Hei!
Onko kellään muulla kokemusta tällaisesta:
Aloin käymään salilla noin 2 vuotta sitten, tyttökaverini oli mielissään ja kannusti minua. Vuoden kävin noin 2-3 kertaa viikossa , kunnes noin vuosi sitten aloin käymään 4 kertaa viikossa, personal trainerin avustuksella laitettiin muutkin treenauksen osa-alueet kuntoon. Tyttökaverini ei ole liikkujatyyppiä ja onkin kasvattanut omaa "elopainoaan" aika lailla tässä parin vuoden aikana. Voisi sanoa hänen olevan jo ylipainoinen. Itse olin seurustelun aloitettuamme todellinen luuviulu, noin 70kg/175cm.
Nyt sitten kun olen tässä vuoden aikana saanut aika paljon massaa, (noin 80kg painan nyt) ja vatsalihaksetkin näkyy, niin tyttökaverini jostain syystä on alkanut moittia minua salilla käynnistä. Hän tuittuilee minulle kun menen salille ja kyselee ketä naisia siellä salilla on jne. Hän kyselee , että joko olen niin hyvännäköinen että voin hänet vaihtaa. Todella ilkeitä asioita tivaa ja irvailee. Sanoin hänelle, että en ole häntä vaihtamassa mihinkään, että rakastan. Luulin hänen olevan vain itsetietoinen omasta kasvaneesta vartalostaan, jotenka EREHDYIN KYSYMÄÄN josko hän haluaisi alkaa vaikka lenkkeilemään kanssani. Tämä ilmeisesti oli suurin loukkaus häntä kohtaan jne. Ajattelin vain, että kun hänen oma massunsa on kasvanut ja minun vartaloni alkaa olla aika hyvässä kunnossa , josko hän tuntisi jotain alemmuutta tms? tämän takia ajattelin kysäistä josko liikunta kanssani saisi hänenkin olonsa paranemaan , kun niitä tuloksia peiliinkin tulisi.
Nyt on hirveä sota käynnissä, kun kuulemma haluan hänet laihemmaksi yms. Hohhoijaa.
Salilla käynti
27
4264
Vastaukset
- salikävijä itsekin
siitä kauanko vietät aikaa salilla, matkalla salille tai suihkussa salin jälkeen.
4 krt/vko on jo paljon jos sulla on vielä jotain muita harrastuksia/kavereita/tms. siihen päälle.
mutta aivan varmasti kyseessä on myös epävarmuus teidän suhteesta.- sotakäynnissäjoo
No salilla menee kun intensiiviset setit vetää noin tunti. Siihen matka salille 5 minuuttia sinne ja 5 takaisin ja suihku/pukeminen 10 minuuttia. Ei tollanen yksi ja puoli tuntia suunilleen.
Ei mielestäni ole mikään älytön aika ja toki käyn töissä tämän lisäksi, mutta en panisi pahakseni hänenkään harrastuksiaan. Kaverit on aikalailla yhteisiä niin vietetään porukalla aikaa.
- kun-toilija
Liikunta lisää itsetuntoa. Sinä olet muuttunut varmaan itsevarmemmaksi saliharrastuksen myötä. Se näkyy, vaikka et sitä itse huomaisikaan. Tyttöystävälläsi asiat on ehkä päinvastoin. Tämä varmaan tekee välillenne vähän kuilua. Neuvoa ei ole mitä pitäisi tehdä, sinun ei varmaan mitään, eihän sinulla varsinaisesti ole mitään ongelmaakaan. Älä ainakaan lopeta huippuharrastusta.
- eisotaakäynnissä
Mielestäni tyttösi kokee olevansa ns. huonompi ja saattaa tavallaan vaikka syödä suruunsa jos on kerran lihonutkin. Tunnistan itseni ehkä hiukan tuosta: mieheni on melko urheilullinen, urheilin itse aiemmin sm-tasolla, mutta monen seikan takia se jäi, eikä ole hirveästi kiinnostanut (valmentaja-valmennettava-suhde ei mennyt ihan putkeen). Aika usein kun mieheni lähtee salille/kertoo siellä käyneensä niin tulee vähän paha mieli kun ite vaan nysvää kotona. Tavallaan se kai on kateutta, mutta ei sitten taas ole intoa tehdä asian eteen mitään. Tosin olen ottanut itsestäni niskalenkin ja tällä hetkellä olen hyvissä mitoissa ja käyn salilla ja pyöräilen paljon. En ottaisi yhtä vahvasti itseeni kuin tyttösi tuosta liikuntakysymyksestä, mutta olenkin aina ollut yksi jätkistä ja kuullut päin naamaa vaikka mitä. Naiset onkin sitten asia erikseen.
