Kaukosuhteen ylläpitäminen

Hei olen uusi, enkä tiedä onko kukaan postittanut tätä jo tänne, mutta ajattelin nyt kuitenkin lähettää tämän.
Sain poikaystävältäni hyvän linkin liittyen kaukosuhteen ylläpitämiseen ja ajattelin että se olisi hyödyllinen. Linkki on kyllä jossain tuolla lukuisten häneltä saatujen sähköpostien joukossa, joten en muista kaikkea tähän hätään, enkä voikaan ainakaan nyt postittaa linkkiä suoraan tänne.

1.Aika eron muistaminen
-Jottet soita keskellä yötä vahingossa hänelle. Ja itsestäni on ainaki mukavaa ajatella asioita kuten: "No nyt se nukkuu siellä tähän aikaan." Säädä vaikka yksi kello hänen aikaansa, jos et muista muuten.

2.Yhteyshenkilö jos jotain sattuu
-Luonnollisesti koska välissänne on useita tuhansia kilometrejä et saisi tietoa jos jotain sattuisi kumppanillesi. Anna puhelinnumerosi tai sähköpostisi jollekin ihmiselle joka on luotettava ja läheinen hänen kanssaan. Esimerkiksi vaikka parasystävä.

3.Järjestäkää yhteistä aikaa
-Sopikaa vaikka aikataulu, jos muu ei auta. Aikaero varsinkin tätä varten hyvä muistaa.

4.Tehkää yhdessä asioita
-Internet on varmasti kaukosuhteessa elävän parasystävä. Yhdessä asioita tekemällä ikävä helpottaa hieman ja tämä tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kovin suuria ei pysty tekemään tietenkään, mutta jo pienetkin asiat auttavat. Saman radio/TV ohjelman kuunteleminen/katseleminen, pelien pelaaminen. Itse käytämme joskus poikaystäväni kanssa jopa Habbo hotellia. Ainakin voi eräällä tapaa liikkua yhdessä, hätä keinot keksii.
Yhdessä asioiden tekeminen saa suhteen tuntumaan todellisemmalta. Varmasti jokainen joka elää kaukosuhteessa tuntee ainakin hetkittäin että kaikki on lähinnä unta kuin totta.

5.Puhukaa hyvät ihmiset
-Mielestäni kaikista tärkein. Olkaa avoimia ja kertokaa tunteistanne sillä muuta mahdollisuutta ei ole. Puhuminen on kaukosuhteen säilyttämisen iso valttikortti. No hyvä on puhuminen on tärkeää KAIKISSA suhteissa, mutta kaukosuhteessa ei voi käyttää oikein mitään muuta apuna.

6.Näytä että välität
-Tässä taas nousee esille että puhuminen on tärkeää. Kiintymystään ei voi esittää fyysisesti kuten halaamalla tai suutelemalla. Toki niitäkin voi eräällä tapaa tehdä. :D Kuten halata web kameraa tai suudella kameraa -sitä kun käy epätoivoiseksi niin kaikki kelpaa. Välittäminen täytyy osoittaa lähinnä sanoilla.
Tunteitaan voi osoittaa myös lähettämällä toiselle jotain. Sähköpostiin tai ihan postin kautta. Jo pienetkin asiat tekevät iloiseksi.

7.Muista myös itsesi
-Kaikkea ei kannata heittää pois kaukosuhteen takia. Älä unohda ystäviä elämässäsi äläkä laimin lyö tehtäviä ja velvoitteitasi. Tämä on yksi vaikeimmista asioista kun yhteistä aikaa toisen kanssa ei ole samalla tavalla kuin jos ei eläisi kaukosuhteessa. Joten haluaisi viettää kaiken aikansa toisen kanssa. Senkin vähän mitä saa.

Saa toki olla erimieltäkin, mutta itse ainakin pidin linkin ohjeita hyvinä.
0686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

gdgirl kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu