla väärä (ollaan lähinnä yhdessä seksuaalisen himon vuoksi, muuten ihmisillä ei ole muuta yhteistä) tai sitten ei ole ollut tahtoa edes yrittää.
"Mieti kun mokaat, käyttäydyt huonosti, olet väsynyt ja räjähtänyt ulkonäöltäsi, lihonut, masentunut, ilkeä, sairas – jopa vakavasti, tehnyt virheellisiä ratkaisuja jne. Miten sinuun suhtaudutaan? Kuinka itse suhtaudut kun toinen tekee noin? Vaikka me ärrymme, siitä huolimatta meidän tulisi osoittaa rakkauttamme. Antaa anteeksi, tukea ja lohduttaa, olla pitkämielisiä, olla kostamatta tai hylätä. Luulen että mieluummin jätämme nuo ”alentavina” tai ”typerinä” tekemättä."
Riippuu asiasta.
Jos kyseessä on pettäminen niin miten rakkauden negaatiohon pitäisi vastata oikein vain oman rakkauden lisäämisellä?
Jos toinen tekee tekoja joiden tarkoitus on kyseenalaistaa koko rakkauden olemassaolo niin miksi toista vain pitäisi yrittää rakastaa?
Sama koskee henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä ilkeyttä. Miksi antaa anteeksi rakkaudella jotain jos toinen osoittaa kaikkea muuta paitsi rakkautta?
mutta puhun nyt kokemuksesta. Jos kumpikin lähtee tuosta ajatuksesta että ei sen väliä millainen toinen on, ja päättää sisukkaasti oppia elämään sen toisen kanssa, homma onnistuu. Emme kuitenkaan voi ohittaa sitä tosiseikkaa, että meillä on myös osa eläintä. Eroottiseen viehtymykseen se vaikuttaa eniten. Yksinkertaisesti emme vain tunne ”vetoa” kaikkiin, vain harvoihin ja valittuihin.
Seksuaalinen viehtymys on parisuhteen perusta. Toki voit tyydyttää perustarpeesi kenen kanssa vain, mutta saadaksesi pysymään tuon tilan, siihen tarvitaan myös biologisesti (ja evoluution kulmasta) se ”oikea” yksilö.
Et voi ohittaa tosiseikkoja, ikävä kyllä. En voi vain päättää rakastaa ketä tahansa , siihen tarvitaan monta aluetta että se tosiaan toteutuu. Olen elänyt avioliitossa jossa ei ollut eroottista viehtymystä. Kyllä se vain ajan kuluessa oli niin, ettei kyennyt enää kiihottumaan edes omien tarpeiden ”pakosta”.
Tuosta olen todella eri mieltä että: ”Jos ihminen asenteellaan sopeutuu ajatukseen ettei se sen erikoisempaa tule olemaan kenenkään kanssa…”. Ikävä kyllä todellisuus on toista. Jokainen ihminen on oma ainutkertainen olento. Rakastuessaan rakastutaan juuri siihen yksilöön ja opitaan juuri hänen ominaisuuteensa, eikä hän ole korvattavissa kenelläkään toisella. Toki voi elää yleensä jonkun kanssa, ja oppia häntäkin rakastamaan, mutta se vaatii vuosia.
Rakastuminen on tiedostamatonta ja rakastamien osittain tietoista toimintaa. Harva mm. hyväksyy järjestettyä avioliittoa. Rakastaminen on itsensä alttiiksi laittamista. Entä jos tuo rakastamasi henkilö onkin se ”negaatio”? eli oletko valmis sitoutumaan kaikesta huolimatta? Olet vain päättänyt ”rakastaa”.
Oikeastaan tarkoitin että ei ole olemassa ketään täydellistä, ihminen vain on vajavainen. Hänellä on ärsyttäviä piirteitä, eikä hän vastaa sitä ihannetta joka sinulla ehkä on. Ei häntä siitä huolimatta pidä hylätä, sehän on juuri sitä rakkautta!
Se mikä nykyään on se ongelma, me solmimme suhteen vain hetken tuntemuksen takia, jota kutsutaan ”rakkaudeksi”. Suhteet solmitaan nopeasti, tärkeistä asioista ei sovita vaan mennään sen tunteen lumoissa. Kyse on vasta ihastumisesta. Eli tuo ”tarkkailun tila” ohitetaan ja se eletään vasta sitoutumispäätöksen jälkeen. Kihlaus on muuten siksi, että se on aikaa jolloin tutustutaan toisiinsa ja katsotaan, onko se toinen sitä odotetaan.
Vaikka kuinka olisit järkevä (teet tietoisen valinnan) ennen suhdetta ja alussa, ei se takaa että rakastaa sitä toista. Pitää olla joku yhteys, kuten ystävään, sukulaiseen tai tuttavaan. Se syntyy monien pienien asioiden kautta. Toki on mahdollista elää ns. avoimessa liitossa, jos ei tuo eroottinen juttu toimi. Silloin haetaan se puuttuva osanen liiton ulkopuolelta. Joillekin se onnistuu, joillekin ei.
Sulla on samankaltaisia ajatuksia, kiva oli lukea tekstiäsi. Mm. onnistunut tai onnellinen parisuhde perustuu seksuaaliseen viehtymykseen, niin se vain menee. Noissa ns. järjestetyissä avioliitoissa on kyllä kans jotain järkee ja ehkä just vanhempana sellaista kannattaisi harkita. Ihanien tunteiden lisäksi ottaa ihan järki käteen ja pohtia mahdollisen kumppanin hyviä ja huonoja puolia, vaikka ei sekään satavarmasti takaa, että kaikki onnistuu.
ainakin rakastuin mieheeni ja nyt rakastan. Rakastan myös perhettä, kavereitani, koiraa ja jopa joitakin sukulaisiani. Kiintymys olisi aivan liian laimea ilmaisu tunteilleni.
On olemassa erivahvuista kiintymystä, mutta ei ole olemassa rajaa missä kiintymys vaihtuisi rakkaudeksi. Rakkaus on vain yleisesti käytetty ilmaisu sille kun halutaan tehdä asiasta mahdollisimman merkittävä, mutta tunne ei ole eri, se on vain vahvempi.
Sana kiintymys kuvaa aika osuvasti rakkautta. Kun rakastuu ja rakastaa tuntee kiinnittyvänsä toiseen ihmiseen näkymättömin langoin ja mitä syvemmin rakastaa/on kiintynyt, sitä enemmän lankoja kietoutuu sitoen entistä tiiviimmin ...sellaista ei tapahdu ihastumisessa...
Olen aika samoilla linjoilla myös. Rakkaus on voimakasta kiintymystä, ja eri "mausteet" määrittävät rakkauden laadun. Esim. voimakas kiintymys yhdistettynä fyysiseen intohimoon olisi romanttista rakkautta.
"Kiintymystä, nautintoa, hyvänolontunnetta, dopamiinia aivoissa" - entäs sitten jos rakkaus on kaikkea tätä? Jos ap. tarkoittaa, että rakkautta ole olemassa minään yliluonnollisena hengellisenä ilmiönä, niin olen aika lailla samaa mieltä. Mutta se ei tarkoita, ettei rakkautta tunteena tai psykosomaattisena ilmiönä ole olemassa: jos nautintoa ja hyvänolontunnetta saa sellaisen ihmisen läsnäolosta, jota kohtaan kokee kiintymystä, niin sitä tunnetta hyvin kuvaava sana on "rakkaus", eikö? Miksei sitä sanaa siis pitäisi käyttää?
Sitä paitsi rakkaus on tosiaan kimppu eri tunteita ja erilaisia suhtautumistapoja, ja "rakkaus" on ainoa yleistermi, joka näitä yhdistää. On siis helpompi puhua rakkaudesta, jotta kaikki ymmärtävät.
Tämä teoria on minusta kattava:
http://en.wikipedia.org/wiki/Triangular_theory_of_love
Näin äkkiä kommentoituna vaikuttaisi aika hyvältä määritelmältä. Kaikkia kolmea "tekijää" tarvitaan täydellisen rakkauden täyttymykseen ja niiden merkitys vaihtelee ajan kanssa.
Niin se vain on, että ilman keskinäistä kemiaa (intohimoa) ei päästä huipulle ja kemia on se liima, joka ylläpitää kokonaisvaltaista rakkautta parhaiten. Onhan se lottovoittoa vastaava osuma, jos sellaisen ihmisen kohtaa, jonka kanssa sinne huipulle pääsisi.
että keskinäinen kemia/intohimo tarkoittaa minulle laatua ei määrää.
Tämä viesti oli vitsin arvoinen.
Jos rakkaudesta tulee tavoiteltu arvo joka on tiettyjen ihmisten välillä vain tiettyjen arvojen täyttyessä niin se ei enää ole rakkautta.
Silloin etsit rakkautta toisesta ihmisestä, valmista paketoitua tunnetta jne. jotakin jota joku ulkopuolinen mystinen voima tarjoaa eikä jotakin jota sinä itse rakennat ja tunnet.
Toisaalta ajatuslaatusi kertoo täsmälleen sen mikä nykyajan ihmisissä rakkaudessa vaivaa.
Paljon on odotuksia ja saatavaa muttei lainkaan annettavaa.
"Niin se vain on, että ilman keskinäistä kemiaa (intohimoa) ei päästä huipulle ja kemia on se liima, "
Roskaa. Se liima on kuin sinitarra eikä kestä.
"Onhan se lottovoittoa vastaava osuma, jos sellaisen ihmisen kohtaa, jonka kanssa sinne huipulle pääsisi. "
Kysymys on siitä oletko valmis kipuamaan sinne huipulle eikä siitä kuka sinut sinne hilaa.
Et sinä rakkautta tiedä ja tunne, himon kylläkin jota intohimoksi ja kemiaksi nimität.
...johon on helppo yhtyä.
Realistina olen samoilla linjoilla kanssasi. "Rakkautta" voidaan yrittää kuvata prosessina, jossa mitataan tiettyä tahdon voimaa ihmisessä. Se on riippuvainen toisen ihmisen tahdon voimasta. Eli on ihmisiä, jotka tosiaan odottavat, että joku toinen vetää ja hilaa sinne "rakkauden huipulle", käsitys omista tunteista hämärtyy lopulta.
Olen tavannut hiljattain miehen, jota kohtaan tunnen himoa. Tunne sekoittaa elämääni, sehän on selvä; ajattelen häntä jatkuvasti, himoitsen häntä. Tällä tunteella ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Olen edelleen hyvin kaukana rakkaudesta, ja tiedän sen. Elämän kokemuksesta tiedän, että rakkaus on vaikea asia.
On helppo nimittää jotakin olotilaa rakkaudeksi. On helppo määritellä pitkään jatkunut elämän kuvio rakkaudesta johtuvaksi. "Rakkaus" on kuitenkin liian epämääräinen määritelmä. En lähtisi vakuttamaan kenellekään, että minun elämäni kohdallani on kyse rakkaudesta, niinkuin monet tekevät. Se on vähän sitä samaa, kun vakuutetaan, että minun uskoni on oikea ja toisen väärä.
"Realistina olen samoilla linjoilla kanssasi. "Rakkautta" voidaan yrittää kuvata prosessina, jossa mitataan tiettyä tahdon voimaa ihmisessä. Se on riippuvainen toisen ihmisen tahdon voimasta. Eli on ihmisiä, jotka tosiaan odottavat, että joku toinen vetää ja hilaa sinne "rakkauden huipulle", käsitys omista tunteista hämärtyy lopulta."
Aivan tai sitten odottaa että se tunne hilaa heidät molemmat sinne huipulle. ;)
Hyvä että kutsut sitä realismiksi. Osa katsos kuvittelee tämän olevan utopiaa ja naiivisuutta kun samalla etsivät jotain "täydellisyyttä". Siinä pitää sitten olla kaikki kunnossa.
"Olen tavannut hiljattain miehen, jota kohtaan tunnen himoa. Tunne sekoittaa elämääni, sehän on selvä; ajattelen häntä jatkuvasti, himoitsen häntä. Tällä tunteella ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Olen edelleen hyvin kaukana rakkaudesta, ja tiedän sen. Elämän kokemuksesta tiedän, että rakkaus on vaikea asia."
Minä tapaan joka päivä naisia joihin voisin tuntea himoa. Joitakin tapaan joihin voisin ihastua. Rakkaus? Se vaatiikiin sitten paljon enemmän, ei heiltä VAAN MINULTA.
Sitähän moni ei tajua.
""Rakkaus" on kuitenkin liian epämääräinen määritelmä. En lähtisi vakuttamaan kenellekään, että minun elämäni kohdallani on kyse rakkaudesta, niinkuin monet tekevät. Se on vähän sitä samaa, kun vakuutetaan, että minun uskoni on oikea ja toisen väärä."
Tuo sana on todellakin vaikea ymmärtäinen, muttei sitä helpota että se sotketaan tuohon himoon niin usein ja aika usein pinnalliseen ihastumiseen. Tahto usein puuttuu.
Jossakin vaiheessa itse tajusin että minun vallassani olisi se miten tahdon rakentaa tunteita pitkällä aikavälillä sekä mihin suuntaan ja kenen kanssa. Se on vain vaikea myöntää sellainen asia koska odottaa valmiita ratkaisuja. Odottaa toiseltakin täydellisyyttää, odottaa että tunne tulee jo valmiiksi ja päätös on sitten helppo. Valitettavasti saapuva tunne on usein vain ihastumista ja himoa jotka menevät ohi tai joista ei saa kiinni kuin vähäksi aikaa. Rakkaus, vaatii tahtoa. Sitä tietysti pitää löytää molemmilta.
"Jossakin vaiheessa itse tajusin että minun vallassani olisi se miten tahdon rakentaa tunteita pitkällä aikavälillä sekä mihin suuntaan ja kenen kanssa. Se on vain vaikea myöntää sellainen asia koska odottaa valmiita ratkaisuja. Odottaa toiseltakin täydellisyyttää, odottaa että tunne tulee jo valmiiksi ja päätös on sitten helppo. Valitettavasti saapuva tunne on usein vain ihastumista ja himoa jotka menevät ohi tai joista ei saa kiinni kuin vähäksi aikaa. Rakkaus, vaatii tahtoa. Sitä tietysti pitää löytää molemmilta."
Suhteen alussa minunkin mielestä tuntee lähinnä ihastumista ja himoa. Kun kemiallinen huippu menee myöhemmin ohi, vaaditaan tuota sanomaasi tahtoa, sitä että päättää tehdä parhaansa saman ihmisen kanssa vaikka ne hollywood -tunteet tuntuvat jo latistuvan.
Tuota en ihan täysin ymmärtänyt, että tunteita rakennettaisiin tahdolla. Mun mielestä tahdolla syntyy vain tekoja, jotka voivat sinänsä osoittaa jonkin tason välittämistä toista kohtaan. Ne kuumemmat tunteet, joita suhteen alkuvaiheessa syntyy, voivat ehkä tulla myöhemmin sykleinä takaisin. Toivottavasti. Ja kumppania kohtaan voi pitemmällä ajalla tuntea sellaista jollain tavalla laimeampaa, mutta hyvin tyydyttävää, olisiko se sitten kiintymystä?
Harvinaisen paljon fiksuja kirjoittajia muuten tässä ketjussa.
"Suhteen alussa minunkin mielestä tuntee lähinnä ihastumista ja himoa. Kun kemiallinen huippu menee myöhemmin ohi, vaaditaan tuota sanomaasi tahtoa, sitä että päättää tehdä parhaansa saman ihmisen kanssa vaikka ne hollywood -tunteet tuntuvat jo latistuvan."
Yritän selittää että sitä tahtoa vaaditaan jo ETUKÄTEEN.
Ihastuminen ja himo syttyy koska niiden usein on helppo syttyä kun niitä haetaan.
Hollywood tunteita odottavat tulevat aina kohtaamaan saman kohtalon ellei sitten onnistu kaikki täydellisesti mutta lopulta tahdon puute tulee esille jommassa kummassa. Sitten ihmetellään että eikö henkilö ollutkaan se "oikea".
"Tuota en ihan täysin ymmärtänyt, että tunteita rakennettaisiin tahdolla"
Tunteita rakennetaan tahdolla koska kyseessä on asenne.
Jos kovetat itsesi ja arvioit ihmisiä pinnallisesti tai ihastumisen/himon/kemioiden kautta niin et oikeasti ymmärrä että voisit rakastaa lähes ketä tahansa.
Puhun sisäisestä tahdosta jolla sinä todellakin ohjaat tunteitasi ja valintojasi pitkällä aikavälillä.
"Mun mielestä tahdolla syntyy vain tekoja, jotka voivat sinänsä osoittaa jonkin tason välittämistä toista kohtaan"
Totta kai tahdolla sitten vaikutetaan tekojen tasolla että se toinen huomaa. Mutta jos odottaa että tunteet ja rakkaus syntyy ilman omaa tahtoa tai saapuu toisesta/ulkopuolelta niin ei koskaan tule tuntemaan oikein mitään.
"Ne kuumemmat tunteet, joita suhteen alkuvaiheessa syntyy, voivat ehkä tulla myöhemmin sykleinä takaisin."
Intohimo voi toki palata myöhemmin takaisin mutta sekin vaatii mieleltä tietynlaista virettä. Miten ihminen vaalii sitä? Omalla aktiivisuudella, asenteella ja tahdollaan.
"Ja kumppania kohtaan voi pitemmällä ajalla tuntea sellaista jollain tavalla laimeampaa, mutta hyvin tyydyttävää, olisiko se sitten kiintymystä?"
Mikä siinä on että kiintymys pitää nähdä aina "laimeampana"? Eikö voi ymmärtää että kiintymys on vain pitempikestoinen ERILAINEN tunnetila kuin intohimo?
Tässä kaikessa näkyy juuri keskittyminen automaattisesti odotettaviin helppoihin, yksinkertaisiin seksuaalisiin reaktioihin kuten intohimo jne. joka on tämä nykyajan "rakkauden" teema.
Kaikki pitempikestoisempi ja tahdolla saavutetttu rakkaus mitätöidään, pidetään tylsänä, kaveruutena, laimeampana.
Ihmekään kun ihmiset eivät kestä ihmissuhteissa kun kaikkea ajaa vain eteenpäin heidän oma himonsa ja halunsa juuri tällä hetkellä eikä mikään kestävämpi tunnetila eivätkä he itse ole rakentamassa tietoisesti omaa havainto ja kokemusmaailmaa tahdon avulla.
Lapsia heikkalaatikolla, odottamassa että jostakin syntyy automaattisesti se täydellinen hiekkalinna ilman omaa tahtoa.
"Yritän selittää että sitä tahtoa vaaditaan jo ETUKÄTEEN.
Ihastuminen ja himo syttyy koska niiden usein on helppo syttyä kun niitä haetaan."
Ok. Olen kyllä samaa mieltä tuosta, että jos miettii ja muuttaa preferenssejään ihmisten suhteen, kiinnostuu kyllä erilaisista ihmisistä kuin aiemmin. Ehkä laajemmasta joukosta.
"Mutta jos odottaa että tunteet ja rakkaus syntyy ilman omaa tahtoa tai saapuu toisesta/ulkopuolelta niin ei koskaan tule tuntemaan oikein mitään."
"Mikä siinä on että kiintymys pitää nähdä aina "laimeampana"? Eikö voi ymmärtää että kiintymys on vain pitempikestoinen ERILAINEN tunnetila kuin intohimo?"
Se nyt vain on laimeampaa. Haluatko elää sata lasissa vai puolella teholla? Ei intohimon tarvitse silti antaa sumentaa arvostelukykyä, niinkuin useilla näyttää käyvän.
Lähtisin siitä, että tunteet syttyvät sellaista kohtaan, joka vastaa omaa käsitystä viehättävästä/arvostettavasta/hurmaavasta naisesta. Tunteiden merkitys on ehkä se, että se kertoo nopeasti ja kootusti, mikä itseä (sillä hetkellä) viehättää. En ole itse mikään sokea tunteiden perässä juoksija, jos naisella on liikaa huolestuttavia ominaisuuksia, niin uskon näkeväni ne, ja tekeväni ratkaisut sen mukaan.
