Onko tämä oikein.. Eilen illalla mieheni kysyi, onko hänen jäätelönsä vielä pakastelokerossa.. Vastasin leikilläni, että ei, olen syönyt sen.. (Tällaisen leikinlaskun olen oppinut mieheltäni, hän usein sanoo minulle noin..) No, mies suuttui ja alkoi haukkua minua alentavilla kommenteilla mm. PASKAMAHAKSI!! Ei tuntunut kovin kivalta.. No, mies ei pyytänyt edes oma-aloitteisesti anteeksi, vaan oli lähdössä muina miehinä nukkumaan.. Lopulta tuli pyytämään anteeksi, kun aikani jaarittelin..
No, tänään vielä otin asian puheeksi, ettei naiselle sanota missään tilanteessa tuollaisia.. Asiallisesti puhuin toki napakasti, mutta pidän itse nykyään huolen, etten itse lähde mukaan tuollaiseen ala-arvoiseen touhuun, aikaisemmin olen provosoitunut miehen puheista ja kiehunut raivosta!! Nykyisin yritän hallita hermoni, vaikka toinen sanoisi mitä.. No, mieheni ei jälleen pystynyt vastaanottamaan puhettani, eikä ääneen myöntämään, ettei toiselle sanota noin.. Lopuksi hän sanoi minulle, että nyt minun täytyy alkaa tekemään kaikki kesäsiivoukset vauhdilla.. Että mitä hän tuollaisella akalla tekee, mistä hänelle ei olo mitään hyötyä!!!!!!!!!!!
Ja tällaista olen kuunnellut vuosikaudet aina riidan tullen... Koskaan mieheni ei ole pystynyt asiallisesti selvittämään mitään riitaa, vaan AINA LOUKKAA JA MENEE HENKILÖKOHTAISUUKSIIN!!!! Meillä on kaikki silloin hyvin, kun en nosta mitään epäkohtia pöydälle, kun vaan olen tyytyväinen kaikkeen ja tavallaan mielytän... En usko, että mieheni pystyy tuota käytöstään muuttamaan.. Miltä mahtaa tuntua, jos hän mahdollisten tulevien lasten kuullen huutelee äidille tuollaisia.......
No, tänään vielä otin asian puheeksi, ettei naiselle sanota missään tilanteessa tuollaisia.. Asiallisesti puhuin toki napakasti, mutta pidän itse nykyään huolen, etten itse lähde mukaan tuollaiseen ala-arvoiseen touhuun, aikaisemmin olen provosoitunut miehen puheista ja kiehunut raivosta!! Nykyisin yritän hallita hermoni, vaikka toinen sanoisi mitä.. No, mieheni ei jälleen pystynyt vastaanottamaan puhettani, eikä ääneen myöntämään, ettei toiselle sanota noin.. Lopuksi hän sanoi minulle, että nyt minun täytyy alkaa tekemään kaikki kesäsiivoukset vauhdilla.. Että mitä hän tuollaisella akalla tekee, mistä hänelle ei olo mitään hyötyä!!!!!!!!!!!
Ja tällaista olen kuunnellut vuosikaudet aina riidan tullen... Koskaan mieheni ei ole pystynyt asiallisesti selvittämään mitään riitaa, vaan AINA LOUKKAA JA MENEE HENKILÖKOHTAISUUKSIIN!!!! Meillä on kaikki silloin hyvin, kun en nosta mitään epäkohtia pöydälle, kun vaan olen tyytyväinen kaikkeen ja tavallaan mielytän... En usko, että mieheni pystyy tuota käytöstään muuttamaan.. Miltä mahtaa tuntua, jos hän mahdollisten tulevien lasten kuullen huutelee äidille tuollaisia.......
Vastaukset 11
Vanhimmat
Anteeksi jos loukkaan, se ei ole tarkoitukseni, mutta mä ymmärrä millainen omanarvontunto on ihmisellä joka antaa toisen huutaa mitä vaan päin naaamaa.
