Jos olet koskaan ollut koulukiusattu tai -kiusaaja, mitä teet/tekisit jos kohtaisit kiusaajan/kiusatun nyt?
Mitä ajattelet kiusaajasta/kiusatusta tänä päivänä?
Mitä ajattelet kiusaajasta/kiusatusta tänä päivänä?
Koulukiusaajat/kiusatut
menneisyyden varjo
22210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
kanssa asiat on sovittu aikuisena, jolloin kiusaamisen syyt paljastuivat.
Ajattelen, että kyllä penskat ja teinit oli ennenkin typeriä.
Hähä! :D
håhå!
olisin ollut kiusattu hakkaisin sen sairaalakuntoon, seurauksista välittämättä.
Suosittelen tuota kaikille kiusatuille. Kiusaamiseen alistumisesta tulevat traumat kestävät kauemmin kuin mikään rangaistus/terapia mitä kiusaajien tappamisesta seuraa. Lisäksi saat parempaa ja toimivampaa apua jos tapat kuin että jos olet uhri. Johtuu varmaan siitä että kiusaamisen uhreja on niin paljon että he ovat "merkittävä kustannuserä" suhteessa kaikenlaisiin tappajiin joita on hyvin vähän. Tällöin säästöt psykoterapioissa otetaan kiusatuilta eikä tappajilta.
ovat niin lapsenasteella että jatkavat kiusaamistaan vielä vanhoinakin.
myös naiset
Kiusaaminen vei koulumenestykseltä ja ihmissuhteilta ja luottamukselta elämään pohjan. En onnistunut sen jälkeen nousemaan, jotain minusta on niin kuollut silloin. Koen kiusaamista yhä, sitä että kun mua on kerran alettu potkimaan päähän niin kaikki potkii mua lopulta, institutionaalisestikin. Koen maailman ja yhteisön julmuuden ja välinpitämättömyyden jokaikinen päivä, kaiken aikaa. Kun olen tajunnut miten systeemi menee olen lähinnä sitä mieltä että otan hengen itseltäni pois koska kukaan ei minua auta oikeasti. Lähinnä tarkistan nuo perusavunlähteet ja koitan tarjoaako tämä elämä mulle oikeasti sellaista paikkaa joka ihmiselle kuuluu ja jos ei niin lopetan kärsimykseni.
Ja kyllä, niiden kiusaajien ja kaikenlaisten sadistien - niin konkreettisten kuin myös institutionaalisten - kaikkien välinpitämättömien - pitäisi kärsiä tai kuolla. Ei minun. Tiedän mikä on oikein ja mikä väärin enkä mä koskaan tehnyt vääriä asioita silloin. Tiedän vieläkin, koen että itsemurhani on nihilististä oikeudentuntoa. Vien maailmasta pois ainoan tuntemani oikeudenmukaisen ihmisen. Muut saa jäädä tänne raateleen toisiaan, jos on muita jotka kokee samoin niin pahoitteluni, en vain tunne teitä tai osaa tutustua.
tavannut kiusaajani myöhemmin luokkakokouksessa. Hän oli hyvin nöyrää, suorastaan nöyristelevää poikaa siellä. En tunne enää vihaa enkä mitään muutakaan tunnetta häntä kohtaan.
Jos nyt tapaisin, katsoisin häntä tiukasti silmiin ja kyselisin kuulumisia, ei sen kummempaa.
Tiedän nyt syyt, miksi hän kiusasi minua. Häntä itseään kiusattiin kotioloissa ja vielä pahemmin, fyysisesti.
Ei se ole selitys, mutta pystyn tajuamaan, että hän näki minussa ulkopuolisena, muualta tulleena, hiljaisena ja ujona hyvän kohteen. Lisäksi kyse oli jonkinlaisesta huomionhausta myös mua kohtaan ja kun se ei onnistunut, kiusaaminen lisääntyi jokapäiväiseksi, jokatuntiseksi, vähän pakkomielteiseksi.
Olisin kuitenkin paljon heikompi ja lauman mukana menijä, jos mua ei olisi kiusattu, joten oikeastaan voisin kiittää kiusaajaa. Ehkä kuitenkin jättäisin väliin :D
No en ajattele yhtään mitään. Menneisyys on menneisyyttä. Tietysti sitä olen joskus miettinyt, että jos törmäisin johonkin kiusanneeseen, että kuinka valtavan noloa se varmasti olisi, että kuinka tuskin kykenisin kätkemään inhon ilmettäni, vaikka kuinka haluaisin olla ystävällinen, mutta enpä kyllä kaunoja omaa, enkä koskaan edes ole ollut sillä tavalla koulukiusattu, että se olisi suurta traumaa elämääni aiheuttanut. Yhdessä vaiheessa olinkin jotenkin kiusattu, mutta ongelmasta pääsin eroon muuttamalla muuhun terveempään kouluympäristöön ja olisin muuttanut jokatapauksessa. Fiksu ratkaisu se, eikä mennyt koulut penkin alle turhaan. Joku olisi menneisyydessä saattanut pitää minuakin kiusaajana, en tiedä. Olen aika sanavalmis ja jos paria juttua kadun, niin ehkä sitä, että kuinka ymmärtämättömänä kakarana keksin joillekin ujoille hikisille pojille nimikkeitä, jotka sitten tulivat ehkä turhankin yleiseksi nimityksiksi heille, mutta samaiset kyllä nimittelivät myös minua ja periaatteessa olin aina heikompien puolella. Suurin osa koulukokemuksistani oli hyviä. Sosiaalisena ihmisenä mulla oli aina ystäviä kakaranakin, mutta oli sitten joitakin niitä, jotka systemaattisesti syrjivät minua ja en ole vaivautunut miettimään syitä. Se teki lapsena pahaa, kuinka jotkut olivat todella äärimmäisen kiuasattuja: muistan mm. pojan, joka ei ilmeisestikään kyennyt käymään kouluaan loppuun sen takia, että häntä kiusattiin niin pahasti.
Entisille kiusatuille sekä kiusaajille suosittelisin anteeksiantoa toisiaan kohtaan ja niille jotka kouluissa par'aikaa kiusaa kokevat, puhumista asiasta rohkeasti. Ihmisistä kannattaa ainakin yrittää hakea hyvää, ei tuijottaa toisten mahdollisiin puutteisiin. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta sopu on tärkeää. On monenlaisia ihmistyyppejä ja se on elämän suurin rikkaus.
Suosittele vaan. Minä en elä muusta kuin katkeruudesta, se on kaikki mitä minulle jäi.
Sinua ei koskaan kiusattu onnistuneesti, siten että romahtaisit. Sen takia pystyt antamaan anteeksi - koska kiusaajat olivat vertaisiasi.
Minä olen lopputulos onnistuneesta kiusaamisesta. Kyvytön anteeksiantamaankaan. Nyt on sinun vuorosi pilkata minua, siirtyä voittajien joukkoon. Eikö niin?
En suosittelisi sinua tai ketään muutakaan elämään katkeruudessa. Ja mistäs sinä minun kokemuksistani tiedät? Itseasiassa kyllä minä yhdessä vaiheessa hetkellisesti ns. romahdinkin kiusaamisesta ( olin siis hetkellisesti aika pahastikin kiusattu), mutta olin tossa alta kahdeksantoista- vuotiaana muutenkin sellainen hieman murheenkryyni ja dramatisoija, että uskon ja tiedän tänä päivänä hyväntahtoisesti itse provosoineeni "statellani" itseeni kohdistuvaa kiusaamista, koska ihmisiä hämmensi minun tilani: kokeilin tuolloin mm. kannabista, kärsin vakavista syömishäiröistä ja pöpähdin jossakin vaiheessa siten, että piti asiaan sitten aikuisten tahojen puuttua ja onneksi puuttuivatkin. Sain mielenterveyteni takaisin, enkä kanna kaunaa ketään kohtaan. Tämä on muuten sitten multa sen verran rohkeaa tekstiä, että suosittelisin arvostamaan tätä vilpittömyyttäni: huolimatta siitä, etten omaa rekisteröityä nimimerkkiä, tää on arka kaukaisen alaikäisyyden kouluajan menneisyyden kokemus itselleni ja kerron tän sulle ainoastaan siksi (vaikken tarkoitusperistäsi tiedäkään: toivon, että ne ovat hyväntahtoisia), jotta voisin auttaa esimerkiksi sinua pääsemään katkeruudestasi irti. Et,et sinä tai kukaan muukaan, tee itsellesi mitään hyvää vihaamalla tai pyörimällä katkeruudessa: se ei tuota hyvää, vaan myrkyttää sielusi ja mielesi.
Minun ratkaisuni päästä kiusaamisen yli ja ottaa niskalenkki vaikeista kokemuksistani olivat aidot ystävät ja menestys: menestys esimerkiksi opinnoissa. Ikävät kokemukset voi kääntää vahvuuksikseen, jos osaa. Mitään järkeä ei kenenkään ole velloa kaunoissa. Ja kannattaa katsella ympärilleen, että kuinka paljon hyvää elämässä on. Onnelliseksi voi ihminen tulla vain siten, toivomalla hyvää muille.
