Vuosien varrella olen kuullut ystäviltäni tämän säännön pätevän: naisen rahta ovat perheen yhteisiä ja miehen rahat ovat miehen rahoja.
Ihmettelen tätä vilpittömästi, ja haluaisin ymmäärtää mistä tällainen ajattelu juontaa. Nyt nimittäin olen itse huomannut saman, oltuani viisi vuotta suhteessa.
Mieheni on työtön, eikä saa työttömyyskorvausta, koska tienaan 'liikaa'. Hänellä on ollut ajoittain jotain keikkoja, ja silloin hän on kyllä avokätisesti vienyt minut syömään ravintolaan ja loppurahoilla ostanut vaatteita ja urheilutarvikkeita, ja ajanut taksilla.
Olemme hiljalleen ajautuneet taloudellisesti hyvin vaikeaan tilanteeseen. Ja nyt mieheni onneksi sai sai töitä! Pari kuukautta annoin hänen olla rauhassa, nauttia rahoistaan (palkka 1700e /kk, 'netto' 950e) . Mutta nyt kun pyysin häntä maksamaan omat puhelinlaskunsa ja matkalippunsa (jonka aiemmin olin maksanut ja oltiin sovittu että hän sen maksaisi) niin nousi aivan valtava meteli. Aivan kuin piru olisi päässyt irti yht'äkkiä. Esitin asian tosi asiallisesti, ja mm. kysyin millä logiikalla hän perustelee sen että minä pärjään satasella kuussa (ruokaan ja muuhun laskuejn jälkeen jää), ja hän ei pärjää 950:llä (joka jää vuokran ja kustannusten jälkeen koska on keikkatyössä) . Kysymys oli ilmeisesti täysin kohtuuton, koska mitään järkevää vastausta en saanut, vaan huutoa siitä kuinka voin olla niin itsekeskeinen eikä minulla ole häntä kohtaan minkäänlaista kunnioitusta. Jopa kysymys haluanko olla hänen kanssaan vai en.
Olen järkytttynyt tästä purkauksesta enkä ymmärrä sitä.
Tiedän että hän on täysin holtiton rahankäytössään, palkkakin maksetaan käteisellä ja niin kauan kun on rahaa taskussa tarkoittaa se sitä , että sitä voi käyttää siihen, mikä mieleen juolahtaa. Minua hän syyttää huonosta taloudenpidosta ja velkaantumisesta (josta suurin osa on suoraan hänen epäonnistuneisiin liiketoimiinsa 'sijoitettuja' rahoja) . Poika tarvii BMX-pyörän niin sellainen ostetaan, mutta laskujen maksu on niin abstraktia , että se jää minun huolekseni.
Ihmettelen tätä vilpittömästi, ja haluaisin ymmäärtää mistä tällainen ajattelu juontaa. Nyt nimittäin olen itse huomannut saman, oltuani viisi vuotta suhteessa.
Mieheni on työtön, eikä saa työttömyyskorvausta, koska tienaan 'liikaa'. Hänellä on ollut ajoittain jotain keikkoja, ja silloin hän on kyllä avokätisesti vienyt minut syömään ravintolaan ja loppurahoilla ostanut vaatteita ja urheilutarvikkeita, ja ajanut taksilla.
Olemme hiljalleen ajautuneet taloudellisesti hyvin vaikeaan tilanteeseen. Ja nyt mieheni onneksi sai sai töitä! Pari kuukautta annoin hänen olla rauhassa, nauttia rahoistaan (palkka 1700e /kk, 'netto' 950e) . Mutta nyt kun pyysin häntä maksamaan omat puhelinlaskunsa ja matkalippunsa (jonka aiemmin olin maksanut ja oltiin sovittu että hän sen maksaisi) niin nousi aivan valtava meteli. Aivan kuin piru olisi päässyt irti yht'äkkiä. Esitin asian tosi asiallisesti, ja mm. kysyin millä logiikalla hän perustelee sen että minä pärjään satasella kuussa (ruokaan ja muuhun laskuejn jälkeen jää), ja hän ei pärjää 950:llä (joka jää vuokran ja kustannusten jälkeen koska on keikkatyössä) . Kysymys oli ilmeisesti täysin kohtuuton, koska mitään järkevää vastausta en saanut, vaan huutoa siitä kuinka voin olla niin itsekeskeinen eikä minulla ole häntä kohtaan minkäänlaista kunnioitusta. Jopa kysymys haluanko olla hänen kanssaan vai en.
Olen järkytttynyt tästä purkauksesta enkä ymmärrä sitä.
Tiedän että hän on täysin holtiton rahankäytössään, palkkakin maksetaan käteisellä ja niin kauan kun on rahaa taskussa tarkoittaa se sitä , että sitä voi käyttää siihen, mikä mieleen juolahtaa. Minua hän syyttää huonosta taloudenpidosta ja velkaantumisesta (josta suurin osa on suoraan hänen epäonnistuneisiin liiketoimiinsa 'sijoitettuja' rahoja) . Poika tarvii BMX-pyörän niin sellainen ostetaan, mutta laskujen maksu on niin abstraktia , että se jää minun huolekseni.
Vastaukset 7
Vanhimmat
En tavallaan ymmärrä tuota omien rahojen pitämistä avioliitossa. Jos olisi yksityisyritys, niin tietty sillä firmalla pitäisi olla oma tili, mutta noin muuten... Eikö ne rahat kuitenkin ole yhteisiä? Mutta joillein tietty raha on aika arka asia, joten kaipa sit pitää pitää omia tilejä ja tosiaan jos on toinen holtiton rahan käytön kanssa, niin silloin on tarpeenkin pitää asiat niin tai jollain kolmannen tilin avulla, joka olisi yhteinen taloustili.
Oli kerran poikaystävä joka ei maksanut vuokraa, ruokaa ja lainaili vielä rahaa, ruoka oli valmiina, itse kävin kaupassa. Hän osteli uusia vaatteita, ajali taksilla, kävi naisissa/petti ja ryyppäsi. Kyllä joku roti täytyy olla, ettei mene hyväksikäytön puolelle. Vaaditaan, että nainen laittaa hyvää ruokaa ja myös maksaa kaiken.
Lapsellani onkin kunnon isä, hän tulee omillaan toimeen. Meillä oli omat rahat molemmilla.
Silloin kannattaa kysyä itseltään, että onko oikeasti miehellä mitään sijaa sun elämässä. Kuitenkin jos on hyvä suhde, niin silloin ei tartte miettiä hyväksikäyttöä ja jokaista lanttia. Luottamus on sitä, että vaikka tililtä oliskin joku summa käytetty, niin tietää ettei se ole hyödyntämistä. Emmä haluis ainakaan olla sellaisen kanssa, jonka tekemisiä joutuu seuraamaan, että onko telkkariakaan kotona kun sinne palaa vai onko se myyty.
Alkuun ei tietenkään lyödä rahoja pöytään, vaan opitaan ensin tuntemaan toinen. Siis TUNTEMAAN. Se että mies tai nainen heittää kivoja sanoja ei ole tuntemista. Se on tuntemista, että voi ehdottaa jotain uutta asiaa joka on täysin erilaista kuin mikään aiempi ja tietää että tästä se pitää. Tai että tietää että onko toinen hyväsydämminen ihminen joka antaisi almun jollein densolle talvipakkasella vaikkapa vain tupakkaan. Vai veiskö se lompakon sen samaisen denson vierestä jos se olisikin sammunu jonnein metsään. Tuntemaan opitaan sillai, että ollaan avoimia tunteista, että mitkä asiat jännittää ja mistä tulee hyvä mieli. Onko antaminen vai saaminen kivempaa ja että se itse kertoilee niistä, ei siis kysytä. Kysyessä vastaus on usein sitä mitä toinen haluaa kuulla. Itse kuulen ennemmin sen tarinan sieltä rivien välistä, kuin sen mitä joku mulle selittää.
Mies ostaa pojalle pyörän. Hyvä :)
Surkeimmissa tapauksissa kaikki perheen ja lasten menot maksetaan naisen tilipussista.
Perhetilannettanne vaikeuttaa, kun mies ei osaa käyttää rahoja järkevästi.
Sinä olet elättänyt miehen, kun hän oli työtön, mutta entä jos sinä jäisit kotiin työttömyyden tai (uuden) lapsen takia. Huolehtisiko miehesi teistä kaikista?
Kun miehellä on lapsi, hänen on osattava suunnitella taloutensa: vuokra, sähkö, ruoka, jne.
Ei se ole liikaa vaadittu :)
Ehdottaisin myös yhteistä taloustiliä, mihin molemmat laittavat saman verran rahaa. Jos lapsi on yhteinen, niin sieltä maksellaan sitten hänenkin kulut. Ja tiliote kerran kuussa pöytään ja tarvittaessa keskustelua siitä, mihin rahaa on mennyt.
Sukulaisnainen säästi työttömyyskorvauksetkin, ja siipeili miehellä. Kun kerran olet antanut näin tapahtua, se jatkuu vaikka 15 vuotta. Onnellinen se jolla on puoliso kenen kanssa käytännön asiat sujuvat.
Piirrä pojalle paperille mihin sinun rahasi menevät ja mihin hänen rahansa menevät ja kysy sen jälkeen kuka on itsekäs. Itsekkäältä pummilta vaikuttaa, sinuna laittaisin pihalle jos ei ala perheen talouteen osallistuminen kiinnostamaan..!
Samaa mieltä. Tai että pitäisi asiaan paneutua vakavasti ja yleensä ei toinen itse tajua virheitään ilman ulkopuolisen mielipidettä, joten ammatti-apukin voisi olla hyvä.