En oikein näe sitä, että kumppanin katsominen järjellä ja tunteella olisi jotenkin selvästi ristiriidassa, niinkuin näytät ajattelevan. Kyllä naisen pitäisi herättää nopeasti JOTAIN mielenkiintoa tai himoa, ja hänessä pitäisi nähdä jotain potentiaalia.
Varmasti ihan totta, että ihmisten kannattaisi miettiä sitä arvopohjaa, millä kumppania hakevat, ja jolta pohjalta tunteetkin joltain (tai suurelta) osin syntyvät.
"Ok. Olen kyllä samaa mieltä tuosta, että jos miettii ja muuttaa preferenssejään ihmisten suhteen, kiinnostuu kyllä erilaisista ihmisistä kuin aiemmin. Ehkä laajemmasta joukosta."
Aivan varmasti. Ja ongelmahan on se että ihmiset kuten sinä ja minä kaivamme ihmisestä niitä huonoja puolia esiin. Oikein käytämme kaikkia keinoja niiden selvittämiseen ja odotamme että jostakin ulkopuolelta tulee tunne joka opettaa meidät hyväksymään sitten sen toisen noine "huonoine" piirteineen.
Aivan kuin siis olisi olemassa jotain "hyviä" ja "huonoja" piirteitä.
"Se nyt vain on laimeampaa. Haluatko elää sata lasissa vai puolella teholla? Ei intohimon tarvitse silti antaa sumentaa arvostelukykyä, niinkuin useilla näyttää käyvän."
Yritän selittää tässä sitä että miksi sitä sanotaan "laimeammaksi" että se olisi "vähempiarvoista" kuin intohimo?
Johtuuko se siitä että nykyään ei ole mikään tarpeeksi extremeä?
Veikkaaan että se johtuu juuri siitä. Me asetamme tunteille jo aivan toivottoman suuret odotukset mikä meihin tekee vaikutuksen ja mikään todella palavaa intohimoa ei riitä meille. Kiintymys tällöin alkaa vaikuttaa lähinnä vitsiltä ja "kaveruudelta".
"En oikein näe sitä, että kumppanin katsominen järjellä ja tunteella olisi jotenkin selvästi ristiriidassa, niinkuin näytät ajattelevan."
Ei ne olekaan. Sitähän yritän selittää.
Mutta ajatus että tunteet olisivat jotenkin järkeviä ja niille olisi perusteet on typerää. Ne voivat nousta mistä tahansa ja ne voivat johtaa harhaan.
Toinen juttu on juuri se ettei ihmiset halua edes tahdollaan vaikuttaa tunteisiin vaan heti vedetään että "jaa, sä haluta sitten vain järjellä kaveri kumppanin? Pitää sitä olla kemioita ja intohimoa!"
Aivan kuin kyseessä olisi joku vastakohta kun yrittää kertoa että rakkautta tulee kehittää ajan kuluessa ja todellisuudessa kemioita ja intohimoakin voi tuntea useampaa ihmistä kohtaan jos vain tahtoisi kehittää omia tuntemuksiaan. Moni ei halua koska se heidän mielestään ei ole sitten "aitoa". He ovat kehitelleet preferenssejään kuitenkin ajan kuluessa omasta kulttuuristamme käsin ja siitä mitä pidetään haluttavana. Osa jopa selittää tätä "luonnon valinnalla" ja "tiedostamattomalla" vaikka he joka päivä tietoisesti tekevät noita valintoja.
Ihmiset haluavat uskoa että rakkaus kertoo tarinaa jostain mystisestä voimasta eikä että se olisi vain meidän tietoinen ajan kanssa tehty valinta jossa sopeudumme toiseen ihmiseen ja hyväksymme tämän.
"yllä naisen pitäisi herättää nopeasti JOTAIN mielenkiintoa tai himoa, ja hänessä pitäisi nähdä jotain potentiaalia. "
Ei tarvitse. Itse olet valinnut tuon tien. Sinä määrittelet tai olet määritellyt ajan kuluessa että toisen täytyy tärähtää ja herättää sinussa jotakin ja odottelet että niin tapahtuu.
"Varmasti ihan totta, että ihmisten kannattaisi miettiä sitä arvopohjaa, millä kumppania hakevat, ja jolta pohjalta tunteetkin joltain (tai suurelta) osin syntyvät."
Kysymys ei sinällään ole mistään ideaaleista ajatuksen tasoilla olevista arvopohjista vaan todellakin oman tietoisuuden muokkaamisesta tahdon avulla. Siitä mitä me havainnoimme ja miten reagoimme havaintoihin.
Rakkaus on pohjimmiltaan samaistuminen ja kiintyminen toiseen ja toisen tietoisuuteen.
Tietynlainen symbioosi joka on voimakkaimmillaan esimerkiksi vanhempien ja lasten välisessä suhteessa, mutta on myös voimakasta toisten ihmisten välillä.
Valitettavasti iän myötä meiltä häviää usein kyky samaistua toiseen juuri esimerkiksi sukupuolisuuden vuoksi. Erilaiset vietit ajavat meitä eri suuntiin ja vaadimme toiselta jotain vastineeksi tästä rakkaudesta.
Osalle tämä rakkaus on myös hyvin eriyttävä tekijä intohimosta ja seksuaalisuudesta. Voisi jopa sanoa että osa etsii kumppania joka herättää enemmän seksuaalisia tunteita kuin rakkautta.
Lopulta rakkaus on sitä samaa kuin ihminen oppii rakastamaan itseään ja kehoaan lapsena. Sillä samalla tavoin sinä opit rakastamaan tosita ihmistä ja samaistumaan häneen.
Mutta se vaatii tahtoa ja sopeutumista, eikä meistä monesta ole siihen enää aikuisena.
...niin, pohjimmiltaan koko elämän kestävä todellinen rakkaus taitaa olla arvoasia.
Kysymys ei ole sinällään mistään "ideaaleista" "arvoista".
Vaan todellisesta kyvystä tietoisuuden kiinnittyä johonkin kohteeseen eri toten johonkin jonka kokee samanlaiseksi kuin ihminen itse on.
Niinkuin lapset nauravat toisilleen että "sä oot hassu", kikatellen onnessaan rakentaessaan yhdessä hiekkalinnoja.
Se on sitä rakkautta. Yhdessäoloa, helppoutta, toisen hyväksyntää.
Mutta sitten alkaa tulla vaatimuksia. Miten kova orgasmi mun täytyy tuntea. Millainen sen naisen pitää olla kun mä oon tällainen mies. Millainen sen miehen pitää olla että mulla herää tunteet. Pitää olla intohmioa jne.
Nämä kaikki ajavat vain ihmistä kauemmaksi rakkaudesta. Joskus se rakkaus löytyy asteittain sitten suhteessa ja osa näistä ihmisstä sitten pysyy yhdessä koska mitään ei voi verrata tuohon symbioosiin.
Se vaatii vain tahtoa ja haluja ihmisellä on monia, jotka kutkuttavat paljon enemmän kuin se että olen tässä haavoittuvainen oma alaston itseni kuin pieni lapsi toisen ihmisen edessä ja hyväksymme toisemme ehdoitta.
Yksiavioisuus on tämän takia todennäköisesti suosittua koska symbioosi on helpompi saavuttaa kahden ihmisen kuin kolmen ihmisen välille.
Mutta me pilaamme sen, koska eihän herran jumala yksi ihminen minulle voi riittää?! Minähän olen niin täydellinen ja upea uros/naaras että eihän minun halujani yksi ihminen voi tyydyttää ja toisaalta etsin sellaista ikuisesti joka pystyy. Kuten tuossa ylempänä joku jo totesi että vain sellaisen ihmisen kanssa pääsee "huipulle".
En voi sille mitään, että tunnen itseni niin hyvin, tiedän mitä haluan eikä se ole vaatimista, vaan toteamista. Nämä ja nämä asiat kun toteutuvat, niin silloin olen löytänyt itselleni oikean. Lottovoitoksi se muuntuu viimeistään siinä vaiheessa, kun minun oikea on löytänyt minusta sen oikean.
Tulet etsimään sitä sitten loppuikäsi jos et tajua että se rakkaus ja sen rajoitteet löytyvät itsestäsi.
Asiaa vain pahentaa se että se on jo sementoitunut aivoissasi toteamukseksi eikä ole ainoastaan vaatimus.
ääretöntä rakkautta on turha havitella, olen sen verran realisti, toisaalta vähän itsekäs myönnän sen, koska niin tässä tapauksessa pitääkin hieman olla. Kuten sanoin, tunnen itseni ja tiedän mitä haluan. Minulle tärkeitä asioita ei ole montaa ja ovat helposti tai melko helposti toteutettavissa. Miksen siis odottaisi sellaista miestä, jolle ne myös keskeisiä, kun tiedän silloin paremmin onnistuvan, olevan sisäisesti "tyydytetty" paljon suuremmalla todennäköisyydellä, kuin jos laskisin rimaa alemmas ja sitoutuisin johonkin melko sopivaan.
Ääretöntä rakkautta?
Et sinä realisti ole kun jo tavoittelet mahdottomia.
Jos rakkaudesta tulee tavoittelua, sisäisesti tyydytystä, odottelua sekä onnistumisen toivomista niin sitä kauemmaksi rakkaudesta menet.
"kuin jos laskisin rimaa alemmas ja sitoutuisin johonkin melko sopivaan. "
Jos puhut vielä riman alentamisesta niin et enää ymmärrä rakkaudesta mitään.
Jokainen on "melko sopiva" lopulta. Kysymys on kykenetkö näkemään sitä ja todellakin sitoutumaan tästä hetkestä alkaen siihen.
vaan totean tai näen, millä todennäköisyydellä olen sen oikean kanssa onnellinen kuin sen melko oikean kanssa. Kaikkea voi rakastaa, jos vain kykenee tuntemaan rakkautta, on siis herkistynyt. Mutta se onnellisuuden tunne, onko se samanlaista, yhtä voimakastasen sen melko oikean kanssa. Parisuhde onnistuessaan kaipaa jotain muutakin kuin universaalia rakkauden tunnetta. Se vaatii "kemiallisen rakkauden" lisäksi, miten sen kuvailisi sellaista "täsmärakkautta", joka tekee juuri tästä rakkaudesta uniikin, mikä taas ruokkii eteenpäin rakkauden tunteita. Tässä kohtaa rakkauden pitää olla hieman itsekästä onnistuakseen luomaan parin välille parhaimman mahdollisuuden onnellisuuteen.
Et tosissaan sanonut tuota että "parhaimman mahdollisuuden onnellisuuteen"?
Et edelleen tajua että sinä määrittelet sen kemiallisen rakkauden sekä sen täsmärakkauden. Vain sinä voit tehdä päätöksen että se tekee siitä rakkaudesta "uniikin".
Kuvitelmasi näistä "parhaimmista mahdollisuuksista" ja "melko oikeista" ovat sanalla sanoen satua.
Et sinä edes etsi rakkautta vaan onnellisuutta toisesta ihmisestä, ulkopuolelta. Tietyllä tavalla olet jo hävinnyt kamppailun ennen kuin se on alkanut.
Ei mee niin, ei yksin voi tehdä tuollaisia päätöksiä, mitä oikein puhelet??
Rakkaus ja onnellisuus kulkee mulla käsikädessä, voitko ihan tosissasi väittää, että onnellisuustasosi on aivan sama kaikkien kanssa, kunhan pistät rakastamisvaihteen päälle??? Ihan ihmeellinen ajatuskuvio sulla.
"Ei mee niin, ei yksin voi tehdä tuollaisia päätöksiä, mitä oikein puhelet?? "
Ei tietysti yksinään vaan vuorovaikutuksessa mutta te molemmat valitsette. Ei se automaatiolla synny jostain tiedostamattomasta tai tuolta jostain.
"Rakkaus ja onnellisuus kulkee mulla käsikädessä, voitko ihan tosissasi väittää, että onnellisuustasosi on aivan sama kaikkien kanssa, kunhan pistät rakastamisvaihteen päälle??? "
Vai oikein "onnellisuustaso"?
Siitäkö tässä kaikesta on kysymys? Tasoista että kuka on tasokkain kumppani ja kenen kanssa on kaikkein tasokkainta ja saavuttaa tietyn tason onnellisuudessa?
Ei se varmasti onnistu sormia napsauttamalla jos on koko elämän ajatellut kuten sinä olet tehnyt. Olet itsesi orjuuttanut tietyn tyyppisiin odotuksiin ja onnellisuuteen omalla asenteellasi. Se vaatisi pitkää muutosta jolloin todellakin voisit tuntea useiden jopa kaikkien kumppanien kanssa saman "onnellisuustason". Erilaisen, mutta silti samantasoisen.
"Ihan ihmeellinen ajatuskuvio sulla. "
Varmasti ainakin parempi kuin sormi perseessä odotella rakastumista ja rakastamista että onnellisuus mitataan jollain tasoilla. ;)
yksittäisiin sanoihin takertujia, etkä siten hahmota kokonaisuutta. Ihan potaskaa toi väittämä, että jokaisen kanssa voi tulla onneliseksi jos jos jos jne...koettele tota teoriaas vaikka Koukkuniemessä, mikset eläis onnellisena elämäsi loppuun asti vaikka sen Saiman kanssa sieltä Kerttulasta...
Sinä olet se joka ei hahmota kokonaisuutta!
Rakkaus on nimenomaan kokonaisuuden muokkausta ja elämien yhteen sovittamista.
Jos asenteesi on se että sinä olet tietyn tyyppinen ihminen, hyvin rajattu joka etsii tietynlaista tietyllä tavoin niin rakkautta voi olla äärimmäisen hankala löytää ja ketään oppia rakastamaan.
Ei se mitään potaskaa ole. Olen vain tullut tähän realisaatioon ihan omien kokemusten perusteella. Ongelma on meissä vain se ettemme tahdo luopua omista asenteistamme emmekä muovautua.
"Ihan potaskaa toi väittämä, että jokaisen kanssa voi tulla onneliseksi jos jos jos jne..."
Heh. Sinähän niitä ehdotuksia asetat itsellesi.
Jos minä, jos kumppani, jos meillä, jos hän, jos vuorovaikutus, jos syttyy intohimo, jos jos ja jos.
:D
Mieti asiaa niin tajuat. Kun lopettaa jossittelun ja lähtee rakentamaan rakkautta avoimemmin niin joku päivä noiden jossien määrä vain vähenee, silloin on laajempi määrä ihmisiä jotka miellyttävät ja joiden kanssa voisit tulla onnellisiksi jos vain tahto riittää.
Se vain on niin yksinkertaista, mutta me tahdomme uskoa että meidän omien asettamiemme rajoitteiden takana on luonnonlakeja, jumala, kohtalo tai ties mikä mystinen voima. Kyseessä on vain meidän oma tietoinen valinta mikä meidät tekee onnelliseksi ja siiihen käsitykseemme me tahdomme juurtua.
Mutta ihan itse valitset tiesi. Älä valittele ettet löytänyt rakkautta elämääsi. Tosin ihmiset löytävät sitä harvemmin johtuen juuri sellaisten ihmisten asenteista kuten sinulla on. ;)
jutuissasi on, myönnettäköön se. Olen silti edelleen sitä mieltä, että on ihmisiä, joiden kanssa on onnellisempi kun toisten. Ihminen itse, tuntien itsensä, tuntee sisimmässään, kun oikeanlainen ihminen tulee vastaan. Niin minulle on käynyt nuoruuden suhteita lukuunottamatta.
Hei kuule, siitä siemenestä on sitten hyvä versoa eteenpäin :D
En minä hae sitä että jokaisen kanssa olisi yhtä onnellinen, mutta väitän että lopulta voisi olla.
Se on kyse miten paljon olemme valmiit muovautumaan ja hyväksymään sen sellaisena kuin se on.
Tuo "tuntee itsensä" on ongelmallinen sikäli että se pohjautuu usein niihin harhakäsitykseen joita olemme itsestämme viljelleet. Olemme tietämättämme rakentaneet itsellemme tapoja, haluja sekä kriteereja muille jolloin olemme sitten onnellisia.
Väitän että kun asioissa korostetaan rakastamista ehdoitta ja tahtoa sekä tietoisia valintoja niin sitä kautta oikeanlaiseksi voi tuntea useamman ihmisen ja tällaisen "oikeanlaisen" kanssa osaa sitten olla onnellinen. Jossakin vaiheessa niiden vaatimusten ja huipulle pyrkimyksen on loputtava ja ymmärrettävä että se on huippu on siinä ja rakkaus on asenne eikä tyytymiskysymys.
tuo loppu varsinkin on teoriaa, josta voi vain osan soveltaa käytäntöön. Maalailet pilvilinnoja, joku harva ihminen ehkä tuohon kykenisi....tulisitko alas maanpinnalle tänne meidän muiden kuolevaisten joukkoon. Miksi mulle tulee jotenkin raskas olo kun luen, että kun vain tarpeeksi tahtoo jne...rakkaus on helppoa, kellumista... ei aina tietenkään, mutta...Rakkaus on arvoasia.
Sori mutta ei ole.
Pilvilinnojen rakentamistahan on nimenomaan se että me laadimme jonkun onnellisuuskaavan että kun tietyt asiat täyttyvät meistä tulee onnellisia tai että joku toinen on niin "täydellinen" minulle että sitten rakastan.
Sulle tulee varmaan raskas olo kun et osaa tahtoa?
Rakastaminen on vaikeaa, rakkaus tunteena on helppo.
Sen vuoksi ihmiset eivät kuten sinä tahdokaan koska se vaatisi niin ulkoista ja sisäistä työtä vaan he haluavat vain sen lopputuloksen eli sen helpon tunteen, rakkauden.
Valmiita paketteja etsitään josta tulee varmasti hyvä olo kerralla ja kaikki on helppoa ja ihanaa. Vieläpä niin että tämäkään ei ole mahdollista ennen kuin toinen on juuri sellainen kuin odotat ja tekee juuri kuin unelmissasi toivot.
Mutta se ei ole sitä rakkautta mistä puhuin, koska tuo on tuulen toivomista.
Naiivi on se joka kuvittelee että rakkaus ja rakastaminen eivät olisi tahdon asioita sekä odottavat että kun vain kaikki natsaa niin sitten tulee se suuri tunne.
eli sun heittämään ajatukseen, että melkein kaikkien kanssa voi tulla yhtä onnelliseksi, jos vain jaksaa rakastaa, se oli meidän dilemma. Minä olen eri mieltä, on ihmisiä, joiden kanssa se vaan onnistuu paremmin ja tästä en anna periksi.
Mitä rakastamiseen tulee, mielipiteeni siitä perustuu siihen, että rakastaa sitä itselle sopivinta (tai likimain)ja on itse sille toiselle sopivin (tai likimain). Sanopa vaan, että rakastaminen tulee olemaan vaikeampaa ja siten raskaampaa, mitä vähemmän sopivan ihmisen kanssa alkaa elämään, vaikka kuinka yrittäisi asennoitua asioihin rakkaudella.
Kaikilla on mieltymyksensä ja osa ihmisiä ymmärtää, mitkä hänelle on keskeisiä asioita, joista voi tietysti joustaa ja täytyykin joustaa, mutta tiettyyn rajaan asti.
Siis vielä lyhyesti, rakastaminen helpompaa ja elämä onnellisempaa sen sisäisillä tuntemuksillaan ja järjellä valitun oikean kanssa. Meniks kaaliin :)
tuohon esittämääni väitteeseen, että rakkaus on arvoasia. Rakastaminen on todellakin helpompaa silloin, jos pystyt kunnioittamaan ja arvostamaan rakkautesi kohdetta, näet hänet ns. hyvänä ihmisenä. Kuinka voisit rakastaa kumppaniasi, jos hän kohtelisi muita ihmisiä esimerkiksi vihamielisesti tai halveksivasti puhumattakaan jostain epärehellisyyksistä ym. negatiivisista ominaisuuksista.
Arvorakastamalla rakkaus ruokkii itse itseään. Mietippä tätä.
Arvoasialla tarkoitin lähinnä vain sitä ettei se vain ole joku päälleliimattu "arvo" jolla ei ole muuta merkitystä.
Ainakin omalla kohdallani riippuisi mitä hän halveksii. Jos hän halveksii pahoja ihmisiä?
Rehellisesti sanottuna, minua ei ole rakastettu joten ehkä en ole tuollainen "hyvä ihminen". Toisaalta halveksin osaa ihmisistä, ehkä siinä syy. ;)
Itse näkisin kyllä valitettavasti myös että ns. "hyvät ihmiset" varsinkin miehet jäävät kovin usein yksin. Se kun ei riitä oikein mihinkään vaan monesti antaa vielä miehestä heikon kuvan. Ja naiset eivät osaa tahdollaan vaikuttaa että ihailevat vahvoja jopa toisia halveksivia miehiä enemmän kuin puhtaasti miestä joka on "hyvä ihminen".
"eli sun heittämään ajatukseen, että melkein kaikkien kanssa voi tulla yhtä onnelliseksi, jos vain jaksaa rakastaa, se oli meidän dilemma. Minä olen eri mieltä, on ihmisiä, joiden kanssa se vaan onnistuu paremmin ja tästä en anna periksi."
Lähinnä kyse on siitä että missä se raja kulkee. Väitteeni oli että tahdolla siihen pystyy vaikuttamaan.
"Mitä rakastamiseen tulee, mielipiteeni siitä perustuu siihen, että rakastaa sitä itselle sopivinta (tai likimain)ja on itse sille toiselle sopivin (tai likimain). Sanopa vaan, että rakastaminen tulee olemaan vaikeampaa ja siten raskaampaa, mitä vähemmän sopivan ihmisen kanssa alkaa elämään, vaikka kuinka yrittäisi asennoitua asioihin rakkaudella. "
Joo, mutta ymmärrät kai että se olisi silti mahdollista? Jos me emme ajattele sitä edes mahdollisuutena niin alamme mielessämme sulkea aika paljon mahdollisuuksia pois (en voi rakastaa tuota koska, en voi rakastaa häntä, en voi sopeutua siihen). Paljon ehtoja, vähän rakkautta.
"Kaikilla on mieltymyksensä ja osa ihmisiä ymmärtää, mitkä hänelle on keskeisiä asioita, joista voi tietysti joustaa ja täytyykin joustaa, mutta tiettyyn rajaan asti.
Siis vielä lyhyesti, rakastaminen helpompaa ja elämä onnellisempaa sen sisäisillä tuntemuksillaan ja järjellä valitun oikean kanssa. Meniks kaaliin "
Puhuimmekin tuosta rajasta. ;)
Minä painotan tahtoa koska se usein unohtuu ihmisiltä heidän huomaamattaan vaikka he niitä ehtoja asettaessaan jo käyttävät omaa tahtoaan.
Ihmiset kylvävät ihan tietoisesti siemeniä mieleensä että millainen kumppani heille sopii ja kuka kiinnostaa ajan kuluessa jonka jälkeen selittävät sitä itselleen että ilman noita ei voisi olla onnellinen tai että kysymys on "itsensä tuntemisesta" tai että toinen on jollakin tavoin "oikea".
Jos tähän saadaan vielä sopiva tarina geeneistä, evoluutiosta, jumalasta, kohtalosta, rakkauden voimasta, horoskoopeista tai mistä tahansa niin sitä uskottavampi se on.
Sen vuoksi korostan tahtoa tehdä niitä sisäisiä valintoja ja muokata omaa havainnointia sen mukaan.
Itse olen oppinut/tajunnut että olisin voinut ehkä rakastaa useampaakin henkilöä jos olisin asennoitunut sillä tavoin. En vain tahtonut. Se oli typerää.
Toisaalta koska en ole saanut rakkautta takaisinkaan niin uskon ja luottamuksen häviämisen myötä omakin tahdonvarainen rakastaminen alkaa käydä yhä hankalammaksi.
Samalla myös ympärillä olevat ihmissuhteet saavat meidät noidankierteeseen jossa emme arvosta tahtoa ja rakastamista vaan ihailua, intohimoa, kriteereitä jne. joiden kautta muka tulemme onnelliseksi siksi hetkiseksi kun sitä kestää.
Sitten voi sanoa "carpe diem" tai muuta roskaa.
tarkoita kilttiä nyhferöä, vaan oikeudenmukaista, lähimmäisistään välittävää, vastuuntuntoista, osaavaista ihmistä, eiköhän sellaiset miehet napata ensi kättelyssä, jos vain kohdalle osuu ja muuten natsaa...
Aikas ristiriitaista, latelet täällä teesejäsi, miten pitäisi rakastaa ja itse henkilökohtaisesti olet lyönyt kirveesi kiveen useampaankin kertaan, mikäli ymmärsin lukemaani. En oikein ymmärrä tätä ja toisaalta ymmärränkin. Yrität vähän liikaa vakuutella noita teesejäsi eli sinua vaivaa putkinäkö ja siksi sinulla on ihmissuhteet menneet kareille. Se taas selittää aikas paljon, mikset ole saanut omasta mielestäsi vastarakkuta.
monenlaista. Rakkaus, kuten monet muutkit tunteet, ovat ja esiintyvät hyvin yksilöllisesti. Tosin rakkauden nimessä tehdään paljon väärääkin joskin silloin on kyse muusta tunteesta kuin rakkaus esim. mustasukkaisuus ja omistushalu selitetään usein palavalla rakkaudella tms.
Rakkaus sisältää toisen kunnoittamista ja toisesta huolehtimista ja toisen huomioimista. Romanttinen rakkaus sisältää myös seksuaalisen kanssakäymisen. Rakkaus on pitkälti tunne mutta myös motivaatio tietynlaiselle käyttäytymiselle.
Minusta "rakkaus" on se harvinainen lämmin tunne joka omasta itsestä joskus löytyy, riippumatta siitä onko sille edes tiettyä kohdetta olemassa.
Ihastumiseen liittyy usein paljon toivomuksia ja odotuksia, mutta ainakaan minun "rakkaus" ei sisällä sellaisia. Siihen liittyy vahvasti tunne että hyväksyy toisen juuri sellaisena kuin hän on.
Ainakin itse koen että se hyvin paljon itsestä kiinni onko rakkautta jota antaa. Kohteellakin on tietysti merkitystä, mutta yllättävän vähän.
...minäkin määrittelisin rakkauden.
Ehkä lisäisin vielä, että sen on pikemmin suhtautumistapa kuin tunne. Suhtautuminen avarakatseisesti ja ymmärtäväisesti maailmaan on minulle rakkautta. Kohdetta ei tarvitse välttämättä määritellä.
Onko sinulla usein sellainen suhtautumistapa tai tunne jota voit pitää rakkautena?
Minulla se on valitettavan harvinainen olotila, mutta joskus olen kokenut sen hyvin vahvasti ja muistan sen elämäni onnellisempana tunteena. Sillä hetkellä on helppo tuntea rakkautta myös muita ihmisiä kohtaan.