Itse en kuunaan sietäisi puolisoltani (siis rakkaussuhteessa!) alentavaa nimittelyä tai tietoista ilkeilyä koskaan enkä missään tilanteessa.
Tollanen hallitsematon raivo on selkeä oire jostakin syvemmällä olevasta ongelmasta, eikä kuulu tasapainoisen ihmisen käytökseen. Siihen pitää puuttua heti, antaa heti ymmärtää, että nyt mentiin rajan yli ja tartee tehdä jotain.
Silloin se ei pääse toistumaan tuosta noin vaan uudelleen, vaan se raivoaja joutuu naamatusten sen ongelmansa kanssa, eikä voi vaan syytä pahaa oloaan herjana kumppaninsa päälle.
Voi kai sen stopin tehdä yhä vieläkin, siis tuossa tilantessa kun on jo kestänyt vuosikausia samanlaista ongelmienratkontaa. Siinä on vaan isompi työ yrittää kääntää laivaa joka on jo ajautunut kauas normaalilta kurssilta. Työtä joo muttei se mahdotontakaan ole.
Kandesi alottaa tutkimaan sitä millasessa ympäristössä se ihminen on kasvanut eli tuleeko hänen käytösmallinsa sieltä vai onko se syntynyt vasta myöhemmin. Ja kandee myös miettiä sitä, onko itsekään koskaan kiittänyt anteeksipyynnöstä sitä raivoajaa, eli onko palkinnut sen asennemuutosta koskaan oikein erityisen positiivisella huomiolla. Se kannattaa tehdä aina. Hyvä palaute kannustaa pyytämään anteeksi enskin kerralla, ihan samoin kuin huonon käytöksen sietäminen on luvan antamista käyttäytyä huonosti vastakin.
Vaikea on ollut toisen anteeksipyyntöä palkita, koska niitä harvemmin satelee ja yleensä ollaan jo ihan hurjassa riidassa ennen kuin niitä anteeksipyyntöjä edes voisi kuulua.. Minä olen ollut tähän asti se joka AINA ensimmäisenä pyytää anteeksi, vaikka mies olisi riidan aloittanut.. Hän haukkuu ja panettelee pahimmassa tapauksessa niin kauan, että olen aivan murtunut, saatan itkeä tuntikaupalla, eikä mitään anteeksipyyntöjä kuulu silloinkaan.. Pahimmissa tapauksissa mies on uhannut lyödä tai sanonut, että suuri suuni käy vielä kohtalokseni...
Kymmenen vuotta ollaan yhdessä oltu ja nyt olen vakavasti alkanut harkitsemaan kannattaako tällaista suhdetta edes jatkaa.. SukulaiSet kyselee, milloinkas me perustetaan perhe.. Yksinkertainen totuus on, että EN OLE USKALTANUT PERUSTAA PERHETTÄ, KOSKA PELKÄÄN, ETTÄ SILLOIN ON PERHEHELVETTI EDESSÄ JA JOUDUN YKSIN KANTAMAAN KAIKEN VASTUUN LAPSEN HOIDOSTA LÄHTIEN!!!
Miehen kotiympäristössä on ollut kylmyyttä ja henkistä väkivaltaa.. Hänen äitiään ei ole arvostettu tippaakaan, olen sen omin korvin kuullut.. Hänen äitinsä tajusi kuitenkin lähteä tosin vanhemmalla iällä suhteesta ja elää nyt kypsää ja itsenäistä elämää!!
Jokin aika sitten kävin psykologilla suhteemme takia ja psykologin mielestä elän vaikeassa parisuhteessa.. En sitten tiedä, en noista käynneistä huolimatta saanut asiaa ratkaistua suuntaan enkä toiseen.. Jokin minua miehessä kiinni pitää.. Onhan parisuhteessamme hyviäkin asioita, mutta huonot kaudet ovat sitten tällaisia, eikä MEILLÄ KESKUSTELLA MISTÄÄN, EIKÄ ME OSATA RIIDELLÄ TODELLAKAAN RAKENTAVASTI.... Kunpa vain saisi jotain päätettyä näin ei kuitenkaan voi jatkua!!!!!!!!!!!!!!!
pahemmaksi menee kun lapset tulevat kuvioihin. suosittelen ettet hanki lapsia hänen kanssaan, koska itse en haluaisi että lapset joutuvat elämään tuollaisen keskellä
Niin olen arvellutkin ja perheen perustaminen pelottaa.. Toisaalta voihan mies perheen myötä myös muuttua, mutta sitä epäilen kyllä...
nipottajan liitto. Kymmenen vuoden kuluttua heräät ihmettelemään, onko tuo laitaa..???
