EI ELÄIMIÄ

Haluaisin muistuttaa, tässä foorumissa kotieläinten hankinnasta, tarkoitan kissoja ja koiria. Kesäisin otetaan lemmikkejä liian helposti, ajattelematta miten eläin hoidetaan talven tultua ja lomien päätyttyä!

Harkitkaa tarkoin ennen kuin hankitta kotieläimen, tunnen useita joilla on esimerkiksi koira, jonka elämä käytännössä loppui, kun pentukausi oli ohi. Nyt aikuisena se on vajaan kolmen metrin narussa, ruokaa ja vettä se saa satunnaisesti. Koppi on ala-arvoinen, usein koira on kiertynyt narustansa pensaan ympärille yms.

Omistan itse koiran ja ulkoilutan sitä vähintään 3:sti viikossa, joten tiedän hyvin kuinka paljon aikaa ja järjestelyjä lemmikki tarvitsee ja vaatii...

HARKITKAA JA TIEDOSTAKAA VASTUU!
3307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

meillä ainakin talvellakin 2-4 km lenkkejä kolme kertaa päivässa muut pissattamiset, kotona savat liikkua vapaasti isossa huoneessa. Kesällä ulkona tarhassa tai narun päässä tai on sisätiloissa.
Ei mikään muutama kerta viikossa lenkillä riitä, koiran onni ja autuus on kun saa "sähköpostia" tienvierustoilta lukea.meillä on 2 isoa ja yksi pienempi koira.Yksi niistä tullut vasta 6 v meille. Siis joka päivä lenkitettävä, että sen elämä olisi mielekästä.

Äänestä

Ulkoilutatko tosiaan koiraasi kolme kertaa viikossa? Minä koiran omistajana tiedän että koiralla on omat tarpeensa. Ulkoilutan pienentä koiraani neljä kertaa päivässä. Muuten kyllä olet oikealla asialla. Lemmikkieläintä ei pidä ottaa hetken mielijohteesta.

Äänestä
  • samaa mieltä lemmikkiä ei todellakaan kannata ottaa hetken mieli johteesta! lemmikki voi elää jopa 20 vuotiaaksi ja koko sen ajan sille piotäisi antaa elämisen arvoinen elämä jos sen on ottanut. lemmikki vie aikaa ja myös rahaa huomattavasti! itse olen erittäin eläinrakas mutta en ota lemmikkiä ennen kuin olen siihen täysin valmis!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KesäKissa vain kirjoitti:

Haluaisin muistuttaa, tässä foorumissa kotieläinten hankinnasta, tarkoitan kissoja ja koiria. Kesäisin otetaan lemmikkejä liian helposti, ajattelematta miten eläin hoidetaan talven tultua ja lomien päätyttyä!

Harkitkaa tarkoin ennen kuin hankitta kotieläimen, tunnen useita joilla on esimerkiksi koira, jonka elämä käytännössä loppui, kun pentukausi oli ohi. Nyt aikuisena se on vajaan kolmen metrin narussa, ruokaa ja vettä se saa satunnaisesti. Koppi on ala-arvoinen, usein koira on kiertynyt narustansa pensaan ympärille yms.

Omistan itse koiran ja ulkoilutan sitä vähintään 3:sti viikossa, joten tiedän hyvin kuinka paljon aikaa ja järjestelyjä lemmikki tarvitsee ja vaatii...

HARKITKAA JA TIEDOSTAKAA VASTUU!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu