Auttakaa, mieheni kanssa 20v yhteiseloa takana. Kertokaa miksi mies käyttäytyy näin???
Ollessamme kahden, hän on hiljaa, omissa oloissaan, tekee omia juttujaan, koskaan emme tee mitään mukavaa yhdessä, se harmittaa. Olen ehdottanut yhteisiä harrastuksia, häntä ei kiinnosta mikään, aina löytyy syy miksi se tai se laji ei sovi hänelle. Hän ei käy keskusteluja kanssani, joudun toisinaan anelemaan että hän vastaisi minulle. Sitten kummastuttaa kun yhteisten ystävien seurassa/tavatessamme heitä sattumalta jossain, hän hymyilee ja juttelee heille. Jos olemme yhdessä istumassa iltaa ystäviemme luona, hän juttelee muille ja on niin kuin minua ei olisikaan :( Surettaa, koska ollessaan kanssani hän ei myöskään hymyile koskaan. Yksikin ystävistäni tuli luokseni kylään, mieheni alkoi heti hymyillen jutustelemaan hänelle ja loppuillasta istuin ja kuuntelin heidän keskustelujaan, tunsin olevani se kolmaspyörä. Hän on pettänyt muutaman kerran, luvannut kuitenkin aina sen olevan viimeinen. Itken nykyisin paljon, vähintään jokatoinen päivä, yksin, sillä olen niin surullinen hänen käytöksestään minua kohtaan.
Rakastan häntä, mutta en tiedä jaksanko elää näin. Haluaisin viettää hänen kanssaan enemmän aikaa, tehdä jotain yhdessä, keskustella, iloita ja osoittaa hellyyttä. Asumme yhdessä. Kun olen iloinen jostakin elämän pienestä asiasta, hän ohittaa sen ja tuntuu kuin hän ei haluaisi minun iloita, usein hän latistaa tunnelman samantien kun innostun jostain. Kun olen surullinen, hän lähtee pois paikalta. Erinäisiä valheita on suhteessamme ollut, hän aina välillä kertoo jonkin asian jota ei ole tullut muistaneeksi aiemmin, vuosia sitten tapahtuneen pettämisen kertoi vasta äskettäin myöskin, sitä ennen valehteli kirkkain silmin useita vuosia ettei ole pettänyt minua enää. Se loukkasi paljon. Seksielämä ei ole vilkasta, ja haluni ovat hukassa loukkauksien takia, ja en tunne että saisin häneen enää yhteyttä. Emme ole halanneet, suudelleet tai kosketelleet toisiamme hellästi vuosiin. Kun käymme kaupassa hän menee yksin edellä, tarkoituksellisesti kuuntelematta, tämäkin loukkaa. Kun oma rakas ei juttele, ei hymyile, ei halua jakaa aikaa kanssani, tunnen olevani täysin yksin, ja surullinen. Mitä tämä rakkaan mieheni käytös tarkoittaa? Kuinka voisin muuttaa itseäni? Onko suhde mielestänne korjattavissa? Kovin tahtoisin läheisyyttä ja hellyyttä myös?
Auttakaa
Ollessamme kahden, hän on hiljaa, omissa oloissaan, tekee omia juttujaan, koskaan emme tee mitään mukavaa yhdessä, se harmittaa. Olen ehdottanut yhteisiä harrastuksia, häntä ei kiinnosta mikään, aina löytyy syy miksi se tai se laji ei sovi hänelle. Hän ei käy keskusteluja kanssani, joudun toisinaan anelemaan että hän vastaisi minulle. Sitten kummastuttaa kun yhteisten ystävien seurassa/tavatessamme heitä sattumalta jossain, hän hymyilee ja juttelee heille. Jos olemme yhdessä istumassa iltaa ystäviemme luona, hän juttelee muille ja on niin kuin minua ei olisikaan :( Surettaa, koska ollessaan kanssani hän ei myöskään hymyile koskaan. Yksikin ystävistäni tuli luokseni kylään, mieheni alkoi heti hymyillen jutustelemaan hänelle ja loppuillasta istuin ja kuuntelin heidän keskustelujaan, tunsin olevani se kolmaspyörä. Hän on pettänyt muutaman kerran, luvannut kuitenkin aina sen olevan viimeinen. Itken nykyisin paljon, vähintään jokatoinen päivä, yksin, sillä olen niin surullinen hänen käytöksestään minua kohtaan.
Rakastan häntä, mutta en tiedä jaksanko elää näin. Haluaisin viettää hänen kanssaan enemmän aikaa, tehdä jotain yhdessä, keskustella, iloita ja osoittaa hellyyttä. Asumme yhdessä. Kun olen iloinen jostakin elämän pienestä asiasta, hän ohittaa sen ja tuntuu kuin hän ei haluaisi minun iloita, usein hän latistaa tunnelman samantien kun innostun jostain. Kun olen surullinen, hän lähtee pois paikalta. Erinäisiä valheita on suhteessamme ollut, hän aina välillä kertoo jonkin asian jota ei ole tullut muistaneeksi aiemmin, vuosia sitten tapahtuneen pettämisen kertoi vasta äskettäin myöskin, sitä ennen valehteli kirkkain silmin useita vuosia ettei ole pettänyt minua enää. Se loukkasi paljon. Seksielämä ei ole vilkasta, ja haluni ovat hukassa loukkauksien takia, ja en tunne että saisin häneen enää yhteyttä. Emme ole halanneet, suudelleet tai kosketelleet toisiamme hellästi vuosiin. Kun käymme kaupassa hän menee yksin edellä, tarkoituksellisesti kuuntelematta, tämäkin loukkaa. Kun oma rakas ei juttele, ei hymyile, ei halua jakaa aikaa kanssani, tunnen olevani täysin yksin, ja surullinen. Mitä tämä rakkaan mieheni käytös tarkoittaa? Kuinka voisin muuttaa itseäni? Onko suhde mielestänne korjattavissa? Kovin tahtoisin läheisyyttä ja hellyyttä myös?
Auttakaa
Vastaukset 3
Vanhimmat
Edota pariterapiaa, ja nosta eron mahdollisuus esille. Vai pelkäätkö erota? Et saa osaksesi läheisyyttä ja rakkautta. Jos niitä kaipaat ja hän ei suostu niitä antamaan, joko sopeudut ja kärsit tai eroat ja annat mahdollisuuden uudelle rakkaudelle.
Kun lukee, tulee vain mieleen - onko se yksinelo niin hirveää.
Kertomasi mukaan miehesi on sinusta kovasti etäällä. Sanotko siis vilpittömästi, että rakastat häntä?
Kuinka siis voit .. tuollaisten jatkuvien loukkausten jälkeen.
En tahdo lannistaa, mutta olet ilmeisen hissukka, joka kääntää toisen posken - kun toiseen jo lyötiin.
Et ilmeisesti missään vaiheessa ole voinut kyseenalaistaa miehesi toimintaa. Koetko olevasi niin pieni,
ettet kenellekkään muulle kelpaisi. Siitäkö seuraa erheellinen tunne, että `rakastat` häntä.
Ja roikut hänessä.
On aivan varmaa, että mikäli luot miehellesi kuvaa, että roikut hänessä - tapahtui mitä vaan - asiat ei ainakaan parempaan mene.
Eli mitäkö teet?
Mietit sanojasi pari päivää ja sanot hänelle jämäkästi ja vakavana, että haluat ottaa avioeron. Koska et siis siedä tuollaisia jatkuvaa nöyryytysten sarjaa.
Todennäköisesti miehesi kakoo ja imaisee perjantaipullosta väärään kurkkuun. Seuraavaksi alkaa selittämään, että eihän asiat niin huonosti ole. Jos olet tiukkana ... hän saattaa nyt enimmäsitä kertaa jaloillesi noustua alkaa muuttumaan. Koska pohjimmiltaan pelkää menettävänsä sinut!
Mikäli suhtautuu piittaamattomasti -- silloin menet -- ja otat eron.
Ei kai kenenkään tuollaista elämää ja nöyryytystä tarvitse sietää.
rakastan häntä yhä, kaikesta huolimatta, olen samaan aikaan myös surullinen hänen käyttäytymiseen.
Olemme ottaneet asumuseron kerran, sovimme aikalisän ottamisesta, tänä aikana sovimme panostavamme itseemme tutustumiseen, ajattelemaan suhdetta, onko meidän hyvä jatkaa, oppimiseen ja yksinoloon, lopulta palasin hänen luo vuoden kuluttua, hän olikin alkuun huomaavaisempi, ja aloin uskoa taas suhteeseemme lisää. Nyt hän jäi kiinni valheestaan, ja olikin etsinyt jo uutta seuralaista treffipalstoilta ym.se söi lisää mieltäni tähän suhteeseen. Tahtoisin niin kovin yrittää ja saada suhteemme toimimaan, pariterapiaa olen ehdottanut, hän ei koe sitä hyödylliseksi, ja ei ole sinne halukas lähtemään. Yksinolo tuntui hyvälle, mutta kaipasin paljon myös seuraa ja palasin takaisin suhteeseen. Olemme olleet niin kauan yhdessä, etten haluaisi luovuttaa helposti, mutta välillä se tuntuu järkevämmältä ratkaisulta, jokin kuitenkin estää? Kiitos vastauksista ja auttakaa lisää ajatuksillanne, kiitos