Penikkatauti

Manti

Toivottavasti en aloita jo moneen kertaan käytyä keskustelua, johon kaikki ovat kyllästyneet, mutta haluaisin kuulla kokemuksia ja vinkkejä penikkataudin hoidosta. Itse olen tapellut vaivan kanssa nyt jo vuoden päivät, sai alkunsa omasta tietämättömyydestä, kun jatkoin juoksemista vaikka jalkoihin jo sattui. Viime kesänä en päässyt juosten lenkkeilemään oikeastaan ollenkaan, urheilu painottui pyöräilyyn ja rullisteluun (sittenkin huono laji penikkatautiselle?). Kylmäystä, Mobilatia, burana-kuuria, taukoa, venytystä ja kiroilua on kokeiltu, jalat kenkkuilee edelleen. Nyt alkaa olla jo hieman toivoa, pätkittäistä juostua harjoitettu ilman sen suurempia kiputiloja. Mutta sitten erehdyin hieman spurttaamaan innostuksissani ja sen tiesikin tehneensä seuraavana päivänä.. Mutta kuten alussa jo mainitsin, kaipailen kohtalotovereita ja neuvoja vaivasta eroon pääsemiseksi. Onko leikkaus ainut mahdollisuus?

51

69555

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ansku

      Oletko käynyt vaivan takia lääkärillä? Ystäväni kävi pitkään ja pahana kestäneen penikkataudin takia lääkärissä ja sai selkeät ohjeet ja kunnon lääkityksen sen hoitoon. Kyllä vaiva sitten paranikin! Itsehoito ei välttämättä aina auta. Tässä yksi hyvä linkki:

      http://www.time-to-run.com/suomi/vammat/top5/penikkatauti.htm

    • mii

      minulla oireili toinen penikka 1,5v ja lääkärin mukaan oli pakko leikata tai ei olisi voinut pian edes kävellä. Myös toisesta jalasta on leikattu. Eli minulla ei muusta ollut apua. Mutta leikkauksista lähtien olen kyllä ahkerasti venytellyt ja laittanut heti kylmää jos on edes hiukan kipuillut.

      • Manti

        Mii: Pystyisitkö kertomaan leikkauksesta? Onko miten iso operaatio, kuinka pitkään kestää parantua "juoksukuntoon"? Entä onko miten tyyristä lystiä? Jos et halua lukuja antaa, niin edes suuntia. Onko köyhän opiskelijan mahdollista löytää siihen varoja..? En siis ole käynyt lääkärillä, asun pienellä paikkakunnalla, jossa luultavasti vain sanoisivat: "Lopeta liikkuminen." Mutta ilmeisesti on minunkin kohta pakko päästää tekosyistä irti..

      • mii
        Manti kirjoitti:

        eli leikkaus suoritettiin nukutuksessa. Kesti 45min eli nopeasti hoidettu. Leikkauksen jälkeen itselläni jalka pari päivää todella kipeä, mutta oikealla hoidolla pääsee juoksemaan kuukauden päästä.
        Hinnoista en nyt ole varma. Itse kävin yksityisellä, sillä sairaalassa oli monen vuoden jonot. En nyt yhtään uskalla sanoa hintaan, markoissa kai yli 5000mk. Vakuutus on tässä hyvä!
        Mutta minun diagnoosiin saattoi vaikuttaa se että lääkäri oli urheilulääkäri sekä kirurgi.
        Mutta kannattaa käyd jotain vinkkejä ASIANTUNTEVALTA lääkäriltä hakea!

      • Karkki

        Samaa ongelmaa itsellänikin jo vuoden, ainoa toimiva hoito on ollut pitemmät kevytvauhtiset lenkin ja välitön kylmähoito lenkin jälkeen. Oireet kuitenkin tuntuvat uusiutuvan aina kun tulee juostua kovempaa. Ajattelein itsekin leikkaushoita josta lisätietoa linkistä http://www.pulssi.fi/p293.htm
        Hinnaksi sanoivat 1200 Euroa jalka ja 1700 Eur molemmat jalat.

      • Manti
        Karkki kirjoitti:

        Kiitoksia linkkivinkeistä. Karkki: Millaista lenkkiä olet juossut (kilometrimäärät, vauhdit..)? Juoksin eilen piiiitkästä aikaa noin 5 km, tasaista, kevyttä hölkkää. Lähes kivuitta! Sitä ennen hieman pidempi kävelylenkki kaverin kanssa, välissä punttistreeni, ja ennen juoksua 1-2 km kävelyä. Juoksun jälkeen 2 km kävelyä. (Ärsyttää itseänikin, kun lenkkeilyn joutuu miettimään noin tarkkaan, mutta yritän pelata nyt varman päälle..) Olin aika taivaissa, jopa tuonkin matkan jälkeen:). Lenkin jälkeen heti venyttely kylmäys molempiin jalkoihin, myöhemmin Mobilat. Jopa tämä vähä herätti pienen toivon kipinän: olisiko mahdollista, että vaiva menisi leikkelemättä ohi..? Nyt siis kiinnostaa, millaisten lenkkien jälkeen oireita muilla vielä ilmenee. Onko tämä alku ns. mitätön?

        Oma kokemukseni on ettei vaiva parane pelkällä levolla. Oireet kyllä menevät ohi mutta uusivat välittömästi kun juoksun aloittaa. Parempana hoitona olen kokenut liikkumisen kevyellä kuormituksella ja välittömällä kylmähoidolla suoritteen jälkeen. Ainakaan minun hermonin ei kestä näin keväällä kuukauden täydellistä lepoa, joten jos vaiva ei ole akuuttivaiheessa ja liikkumaan pystyy niin lenkille vaan. Liikunta yhdessä kylmähoidon kanssa parantaa lihaksen aineenvaihduntaa ja siten edesauttaa paranemista. Noista mobilaateista ja orudiksista en ole mitään apua löytänyt, taitavat imeytyä vain ihon pintakerrokseen eivätkä siten poista tulehdusta itse lihaskalvosta.
        Normaalisti juoksentelen kaksi tai kolme 5-10 kilometrin lenkkiä viikolla ja yhden pitemmän viikonloppuna. Vauhti siinä viiden kuuden minuutin välillä kilometri. Nyt kun oikeanjalan penikka estää kunnolla juoksemisen pyrin korvaamaan lenkkejä pyöräilemällä muutaman tunnin viikossa. Kävelylenkit ovat myös tuttua puuhaa.
        Tavoitteena olisi juosta taas elokuussa HCM kun vaan saisi ton PERK... jalan kuntoon.

      • aade

        itselläni auttoi kun kävin asiansaosaavalla urheiluhierojalla. Kolmas kokeilemani hieroja osasi hieroa niitä penikoita oikein ja häneltäkin täytyi ottaa kolme käsittelykertaa, mutta kyllä auttoi ja nopeasti.

      • juoksija
        mii kirjoitti:

        eli leikkaus suoritettiin nukutuksessa. Kesti 45min eli nopeasti hoidettu. Leikkauksen jälkeen itselläni jalka pari päivää todella kipeä, mutta oikealla hoidolla pääsee juoksemaan kuukauden päästä.
        Hinnoista en nyt ole varma. Itse kävin yksityisellä, sillä sairaalassa oli monen vuoden jonot. En nyt yhtään uskalla sanoa hintaan, markoissa kai yli 5000mk. Vakuutus on tässä hyvä!
        Mutta minun diagnoosiin saattoi vaikuttaa se että lääkäri oli urheilulääkäri sekä kirurgi.
        Mutta kannattaa käyd jotain vinkkejä ASIANTUNTEVALTA lääkäriltä hakea!

        Mulla on tällainen turhamainen kysymys... Kuinka pitkä tai iso arpi tuosta leikkauksesta jää? Mulla ongelmana ei varsinaisesti ole penikat vaan samanlainen vaiva pohjeluun lihasten kanssa, jossa voidaan mahdollisesti käyttää veistä jossain vaiheessa :/ . Eli siis kokemuksia peliin, jos löytyy! :)

      • penikka
        Manti kirjoitti:

        Mii: Pystyisitkö kertomaan leikkauksesta? Onko miten iso operaatio, kuinka pitkään kestää parantua "juoksukuntoon"? Entä onko miten tyyristä lystiä? Jos et halua lukuja antaa, niin edes suuntia. Onko köyhän opiskelijan mahdollista löytää siihen varoja..? En siis ole käynyt lääkärillä, asun pienellä paikkakunnalla, jossa luultavasti vain sanoisivat: "Lopeta liikkuminen." Mutta ilmeisesti on minunkin kohta pakko päästää tekosyistä irti..

        Kävin leikkauksessa yksityisellä ja säästösyistä valitsin puudutuksen. Hinta n. 200€ eli toimivista jaloista ei ollenkaan paha hinta. (toimenpiteen suoritti urheilulääkäri/kirurgi)
        Itse leikkaus molempiin jalkoihin alle 15min, puudutuksineen aikaa kului tunti.
        Toinen viikko toipumista vasta menossa joten lopullisista tuloksista ei vielä tietoa.

      • hoitsu-83

        Näkyykö penikkatauti magneettikuvissa?

      • luonnonlapsi
        hoitsu-83 kirjoitti:

        Näkyykö penikkatauti magneettikuvissa?

        Näkyy, mutta magneettikuvaus maksaA 1000€

      • hoitsu-83
        luonnonlapsi kirjoitti:

        Näkyy, mutta magneettikuvaus maksaA 1000€

        kävin itse magneettikuvissa.. sieltä ei löytynyt mitään erikoista.. nyt olen saanut vaan lääkärille soittoaikoja ja sitten niitä perutaan. toivon mukaan pääsisin ensi viikon maanantaina (8.1.) puhumaan lääkärin kanssa.
        Onko ketään ollut painepussihoidossa?

      • hoitsu-83
        penikka kirjoitti:

        Kävin leikkauksessa yksityisellä ja säästösyistä valitsin puudutuksen. Hinta n. 200€ eli toimivista jaloista ei ollenkaan paha hinta. (toimenpiteen suoritti urheilulääkäri/kirurgi)
        Itse leikkaus molempiin jalkoihin alle 15min, puudutuksineen aikaa kului tunti.
        Toinen viikko toipumista vasta menossa joten lopullisista tuloksista ei vielä tietoa.

        olen menossa leikkaukseen puolen vuoden sisällä. mulle tehtiin lihaspainemittaus ja mulle annettiin diagnoosi penikkatauti. en vielä tiedä valitsenko nukutuksen vai puudutuksen. Mikä teidän mielestä on parempi? kuinka pitkään olitte sairaslomalla? en ole ollut ennen leikkauksessa ja toivon saavani mielipiteitä nukutuksesta ja puudutuksesta. mulla on neulakammo.

    • plääh

      on näköjään kohtalontovereita. Itselläni on ilmeisesti ollut oikeassa jalassa penikkatauti muutaman viikon. Sitä ei ole diagnosoitu, mutta luulisin sen olevan penikkatauti. Tosin se tuntuu säären ulkosyrjällä, kun se yleensä kai tulee sisäsyrjälle. Jalka myös turpoaa hieman kipukohdasta.

      Pitäisköhän mennä lääkäriin ja onko siitä mitään hyötyä? Yleensä lääkärissä käsketään vaan lepäämään ja ottamaan buranaa.

      En ole nyt muutamaan viikkoon juossut ollenkaan. Liikunta on lähinnä pyöräilyä ja uintia. Kävin myös kävelylenkillä ja hölkkäsin muutaman lyhyen pätkän. Varsinaista kipua ei tuntunut, mutta jalka turposi taas lenkin jälkeisenä päivänä. Koskahan uskaltais juosta pitemmän lenkin?

      • Manti

        Oireesi vaikuttavat melko erilaisilta kuin minun, minulla kipu tulee nimenomaan jalan sisäsyrjälle, enkä ole huomannut turvotusta. Toisaalta en väitä olevani alan ekspertti, eli jos jollain on kokemusta mainitunlaisesta penikkataudista, kannattaa ilmoittautua:)!
        Lääkäreitä olen ainakin yrittänyt vältellä, kun nimenomaan pumppaavat vaan täyteen pillereitä ja käskevät lopettamaan urheilun. Buranakuurin pystyn kokeilemaan itsekin, ja sitä lepoa on yritetty. Mutta toisaalta asiansa osaava lääkäri osaisi varmasti antaa täsmälliset hoito-ohjeet ja määrätä oikeat lääkkeet. Taitavat vaan sitten maksaakin vähän enempi.. Hankala sanoa, milloin kannattaisi aloittaa pidemmät lenkit, riippuu ihan vaivan vakavuudesta. Aikasemmin taisi joku todeta, että ei se matka, vaan se vauhti, ja voin kyllä yhtyä siihen. Hiljaa hyvä tulee..:)
        Viime päivinä olen päässyt vihdoinkin käymään jopa juoksulenkeillä, ja olen yrittänyt tehdä asiat viimeisen päälle sääntöjen mukaan. Alkuun ja loppuu kävelyt, rauhallinen verryttely ja venyttely ennen varsinaista juoksua, lenkin jälkeen venyttely ja kylmäys, illalla vielä lisää venyttelyä ja IcePowerit jalkoihin. Vaikutti jo ihan hyvältä, kunnes tänään kävin rullistelemassa. Jalat meinaa vihoitella pahemmin kuin nyt vähän aikaan, onko muilla kokemuksia luistelusta ja penikkataudista? Itse lenkkeilyn aikaan jalkoihin ei satu, mutta jälkeenpäin ovat kipeät. Ikävää jos joutuu jättämään rullistelun kokonaan pois, olis niin hyvää kokovartalotreeniä juoksun ja pyöräilyn jälkeen..
        Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille:)!

      • joojoo

        Mulla penikat kipeyty heti kun lumet suli, eli asfalffi tuli esiin. Kipu paheni kun vedin kovat treenit kramppaavilla jaloilla. Nyt penikat Kipeytyy jo pelkästään kävellessä(asfaltilla)
        Ei tarvii treeneihin mennä vähään aikaan...

      • luonnolapsi

        Tiedän, että penikka voi myös olla jalan ulkosyrjässä.Itselläni luun päältä penikan kohdalle tuli pieni paukama, kun rasitin jalkaa hieman enemmän. Paukama voi lääkärin mukaan olla merkki alkavasta rasitusmurtumasta. Itselläni kuvin eperusteella ei kuitenkaan ollut rasitusmurtumaa. Käväisin tänään lääkärissä ja lopullinen päätös tuli omalle kohdalleni: LEIKKAUS! Itse olen siihen jo henkisesti latautunut. Aluksi jännitti, kun en ole ollut leikkauksessa, mutta jalka vaivaa jo niin paljon, että ajatus tuntuu jo jopa houkuttelevalta..heh!

    • heha1

      minä sain penikat pois, kun vedin kumisaappaat jalkaan (kontio) ja kylmää vettä saappaisiin ja pidin jalkoja 5min ja sitten saunaan lämmittelemään ja uusiksi noin 4-5 toistoa. tehosi mulla penikka kipuihin.

      • kontiot jalkaan?

        onko auttannu pitkääki? millaset vaivat oli? lähtikö pian? minkä lämpöstä vettä? =) kiitos!

    • lääkäriin

      Ensinnäkin Buranat ei auta tarpeeksi, sinun pitää hakea kunnon lääkkeet lääkäriltä. Kannattaa myös lopetta liikunta hetkeksi, sillä penikkatauti saattaa johtaa rasitusmurtumaan, mikäli ei pidä kunnollista taukoa. Eli mene lääkärille ennen kuin tule liian vakavaksi.

    • KiB

      Elikä itse olen harkinnut tuota leikkausta, toimenpiteen kuvauksen olen tuolta jostain lukenut ja ihan loogiselta vaikutti. Vaan kuinka kauan siis kestää leikkauksen jälkeen, kun pääsee taas tositoimiin?

      Olen vasta 15-vuotias nuori ns. "huippu-urheilija", nuoren ikäni takia leikkauksen kannattavuutta on myös mietitty. Toisaalta lajini jalkapallo, eli talvet (noin puolet kaudesta) pelataan kovilla salialustoilla enkä näin ollen ole siellä pystynyt ollenkaan harjoittelemaan.

      Lääkärillä kävin viimeksi, kun penikat oireilivat (keväällä). Sanoi, että leikkausta kannattaa harkita kun ovat oireilleet pahasti n. 2-3 kertaa. Seuraava oireilu on minulle järjestyksessään kolmas, edellisen oireilu loppui reilun 3 kk ja pehmeille alustoille siirtymisen jälkeen.

      Kaikkia hoitokeinoja olen kokeillut, mikään ei tunnu auttavan. Nyt kun sisätreenikausi taas alkaa, en haluaisi istuskella koko talvea kentän laidalla. Mitä siis kannattaisi tehdä?

    • luonnonlapsi

      Moi!

      Mulla penikka vaivannut jo jonkin aikaa ja vastaan oman kokemukseni kautta. Mä juoksen säännöllisesti ja paljon. Mulla penikka ollut reilu pari kuukautta ja odottelen pääsyä leikkaukseen. Olen käynyt lääkärillä ja saanut jalkaan pari kortisoonipiikkiä, jonka jälkeen vaiva olisi läkärin mukaan pitänyt loppua. Lääkäri suositteli mulle leikkausta. Kuulemma leikkauksen jälkeen vaiva paranee hyvin ja jopa parissa viikossa.oot ollut turhan sitkeä vaivasi kanssa. Tavalliset yleisläkärin eivät yleensä osaa sanoa urheiluvammoista mitään eli olisi hyvä jos löytäisit lääkärin, joka ymmärtää urheiluvammojen päälle. Tavallisissa röntgenkuvissa ei penikkaa huomaa eikä rasitusvammaakaan helposti. magneettikuva taas maksaa 1000€.