Minulla on itse asiassa aika usein tällainen tunne; tunnen itseni onnelliseksi, ja se ei edellytä mitään tiettyä tilannetta, että siis asiat olisivat tietyllä tavalla, tai kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta kuten sanottu, se tunne ei vaadi kohteekseen ihmistä, vaan se välittyy minusta ulospäin sillä tavalla, että muut ihmiset voivat kokea, että seurassani on hyvä olla.
Mutta se taas, että voinko mielessäni todeta usein, että rakastan sitä ja sitä ihmistä, ja ajattelenko ylipäänsä usein sanaa "rakkaus", niin en tee näin. Entä sinä, miten kuvailisit rakkautta ihmisiin, tiedätkö aina varmasti, että tunteesi jotain ihmistä kohtaan on "rakkautta"?
Minun on pakko myöntää että olen kokenut juuri tiettyyn ihmiseen kohdistuvan rakkauden tunteen valitettavan harvoin. Siis siinä mielessä kuin itse sen käsitän, sellaisena tunteena johon liittyy täysi hyväksyminen ja vaatimusten puuttuminen. Tiedän että määritelmäni on aika tiukka, mutta soisin sen silti tapahtuvan useamminkin.
Jokin öinen hetki kun on herännyt ja erottanut hämärästä kuinka oma rakas nukkuu vieressä, niin silloin se tunne on ehkä ollut voimakkaimmillaan.
Olen samaa mieltä.
Rakkaus on todellakin sen tyyppistä hyväksyntää joka vain on ja se todellakin on suhtautumistapa/asenne. Samalla sinulle tulee hyvin lämmin, tiedostava ja hyväksyvä olo.
Valitettavasti rakkautta olisi hyvä saada joskus takaisinkin. Itsekään en ole sitä oikeastaan koskaan saanut takaisin.
No etpä ole ainoa. Jokainen luulee nuorena keksineensä jotain uutta ja yksi on tällaiset "rakkautta ei ole" minä olen "suolaista ja makeaa" ja seuraavaksi sä olet vaikea ja ristiriitainen taiteilijasielu, tai keskimääräistä älykkäämpi tutkijapersoona. No, eipä mitään uutta auringon alla, hyvä niin, kuuluu asiaan.
Määritelmät ja selitelmät, on paljon asioita mitä ei voida määritellä ja silti ne on olemassa. On paljon asioita, mitä ei kannata pohtia liikaa, tämä kuuluu sarjassamme "minne avaruus loppuu" ja "mitä on ei-mikään ja ennen-mitään". Sitten määritellään sanoastoa uudelleen.
"Rakkautta ei ole kukaan onnistunut määrittelemään, koska se ei ole tunne. Se on vain ihmisten keksimä nimi asialle, jota he eivät ole ymmärtäneet."
Ja sinä olet vastaavasti päättänyt että sitä ei ole kun et pysty selittämään ja määrittelemään sitä. Se on normaalia, se on ihmisen tapa. Eli määritellä asioita, sillä tuokin on määrittelyä ja keksimistä. Hyvä niin, jatka pohtimista, mutta muista lopettaa se jossain vaiheessa. Muuten unohdut omiin arkistoihisi ja elämäsi jää elämättä.
Ja sinä itse olet tällaisten nuorten keksijöiden yläpuolella, vanha konkari, joka puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä ja joka itse välttää kaiken analysoinnin, kun ei ota kantaa mihinkään ajatellen, että se on turhaa.
No onhan se turhaa, mutta kun pitkälle ajatellaan niin mikäpä ei elämässä olisi. Ei ihminen järjellä voi perustella elämälleen tarkoitusta, minkä takia meille on selkärankaan istutettu erilaisia himoja ja haluja, jotka sitten ohjaavat elämäämme. Kaikki mitä me teemme perustuu siihen että odotamme, tietoisesti tai tiedostomattomasti, saavamme jonkinlaisen hyvänolontunteen lopussa. Tämä loputon hyvänolontunteen jahtaaminen on sitä elämää eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Jos jotakuta ohjaa halu määritellä asioita niin miksi sinä haluat lytätä tuon halun sanoen että se ei ole tärkeää? Se on ihan yhtä tärkeää kuin jokainen muukin halu, oli se sitten himo kuvataiteeseen, matemaattisiin malleihin tai menestykseen. Ei kukaan näiden himojen vaalijoista elä elämäänsä yhtään sen vähempää. Nuorilla on vielä näitä himoja ja haluja paljon enemmän, kun eivät ole sisäistäneet elämän tyydyttymättömyyttä ja kyynistyneet. Se on mielestäni kaunista eikä sitä pidä yrittää turmella.
sanoisin että rakkaus käy hulluuden rajamailla. Rakkaus on ikään kuin pakkomielle kuten huume narkkarille. On pakko saada jokapäiväinen annostus rakkauden kohteestaan. Muutenkin se pyörii päässä miltei joka hetki. Se tekee mielen sairaaksi.
Voi olla ettei jotkut rakastu aidosti ikinä vaan kokevat laimeampaa ihastumista tai pitkässä suhteessa oltua kiintymystä. Mutta rakkaus vie järjen, sitä sanovat kaikki jotka ovat sen kokeneet. Toki se on kaikki aivokemiaa mutta kaikki ihmisessä oleva on tieteellisesti todistettavissa.
Tekisi mieli vastata, että EI NIIN ! Mutta kyllä ihan oikeaa rakkauttakin on elämässä, esim. Äiti Teresa rakasti oikeasti ihmisiä ja elämää. Pyyteettömyys on se taikasana, joka tekee rakastamisesta, välittämisestä, toimimisesta ihmisten, eläinten tai minkä tahansa asian puolesta niin, että toiset tulevat autetuiksi, hyvälle mielelle ja tuntevat, että joku ajattelee, välittää ja huolehtii.
Parisuhteissa vain harvoin on kysymys 'rakkaudesta', lapsi- / vanhempisuhteissa on useimmiten sitä oikeaa rakkautta, yleensä vanhemmat auttavat ja toimivat lastensa hyväksi, muunkinlaisia esimerkkejä valitettavasti on.
Rakkaus on asenne, jolla ihminen suhtautuu kaikkeen ympäröivään elämässä ja maailmassa, kristillisyyden kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä mutta humaani ihminen käsittelee ja arvottaa asioita rakkaudellisesti.
Yksi rakkauden ilmiöistä on sen moniulotteisuus ja yllätyksellisyys. Rakkautta ei voi karsinoida, vain aistia ja kokea. Jos yrität määritellä rakkautta niin saatat tehdä itsellesi hallaa, koska kukaan ei mista rakkautta ja se kasvaa kun annat rakkautta. Usein myös oma itsekkyys voidaan tulkita rakkauden muotoon...
Toivottavasti voit kokea rakkautta elämässäsi.