Ehkäpä sitä ihminen aikuistuessaan huomaa paremmin epäkohtia, eikä ole valmis sulattamaan kaikkea, kuten nuorena ja sinisilmäisenä... Ja tuollaisen löyhäsuun kuuntelu ei kyllä ole terveellistä kellekään, eikä kohota kenenkään omanarvontuntoa...
sama teksti sinulle kun toiselle naiselle tuolla riidat ja sopiminen palstalla, miehesi on narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä, hän ei tule muuttumaan, terapiaa tarvitsee, mutta tuskin siitäkään kokonaan muuttuu.
Lue vaikka itse narsismista, osaat itsekin googlata, en jaksa nyt alkaa etsimaan sivua, mutta jos luet sen, huomaat että olen oikeassa ja sinun on parasta jättää tuollainen mies
Sielläpä olikin hyvä ja ajatuksia herättävä keskustelu.. Taitaa olla narsistien kohdalla, etteivät he pysty muuttumaan.. Ovat esim. lapsuudessaan kokeneet sen verran kovia, että ovat joutuneet kovettamaan tunne-elämänsä olosuhteiden pakosta.. So sad.. Kun ajattelin, että yritän auttaa miestäni, jos hän pystyisi vaikka avautumaan, miksi on ilkeä ja kylmä, niin ehkä se olisi vaan turhaa, koska tuskin hän pytyisi tuota apua vastaanottamaan ja ehkäpä tarvitsen myös itse apua tässä tilanteessa.. Jotenkin silmäni aukesivat ja tajusin, että mieheni ja minä tarvitsemme todella kipeästi apua.. Ja voi olla, että rakkauteni menee hukkaan tämän miehen kanssa, koska tuskin hän narsistina pystyy oikeasti rakastamaan saati vastaanottamaan rakkauttani. So sad...
vastaus on vain kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että iän myötä ihmiset muuttuvat ja te ette vaan kerta kaikkiaan ole toisillenne sopivia (enää).
Jos mies on saanut kaikessa rauhassa suomeksi sanottuna sinulle vittuilla 10 vuotta, niin miksi hän tapojansa muuttaisi? Myöhäistä rypistää, luulot olisi pitänyt ottaa pois heti kättelyssä eikä väistää taka-alalle.
Niin, mutta mitäs siihen voi sanoa? Voi, voi ja ittepähän kestät? Etsä miestäs muuttaakaan voi ja jos sä et itte tajua tuollasta jättää, niin minkä voi? Ehkä teiät on tarkotettu kärsimään yhdessä hamaan loppuun saakka ja yksineläminen on sitten pahempaa kun toi.
Jos sä vielä haluat lapsia tolle tehdä, niin etpä sen parempi ole, yhtä sairas ja sääliksi käy lapsia, mutta hei: yhtä sairaita niistäkin tulee.
Mikäs siinä, onnea aikuisen ihmisen valinnoille, onhan se sentään paskakin suhde ja kärsivä perhe parempi, kun ei suhdetta/perhettä ollenkaan?
Nimenomaan sinäpä se sanoit.. Juuri tässä niiden tulevien lasten kohtaloa ajattelen.. Mutta kuulepas ei se vaan niin helppoa ole. Onko itselläsi kokemusta moisesta? Kirjoituksestasi päätellen tuskin.. Ja toki sitäkin miettii, että olenko varmasti oikeassa, etten tee kärpäsestä härkästä.. En ole niitä tyttöjä, jotka tekevät hätiköityjä päätöksiä ja lähtevät soitellen sotaan...