Jokaiselle, joka on tätä palstaa lukenut hiukankaan enemmän, on varmasti tullut jonkunlainen käsitys sanasta 'kaveripoika'. Kaveripoika on tilanne, jota melkein jokainen mies ajattelee kauhulla. Kaveripoika-tilanteessa mies pitää naista mahdollisena seurustelukumppanina, nainen taas ei voisi olla asiasta enempää eri mieltä. Nainen ei kuitenkaan kerro tätä miehelle, joten ihmissuhde jatkuu epämääräisenä kaveruutena, jossa mies yrittää miettiä miten saisi naisen itselleen, ja nainen taas nauttii siekailematta miehen tarjoamasta huomiosta. Tärkeä seikka onkin se, että tämä ei ole aitoa kaveruutta kummankaan puolelta. Naiset ovat kyllä varsin herkkiä huomaamaan, jos mies on ihastunut. Mutta naisessa kaiketi sitten asuu narsisti ja sadisti, joka nauttii katsoessaan kaveripoikaa ja sen kärsimyksiä.
No, nyt päästään siihen kysymykseen, jonka haluan naisilta kysyä. Kun naiset tästä karmeasta kaveripoika-faktasta huolimatta niin usein kehottavat miehiä ystävystymään naisten kanssa ja sitten siirtymään parisuhteeseen siitä, niin voisitteko naiset kertoa miten se tapahtuu. Voisitteko kertoa tosielämän kokemuksia, kuinka olette ystävystyneet miehen kanssa, ja kuinka ystävyys jossain vaiheessa muuttui parisuhteeksi?
Kertokaa vaihe vaiheelta ja tarkasti kuvaten.
No, nyt päästään siihen kysymykseen, jonka haluan naisilta kysyä. Kun naiset tästä karmeasta kaveripoika-faktasta huolimatta niin usein kehottavat miehiä ystävystymään naisten kanssa ja sitten siirtymään parisuhteeseen siitä, niin voisitteko naiset kertoa miten se tapahtuu. Voisitteko kertoa tosielämän kokemuksia, kuinka olette ystävystyneet miehen kanssa, ja kuinka ystävyys jossain vaiheessa muuttui parisuhteeksi?
Kertokaa vaihe vaiheelta ja tarkasti kuvaten.
Vastaukset 37
Vanhimmat
muunlainen fyysinen läheisyys, kuten erilaiset hellyydenosoitukset, toki sanallisetkin tällaiset ovat niitä tekijöitä, jotka tulevat syventämään ystävyyttä enemmän sinne romanttiselle puolelle. Sitä johtaako kaikki koskaan parisuhteeseen asti ei voi etukäteen tietää, mutta ystävyys yksistäänkin on jo arvokasta. (Kaikki eivät vaan sitäkään osaa arvostaa ennenkuin on liian myöhäistä).
Kysyit miten se ystävyys sitten muutetaan parisuhteeksi. Se useimmiten kai käy ihan vaivihkaa pikkuhiljaa. Yhtäkkiä vaan huomataan että vietetään aikaa kokoajan yhdessä enemmän ja enemmän, myös öitä! Seksi tulee mukaan, uskoisin että useimmilla aluksi ihan puolivahingossa, mutta sittemmin ihan tarkoituksella. Jotenkin noin se useimmilla taitaa mennä.:)
Mielestäni myöskin ystävyyspohjalta olisi ihan hyvä rakentaa suhdetta.
"Jotenkin noin se useimmilla taitaa mennä.:)"
Onko se sinulla mennyt niin? Oliko kirjoittamasi vain teoreettista pohdiskelua? Nyt haluttaisiin siis konkreettisia esimerkkejä?
Olen samaa mieltä kuin tuossa ylempänä ollaan, nyt tarvitaan omaan kokemukseen pohjaavia esimerkkejä. Tämä on eräällä tavalla haaste naisille: todistakaa, etteivät juttunne ole vain mukavaa löpinää.
