Moro ihmiset! Olen 15 v poika, peruskoulussa ysi luokalla vielä. Olen aina ollut erittäin kovakuntoinen ja muutenkin lahjakas liikunnassa. Cooperin testissä juoksen helposti yli 3000m, eilen koulussa 3500m, 50 metriä koulun ennätyksestä. En ole ikinä harrastanut yleisurheilua, sen sijaan harrastan jääkiekkoa ja pesäpalloa. Juoksutyylini on kuitenkin aika huono, mutta liikunnanopettaja ja vanhempani ovat sitä mieltä että minun kannattaisi aloittaa juokseminen ihan harrastuksena, heidän mielestään pärjäisin ainakin piiri-, ehkä jopa sm-kisoissa ihan hyvälläkin menestyksellä. Olen myös varsin nopea, 60 metriä menee alle 8 sekuntia, viimeksi n. 7.7 sek, ja satasellakin alle 13 sekuntia.
Kertokaa te viisaammat, olisiko viisasta alkaa panostamaan juoksuun?
Kertokaa te viisaammat, olisiko viisasta alkaa panostamaan juoksuun?
Vastaukset 7
Vanhimmat
No jos juokseminen ylipäätään on sinusta mukavaa hommaa, niin miksipä sitä ei voisi kokeilla. Nythän tässä on 2kk aikaa pikkuisen parannella kuntoa, liittyä lähiseuraan, kisailla pikkuisen ja osallistua sitten sm-kisoihin. Ei sitä vastausta voi muut antaa, se on se sisäinen into sinussa itsessäsi juosta ja menestyä, mikä vie eteenpäin sitten jos vie.
http://www.letsrun.com/forum/flat_read.php?board=1&id=2977164&thread=2669719
Tuolta esim voi katsella kuinka 800m juoksijat maailmalla harjoittelevat, erityisesti nimimerkki oldsub4 ohjeet ovat seuraamisen arvoisia. Tuo säie ei tietenkään ole tarkoitettu muuta kuin tutustuttamaan sinua juoksun maailmaan ja katsomaan, olisitko tuon tyylisestä toiminnasta kiinnostunut. Eli et voi ruveta kopioimaan ohjeita tai treenejä, vaan suhteuttamaan omaan kuntotasoosi. Ne treenit voivat olla nuorella 2min 800m juoksijalla melko vaatimattoman oloisia paperilla, menee muutamia vuosia ennen kuin olet kykenevä keskustelussa mainittuihin treeneihin. Mutta laitoin linkin siksi, ettet ainakaan käy kuuntelemaan suomalaisia valmentajia että kuinka pitää treenata, mikäli haluat oikeasti kehittyä hyväksi juoksijaksi. Jos suomisysteemi toimisi, täällä varmaankin olisi juoksijoita, siinä perusteluni.
Vaikutat sekatyypiltä, eli tasaisesti nopeutta ja kestävyyttä, siltä pohjalta kannattaa alkaa myös treenaamaan, jos alat.
Siis tuossa linkissä sieltä alhaalta pääset aina seuraavalle sivulle, ja keskustelu menee jossain vaiheessa melko syvälle 800m harjoittelun saloihin.
motiiveja voi vain arvailla. Toi linkki ei ole suinkaan se mistä kannattaa aloittaa. Kysele toki paikkakuntasi urheiluseurasta, josko siellä on juoksuvalmennustaustaisia henkilöitä. Heiltä saa perustietoa harjoittelusta. Juoksu on valmennuksellisesti verrattain helppo laji ja voit jo omatoimisestikin perehtyä aiheeseen.
Suosittelen vaikkapa Vuorimaan ja Seppäsen kirjaa kestävyysjuoksuvalmennus, 1986. Kirjalla on jo hieman ikää mutta perusasiat siinä ovat edelleen kohdallaan. Muitakin asiallisia suomenkielisuiä yleisteoksia löytyy.
Oma kipinä juoksemiseen ratkaisee paljon. Olet selvästikin riittävän lahjakas, jotta voit kehittää juoksusta itsellesi mukavan harrastuksen mutta se vaatii pitkäjänteistä usean vuoden *työtä*.
IHmettelen vielä tuon koutsaajan asennetta. Tyyppi vaikuttaa narsistiselta.
Sinä seppolainen et varmaan ymmärtänyt tarkoitustani. Tarkoitus on ohjata kaveri omaehtoiseen valmentautumisen pohdiskeluun ja nökemään, mitä juoksuvalmentautuminen todella on. Minulla on muutama valmennettava itselläni ja olen käynyt valmennuskoulutuksissa, ja huomannut, että useimmilla urheiluseuroissa valmentavilla ei tietotaso riitä kovinkaan pitkälle. Itse en ole juoksua milloinkaan harrastanut, koripallossa Sm-mitaleita on, ja opiskelen liikuntatieteitä. Interweb on pullollaan tietoa tästä asiasta ohi perus urheiluseuravalmentajan, joten mikä on ongelma sen tiedon käyttämisessä?
15v peruskoulupoika ja pituutta on kertynyt 201. Olen melko taitava koripalloilija ja pistän nippuun helposti koulun liikuntatunneilla seuroissa pelaavat luokkatoverini.
Olenkin alkanut epäillä seuravalmennuksen tasoa ja koripalloilutietämystä Suomessa. Kertoohan sen kansainvälinen menestyskin tällä saralla.
Olisiko kellään mitään hyvää ulkomaista linkkiä, mistä voisi tosissaan opiskella koripallon saloja?
Lisäisin vielä sen, että ajattelin treenata pari kuukautta ja sen jälkeen ura jossain SM-sarjan ryhmässä kiinnostaisi.
Oletko miettinyt miksi suomessa on norjalainen päävalmentaja hiihdossa tai engelsmanni futiksessa? Voisko olla sillai, että jostain muualta saa sen viimeisen tiedon asioihin, samoin innostuksen? Tietysti, jos vanhat systeemit ja lässähtänyt ilmapiiri riittää ja sitä myötä oma keskinkertainen menestys, niin mikä ettei. Mutta se on omien kykyjen aliarviointia, itsensä aliarviointia. Se on yksinkertaisesti typerää.