Liikunnan ilo pitäisi olla lähtöisin tytöstä itsestään, ei missään tapauksessa saa pakottaa tai painostaa, koska silloin niitä kiloja tulee varmasti tuplaten lisää, koska tyttöä alkaa ärsyttää. Lisäksi esim. leffasyömiset jne kannattaa jättää väliin (exän kanssa oli aina vaikka mitä mussutettavaa, mutta nykyisen kanssa hyvä jos kerran vuodessa jotain mässyä ostetaan leffaa katsoessa). Sitten kun tyttösi saa kipinän liikuntaan niin kannusta häntä, mutta älä liikaa tietenkään!
Voisit esim. ehdottaa että haluaisit kokeilla jotain uutta lajia, mutta yksin se on tylsää joten josko hän lähtisi kokeilemaan (älä missään tapauksessa anna ymmärtää edes rivien välistä että haluat vain hänet liikkumaan). Lajin pitää kiinnostaa molempia, eikä se saa olla mikään napatanssi/baletti, ettei tyttösi arvaa taka-ajatuksiasi. Esimerkiksi kiipeily, melominen, zumba, spinning (suosittelen lämpimästi) jne. ovat hyviä molemmille sukupuolille soveltuvia lajeja.
Huomaat kyllä eron kun tyttösi on hetken aikaa liikkunut niin hän alkaa olla myönteisempi salillakäyntiesi suhteen ja saattaa vaikka tulla mukaan omasta tahdostaan.
Tsemppiä teille! Muista vain edetä rauhassa ;) - jimatos
Toi on niin arka paikka naisille, ettei ole tosikaan. On ihan 100% varma, että hänen itsetuntonsa on maassa kasvaneen painon vuoksi, ja hän on valinnut tämän suht perinteisen "syödään, ei liikuta, ja valitetaan siitä miehelle"-linjan.
6-8 tuntia viikossa ei ole paha, jos on kyseessä oma liikuntaharrastus. SUn kannattaa ottaa tilanne haltuun, ja käyttää porkkanaa ja keppiä. Porkkana olet sinä - osoita tytsylle huomiota, jätä parin viikon ajaksi salikäynti tai pari vähemmälle, keskustele, vietä yhdessä aikaa, järkkää romanttinen ilta, osoita seksuaalista huomiota, tee seksialoitteita, kehu häntä jne... tämä piristää häntä kummasti. On helpompi aloittaa uusi aktiviteetti, jos mieliala on korkeammalla. Sitten otat vähän keppiä käyttöösi, ja alat vaatimaan häntä itsepintaisesti mukaan lenkille, sanot että haluat yhteisiä harrastuksia ja että se on sinulle tärkeää. Muista alkuun mennä naisesi vauhdilla, jos hällä on kunto tipahtanut. Jos saat tämän toimimaan, niin olet plussana vielä johtanut suhdetta, ja tämä todennäköisesti ei jää naiseltasi huomaamatta.- eräs neitokainen
Näin naisen näkökulmasta täytyy sanoa, että nimimerkin jimatos ehdotus on rautainen. Pop. Loistava. Kokeile tuota.
- nykyinen liikkuja
Osaan hyvin kuvitella miltä tyttöystävästäsi tuntuu. Itse seurustelen miehen kanssa, joka urheilee ammatikseen ja kyllä siinä miehen vartaloa katsellessa tunsi itsensä aluksi aika plösöksi, vaikka painan 50kg. Kerroin asiasta miehelle ja pyysin että hän voisi muistuttaa minulle ihanuudestani tarpeeksi usein, jotta tuntisin itsekin oloni hyväksi hänen seurassaan. Muista siis kehua tyttöystävääsi (eri tavoilla) ja muistuttaa siten kuinka paljon häntä rakastat. Alemmuuden tunne syntyy helposti, varsinkin jos itsekin on epävarma kropastaan ja on saanut vähän lisää painoa. Älä kuitenkaan mainitse tyttöystävällesi hänen heikosta itsetunnostaan, jollei hän itse ota sitä puheenaiheeksi, sillä se saa hänet vain pahoittamaan mielensä. Kannattaa myös välttää vatsan koskettelua, sillä se on monelle naiselle arka paikka. Jos teillätulee vielä puheeksi tyttöystäväsi liikunnan aloitus, niin voisit kertoa maininneesi tyttöystäväsi liikuntaharrastuksen aloituksen siksi, että haluaisin viettää hänen kanssaan aikaa enemmän, ettei saliaikasi olisi häneltä pois (jos hänestä siis tuntuu että vietät salilla liikaa aikaa) ja siksi koska liikunta saa sinut itsesi hyvälle tuulelle ja virkistää, niin olit ajatellut että tyttöystäväsikin saattaisi pitää siitä. Kerro kuitenkin, että ensisijainen ajatuksesi ei ollut saattaa tyttöystävääsi liikkumaan, vaan yhteinen aika ja halu harrastaakin yhdessä jotain.
Voisit kehua tyttöystäväsi ihania rintoja ja kertoa kuinka paljon paremmalta ne näyttävät verrattuna miehisiin luuviuluihin. Joskus muiden mollaus on tärkeää, vaikka typerältä kuulostaakin, mutta se saa toisen tuntemaan, että rakastat häntä sellaisena kuin hän on, etkä kaipaa laiheliineja. Voit myös kommentoida tyttöystäväsi kysymykseen salilla käyvistä naisista, että siellä käy pääosin miehiä ja keski-ikäisiä naisia salin puolella, niin hän ei suotta tule mustasukkaiseksi. Älä anna sen masentaa, jos tyttöystäväsi aluksi hymähtelee ja on välinpitämätön ylistyksillesi (ainakin itse olin aluksi kun tiesin mieheni sanovan niitä koska pyysin itse, mutta ajan kanssa aloin uskoa että hän oikeastikin tarkoittaa niitä). Tarpeeksi monta kertaa kun kuulee, niin sanoma menee perille. :) Kun tyttöystäväsi on varmempi vartalostaan, hän haluaa näyttää itseään helpommin vähissä vaatteissa ja seksiäkin useammin, joten tilanne on win-win -tilanne kummallekin.
Nyt tilanne omalla kohdallani on onneksi muuttunut, kun hankin salijäsenyyden ja olen saanut jonkin verran lihaksia ryhdistyttämään kroppaani. Mutta suurin apu on ollut mieheni kommenteista, kun hän kertoo yllättävissäkin tilanteissa (vaikka ruokaa laittaessa) kuinka herkulliselta peppuni näyttää tai kun hän tulee koskettelemaan leikkimielisesti ja kuiskaa himoavansa päästä nuolemaan vartaloani. Kerrohan kuinka teillä asiat jatkuvat!?- huonoihminen
ongelma on se että kun nainen on sillä mielllä kivoissa kuteissa niin kyllä mä kehun ja muuteni kun on näitit pukevat vaatteet ja toinen hakeutuu lähelle. mutta kun ei vastata mihinkään. luetaan vain tms ajtellaan muuta tai pitää kerjätä niin alkaa tehdä mieli muistuttaan että kävitkö tänään salilla tai lenkillä kun sitä ylipainoo on vähän..
- viisas
Jätä eukkos! Kokemuksia vastaavista akoista on niin paljon että usko vanhempaa ;) Ota tilalle hyvällä itsetunnolla, ja itsestään huolehtiva nainen, niin vältyt monelta päänsäryltä/riitelyltä.
- jo vanhahko rva
Ikävästi sanottu mutta tottakin. Olen pitkään naimisissa ollut nainen ja allekirjoitan tuon täysin. Itseluottamus lähtee pään sisältä. Minulla se syntyy siitä, että on itsekuria ja luotan, että pärjään. Sitä kun ei kukaan toinen voi päähän laittaa. Tosin huono suhde voi laskea kyllä myös itseluottamusta mutta normaalissa suhteessa ei pitäisi joutua pönkittämään toista. Pätee molemmin päin, sekä pönkitystä hakeva nainen että itsesäälissä kieriskelevä mies ovat ihan yhtä hankalia kumppaneita.
Täytyy ottaa huomioon myös se, että kyllä lihominen pitemmän päälle tulee näkymään suhteessanne. Jos nainen on epävarma ulkonäöstään ja sinä et ole, vääjäämättä tulee ilmaan mustasukkaisuutta ja kateutta. Kuka kadehtii oikeasti rakastaan? Ei kukaan. Jos tyttöystävä haluaa rajoittaa harrastusta, josta nautit ja joka pitää sinut kunnossa, kyseenalaistan sen koko rakkauden. Olisko enemmän halua hallita sinua. Oli miten oli, älä ihmeessä passivoidu itse. Pitkässä suhteessa toislle täytyy antaa tilaa, harrastuksia, vapautta. Vain vapaaehtoisella yhdessäololla on tulevaisuus maailman myrskyissä. Toisen hallinta ei johda onneen.
- mies 34
Mitä ihmettä teet personal trainerilla. Etkö osaa itse treenata. Semmonen maksaakin joku 60 euroa tunti,. Olen käynyt salilla kauan ja olen tosi hyvässä kunnossa. Pelasin salibändya kauan ja sitten kun lopetin niin aloin salilla käymään.
Kävin säbä aikoina kans salilla mutta en kovin usein mutta nyt olen käynyt jotain 5 kertaa viikko pari vuoden ajan. Tyttöystäväs on kateellinen ja pelkää menettävän sut. Tyypillisen sohvaperunan reaktio kun alkoi kyselee että ketä naisia siellä salilla on.
Itse en seurustele nyt juuri mutta seurustelin yhden tytön kanssa ja sille oli tärkeämpää juhliminen kuin lenkillä käynti. Kai sun täytyy puhua sille vakavasti sen luuloista ja sun pitää pakottaa se kans salille kun tilanne muuuten pahenee.- mies 34
Oho, olipas vanha ketju, en huomannut.
"Mitä ihmettä teet personal trainerilla. Etkö osaa itse treenata"
-Varsin harva salilla heiluvista hlöistä tietää mitä oikeasti on tekemässä.
Varsinkaan kun puhutaan myös treeniin sopivasta ruokavaliosta.
Suurimmalla osalla homma perustuu enempi olettamuksiin kuin oikeaan faktatietoon.
On tässä meinaan pari vuosikymmentä tullut kierreltyä kymmeniä saleja niin työn kuin vapaa-ajankin puitteissa sekä Suomessa kuin vähän kauempaakin.
"Olen käynyt salilla kauan ja olen tosi hyvässä kunnossa. "
-Vähintäänkin suhteellinen käsitys. ;)
"sun pitää pakottaa se kans salille "
-Ei näin!
Ketään ei pakottamalla saada tekemään pysyviä elämäntapamuutoksia.
Sen sijaan rohkaisu ja esim jokin KUMMALLEKKIN uusi yhteinen urheilullinen harrastus voisi toimia ja madaltaa kynnystä kyseisessä tapauksessa.- Vm 43
TheOne kirjoitti:
"Mitä ihmettä teet personal trainerilla. Etkö osaa itse treenata"
-Varsin harva salilla heiluvista hlöistä tietää mitä oikeasti on tekemässä.
Varsinkaan kun puhutaan myös treeniin sopivasta ruokavaliosta.
Suurimmalla osalla homma perustuu enempi olettamuksiin kuin oikeaan faktatietoon.
On tässä meinaan pari vuosikymmentä tullut kierreltyä kymmeniä saleja niin työn kuin vapaa-ajankin puitteissa sekä Suomessa kuin vähän kauempaakin.
"Olen käynyt salilla kauan ja olen tosi hyvässä kunnossa. "
-Vähintäänkin suhteellinen käsitys. ;)
"sun pitää pakottaa se kans salille "
-Ei näin!
Ketään ei pakottamalla saada tekemään pysyviä elämäntapamuutoksia.
Sen sijaan rohkaisu ja esim jokin KUMMALLEKKIN uusi yhteinen urheilullinen harrastus voisi toimia ja madaltaa kynnystä kyseisessä tapauksessa.Samaa mieltä heilujista olivat tavoitteet mitkä tahansa.
Lahjoitin saliyrittäjältä saamani 100€:n bonuskortin 63v kaverilleni joka ei ollut koskaan käynyt salilla.
Kaveri käytti sen osana 600€:n p-t paketin maksamiseen.
Olin jo ennakkoon päättänyt, etten ota muuten kantaa salitouhuun paitsi kannustavassa mielessä.
Veitikka ymmärsi itse hyvin pian ratkaisun järkevyyden.
Ikä on tietenkin yksi tekijä mutta mielestäni ei ratkaiseva.
60-luvun nostotaustani vuoksi en todellakaan tarvinnut punttipuolen ohjeistusta mutta täydentäviä putkivempeleitä täytyi katsoa kahdesti ja selvittää tarkoitusta ja rakennetta.
Olen yrittänyt provosoida eukkoani mukaan salille kehumalla siellä käyviä, eri ikäisiä, hyväkuntoisia naisia mutta tähän mennessä se on suostunut vain kahdesti käymään kurkkaamassa innostumatta tippaakaan.
No. Lenkkeilköön samaan aikaan.
Minulle, ja myös muualla asuvalle junnulleni ( 40v ) sali on elämäntapa.
Kun joskus ilman näkyvää syytä kotona ollessa tulee useampi kuin yksi huilipäivä niin kolmantena muija kysyy, että mistäs päin nyt tuulee? Etkös meinaa mennäkkään sinne salilles?
Vaikuttaa ratkaisevasti ikääntyneen ilmiön elämisen laatuun ja vasta nykyään todella tajuan sen merkityksen!
Kotikannustus on riittävä!
Toivoisin nuorten ja nuorempien tajuavan joko tämän tai jonkin muun liikuntaharratstuksen tärkeyden elämäntapana.
Vanhempana se kiittää. Vm 43 kirjoitti:
Samaa mieltä heilujista olivat tavoitteet mitkä tahansa.
Lahjoitin saliyrittäjältä saamani 100€:n bonuskortin 63v kaverilleni joka ei ollut koskaan käynyt salilla.
Kaveri käytti sen osana 600€:n p-t paketin maksamiseen.
Olin jo ennakkoon päättänyt, etten ota muuten kantaa salitouhuun paitsi kannustavassa mielessä.
Veitikka ymmärsi itse hyvin pian ratkaisun järkevyyden.
Ikä on tietenkin yksi tekijä mutta mielestäni ei ratkaiseva.
60-luvun nostotaustani vuoksi en todellakaan tarvinnut punttipuolen ohjeistusta mutta täydentäviä putkivempeleitä täytyi katsoa kahdesti ja selvittää tarkoitusta ja rakennetta.
Olen yrittänyt provosoida eukkoani mukaan salille kehumalla siellä käyviä, eri ikäisiä, hyväkuntoisia naisia mutta tähän mennessä se on suostunut vain kahdesti käymään kurkkaamassa innostumatta tippaakaan.
No. Lenkkeilköön samaan aikaan.
Minulle, ja myös muualla asuvalle junnulleni ( 40v ) sali on elämäntapa.
Kun joskus ilman näkyvää syytä kotona ollessa tulee useampi kuin yksi huilipäivä niin kolmantena muija kysyy, että mistäs päin nyt tuulee? Etkös meinaa mennäkkään sinne salilles?
Vaikuttaa ratkaisevasti ikääntyneen ilmiön elämisen laatuun ja vasta nykyään todella tajuan sen merkityksen!
Kotikannustus on riittävä!
Toivoisin nuorten ja nuorempien tajuavan joko tämän tai jonkin muun liikuntaharratstuksen tärkeyden elämäntapana.
Vanhempana se kiittää."Vaikuttaa ratkaisevasti ikääntyneen ilmiön elämisen laatuun ja vasta nykyään todella tajuan sen merkityksen!"
-Juurikin näin!! =)
AP nainen on kimpaantunut siksi, että AP käy salilla itsensä eikä hänen iloksi.
AP:nä veisin naisen jumppaan tms. harrastukseen mikä on naisen harrastus, ei miehen. AP kannattaisi joustaa ja lähteä naisensa tontille harrastamaan hänen kanssaan eikä vetää puolisoaan omalle tontilleen harrastamaan.
Pitkiä reippaita kävelylenkkejä alkuun, step-sitä step tätä jumppia, bodypumpia ja niin edelleen. Samassa alkaa laittamaan hyvää low-carb ruokaa jolla saa kenestä vain lähtemään 3-4 kg turvotusta ensimmäisenä kuukautena... tuloksia, hyvää oloa, palkintoa ja motivaatiota jatkaa.
Tuolla mies osoittaisi, että oikeasti välittää naisesta ja oikeasti haluaa harrastaa tämän kanssa, mutta hänen ja kohta molempien ehdoilla.
Omien juttujen tuputtamisesta harvoin seuraa hyvää.- ,,,,,,,,,,,,,,
....................
- gueen
Oma mieheni on käynyt salilla noin 10 vuotta ja on todella hyvässä kunnossa. Itse olin hoikka kun aloimme seurustelemaa, puoli vuotta sitten huomasin hieman pyöristyneeni ja kun en saanut ruokavaliolla ja pikku lenkeillä ylimääräistä pois, sanoin miehelleni että tulen myös salille ja hän saa opettaa mitä teen. Näillä on menty ja tuloksia odottelen innolla. Seksikin on alkanut taas maistua kun on saanut hieman ylimääräistä pois. Valitettavasti sinulla tuntuu vaan olevan sellainen draama kuningatar kotona jolle mikään ei kelpaa ja ajatukset pitäisi osata lukea. Itse kysyisin häneltä ihan suoraan että mitä ihmettä hän oikein haluaa sinun tekevän jotta olisi onnellinen.
- Dino Rex
Hauskaa lukea näitä vastauksia. Mies ei saisi siis olla rehellinen, vaan pitäisi muka vilpittömästi houkutella tyttöystävä yhteisen harrastuksen pariin, vaikka tarkoitus on saada tämä liikkumaan. Porukka antaa tällaisia ohjeita naisten kanssa toimimiseen ja sitten ihmetellään kun miehet ei ymmärrä naisia tai osaa toimia niiden kanssa...
Itse en tuollaiseen suostuisi, vaan sanon aikuiselle ihmiselle asiat rehellisesti ja suoraan. Jos hän ei sitä kestä, olemme selvästikin väärää seuraa toisillemme.Käytännössä toista ei voi pakottaa motivoitumaan.
Eli "suoraan sanominen" ei välttämättä ole järkevää. Varsinkaan jos ei osaa sanoa asiaa tarpeeksi diplomaattisesti ja perustella sitä argumenteilla jotka ko hlö itse kokee olennaisiksi ja tärkeiksi.
- salille
Naisesi on huomannut että olet hyvän näköinen ja mustasukkainen.
Me käydään miehen kanssa yhdessä salilla, moni muukin pari käy yhdessä. Miksi naisesi ei halua tulla mukaasi? Onhan salilla käynti kiva yhteinen harrastus. - eijaksa.ei
kateellinen olen teille salilläkäyvien naisten miehille kun teillä on tommonenki pakkaus olemassa. toisinkuin mulla.
- Salirouva
Naisen itsetunto on romuna, siitä kielii myös painon nousu. Itsestään välittävä ja hyvällä itsetunnolla varustettu ei ensinkään antaisi painonsa nousta hallitsemattomasti vaan tarttuisi itseään niskasta kiinni.
AP on tehnyt kaikki tyypilliset virheet miehenä, tekee asioita joita nainen haluaisi mutta ei jostain syystä usko siihen pystyvänsä ja vihjaisee painonnoususta eli sohaisee tikulla ampiaispesää.
Heikko itsetuntoinen ei kestä minkäänlaisia vihjailuja vaikka miten hyvässä tarkoituksessa ne sanottaisiinkin. Puhu enemmän mielialoista kuin painosta, sano että haluaisit taas nähdä kuinka emäntä hymyilee ja nauttii elämästä. Kysy voisitko tehdä jotakin sen eteen.
Ketään ei voi pakottaa liikkumaan, ja painosta vihjailu toimii just päinvastoin, usein se ajaa heikko itsetuntoisen masentumaan ja mässäämään enemmän. Ongelma on kuin virtahepo olohuoneessa, se on näkyvillä mutta siitä ei saisi puhua.
Tyttösi tarvitsee jonkun ulkopuolisen kannustimen, kaverin tms. joka kannustaa hänet liikkumaan. Voisitko puhua tyttösi kaverille ja pyytää häntä vaivihkaa pyytämään tyttöäsi naistensalille jumppaan.
Kaikki naiset ei diggaile salista, jotkut tykkää jumpasta, sisäpyöräilystä, tms. Hänen pitää vaan löytää sopiva laji itselleen. - Mieti sohvanorsu
Syömällä lihoo, lihavat ovat etovia.
Niin se vaan on vaikka muuta väittäisi. - Rahastusta
No en ihmettele lainkaan tyttöystäväsi reagointia, sillä 4 kertaa viikossa salilla on totisesti liikaa.
sinä näet vain oman kroppasi, et ollenkaan enää mitään muuta.
Olen nainen, en todella ihaile millään tavalla miesten lihasmöykkyjä ja jänteitä, jotka ovat aikaansaatu joillakin pillereillä ja koneissa käymällä, sitähän nuo salit ovat.
Salilla käynnit ovat myös kalliita ja tavallaan ihmisen psyyke siinä muokataan ajattelemaan, että tämä on jotain suurta.
Inhoan myös suuresti noissa vekkareissa kulkevia muskelimiehiä, hyi sentään.
Ihanan liikunnan saa esim. lähtemällä tyttöystävän kanssa iltalenkille ihan kävelleen reippaasti, siinä voi jutustella yhteisiä asioita ja hyvän mielen molemmat.
Nythän jätät hänet jatkuvasti yksin ja salilla sinut aivopestään niin, että et enää edes kohta huomaa tyttöystävääsi, kun aina pitää ajatella, mitä syö tai juo ja mikä lihas pitää nyt taas trimmata.
Kun salilla käynti loppuu, nuo lihaksesi veltostuvat ja roikkuvat. Mutta tuo normaali liikunta ei saa samaa aikaan ja jaksat sitä mikäli jalkasi ja aivosi toimivat paljon pitempään kuin jotain salilla käyntiä.
Salilla käyntiä voi verrata huumeen käyttöön, se koukuttaa elämän ja vie arvot elämästä. Rahat menee, raihnainen vanhuus odottaa jos ei ole aikaisemmin jo päätynyt liikakäytön vuoksi kuolemaan.
Saleilta annetaan ohjeita köyttää pillereitä ja juomia, joita myös myyvät, kuinhan tervettä tietä lieneet nuo myytävät tuotteet tulleet.Hui, hai! Jopa olet maalannut synkän kuvan!
Minä käyn salilla 6krt/viikko.
Jos joskus tulee 3:s peräkkäinen huilipäivä niin vaimoni alkaa huolestumaan.
Aloitettuani 10v sitten, 6-kymppisenä, koheni terveyteni radikaalisti.
Pääsin irti lääkityksestä.
En ole lihasmöykky. Ikärillähän lihakset katoavat.
174cm / 90kg laardia 15%.
Nuorena treenipainoni oli 85kg ja vyötärö 78cm.
En käy koneissa. Normaalitangon ja käsipainojen perusharkkoja täydennettynä leuoilla ja kylläkin taljoilla.
Kallista? Vuosikortti 370€. Käyn jalan.
Aivopesua? "Huomioin" 65-vuotisen vaimoni hänen mielestään ainakin riittävän usein. Muutaman kerran viikossa.
Raihnainen vanhuus saa, ainakin vielä, odottaa 7-kymppistä, energistä ukkoa.
Salin ohjeet? Klubijäsenenä minulla olisi ollut oikeus alkuopastukseen mutta puolituttu saliyrittäjä ei jostakin syystä piitannut sen hoitamisesta.
Yhden fittnes-tytön kanssa ehdin jo sopimaan mutta sekin peruuntui.
Kun sali aikanaan loppuu niin taatusti veltostun mutta toiveeni kuolla hyväkuntoisena lienee melko yleinen.- Dino Rex
Ei helevetti... Tän on pakko olla trolli. Ei kai kukaan oikeasti tule tänne keskustelemaan salillakäynnistä, kun tietämys ko. touhusta ja ihmisen fysiologiastakin on ihan pikkulapsen tasolla?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15811059
- 545278
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452493- 312169
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131741Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421604Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311280Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351216Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s6976Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo98952