Minun mielestäni tällainen mies-nais kaverisuhde ei saisi sisältää muita odotuksia.Joskus nämä poikivat parisuhteen,mutta harvoin.Itse olen ollut tilanteessa jossa oletin että molemminpuoleinen kiinnostus oli kaveri kiinnostusta,no näin ei sitten ollut.Ahdistuin kun ymmärsin tilanteen,mutta pakkohan se oli sanoa ääneen ettei kiinnosta silleen..Itse en halua käyttää ketään tällätavoin hyväksi.Mies toimii väärin jos antaa ymmärtää ettei häntä sen enempää kiinnosta.Minä lasken sen usein plussaksi ja vapauttavaksi tekijäksi,sitten voi alkaa juttelemaan oikeasti ilman pelkoa vonkaamisesta.Jos on naisesta kiinnostunut niin reaaliteettien mukaan kannattaa olla aika suorapuheinen,se herättää mielenkiinnon.Tämähän ei tarkoita törkeää tai mautonta käytöstä.
Minulle ei kyllä mitenkään tule mieleen mitään muuta mahdollisuutta edetä ystävyydestä suhteeseen kuin se, että suhteen tiellä on aluksi esteitä, jotka pidättelevät asioiden etenemistä. Esteitä voivat olla vaikkapa se, että toinen tai molemmat ovat varattuja, kyseessä on opettaja-oppilas-suhde, osapuolet ovat matkojen päässä toisistaan ja ystävystyvät esim. chattailemalla jne jne. Tuollaisissa tapauksissa ystävyys tulee ympäristötekijöiden takia ensin, mutta ystävyys on sillä tavoin näennäistä, että noissakin tapauksissa osapuolten toive lienee lähes alusta alkaen muu kuin pelkkä ystävyys, vaikka he kiintyvätkin toisiinsa tavalla jota voi kuvata ystävyydeksi. Jos toivetta mennä pitemmälle ei ole, en usko että ystävyys voi enää aikojen kuluttua muuttua miksikään, vaan suhde jää pelkäksi ystävyyssuhteeksi.
En ole koskaan väittänytkään, että suhteen pitäisi alkaa kaveripohjalta, joten uskallan sanoa että itse en kyllä voisi ajatellakaan kaverimiehiä (sic!) seksikumppaneina.
Enkä ole narsisti tai sadisti, kyllä kaverimieheni tietävät olevansa vain kavereita, tuskin yksikään kuvittelee mitään muuta.
...ja muillekin naisille kyssäri. Et siis usko mahdollisuuteen, että kaveripohjalta tutustuisitte toisiinne kunnolla, ja yllättäen ihastuisitkin hänen persoonaansa ja kaveruus kehittyisi suhteeksi?
Miksi näin ei voi käydä? Onko kyse siitä, että tuossa vaiheessa nauttisit jo kaverimiehen persoonan hedelmistä, jolloin romanttinen suhde ei antaisi sulle lisäarvoa? Entäpä jos kuvitellaan, että olisit vaarassa menettää miehen, olisiko mahdollista, että sitten tulisit toisiin aatoksiin?
Vai puhunko lööperiä? Onko persoonaan rakastuminen pelkkää höpöpuhetta?
Luultavasti melkein kaikki niistä kuvittelevat muutakin. Fakta.
pidä sanoa "ei koskaan", mutta ainakin tällä kokemuksella tuo tuntuisi todella vieraalta. Kun miehestä on tullut kaveri niin hän tuntuu veljeltä eikä sellaista ihmistä kohtaan herää minkäänlaisia seksuaalisia tunteita. Ei ainakaan koskaan tähän mennessä ole herännyt.
Kyllä asia on niin, että seksuaalisten tunteiden on sytyttävä nopeasti tai sitten ne eivät syty ollenkaan. Ystävyys ei sen sijaan ikinä kehittyne nopeasti, joten tässä on kyseessä melkein luonnonlaki, joka tekee ystävyydestä seksiin siirtymisen mahdottomaksi.
...persoonaan rakastuminen todellakin on höpöpuhetta, koska persoonaan tutustuminen vie aikaa, jolloinka seksuaaliset tunteet olisivat ehtineet jo häipyä taivaan tuuliin?
Tämähän on mielenkiintoista.
Onko syynä osittain se, että mies tulee kenties paljastaneeksi itsestään hiukan liikaa kaverinaiselle, jolloin miehestä katoaa mysteerisyys, ja siksi hänestä tulee kuin veli?
Mysteeriyden kaikottua mies ei tavallaan enää toimi tunteita heijastavana peilinä ja siksi nainen ei syty?
Sehän on toki jokaisen oma rajoite ja menetys. Itse rakastuin naispuoliseen työkaveriini, jota en ensimmäiseen pariin kuukauteen edes oikeastaan noteerannut, vaikka nokakkain istuimme useimmat päivät. Korkeintaan ajattelin, että pahimmassa puutteessa pantava ennen kuin häneen aloin toden teollla tutustumaan ja jotain välillemme alkoi syttymään.
mutta huomaa nyt että puhun vain omasta puolestani, en kaikkien naisten suulla.
Joskus on sanottu semileikillään, että nainen tietää x sekunnissa haluaako hän seksiä miehen kanssa (en muista montako sekunttia siihen tarvitaan mutta ei montaa). Minusta - siis minun kohdallani - se pitää täysin paikkansa. Ainakin niin päin, että tiedän heti jos joku ihminen _ei_ kiinnosta minua seksuaalisesti. Vielä koskaan en ole muuttanut mieltäni tutustuttuani ihmisen persoonaan. Sen sijaan olen huomannut seksuaalisesti kiinnostavan miehen niin ontoksi sisältä, että kiinnostus on sammunut.
Eikä kyse ole ulkonäöstä vaan siitä mystisesta kemiasta, joka tuntuu miehille olevan myrkkyä, mutta kun sille ei vain ole parempaa sanaa.
Nyt kemiani kutsuvat minua nukkumaan.
"persoonaan rakastuminen todellakin on höpöpuhetta, koska persoonaan tutustuminen vie aikaa, jolloinka seksuaaliset tunteet olisivat ehtineet jo häipyä taivaan tuuliin? "
No, kyllä se höpöpuhetta pitkälti on, sillä en kutsuisi rakastumiseksi sitä, mitä persoonaa kohtaan tunnetaan. Persoonaan voi kiintyä syvästi ja persoonaan voi kohdistua monenlaisia lämpimiä tunteita, mutta rakastumisessa on oltava seksuaalista halua mukana, ja se seksuaalinen halu tulee äkkiä tai jää tulematta.
Jos nainen ei heti ensimmäisen kerran elämässään vilkaistuaan mieheen välittömästi koe vastustamatonta halua seksiin miehen kanssa saman tien, on miehen turha kuvitellakaan koskaan saavansa kokea minkäänlaista fyysistä läheisyyttä, saati sitten seksiä, naisen kanssa?
Eikö ole pikemminkin rohkaiseva tieto, jos tosiaan on niin, että naisen himo syttyy saman tien? Sittenhän hän on himonsa vietävissä paljon helpommin kuin jos hän vatvoisi asiaa mielessään pikkuhiljaa. Ja myös satunnaiset kohtaamiset naisten kanssa voivat paljon todennäköisemmin johtaa johonkin, jos nainen syttyy heti ja pitää huolen siitä, ettei päästä miestä karkaamaan. Ja luuletko, että naiset tekisivät aloitteita senkään vertaa kuin nykyisin, jos tuollaista intohimoa-ensi-silmäyksellä-ilmiötä ei olisi?
En minä tarkoittanutkaan, että se olisi paha asia, pikemminkin päin vastoin. Tarkoitin kysyä, että onko tällainen välitön seksuaalinen kiihottuminen nimen omaan ehdoton edellytys sille, että mitään lähempää suhdetta koskaan syntyisi.
Vastasin turhan äkäisesti. Et tosiaan sanonut mitään sen kummemmin hyväksi kuin pahaksikaan. Vastaukseksi vielä, että kyllä se seksuaalinen kiihottuminen minusta on kaiken edellytys. Ehkei sen tarvitse aivan ensi sekunneilla ilmetä, mutta hyvin pian kuitenkin.
tarkoittaa juuri sitä, että nainen valkkaa 80% ajasta ihastuksikseen yt-miehiä. Ainoastaan antamalla ihastumiselle hetken enemmän aikaa nainen ihastuu tavallisiinkin miehiin, puhumattakaan at-miehistä. Nainen, joka ei suostu ihastumaan kuin heti ensi sekunneilla ensimmäistä kertaa tavatessa, on pinnallinen bimbo. Palstalla välillä käytetty L-sanakin kuvaa oikeastaan tällaista naista. Yök....
Sitten tuntuu että siinä meni viimeinenkin mahdollisuuteni koskaan päästä kokemaan seksiä naisen kanssa. Itse pidän käytännössä kaikkia ikäisiäni naisia viehättävinä ja koen alustavaa seksuaalista vetovoimaa heitä kohtaan, mutta varsinainen himo itse seksiin vaatisi kyllä edes jonkinlaista etukäteistä tutustumista. Ja ihan samoin koen naistenkin ajattelevan. Eli jos heti ensi tapaamisella ei synny molemminpuolista vastustamatonta himoa seksiin, on turha kuvitellakaan, että sitä enää koskaan syntyisi.
"Nainen, joka ei suostu ihastumaan..."
Pakollako sinä siis haluat saada naiset ihastumaan?
mutta jos nainen ei ihastu, niin ei se siitä yököttelemällä muuksi muutu.
Yleensä kaveripoika ei ole naiselle mikään aito ystävä, vaan pelkkää viihdykettä. Siitä kertoo se, että kun nainen alkaa seurustelamaan, kaikki välit kaverimiehiin katkaistaan välittömästi. Sen jälkeen naista ei voisi vähempää kiinnostaa mitä entinen "ystävä" tekee ja miten hänellä menee. Outoa ystävyyttä..?
Omalla kohdallani on ollut päinvastoin eli parhaan mieskaverini tyttöystävä ei voinut sietää ystävyyttämme ja mies joutui pitämään yhteyttä vain salaa ja harvakseen, jonka jälkeen monivuotinen ystävyys lopulta katkesi.
Itse en ikinä ikinä enää aloittaisi seurustelua naisen kanssa, jolla on paljon "mieskavereita". Olet seireeni! Narsisti. Huijaat sekä poikaystävääsi ( silloin kun sinulla sellainen on) että "mieskavereitasi".
Kannattaisi olla varovainen noiden "en ikinä/koskaan" lauseiden kanssa. Kunhan kypsyt hieman niin saatat huomata joutuvasi nielemään sanasi. Mitä pahaa on kavereissa? Kirjoitin juuri, että kaverimiehet ovat minulle kuin veljiä. He eivät liioin kuvittele ystävyydestämme mitään sen enempää (nyt puhutaan aikuisista ihmisistä, ei "pojista"). Heillä on omat parisuhteensa, minulla omani, voin tutustuttaa miesystäväni ja ystävämieheni toisiinsa - no big deal.
Ota huomioon, että olen seurustellut kerran tällaisen "kaverimiehiä" pitävän naisen kanssa. Tapasin silloin niitä "kaverimiehiä" ja naista kuulustelemalla opin myöskin vähitellen mikä oli näiden "kaverisuhteiden" historia. Näen lävitsesi, olet juuri samanlainen seireeni.
en koskaan seurustelisi miehen kanssa, jolla ei ole naispuolisia ystäviä. Jos ei pysty olemaan ystävä naisen kanssa, ei pysty myöskään olemaan hyvä poikaystävä.
Tuo ystävyys on ollut luonnollinen asia, kun olen opiskellut ja työskentelen melko naisvaltaisella alalla. Yleensä läheisimmät ystävät ovat olleet ja ovat lähes poikkeuksetta naisia, mutta sellaisia joiden kanssa en syystä tai toisesta ole suhdetta voinut ajatellakaan. Samat naiset ovat myös olleet arvaamattoman tärkeitä tukia joskus haastavissa elämän tilanteissa, etenkin suhdesotkuissa ja tarjonneet muutakin tukea kuin kyllä se siitä ja ryypätään murheet pois. Olisiko taas näiden pelkkien "kaveripoikien" syytä vilkaista peiliin ja ottaa vähän vastuuta siitä, etteivät uskalla kertoa tunteistaan tai tehdä mitään itsenäisiä ratkaisuja suuntaan tai toiseen? Olen itsekin toki ollut ihastunut ilman vastakaikua, mutta jätän ne taakseni mahdollisimman pian, enkä aivan turhaan roiku.
...nyt aloita tota "kaveripoikien" peiliin vilkaisu-linjaa ollenkaan. Täällä käydään hyvää, oikeata keskustelua. SINÄ olet epätavallinen mies, älä esitä olevasi jotenkin standardimies. Sinä olet äärimmäisen feminiininen mies. Jokatapauksessa sanot "syystä tai toisesta", joten sinulla on taustalla ollut SYY, tietääkseni (palstan naiset saa korjata, jos olen väärässä) naisilla ei välttämättä ole mitään tiettyä syytä (paitsi että tunteita ei syystä tai toisesta syntynyt - MIKÄ ei ole mikään SYY!) Joten eroat kyllä naisista (good for you!)
kanssa voi olla kaveri olematta "feminiininen mies". Silloin naisella pitää kyllä olla jotain "miehisiä" mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia, että on molempia kiinnostavaa puhuttavaa. Ja päinvastoin. Ja jos naiskaveri on sinkku, sen kanssa voi flirttailla tietysti.
Tulos on ehkä enemmänkin evoluutiota, kuin jotain mitä minussa on itsessäni. Uskallan itse tunnustaa sekä maskuliinisen että feminiinisen puolen itsessäni vähät välittämättä sosiaalisista normeista. Ihmettelen vain, ellei sitten kyseessä ole hyvin nuori mies, miksi joku kituuttaisi "ystävyyssuhteessa" korvia myöten ihastuneena. Masokismia, josta selviää avaamalla suunsa. Tokihan tällaisia naisiakin on, ehkä he ajattelevat menettävänsä jotain korvaamatonta luopuessaan viimeisestäkin oljenkorresta.
Itse käyttäydyn hyvinkin eri tavalla riippuen siitä mitä toiselta haluan. Nyt pari kertaa tavattuani erästä naista, olen jo hyvin selkeästi tehnyt selväksi ettei ystävyys ole optio. Kaikki muu on mahdollista.
Tuossa suhteessa olet kyllä oikeassa, että "selittämätön tunne" on se mikä lähes kaikkia naisia ajaa ja se päätös tapahtuu ensimmäisen minuutin aikana, vaikka kaikki eivät sitä haluaisi tunnustaa edes itselleen, koska se tekisi heistä pinnallisen ja vaikkapa akateemisesta naisesta irrationaalisen. Itse tiedän mitä perusasioita naisesta haen ja loppu persoonallisuus on vain sitä mikä tekee toisesta ainutlaatuisen. Kaikkien persoonaa ei toki kestäisi kotioloissa, mutta sellaiset kelpaavat hyvin ystäviksi.:)
alunalkaenkin jonkinlaista kiinnostusta. Jos toisen näkee ihan alusta asti vain ja ainoastaan kaverina, niin ei siitä koskaan muuta tule.
Ja ihan tiedonantona, että jos sinulle ei ole mitään iloa pelkästä ystävyydestä, niin silloin sinusta ei myöskään ole poikaystäväksi.
että mun kohdallani olen kuullut monesti sanat "ollaanko kavereita". Hyvin usein olen se kaverityttö ollut. Henk.koht mä olen sitä mieltä, että nainen ja mies ei voi koskaan olla täysin platonisesti kaveripohjalla koska naista ja miestä ei ole luotu olemaan kavereita keskenään. Toki sellainen voi onnistua mutta se vaatii todella tarkkaan piirretyn rajan jota ei ylitetä. Itse olen sen lähes aina ylittänyt tai joku toinen. Suhdetta ei ole kuitenkaan näiden ihmisten kanssa syntynyt, mutta he ovat edelleen ystäviäni ja kavereita joita saatan joskus ajatella muullakin tavoin. Tiedän ainakin yhden jonka kanssa olemme tunteneet jo melkein 15 vuotta että hänkin ajattelee minusta enemmän, suhteeseen meistä ei vain toistemme kanssa koskaan ole ollut.
on aina ollut miespuolisia vain kavereita ja tiedän ihan satavarmasti, että hekin näkevät minut vain kaverina.
Minulla on kaksi miespuolista kaveria, siis kaveria eikä mitään sellaista että on epäselvää mikä se toinen on jommalle kummalle. Toisen kanssa yhdistää lähinnä sama sairaus, yhdenlainen vertaistuki-kaveruus mutta on kyllä paljon muutakin. Toisen kanssa sitten tulee puhuttua melkeen mistä vaan, pelailtua, käytyä oluella tms.
Ja ei todellakaan kumpikaan noista ole mitenkään salaa ihastuneita minuun.
Joskus oli "kaverimies" joka oli ollut ennen minuun ihastunut ja oltiin tapailtu. Sitten oltiin kavereita kun hän oli jo avovaimon löytänyt vierelleen, eikä se avovaimo siihen kaveruuteen mitään kun kaverustuin senkin kanssa. Mutta kyllä tuo kieltämättä oli sellaista epäaitoa meininkiä, että kaveruus kesti jonkun pari vuotta kunnes lopahti.
mutta heistä en todellakaan tahdo miestä itselleni. Kaverit on kavereita, seurustelusuhteet on erikseen. Suurin osa miespuolisista kavereistani seurustelee, en myöskään usko että yksikään miespuolinen kaverini haaveilee minusta. Kavereihin ei sekaannuta.