    • samasasta kärsinyt

      Viestisi on jo vanha mutta luin se nyt 9.4.2007. minulta vuosi sitten leikkattiin oikea jalka ja nyt olen menossa 25.4.2007 vasenjalka operointiin. Ja kyllä kannattaa.En pystynyt kunnolla käveel pitkiä matkoja kun koski niin hirveesti. Ja oltiin mieheni kanssa lenkillä piti pysähtyä välillä tai monta kertaakiin. työmatkat tuntui toivottomalta vaikka ei ollut kun puolitoistakm.töihin jouduin istumaan bussipyskillä välillä.Särky kova ja kipi. Oikea jalka on ollut hyvä siitä lähtien ja varmaan on toinenkin oproinnin jälkeen.Kyllä niihin kaikkea yrtitettiin apua antaa, mut kyllä leikkaus auttoi .Ei kannata pelätä pieni haava mistä ei jää pahaa arpea,kirurgi meni pohkeesta pienellä haavalla sisään ja katkaisi ylhäältä ja alhaalta jännettä,mustelmilla jalka tietysti oli mutta sauvojen kanssa pääsin käveleen ja kuukausi sairaslomaa tuli toipuminen meni hyvin ei tarvinnu särkylääkkeitä kovinkaan paljon.Nyt odotan kovasti tätä toista leikkausta et saa itseni kuntoon ja pääsen taas liikkeele kunnolla. Jotka luette tämän niin kyllä suositan meneen kirugille,kyllä kanattaa ei KÄRSIÄ !kun saa apua.
      En ole käynnyt yksityisellä jonotin tietysti ja kauan.Mutta kannatti se. Jos olette samassa tilanteessa kuin minä niin pyytäkää puukkoa !t. Lahdesta tosi onnellinen kyllä liikkuminen taas maistuu en ole mikään huippuurheilija vaan naine n 48.Tseppiä toisillekin poteville.

      • hoitsu-83

        olen menossa leikkaukseen 24.5.2007. laittoivat kiireellisenä menemään.

    • kärsitään

      Nyt on penikat vaivannu jo 4-5 kk. Alko heti kun alotin pesäpallon uudessa joukkueessa; kovemmat reenit ja lisää juoksua. Ei siinä sitten kauaa kestäny kun ei välillä pystynyt edes seisomaan kivuitta. Kunnon lepoa en ole käskyistä huolimatta ole osannut pitää eikä oo geelit tai lääkkeet auttanu. Nyt on vetämässä lähetteet ortopedille ja röntgeniin, sillä halusin varmistaa ettei murtumia ole. Leikkaus on kai seuraava vaihtoehto ellen osaa lepoa pitää.
      Nyt on kuitenkin pelit alkamassa ja lepo tässä vaiheessa tietää penkin lämmittämistä. Kysynkin nyt fikumpien mielipidettä. Kannattaako lepo pitää nyt kun ne levolla olisi vielä parannettavissa ja millainen pakkoloma pitäisi pitää ja auttaako sekään pitkään aikaa? Vai kannattaako leikkaus jonka jälkeen penikat voivat edelleen uusia ja jääkö arvet?
      Vai onko edessä lajinvaihto pingikseen?

      • paljon ja vielä enemmän

        Eli siis itse olen jalkapalloilija, mutta siinäkin kovat salit ja hiekkakentät tekivät tehtävänsä kun siirryin uuteen joukkueeseen. Penikat kipeiksi ja talvella lepoa.

        Ensimmäisen kerran kun vaivasivat, niin oli kuukausi pakkolepoa. Siinä meni yksi talvi.

        Seuraavana talvena kun siirryttiin pehmeiltä nurmikentiltä takaisin saleihin jälleen penikat kipeiksi. Sitten lepoa tulikin jo n. 6kk.

        Tänä talvena on ollut muita vammoja, mutta vahva pelko penikoiden uusiutumisesta elää. Eli siis uusiutuvat (ainakin minulla) TODELLA herkästi. Itse olisin mennyt jo leikkaukseen, vanhempani olivat sitä vastaan. Siinäpähän sitten kärsin.

        Päättele siitä, sanoisin että leikkaus kannattaa...

    • Urheilija25

      Manti. Mulla on penikkatauti leikattu 7.vuotta sitten ja se lähti siitä kun juoksin huonoilla kengillä ja liian paljon. Penikat ärtyi niin pahaksi että en voinut kävelllä kunnolla. Leikkaus auttoi, pystyin juoksemaan hyvin ja ongelmia ei ollut. Viime kesänä penikat menivät taas huonoon kuntoon ja jouduin lopettamaan juoksemisen,salibandyn,kaiken juoksuun liittyvän. Jalat kestää hyvin jääluistelun, rullaluistelun, salin, missä nilkat ja sääret eivät tärähtele. Tällä hetkellä on sellainen fiilis että ei olisi kannattanut leikata penikoita koska tästä on tullut ikuinen riesa. Himourheilijana ei malttaisi jättää sellaisia lajeja harrastamatta mistä tykkää, mutta nyt on pakko luopua joistain lajeista. Parantuminen on se että lopettaa ne lajit missä penikat kipeytyy.

      • ariana

        Onko täällä ketään penikkatautista suhteellisen vähän urheilevaa ihmistä? Tuntuu että kaikki on jalka- tai pesäpalloilijoita tai muuten vain huippu-urheilijoita.

        Itselleni ei tulisi kuuloonkaan juosta 5-10 kilometrin lenkkejä. Viime talvena en juurikaan lenkkeillyt, mutta nyt kun olen käynyt lenkillä 2-3 kertaa viikossa (ja tosiaan KÄVELLEN sen 5-10km, enkä edes asfaltilla) iskee heti penikkatauti. Eikä nyt voi sanoa, että johtuisi nopeasti lisääntyneestä urheilusta/kovasta rasituksesta tms. - oon sentään aina jonkun verran liikkunut. Alkaa vaan ketuttaan, jos enää ei edes kerran viikossa voi sitä vitosta kävellä ja sekin vähä liikunta mitä on harrastanut jää pois! prkl.

