Tilastojen mukaan sellaisten keski-ikäisten miesten määrä, jotka eivät ole ikinä olleet avioliitossa tai muussakaan vakavasssa parisuhteessa, on noussut koko ajan viime vuosikymmeninä.
Minua mietityttää tässä eräs asia. Sehän nyt on ensinnäkin selvää, että useimmat tästä ei-koskaan-parisuhteessa -porukan miehistä ovat ATM:iä tai alemman tason KTM:iä, siinä ei ole juurikaan miettimistä. Harvemmin YTM:t ovat koko elämää sinkkuina, vaan ottavat aina välillä vaimon tai avovaimon, jota sitten pettävät. Niin se minua mietityttänyt asia. Se on, että kun vielä esim. 60-luvulla huomattavasti suurempi osa miehiä oli avioliitossa tai muussa vakavassa parisuhteessa elämänsä aikana, niin olivatko naiset sitten niin onnettomia näiden miesten kanssa? Mitä luulette naiset, ovatko menneiden vuosikymmenien naisten päiväkirjat täynnä valitusta siitä, että mies ei ole yli180 senttinen, tai että päiväkirjaa pitävän naisen ystävät eivät pitäneet hänen miestään seksikkäänä, tai että mies ei ole yhtään jännittävä? Mitä luulette olivatko tuon ajan naiset aivan loputtoman onnettomia sen alemman tason tai alemman keskitason miehensä kanssa?
Minua mietityttää tässä eräs asia. Sehän nyt on ensinnäkin selvää, että useimmat tästä ei-koskaan-parisuhteessa -porukan miehistä ovat ATM:iä tai alemman tason KTM:iä, siinä ei ole juurikaan miettimistä. Harvemmin YTM:t ovat koko elämää sinkkuina, vaan ottavat aina välillä vaimon tai avovaimon, jota sitten pettävät. Niin se minua mietityttänyt asia. Se on, että kun vielä esim. 60-luvulla huomattavasti suurempi osa miehiä oli avioliitossa tai muussa vakavassa parisuhteessa elämänsä aikana, niin olivatko naiset sitten niin onnettomia näiden miesten kanssa? Mitä luulette naiset, ovatko menneiden vuosikymmenien naisten päiväkirjat täynnä valitusta siitä, että mies ei ole yli180 senttinen, tai että päiväkirjaa pitävän naisen ystävät eivät pitäneet hänen miestään seksikkäänä, tai että mies ei ole yhtään jännittävä? Mitä luulette olivatko tuon ajan naiset aivan loputtoman onnettomia sen alemman tason tai alemman keskitason miehensä kanssa?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Miksi et kysy tuota asiaa äidiltäsi? Turha arpoa ja tehdä niistä taas näitä "tutkimuksia" mitkä ovat pelkkää huhaata.
jos nuo naiset eivät olisi olleet onnettomia, niin tuo systeemi olisi säilynyt; tyytymättömyydestähän muutos lähtee, joten uskon, että heistä suurin osa oli onnettomia.
Ai että feminismi syntyi noin sata vuotta sitten, koska naiset olivat tyytymättömiä, kun miehet eivät olleet riittävän jännittäviä ja seksikkäitä?
Minna Canth sanoisi tähän varmaan että "Hyvä hyvä hyvä!!!", jos eläisi. Onneksi ei elä, voisi järkyttyä mitä naiset ovat tehneet vapaudellaan.
Kenties tuollaiset pikkuseikat ovat vasta viime vuosikymmeninä nousseet määrääviksi tekijöiksi. Ennen vanhaan painoarvo oli enemmän muilla seikoilla. Ehkä elämä on nykyään liiankin helppoa.
Naiset ovat tyytymättömiä nimenomaan siihen, että ei löydy miehiä jotka laittaisivat heidät kuriin. Kuin pahaiset kakarat saavat mellastaa ja elää kuin pellossa, eihän sellaiset kakarat mihinkään ikinä tyytyväisiä ole. Mutta kun kuvioihin astuu isällisen voimakas mies joka hellästi asettaa rajat ja toimii suhteessa johtajana, tekee selväksi mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, niin sitten nainenkin voi vihdoinkin olla taas tyytyväinen.
Juuri näin. Nainen kaipaa rinnalleen vahvan miehen ja tähän ei ATM-nysvästä ole.
Mutta eihän tästä saa keskustella tai vaikeaa on saada järkeviä keskusteluja aikaiseksi. Minä olen jo mieheni löytänyt ja meillä ns. perinteinen parisuhdemalli ja toimii oikein hyvin. Tämäkin keskustelu kiinnosti otsikon perusteella. Meillä on mies perheenpää ja kotikurikin käytössä tarvittaessa. Ei ole väkivaltaa, en elä ns. nyrkin ja hellan välissä tmv. väitteitä mitä aina kuulee. En jaksa tämän enempää selostaa kun joku naisasianainen tai tasa-arvopetteri hyökkää kuitenkin kimppuun keskustelun merkeissä. Liika tasapäistäminen sukupuolten kesken tasa-arvon nimissä ei ole mielestäni aina hyväksi. Silloin kun mies ei saa enää olla mies ja nainen ei osaa olla enää nainen, niin menee huonosti.
nikkikaimani kanssa. Tosin en käyttäisi ilmaisua "ATM-nysvä".
Jos "kotikuri on käytössä", sinä käytännössä olet siellä nyrkin ja hellan välissä, vaikka kuinka selität muuta. Mikäs siinä, kunhan et vaadi samaa muilta - kaikilla ihmisillä ei ole alistumishalua eikä pomottamishalua, katsos.
mitähän sinä sitten kuvittelet kotikurin sisältävän? Ei mies mua hakkaa, piiskaa tmv. vaan meillä on omat säännöt puolin ja toisin mikä on hyväksyttyä tai ei. Esimerkiksi en käy yksin juhlimassa ja jos toimisin vastoin mieheni tahtoa ja lähtisin, niin mieheni hakisi minut kotiin. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä ja ihan hyvä niin. Se mikä sopii mulle ei tarkoita sitä, että sun tulisi elää täysin samoin. Kerro silti miten toimii 100% tasapuolinen suhde miehen ja naisen kesken? Eikös se mene niin, että aina toinen on se alistuvampi tai passiivisempi tavalla tai toisella ja toinen puoliso määrävämpi tai aktiivisempi joka tapauksessa. Harvoin on kolikolla kaksi samanlaista puolta.
lapset haetaan juhlista kotiin jos ovat kurittomana/luvatta sinne lähteneet.
Kyllä tasa-arvoinen suhde toimii tasa-arvon ehdoilla, ei ole mitään dominaa eikä subia. Mutta joo, jos olet tyytyväinen niin mitäs se mulle kuuluu.
En ikinä, ikinä suostuisi tuollaiseen. Oletko naimisissa muslimin kanssa? Joutuvatko mahdolliset tyttölapsenne elämään hunnutettuina ja miehen vallan alla?
yksilöllisyyttä ja vapautta korostava ajattelutapa parisuhteissa ajaa ihmiset ikuiseen parinetsintävaiheeseen ja heti kun tulee pieniäkin ongelmia, niin erotaan kun ei viitsitä nähdä vaivaa parisuhteen hoitamiseksi. Nolointa on kun ei osata edes hävetä tätä nussin siellä ja vähän täällä ja vähän ketä tahansa-asennetta. Entisaikoina (esim.1950-1960 luvuilla) oli häpeäksi olla vanhapiika tai vanhapoika ja avioliitto oli ainoa arvostettu tila parisuhteessa eläville. Ei ollut avopareja vaan kuiskittiin ns. susipareista tuon ajan avopareista keskusteltaessa. Lapsia oli useita ja äitiys oli suotavaa naiselle. Miehet olivat työkeskeisiä ja naiset kävivät töissä mutta olivat vastuussa kodinhoidosta, lapsista pääasiassa. Homoista ja lesboista ei keskustelu jokaisen aikauslehden sivuilla nykytyyliin, koska homous oli jopa laitonta tuolloin ja katsottiin sairaudeksi. Onnellisia ja onnettomia oli tuolloin niin kuin nykyäänkin mutta kyllä se paljon ratkaisee myös miten itse suhtautuu elämään ja ymmärtääkö olla tyytyväinen kun on aihetta olla onnellinen.
Niin kauan kun ihmisiä on ollut on nussittu ja tullaan nussimaan. Eikä todellakaan ennen ollut sen uskollisempaa kuin nykyäänkään. Tai no, miesten pettämistä ei edes ollut olemassa, naisia haukuttiin huoriksi, yeensä pikkuvaimojen osalta(tekeehän ne raukat sitä nykyäänkin, joillekin kun se mies on elämän ykkönen eikä elämässä ole muuta kuin sen hyysäys). Homoilla oli parisuhteita vaikka pitivät miehistä samoin lesboilla. Eikö ole parempi olla rehellisesti sitä mitä on eikä satuttaa muita? ennen muinoin mentiin pakosta naimisiin kun kaikilla muillakin oli joku eikä yksin präjännyt. Tosi ihanaa elämää? No ei todellakaan..ikävä kyllä moni elää näin vieläkin kun ei uskalla repäistä itseään irti sosiaalisen paineen alla. Elämme todennäköisesti vain kerran, eletään kuten halutaan eikä kuten muut toivovat.
Naiset olivat onnettomampia silloin, ei tarvitse kuin vanhoilta sukulaisnaisilta kysellä niin tulos on tämä, ei tiedetty paremmasta, ei ollut vaihtoehtoja, kumpa eläisin tänään. Jos sinä haluat hyysätä miestäsi, anna palaa mutta älä vie valinnan mahdollisuutta muilta.
Itse reissasin viisi vuotta ja palasin Suomeen, en ikinä vaihtaisi sitä aikaa avioliiton ja lasten hoitoon(kaikki kunnia niille jotka kuvaamani kaltaisesta elämästä pitävät, kuten sisareni joka ei todellakaan ole mikään kotihiiri vaan naisasianainen kuten itsekin, jokainen valitkoon ja antakoon muiden valita).
Juurikin näin. Ihmiset eivät ole aidosti yksiavioisia eli harrastavat seksiä monien kumppaneiden kanssa, mikäli elinolot sen mahdollistavat ja tilaisuuksia tarjoutuu.
Useimmat ihmiset ovat onnellisia saadessaan olla, mitä aidosti ovat ja voidessaan vapaasti valita. Toisaalta jokainen tuntee pervoja, jotka saavat kiksejä säännöistä ja pyrkivät niiden avulla rajoittamaan muiden ihmisten tekemisiä.
Kyllä todellisuudessa useimmat ihmiset saavat tyydytystä siitä, että saavat omistaa seksikumppaninsa. Sekä miehet että naiset. Useimmille ihmisille se nyt vain tuottaa nautintoa, jos oma seksikumppani on "varattu mulle ja vain ja ainoastaan mulle". Koita hyväksyä se, vaikka itse haluaisitkin elää moniavioisesti.
Kukaan vittu täysjärkinen tommosia nykypäivänäkään miettii, muutaku sä.
Eiköhän siihen aikaan maailma ollut sosioekonomisesti muutenkin hiukka erilainen?
Entisaikaan ei opiskeltu - ei edes ollut kouluja, saatikka että niihin olisi ollut varaa.
Ei silloin ollut mahdollisuuksia luoda sinkkuna uraa ja elää onnellisen mukavasti.
Ylipäätään sinkku oli yhsteiskunnallisesti vanhapiika tai -poika jos ei viimeistään 25 v. ollut naimisissa.
Nykyään naiset ovat koulutetumpia kuin miehet. Sinkkunainen voi olla kovanluokan kovapalkkainen ammattilainen. Ja vaikei olisikaan niin silti selviytyy elämästään aivan mainiosti ilman miestä.
Olihan entisaikaan jo ihme jos yksinäisellä naisella oli ajokortti ja auto...
Koska enää ei ole pakottavaa tarvetta hankkia aviopuolisoa vain siksi että selviäisi elämässä (enne mies oli se joka toi rahan taloon) tai perustaa perhettä ja hoitaa lapsia (lapsettomuus ei ole enää onnettomuus vaan vaihtoehto ja eikä ennen ollut päiväkotejakaan) niin myös vaatimustaso oman elämänsä hallinnasta, ja kumppanista on jotain muuta. Enää ei riitä että puolisolla on vakituiset tulot. Entisaikaan se oli merkittävin kriteeri; että mies pystyy elättämään perheensä.
Mitä entisajan naisten onnellisuuteen tulee niin sehän on hyvin henkilökohtainen kysymys. Ja seikat joilla onnellisuus määritellän ovat myös muuttuneet. 50 v. sitten nainen saattoi pitää onnellisuuden mittarina sitä että mies oli raitis. Nykyään nainen voi olla onnetonta jos puolisko ei päästä toista viihteelle.
"Tilastojen mukaan". Hmm, minkähän tilaston? Avioliitot varmaan on tilastoitu, mutta missä on tilastot "vakavista parisuhteista"? Ainakaan minä en ole ilmoittanut parisuhteitani millekään viranomaiselle.
Hiukan epäilevästi suhtaudun myös väittämään, että "60-luvulla huomattavasti suurempi osa miehiä oli avioliitossa tai muussa vakavassa parisuhteessa elämänsä aikana". Kun 60-luvulla ei vielä juurikaan susipareja ollut: jos alettiin seurustella, mentiin kohta kihloihin ja sitten naimisiin. Edes sanaa "parisuhde" ei suomen kieli tuntenut, koska oli vain seurustelun aloittavia, kihlapareja ja aviopareja. Tämä kuvio alkoi murtua vasta 70-luvulla.
Mutta jos nyt kerrot, mistä nuo tilastot löytyvät, niin minäkin pääsen niitä katsomaan. Viittaatko näihin Haavio-Mannilan tutkimuksiin vai mihin?