Lisään sen verran, että tosiaankaan kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää, mutta sovussa pitää kyetä elämään. Minä esimerkiksi en ajattele minua joskus kiusanneista positiivisia ajatuksia, mutta en mitään muutakaan, vaan itseasiassa en ajattele sellaisia ollenkaan. Kannattaa jättää omaan arvoonsa ne asiat ja keskittyä hyvään elämässä, jokaisen. Ei varmaan niin surkeasti ole kenelläkään, etteikö elämässään olisi jotakin hyvää? Ja jollei joku koe elämässään mitään hienoa tai hyvää olevan, kannattaa sellaisen hakeutua psykiatrisen avun piiriin. Esim. tän saitin sairaat REKISTERÖIDYILLÄ NIMIMERKEILLÄ kirjoittavat mustamaalarit, joita ilmeisesti valitettavasti näyttää olevan: mitäs vittu tervettä tai järkevää käytöstä ae muka on, mitä ne tällä saitilla tekee? Ainoastaan näemmä ahdistelee esimerkiksi mun kaltaisiani keskustelupalstakävijöitä! Oudot on joillakin huvinsa ja joillakin jopa pelottavat. Ylläpito hoii!!
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9094170/44232090
"Lisään sen verran, että tosiaankaan kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää, mutta sovussa pitää kyetä elämään."
Jep. Minä elin sovussa heidän kanssaan ja he pahoinpitelivät minua. Oli siinä puolet oikein. Nyt kun tajuaa että hei, mun arvosanat tipahti peruskoulussa kympistä kuutoseen alkaa hahmottua että mun elämältä ja pärjäämiseltä näiverrettiin sillä kiusaamisella tosi mahtava pala pois. Nimenomaan se pala jolle myöhempi elämä pitäisi perustaa osana yhteisöä! Niin sosiaalisesti kuin taidollisestikin.
Onks tää nyt joku "Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat" tyyppinen harjoitus joka kestää loppuelämän?
"Ei varmaan niin surkeasti ole kenelläkään, etteikö elämässään olisi jotakin hyvää? Ja jollei joku koe elämässään mitään hienoa tai hyvää olevan, kannattaa sellaisen hakeutua psykiatrisen avun piiriin."
Olen jo ollut pidemmän aikaa. Mitään apua ne eivät ole pystyneet oikeasti antamaan. Tätit vaan kyselee että "mitäs sulle tehtäis?" ihan kuin mä tietäisin että kuinka kaltaisiani autetaan. Mähän nimenomaan olen täysin keinoton.
Ja mitä tulee onnentunteeseen yms. niin kun menee tarpeeks paskasti niin ei pysty nauttimaan yhtään mistään vaikka periaatteessa ymmärtääkin jonkin asian olevan hyvin. Suklaata? Se on minulle vain makeaa. Koska jouduin siivoamaan niin paljon pahaa oloa sivuun meni muutkin tunteet samalla.
Jossain vaiheessa uskalsin tuntea luotetun ihmisen kanssa. Sekin osoittautui virheeksi sillä luottamuksen rinnalla kulkee pettymys.
Se millä mä kuljen eteenpäin on tehty asioista jotka eivät ole hyviä tai nautittavia. Minä vain olen, minun hyvät hetkeni ovat niitä jolloin ei tunnu miltään sillä muuta ei ole tarjolla. Logiikkani sanoo että he tekivät väärin ja pidän kiinni siitä ajatuksesta koska se on totta. Syytän heitä eikä anteeksianto anna minulle mitään. Kun teen sen itsarin tahdon sen tehdä välittäen itsestäni, lopettaen tämän paskan - enkä siksi että antaisin niille viimeisenkin palan vapaata sielua jälkikäteen, se olisi itsevihaa ja se on väärin.
Hyvä Jumala. Älä tee itsemurhaa, älä kiltti ihminen älä tee! Sinusta loistaa esimerkiksi ihan mieletön verbaalinen lahjakkuus silmilleni: voin uskoa, että kympin tyyppi älyltäsi olet. Sulla voi olla elämässäsi vielä vaikka mitä ja tulee olemaan, jos jaksat siihen uskoa! Älä vihaa ketään, älä jää pahaan oloon ihminen, älä.
Viha ei kanna.
En tiedä mitä sulle sanoisin, mutta sinun on uskottava, että elämäsi voi vielä olla toisenlaista. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, kuin sinua kiusanneet. On toki rumaa ja äärimmäisen väärin, jos kiusaamisen vuoksi arvosanasi koulussa romahtivat, kuten minulle kerroit, mutta sinä voit vielä korjata niitä. Tiedätkö? Voit käydä uusia kursseja, tehdä jotakin uusiksi ja sulla on kaikki mahdollisuudet. Ihan kaikki. Jos todella pahassa tilanteessa elät, suosittelisin kuitenkin esimerkiksi ympäristön vaihdosta - on ikävää, mikäli tilanteesi olisi se, että joutuisit elämään kiusaajien keskellä surullisena, mutta elä vaikka mikä olisi ja anna muidenkin elää, koska kukaan ihminen ei ole täydellinen! Äläkä luovuta, ihminen.
Olen aika sanaton, enkä tiedä mitä sulle sanoa, mutta sanon, että sinun pitää uskoa hyvään ympärilläsi, koska ympärilläsi on hyvää. On. Minä olen tässä niin vilpitön, kuin koskaan voi olla, kun sinulle sanon.
siihen suureen enemmistöön, jota ei kiusattu ja joka ei osallistunut sen paremmin kiusaamiseen. Turpaan toki tuli ja turpaan annettiin, niin kuin poikien kuuluukin, mutta ne olivat kahdenvälisiä kukkoiluita.
täys spurgu ja kohtaan hänet suunnilleen kerran kuussa. Olen kai jollain tavalla jo käsitellyt asiat ja antanut hänelle anteeksi, vaikka asioiden pyöritteleminen mielessä nostaa kyllä vihan pintaan.
Noh ketäs dazu mustamaalaa? Kerro nyt vaan!:D Sullahan kaikki kirjoittamasi näemmä liittyy saittiin...Ps. Mä en ainakaan ole sinua ahdisteleva mianitsemasi "spurgu", että ei kannata tulla vainoharhaiseksi.:)
Tulin uutena oppilaana kaupunkikoulun yläasteelle, enkä tuntenut ketään. Sen sijaan että muut oppilaat olisi halunneet kaveerata mun kanssa ne alkoivatkin kiusaamaan. Minua syrjittiin ja eristettiin porukasta. Sekä tytöt että pojat osallistuivat siihen, muutama toimi vetohahmona ja muut seurasi perästä. Tulin entistä hiljaisemmaksi ja ujommaksi, vaikka en oikeastaan ollut koskaan ollut hiljainen ja ujo.
Kiusaaminen on jättänyt minuun jäljet, se on ihan selvä. Olen kuitenkin onnistunut pärjäämään elämässä hyvin siitä huolimatta. Olen menestynyt opinnoissa ja työelämässä, minulla on hyviä ystäviä, hieno mies ja itsetuntoni on kohdillaan. Olen itsevarma ja tasapainoinen ihminen. Uskon että ansaitsen kaiken hyvän ja tiedän että saan sen mitä haluan. Tiedän myös heikkouteni. Minulle on vaikeaa näyttää heikkouteni muille. Monistakaan ihmisistä en pidä, eikä minun tarvitsekaan pitää tai esittää pitäväni. Luotan itseeni, mutta muiden ihmisten on ansaittava luottamukseni. Pidän itseäni useimpia muita ihmisiä parempana, mutta en tietenkään kerro sitä ääneen.
Jos kohtaisin kiusaajani, minulla ei oikeastaan olisi mitään sanottavaa tai kysyttävää. En ole edes vihainen. Olen käsitellyt asiat itseni kanssa.
Hieno vastaus sinulla. Sä olet käsitellyt kokemuksesi rakentavasti, hyvä.*lämmin hymy*
Taitaa aika usein olla niin, että sellaisia kiusataan, jotka erottuvat joukosta ja se ei koskaan(!) ole kiusattujen vika: mitä mä omilta peruskouluajoiltani muistan, niin jonkin sortin kiusattuja usein olivat muista poikkeuksellisesti ulkonäöltään erottuvat, ihmiset joita kadehdittiin esimerkiksi perhestatuksensa vuoksi ( esimerkiksi jotkut kuvittelivat, että joku kiusattu olisi kauhean ns. kermaperse siksi, että jos tällä vaan oli kivat kledjut), lapset, jotka olivat saaneet ilman omaa syytään jonkun typerän leiman ( sellaisten esimerkiksi vanhemmat saattoivat olla esimerkiksi jotakin yleiseen nähden ns. "väärää" poliittista kantaa edustaneita) ja ihmiset ylipäätään, joilla vaikkapa oli vain "väärä" musiikkimaku tai jotakin.
Itse olin jossakin määrin kiusattu jossakin vaiheessa varmasti siksi, että olin aivan äärimmäisen ujo, mikä tulkittiin sitten jotenkin joidenkin taholta virheellisesti usein ylimielisyydeksi ja kun vielä olin melko hyvännäköinen, enkä hyväksynyt kundikavereiksi sellasena vielä n. 15- veenä ketään, niin kiiusaamissoppahan siinä oli valmiina. Lisäksi olin hölmö ja dramaattinen, joka kakarana sepitti tarinoita kuin paraskin sanaseppo. Ymmärrän, ettei siitä pidetty.
Hmm. Minä toivon, ettei kukaan vihaisi ketään.
muakin, ihastus oli siihen syynä, tämä tosin selvisi vasta koulun jo loputtua. Välit on jo selvitetty. Vituttaa tosin, että edelleen poden huonoaitsetuntoa. Mutta eipä sitä tiedä, vaikka potisin ilman tuota kiusaamistakin.