      • Juoksijjaaa
        ariana kirjoitti:

        Mulla on noita samaisia oireita ollut jo kuukauden verran. Oon harrastanu kilpajuoksua kolme vuotta mutta nykyään oon vähän innostunu lähtemään vapaa-ajalla juoksemaan asfaltille millon milläkin kengillä.

        Ongelma on se, että täytyis kertoo jollekin. En uskalla mennä puhumaan liikunnanopettajalle koska oon niiku vähän ujo. :D Ja muutenki, jos menisin sanoo sille, ni se vaan varmaa sanois: Aijaa. Vanhemmillekaan en haluu sanoo, koska sitten jäis juokseminen pitkäks aikaa väliin, ja se on ihanaa! En vaa haluis lopettaa urheilua! itä teen? Kenelle kerron? Varmaan kannattais sanoo opelle koska silläkin on joskus ollu penikkatauti. Mut en uskalla.

      • ariana
        Juoksijjaaa kirjoitti:

        En juokse kovin paljoa, mutta kesällä innostuin tekeen pitkiä reippaita kävelylenkkejä sitäkin enemmän, mistä penikat kipeyty. Vaiva ratkes sillä että ostin ihan kunnon kengät, joissa kunnon vaimennukset, vaikka sainkin maksaa itseni niistä kipeeks. Mutta kannatti!

        Ja silläkin saatto olla osansa, etten ollut aikasemmin kovin paljoa liikkunut, ja jalat koki jonkinlaisen ylirasituksen. Nyt pystyy jo liikkuun useimmin ja pidempään ilman ongelmia.

        Niin ja vielä mikä auttaa on, että pitää hetken kylmäpakkauksia säärien päällä kun tulee lenkiltä. Ja muistaa venytellä pohkeet hyvin, vaikkei muuten venyttelisikään.

      • Väsynytjuoksija

        Olen 17 vuotias tyttö, harrastan urheilua omaksi ilokseni ja mielellään paljon. Itse kiskoin vuosi sitten parhaillaan 30 kilometriä per päivä ( muu liikunta lihaskunnosta tanssiin) ja aina asvaltilla eikä ollut jaloissa mitään vikaa. Terkkari tosin sanoi silloin että lenkkini ovat liian pitkiä, kuukautisetkin oli poissa melkein vuoden ja ois kuulemma pitänyt vähentää juoksua. Nyt oon pitänyt puoli vuotta taukoa ja kun tossa pari kuukautta sitten aloitin uudestaan, toki nyt lyhyemmillä lenkeillä ja harvemmin, niin oli parin viikon päästä jalat ihan sökönä. Pidin tietty sen puolen vuoden tauon aikana peruskuntoa yllä, kävelyllä, lihaskunto harjoittelulla, jumpalla, cross trainerilla, pyöräilyllä yms. Siks oonkin niin hämmästynyt nyt kun penikka iski tosta vain. Todella kivulias, joudun olemaan suurimman osan päivää jaloillani ja kipu tuntuu jo kävellessäkin. Iltaisin jalkoja särkee ja juokseminen on täysin mahdotonta.

        Kävin lääkärillä joka antoi voltaren rapid nimistä tulehduskipulääkettä ja sanoi että voin aloittaa juoksun uudestaan parin päivän päästä. (Mikä oli musta vähän omituista, koska terkkari ja apteekkari puhuivat vähintään kuukauden tauosta...) No, lääke vei kivun hetkellisesti pois jalasta, mutta ei muuten sopinut mulle yhtään, sillä sivuvaikutukset olivat kamalat. Lopetin siis läkkeen ja kivut jalkaan palasivat vaikkakin hieman erilaisina. Muutenkin on jalat aina pohjasta pakaraan asti tosi levottomat, särkee ja nukkuminen on vaikeaa. Mulle ollaan nyt suositeltu erilaisia venyttely ohjelmia, hierontaa ja erikoispohjallisia, enkä oikein tiedä mitä pitäis tehdä, kun kaikilla tuntuu olevan eri kanta taudin hoitoon. Lähinnä pelottaa että vaivasta tulee uusiutuva tai että se joudutaan leikkaamaan.

        Joidenkin viikkojen päästä pääsen rötgeniin ja ortopedille, tosin toisen vamman takia, mutta jospa sais jotain selvyyttä. Ois silti kiva tietää olenko kuinka pahassa jamassa tämän kanssa. Jos joku osaa yllä kerrotun perusteella tehdä pikaista diagnoosia niin olisin iloinen.

      • -tehohöntsääjä-
        Väsynytjuoksija kirjoitti:

        Hei,

        minä sain penikkataudin vuosi sitten rappustenjuoksutreenistä kurjilla lenkkareilla. se iskee aina, kun lenkkeily vaihtuu parketille syksyllä (salibandya harrastan). olen saanut seuraavia hoito-ohjeita, jotka ovat auttaneet

        - LEPO. Jos mahdollista, pidä vähintään 2 viikon tauko. Jos pelaat kuitenkn sellaisella kiplpatasolla, ettei se onnistu, kokeile muita keinoja.
        - KYLMÄ. kun jalat kipeytyvät juostessa, laita välittömästi harjoituksen jälkeen kylmää sääret täyteen. Saa turtua ihan. Pidä ihan yli puoli tuntia niitä kylmiä, vaihtele vähän asentoa, ettei tule paleltumia tm..
        - FOOTBALANCE-pohjalliset. Veivät seurakaveriltani ne kyhmyt jopa pois penikoista. Hankittava kuitenkin heti "taudin" ilmentymisen jälkeen, eivät auta vuotta myöhemmin.
        - HIERONTA. on todella kivuliasta. Jos haluaa tuloksia, on sitä tehtävä lähes joka ilta parin viikon ajan. vaiheet: 1. lämmitä sääri (venyttele pohkeita, hölskyttele kädellä pohjetta 2. tartu kouralla penikan kohdasta säären ympäri ja väännä säären sisäpuolelle. Venyttää penikkaa irti sääriluusta. 3. venytä ylöspäin työntämällä muutamalla sormella/kämmenellä penikkaa ylöspäin. Paina työnnä ylöspäin. Puoli tuntia hierontaa heti kunnon kylmähoito.
        - LEIKKAUS ei ole vaihtoehto. Penikkatauti uusiutuu leikakuksen jälkeen, tunnen monta ihmistä. Sitäpaitsi leikkauksesta johtuva tauko on yhtäpitkä kuin tehokaks lepotaukokin olisi ollut.

