Jo miljoona suomalaista ei kuulu kirkkoon.
31.12.2009 Suomen väkiluku on 5'352'563,
joista kirkon jäseniä on n. 4'266'360
Eli
1'086'203
ei kuulu kirkkoon
31.12.2009 Suomen väkiluku on 5'352'563,
joista kirkon jäseniä on n. 4'266'360
Eli
1'086'203
ei kuulu kirkkoon
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja mikä oli ongelma?
Itse erosin kirkosta 90- luvun puolivälissä. Miksi maksaa turhasta? Ja eipä kuulu kirkkoon nykyinen puolisonikaan. Kätevästi onnistui vihkiminen maistraatissa (eikä maksanut mitään) ja ihan samallalailla saimme sanoa tahdon.
Mitä tämä aihe tekee tällä palstalla?
Minä kuulun kirkkoon ja maksan kirkollisveroa. Olen saanut kotipaikkakuntani seurakunnasta paljon henkistä tukea hädän keskellä. Ydinperheessäni on ollut traagisia kuolemantapauksia ja tappavia sairauksia. Aina on muutaman tunnin sisällä suru-uutisesta jo eläkkeellä olevan papin auto kääntynyt pihaan ja hän tullut kysymään miten me "lapset" jaksamme. Tämä pappi on minut kastanut, konfirmoinut ja vihkinyt, siunannut hautaan isäni, veljeni ja enoni ja käynyt katsomassa äitiäni sairaalassa, kun tämä ei henkisesti enää jaksanut kaiken surun keskellä.
Kannatan lisäksi kristillisiä arvoja, joita omalta osaltani sponsoroin mm. kirkolliseeron muodossa, käytännön elämässä olen lähinnä syntinen tavis, mutta aina on varaa parantaa...
Osaltaan kirkon jäsenmäärää vähentää myös helluntaiherätyksen rekisteröityminen viimeinkin uskonnolliseksi kirkoksi, mitä se ei vielä 2000 luvun alussa ollut. Uuden muodon myötä ei jäsenten ole enää mahdollista olla sekä evankelis luterilaisen kirkon että helluntaikirkon jäseniä.