Mitä mieltä olette?
Pystyykö toisen hairahduksen antamaan anteeksi ja pystyykö tämän jälkeen luottamaan häneen enää täysin?
Pystyykö toisen hairahduksen antamaan anteeksi ja pystyykö tämän jälkeen luottamaan häneen enää täysin?
Pystyttekö antamaan anteeksi?
Spy
263858
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Se on kerrasta poikki.
Entä jos se ei ole mennyt seksiin asti? Suutelua, halailua...jne
Luottamus on aika vaikea saada takaisin... jos sitä edes voi enää luottaa.
En minäkään ihan sokerista ole tehty, mutta siinä vaiheessa, kun pettää siten, että pomppaa sänkyyn toisen miehen kanssa, se on paha-paha-juttu. Siihen kaikkein naurettavin selitys on "kännissä"..nimittäin se on paskapuhetta, että ei muka tajua, tai muista.
Mulle aivan sama, onko mennye sänkyyn asti vai ei. Pettäminen on aina pettämistä, oli muoto mikä vaan. Enkä antais anteeks, kun itse osaan olla uskollinen niin sellaisen kumppanin myös ansaitsen, eli etsisin moisen ja jättäisin petturin oitis. Mitä sitä seuraavaa kertaa odottelemaan.
Jos ei pysty, niin syy on itsessä eikä toisessa. Rakkaus on toisesta välittämistä tämän itsensä vuoksi, eikä omistamista.
ja sua ei siis haittais yhtään, vaikka sun vaimos jakais puolelle kaupunkia? sanopisit vaan, etten mä sitä omista. yhteistäkös omaisuutta se sitten on?
Erikoista Erik, miten välittää/rakastaa sellaista joka romahduttaa maailmasi ja aiheuttaa pahaa mieltä teoillaan?
Rakkautta ei ainakaan ole se, että antaa itseään kohdeltavan kuin rättiä, toinen tulee ja menee ja kohtelee sinua miten sattuu. Ei, se on vain roikkumista jossain sellaisessa, jota LUULEE rakastavansa, ehkä yksinäisyydenkin pelkoa, pelkoa irroittautua toisesta. Rakkaus on molemminpuolista eikä silloin halua satuttaa toista millään tavalla.
Pettäjät käyttävät kaikkea ja kaikkia hyväksi. Harvemmin hyväksikäyttäminen on rakkautta.
taitaa olla normaalia enemmän elämänkatsomusta eikä hänen maailmansa romahda yhdestä syrjähypystä.
Olenpa itsekin sitä mieltä, ettei koskaan pysty pitkään suhteeseen kenenkään kanssa, ellei anna anteeksi ja osaa suhtautua kumppaniinsa oikein. Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että minua voi kohdella kuin rättiä, ehei. Mieheni ja minun välillä vallitsee syvä luottamus ja rakkaus, jota ei mahdollinen syrjähyppy kaataisi.
toiseen oikein suhtautuminen on molemminpuolista kunnioitusta, jota ei pettäjä harrasta. Liekö tunneköyhyyttä vai viisautta olla nostamatta asiasta meteliä ja antaa anteeksi ehkä kerta toisensa jälkeen. Vai liekö rakkautta ollenkaan.
Tottakai anteeksi voi ja pitääkin antaa. Rakkautta on myöskin se, että huolehtii toisesta ihmisestä. Jos parisuhteessa antaa toiselle vallan, vaikka omistamattomuuden pohjalta, mennä miten vain ja milloin vain, se ei ole enää välittämistä eikä rakkautta se on hylkäämistä.
sanon, ettei tuntematta ihmistä voi nimittää tätä pettäjäksi. Kunnioittaa toista voi myös, vaikka pettäisi. Paitsi siinä tapauksessa toista ei kunnioita jos pettää vain pettämisen tähden ja usein.
Että huolenpito on samaa kuin aisoissa pitäminen? Miten nyt senkin kukin ottaa.
Parisuhteessa molemmilla on valta tehdä mitä haluaa, mutta päätökset on tehtävä niin, että ottaa toisen huomioon. Se miten pitkälle toinen huomioidaan riippuu MOLEMPIEN osapuolten tarpeista.
Omistaminen ei mielestäni sovi ollenkaan parisuhteeseen; molemmillahan on oma järki päässä, omat halut ja toiveet. Siitä huolimatta, että ne menevät usein kumppanin kanssa ristiin.
kolmesti annoin anteeksi ja kolme sp-tautia hoidatin... se siitä anteeksiantamisesta ja pystyvyydestä.
"Että huolenpito on samaa kuin aisoissa pitäminen" ei vaan huolehtiminen on rakkautta. Jos tekee mitä haluaa,ei voi huomioida toisen mielipiteitä. Se mitä voi tehdä on molempien yhdessä hyväksyttävä, siis parisuhteen rajat."molemmillahan on oma järki päässä, omat halut ja toiveet. Siitä huolimatta, että ne menevät usein kumppanin kanssa ristiin". Aivan näin jos molemmat saisivat toteuttaa niitä asioita joista pitävät silloinhan ei voi omistaa toista koska ne toiveet todennäköisesti ylittävät sovitut yhdessä hyväksytyt rajat. Yhdessä hyväksytyt rajat ja niistä kiinni pitäminen antaa vapauden tehdä sitä mikä ei pahoita toisen mieltä, silloin pidetään kiinni uskollisuudesta ja huomioidaan toisen ihmisen tunteet ja omat lupaukset. Se on huolenpitoa, uskollisuutta ja rakkautta.
ei käytäntöä nuo yhdessä hyväksytyt rajat. Jos niiden käyttö toimisi, ei uskottomuutta olisi. Tosin jos uskottomuutta ei olisi ei olisi uskollisuuttakaan.
Osui myös vähän korvaan lauseesi "huolenpito on rakkautta". Ei aikuisesta ihmisestä tarvitse pitää huolta, hän huolehtii itse itsestään. Tästä huolimatta tai juuri sen vuoksi kumppania voi "vain" rakastaa. Huolehtiva rakkaus kuuluu äideille ja isille. Vanhempien ja lasten suhde ei ole tasavertainen kuten parisuhde vaan vanhemmat ovat lastensa holhoojia. Itse en ole koskaan lapsuuden jälkeen kaivannut holhoamista. En sietäisi, että mieheni holhoaisi minua eikä hänkään odota sitä minulta. Keskitytään vain rakastamaan.
No ei tietenkään holhoava, mutta on mukava kun on huolehtiva puoliso olemassa. Pesi paidat huomiselle keikalla ja taidan minäkin huolehtia hänestä sen verran.....että pahimpaan. Katsos yhdessä, huolehditaan toistemme tarpeista
Kukapa holhoamisesta pitää. Ei tietenkään. Mutta onhan se mukava kun on huolehtiva puoliso - molemmilla.
Ihmettä kerrakseen. Itse olen kolmen kuukauden aikana käynyt suuren myllerryksen läpi. Mieheni puolen vuoden "kaksoiselämä" paljastui. Aluksi en uskonut yhteiseen tulevaisuuteen mieheni kanssa, mutta tällä hetkellä olen elämäämme tyytyväinen, ajottain jopa onnellinen. Karmeudestaan huolimatta toinen nainen lujitti suhdettamme. Nyt toinen nainen on jäänyt ja jatkamme vahvempina yhdessä mieheni kanssa. en ole sinisilmäinen, mutta
haluan uskoa ja luottaa, anteeksi olen antanut.
Tiedän myös, että jos luottamukseni kerrankaan petetään, yhteistä tulevaisuutta ei ole. Olen jo keski-ikäinen, joten uskon että ikä tuo mukanaan armeliaisuutta. Nuorena olisin ollut ehdottomampi. Miettikää ja keskustelkaa tälaiseen tilanteeseen joutuneet, älkääkä tehkö äkkipikaisia päätöksiä. Joskus on hyvä antaa uusi mahdollisuus, teemmehän kaikki monenlaisia virheitä.
Kyllähän sitä anteeksi pystyy toiselle ihmiselle antaa vaikka mitä, eihän se ole kun kahdeksan kirjaiminen sana. Ei uskollisens ihmisen en oikein ymmärrä ton taikasanan merkitystä. Eli harrastelaan tyhmyyksiä ja tunnon tuskissa odotetaan että toinen antaisi ``anteeksi`` ne töppäilyt tosta vaan että itellä olis parempi olla. Ja jos se ei anna niin syy on hänen. Eli uhrista tulee rikollinen. Vitun kieroa!
Eli antasin anteeksi, jotta minua ei tuomittaisi, mutta en toki pystyisi unohtamaan kyseistä pettämistä. Luottamusta on aika vaikea palauttaa, kun sen kerran rikkoo. Ei muuta kun potku perseelle ja menoks!
kyllä varmaan voi sanoa että on antanut anteeksi mutta en usko että sitä voi ikinä unohtaa..ja luottamus on kyllä kadonnut ainakin pitkäksi aikaa jos ei ikuisiksi ajoiksi..
Tottakai anteeksi voin antaa. Mutta anteeksianto ei ole samaa kuin, että hyväksyisin teon. Ja se pystynkö luottamaan häneen se on taas hairahduksen tekijän ansaittava, ei luottamusta voida noin vain saada.
Se mikä mielestäni meneekin useinmiten metsään on luottamuksen käsite. On hullua, että ihmiset luottavat heti suhteen alusta kumppaniinsa täysin, aina siihen asti kunnes jokin menee vikaan. Sitten pudotaan ja korkealta; tosin vain oman mielikuvituksen kukkulalta. Ei menisi niin pahasti pieleen, ellei luottaisi liikaa heti vaan silleen hissuksiin lisäisi luottamusta 100% jos siihen on aihetta.
Uskon, että hairahduksen tekee, jos on aihetta eli enpä menisi kauheesti tuomitsemaan sen sijaan oma suhde vaatisi syvällisen tilannekatsauksen.
Usein kumppanit lakkaavat välittämästä toisistaan, toisesta tulee itsestään selvyys tai uppoudutaan omaan esim. työ/harrastusmaailmaan niin, että suljetaan se toinen puoliso ulkopuolelle. Tai ei haaveillaan jos jonkinlaista seksiä ja kotona sen on jonkinlaista. Jos halut ja kumppanin kanssa harrastettu eivät ole yhtäläiset, niin en silloinkaan ihmettele vieraissa käyntiä.
Uskon, että jos kumppanit oikein rehellisesti jutteleevat kaikista asioista ja tunteista toisilleen ja ottavat toisensa huomioon kaikessa, niin ei hairahduksia satu.
Jos tosiaan itse huomaisin olevani petetty (tai pettäjä) niin puolison kanssa asettuisin "peilin" ääreen juttelemaan, mikä meillä on pielessä miksi sinä tai minä tein sen? Sieltä se luottamuskin löytyy ja kaikki tekeevät virheitä, mutta niistä pitää ymmärtää oppia.
ennen kaikkea kyse on omasta ylpeydestä, et tule unohtamaan toisen uskottomuuta kuinka paljon ikinä tahtoisitkaan mutta älä valu niin alas sen takia että sieltä takaisin onkimisesta tulee martyyri näytös.
Ota toisen lainen asenne heti ja hae itsestäsi se voima jota kutsutaan itsetunnoksi, jos sitä ei ole niin ajattele että sellasia kuin sinä on vai yksi ja hän poikkesi sivutielle nyt koska uutuus toisessa voi tuntua alussa jännittävältä, mutta jos se tapahtuu vielä kerran niin onhan niitä miuta sinullekin, voit ensin alkaa ystävyys tasolla tavata muita jolloin hän huomaa että ei hänkään ole korvaamaton.
Minulla on kestanyt jo lahes 2 vuotta, ehka en ole edes yrittanyt antaa anteeksi..mies ei aluksi edes katunut vaan syytti minua..eika kysymyksessa ollut mikaan pikkujuttu vaan myos minun laiminlyominen joka suhteessa..Tuo toinen nainen oli itseani 20 vuotta nuorempi..nyt han haluaisi todellisen hyvan suhteen, mutta mina en pysty enaa.en pida enaa seksista ja sen jalkeen on aina paha olla.olen lopultakin paattanyt muuttaa muualle..olen saamassa itsetuntoni takaisin ja pystyn jopa johonkin..tassa valilla on tapahtunut kaikenlaista, taytyi itsekin ponkittaa viela naisen itsetuntoa ja loysin kuukausiksi itseani 12 vuotta nuoremman miehen..
Mita sanotte tasta?
lue teksti jonka >vapauden rakastajatar< kirjoittanut, joutui nelosen alle mutta se on tarkoitettu kaikille. terveiset ruotsista.