        toivottavasti apua, istun itse tässä kylmät jaloissa juuri tietokoneella. ärsyttävä vaiva, mutta kyllä sen kanssa pystyy harjoittelua jatkamaan :)

      • Miksi?
        -tehohöntsääjä- kirjoitti:

        Itselläni kovasti salibandyssä kipeytyneet penikat, noin kahden vuoden ajan ja vuosi sitten lopulta leikattiin. Erikoislääkäri totesi että jos en halua runoja ruveta kirjoittelemaan niin tämä ainoa vaihtoehto. Olivat siis niin kipeät että vaikka pidin 3 kk taukoa tulivat samaan pisteeseen jo kahden pelikerran jälkeen kuin mitä olivat pahimmillaan olleet. Leikkaus ei kuitenkaan auttanut, samat vaivat edelleen ja rumat arvet jalassa. Oli siis itsellä jalan sisäsyrjän kivusta tuossa sääriluun sivussa eli syvä takkimmainen lihasaitio. Onko muilla kokemuksia tästä? Jäikö isot arvet? Itse olin hieman pettynyt kun lääkäri totesi jäävän pienet arvet mutta molemmissa jaloissa 6 cm viillot. Kuinka kauan kestää vaalentua kunnolla? Onko vastaavia kokemuksia?

        Itse ainakin annan vinkiksi että älä lähde leikkaamaan, ehkä muilla toiminut, mutta itselle jäi vähän kusetettu olo. Olisihan sitä mieluummin entisillä kintuilla katsellut samoja vaivoja.

      • Reiska36
        Miksi? kirjoitti:

        Itselläni oli pahat penikkavaivat säären sisäsyrjässä. Kylmä, kuuma, venyttely, hieronta, jalkapohjan muotoiset tukipohjalliset, mikään ei auttanut. Kipua oli sekä liikunnan yhteydessä että levossa. Leikkausvaihtoehdosta lääkäri, jolta itseltä on leikattu penikat sanoi että vaivat uusiutuvat, kun lihas kasvaa harjoittelun myötä takaisin kalvoon kiinni. Eli ei kannata!

        Hierojani kertoi varpaille nousuista. Tein 100 päivässä tasan 12500 varpaille nousua. Ensin lattialla 50 päivää ja sitten keittiöjakkaralla venyttävämpiä nousuja 50 päivää. Nousut rauhallisesti ääriasennosta ääriasentoon, venyttäen lihasta. Kalvot venyivät ja säären lihakset vahvistuivat. Ja mikä parasta kaikki 1-2v kestäneet penikkavaivat hävisivät jo sinä aikana kun tein "nousuja".

        Ilmeisesti päälle 20-kymppisenä lihakset alkavat rappeutua ja vaivat eivät ole enää niin yleisiä, mutta katson kyllä että tästä oli apu. Piti viedä hierojalle pullo angostuuraa..;-) Kuuleman mukaan maratoonarisnainen Rosa Mota on parantanut omat säärensä samall tappaa.

        Nousuja hyvä tehdä vaikka hampaita pestessä. Toivottavasti homma toimii myös sinun kohdallasi.

      • ärri purri
        Reiska36 kirjoitti:

        Älkää leikatko. etenkin yksityisellä ottavat rahat pois eikä tunnu kiinnostavan potilas pätkääkään. Ortopedi Jukka Leinonen tämän osaa, muuta vaihtoehtoa ei annetta, kunhan rahat pois. Leikkaus kuulemma ainoa vaihtoehto eikä muusta edes kerrottu. Tieteellisiä nimiä eikä edes sitä että kyseessä on penikkatauti. Asiakas luulee että jaloissa on oikeasti joku suurempikin vika.

      • marianne861
        Reiska36 kirjoitti:

        Itselläni oli pahat penikkavaivat säären sisäsyrjässä. Kylmä, kuuma, venyttely, hieronta, jalkapohjan muotoiset tukipohjalliset, mikään ei auttanut. Kipua oli sekä liikunnan yhteydessä että levossa. Leikkausvaihtoehdosta lääkäri, jolta itseltä on leikattu penikat sanoi että vaivat uusiutuvat, kun lihas kasvaa harjoittelun myötä takaisin kalvoon kiinni. Eli ei kannata!

        Hierojani kertoi varpaille nousuista. Tein 100 päivässä tasan 12500 varpaille nousua. Ensin lattialla 50 päivää ja sitten keittiöjakkaralla venyttävämpiä nousuja 50 päivää. Nousut rauhallisesti ääriasennosta ääriasentoon, venyttäen lihasta. Kalvot venyivät ja säären lihakset vahvistuivat. Ja mikä parasta kaikki 1-2v kestäneet penikkavaivat hävisivät jo sinä aikana kun tein "nousuja".

        Ilmeisesti päälle 20-kymppisenä lihakset alkavat rappeutua ja vaivat eivät ole enää niin yleisiä, mutta katson kyllä että tästä oli apu. Piti viedä hierojalle pullo angostuuraa..;-) Kuuleman mukaan maratoonarisnainen Rosa Mota on parantanut omat säärensä samall tappaa.

        Nousuja hyvä tehdä vaikka hampaita pestessä. Toivottavasti homma toimii myös sinun kohdallasi.

        Hei

        Minua kiinnostaa tämä varpaille nousu. Tarkoitatko siis että normaalista asennosta nousen varpaille ja sitten tuolin kanssa annan kantapäiden pudota venytysasentoon ja sitten nousen niin ylös kuin pääsen?

      • turilas turhamainen
        Reiska36 kirjoitti:

        Itselläni oli pahat penikkavaivat säären sisäsyrjässä. Kylmä, kuuma, venyttely, hieronta, jalkapohjan muotoiset tukipohjalliset, mikään ei auttanut. Kipua oli sekä liikunnan yhteydessä että levossa. Leikkausvaihtoehdosta lääkäri, jolta itseltä on leikattu penikat sanoi että vaivat uusiutuvat, kun lihas kasvaa harjoittelun myötä takaisin kalvoon kiinni. Eli ei kannata!

        Hierojani kertoi varpaille nousuista. Tein 100 päivässä tasan 12500 varpaille nousua. Ensin lattialla 50 päivää ja sitten keittiöjakkaralla venyttävämpiä nousuja 50 päivää. Nousut rauhallisesti ääriasennosta ääriasentoon, venyttäen lihasta. Kalvot venyivät ja säären lihakset vahvistuivat. Ja mikä parasta kaikki 1-2v kestäneet penikkavaivat hävisivät jo sinä aikana kun tein "nousuja".

        Ilmeisesti päälle 20-kymppisenä lihakset alkavat rappeutua ja vaivat eivät ole enää niin yleisiä, mutta katson kyllä että tästä oli apu. Piti viedä hierojalle pullo angostuuraa..;-) Kuuleman mukaan maratoonarisnainen Rosa Mota on parantanut omat säärensä samall tappaa.

        Nousuja hyvä tehdä vaikka hampaita pestessä. Toivottavasti homma toimii myös sinun kohdallasi.

        Täytyypä kokeilla tätä, alkaa nimittäin turhauttaa. Sisäsyrjä kipeä, ei estänyt juoksua mutta sen verran tuntu että häiritsee. taukoa pidetty ensin kolmeviikkoa, hankittu pohjalliset, tehty venytyksiä hoidettu kipulääkkeellä ja kylmällä, kengät on aina ollut ns hyviä ja fysioterapeutilla tarkistettuja jalkaan sopivaksi. "kipu" palasi samantien kun juoksun taas aloitti. nyt on sitten käyty magneetissa, jossa näkyi rasitusta luussakin, ei tosin murtumaa, urheilulääkäri määräsi lisää lepoa, ja vaihtoehtoisia harjoitusmuotoja, uintia ja pyöräilyä. taas on taukoa pidetty kolmisen viikkoa, mutta sisäsyrjä edelleen kipeä ja ärtyy jo uimisestakin vaikka olen käynyt noin kerran viikossa uimassa ja muuten ollut vaan.

    • lenkkeilijä :)

      Tuleeko leikkauksesta paljon sairaslomaa?

    • 11

      Olen itse nyt saanut hiukan tuota penikkaa rauhoittumaan, hieronnalla, venyttelyllä, linimentillä, kylmä kallella ja siteella. Side on toiminut yllättävän hyvin rasittaessani sitä.
      mutta siellä se varmaan luuraa kokoajan peikkona vaanien tilaisuutta jolloin iskeä uudelleen?

    • Yksi lisää

      Mä oon kanssa hoitanut ite hieromalla ja käyn myös 2vkn välein urheiluhierojalla, kylmällä, kuumalla, venyttelyllä. kylmä-kuumahoito ja 2teholinimentti vie kivut pois hetkeksi, mutta palaa melko nopeasti.

      Penikat vaivannut useamman vuoden(Aina).. Kivut kyllä kestän vaikka se todella tekee kipeää, niin enemmän huolestuttaa, että voiko siitä seurata jotain lihaskuoliota(luin jostain lääkärisivustolta) tms.

      Kuinka kauan uskaltaa jatkaa reenaamista kipujen kanssa, eikö kipu tule juuri siitä syystä, että aivot kertoo ettei kaikki ole kunnossa, toistaiseksi en ole jättänyt yksiäkään reenejä väliin vaikka kivut on oikeasti kovat(ei kovin järkevää varmaan) Nyt kuitenkin tuli viikon tauko jaloille ja jalat on edelleen kipeät tosin kipu on ehkä lievempi kun aikaisemmin..

      Huomenna tarkoitus käydä teettämässä pohjalliset ja katsoa vieläkö niistä saisi hyötyä irti.

      Tsemppiä sulle, toivotaan ettei ne sieltä palaa. Muista ennaltaehkäisevähoito, sehän meillä useilla helposti tän aiheuttaa kun lihashuoltoa ruvetaan vasta sitten tekemään kun paikat paukkuu, venyttelyt yms kun muistais pitää mukana reeneissä koko kauden ajan!

      Ehkä mä saan kanssa tonne omaan kalloon painettua kuinka tärkee toi lihashuolto on!

      Ps. Nyt kylmä-kuumahoito ja jalat saa loppuillan olla kattoa kohti!

    • Kunhan kysyn

      Vanha aihe, mutta pitää kysyä, kun itellä ilmeni muutama vuosi sitten ensimmäistä kertaa viiltävää kipua säärissä, mutten huomioinut asiaa muuten kuin ihmettelemällä miksi jalkoihin koskee.

      Kuulin vasta paljon myöhemmin että se kyseinen kipu saattoi johtua penikkataudista. Ja kun lueskelin näitä jo hyvin vanhoja viestejä leikkauksista yms. hoidoista, niin ihmettelin, että onko kyseinen vaiva sellainen, joka ei koskaan täysin katoa? Että jos minäkin aloittaisin lenkkeilemään (-> jota en tee, mutta kävelen hyvin paljon) tai juoksemaan, niin voiko se kipu tulla takaisin?
      Onko toi penikkatauti perinnöllinen tai onko se sellainen rasitusvamma, jonka jos on kerran saanut, niin se on aina olemassa, ja voi pahentua rasituksen takia?

      • Karlo_Fysio

        Penikkatauti itsessään ei ole perinnöllinen. Penikkatauti on oire, joka johtuu sääriluun vieressä olevan lihaksen tulehtumisesta. Tämä tulehtuu, koska se on muuttunut hyvin staattiseksi jalkaterän väärän asennon takia.

        Kaikki lähtee.. siis ihan viimeiseen niskanikamaan saakka.. sieltä jalkaterästä. Suosittelen ostamaan tukipohjalliset. Kokeile ensin vaikka jotain, mitä ei tarvitse heti muotouttaa sinun jalkaasi. Oikeastaan se muotoutuskin on väärä ideologia, sillä ei ole järkeä muotouttaa sitä kallista pohjallista oman jalan väärään asentoon. Korjauta se asento, sitten voit hyvillä mielin juosta.

    • Randomrunner

      "MBT kengät" on hyvät. Tilasin itse suoraan kiinasta, kun löysin suomalaiset sivut vielä kyseiseltä toimittajalta. Löytyy kenkiä myös juoksuun ja hyvännäköset vielä.

      Itellä säryt on ajottaisia.. välillä koskee juokseminen pirusti, mutta salilla tehty jalkaprässi (vahvistaa tukilihaksia) auttaa itsellä.

      • yksaino

        Ei muuten ole hyvät silloin kun penikat on pahimmillaan. Tiedän kokemuksesta. Sattuu sairaasti akillesjänteeseen niillä kävely. Kunnon venyttely ennen ja jälkeen urheilusuorituksen sekä linimenttiä niihin niin jotain ainakin auttaa.

    • samavirsi

      Hetken tuntu hyvältä ja nyt lenkin jälkeen kipeämmät kuin koskaan, tuntuu pahemmalta kun niiden avaaminen! Kai se on ruvettava harkitsemaan leikkausta.. Nilkan asentoa muutettu, pohjalliset hankittu, lihasten huoltomäärää nostettu rajusti eikä mikään tunnu auttavan!

      Alkaa olemaan keinot vähissä kai se on kokeiltava sitä leikkausta.. On se perkele kun ei hetkeäkään voi olla täydessä iskussa.. "urheilija ei tervettä päivää nää"

    • penikkatauti(ko)?

      Olen juuri aloittanut urheilemisen tauon jälkeen. saatan päivän aikana helposti kävellä 10km ja sali jne, mut nyt yhtäkkiä on tullut vasemman jalan sääri kipeeksi. Enää en pysty kävellä edes muutamaa metriä ettei alkaisi särkeä( kipu tuntuu säteilevältä ) . Kipu on ihan erilaista kun ns. salin jälkeinen lihaskipu. Mikä avuksi? Pitääkö vaan lopettaa käveleminen jne hetkeksi, että jalka rauhottuisi ?

    • lääkäriin!!

      Kannattaisko mennä lääkäriin? Tuo voi olla vaikka veritulppa tai sitten vain jumioutunut/ylirasittunut lihas, mutta ehkä olis parempi tutkituttaa kuitenkin? Voi se olla joku lihasvenähdys tai revähdyskin?

      • Loppuuko tämä koskaan?

        Olen 15 vuotias tyttö ja harrastan jalkapalloa, mulla on vaivannut nyt 1,5 vuotta nuo penikat, eikä loppua näy... Olen käynyt hieronnassa monet kerrat, hankkinut pohjalliset, teipannut kinetic-teipillä, käyttänyt kylmä ja kuumageelejä, venytellyt ja levännyt ja syönyt buranaa... Koko viime futiskausi meni piloille, en ole siis varmaa harkannut kunnolla yli vuoteen, vain pelannut itkukurkussa pakolliset pelit. Harjoituksissa olen tehnyt pelkästään lihaskuntoa ja kuinka ärsyttävää se on katsoa kun muut hymyssä suin harjoittelevat ja minä teen sitä kökköä lihaskuntosarjaa :/ Joka ilta itken yksikseni penikoiden takia, olen vain kyllästynyt kipuun :( voisiko joku auttaa minua, mitä pitäisi tehdä? Valmentaja on ehdottanut leikkausta, mutta mua pelottaa. Auttakaa! Ps. Jalkapallo on elämäni, en todellakaan halua lopettaa sitä! :)

      • Kyllä loppuu
        Loppuuko tämä koskaan? kirjoitti:

        Toivottavasti oot jo saanut apua jalkoihin. Sinulle ja muillekin nuorille, jotka tänne ovat kirjoitelleet tai näitä kirjoituksia lukeneet, annan neuvon puhua aikuisille asiasta. Ei tulevaa kannata pelätä tai jäädä yksin itkemään. Ainakaan siten asiat eivät parane. Jos tuntuu, että aikuiset eivät välitä, puhukaa niille lisää ja haastakaa aikuinen kuuntelemaan. Kertokaa mitä pelkäätte ja miksi. Puhukaa muillekin, aina joku saattaa antaa paremman neuvon tai kuunnella paremmin, kuin toinen (esim. kouluterkkari, liikunnanope, kaverin vanhemmat, isovanhemmat ym.).
        Ei elämä pääty penikkatautiin tai urheilemisen pieneen taukoon. Teilläkin on vielä koko elämä edessä. Ottakaa tämä välivaihe teitä vahvistavana. Huippu urheilijoillakin on vaikka mitä taukoja vammojen vuoksi ja aina he sieltä palaavat liikkumaan. Pitää miettiä muita keinoja liikkumiseen.
        Itsellä on ollut nyt vasemmassa sääressä luukalvon tulehdus ja se on kipuillut hyvin paljon jo vuoden ajan. Aina oon urheillu ja levot on ottanu lujille, mutta niistä oon selvinny. Nyt olen asennoitunut siihen, että ehkä jätän juoksun ja siirryn täysipainoisesti aerobisempiin lajeihin (pyöräily, crossari, hiihto, uinti) mikä vaan, kunhan saan ”hien päälle” eikä jalka kipeydy.

    • Avunsaanut

      Kokeilkaa kalevalaista jäsenkorjausta penikkatautiin. Halvempaa kuin leikkaaminen ja suhteellisen kivuton hoitomuoto verrattuna penikoiden hieromiseen. Varatessasi aikaa varmista, että on ennenkin hoitanut penikkatautisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3379
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe