Valtion yt-neuvottelut

kusetusta

"Valtiolla yt-neuvottelut hoidetaan hyvää henkilöstöpolitiikkaa noudattaen ja työntekijöitä kuunnellen. Ketään ei irtisanota."

Tuollaisen valheellisen lausunnon porukka sai valehtelevalta ministeriltä ensin luettavakseen ja sitten kuultavakseen, kun tuottavuusohjelma alkoi tehdä tuloaan ja tuhoaan. Mistään hyvistä tavoista ja henkilöstön kuuntelusta ei todellakaan ollut kyse, sillä yksikään irtisanomisuhan alla ollut ei tullut oikeasti kuulluksi, eikä myöskään päässyt neuvotteluihin mukaan.

Kaikki pääneuvottelut käytiin ministeriön ja sen alaisen viraston pomojen sekä liiton väen kesken. Yhdellekään irtisanomisuhan alla olevalle ei annettu mahdollisuutta osallistua neuvotteluihin. Moni olisi kyllä mennyt, jotta olisi voinut oikoa kaikkia niitä valheita ja paskapuheita, joita asia piti, ja pitää edelleenkin, ympärillään. Ja sitten vielä kehtasivat monesta suusta möläyttää, että neuvottelut hoidettiin hyvin!

Tiesihän porukka jo etukäteen, että ministerin vakuuttelusta (lue: valehtelusta) huolimatta osa hyvin työnsä hoitaneista ja pitkän virkauran tehneistä irtisanotaan, sillä valehtelevaan ja vastenmieliseen ministeriin ei ollut mitään luottamista. Mikä tekee irtisanomisista todella ihmeellisen, on se, että virastoon saa jäädä työteholtaan hyödyttömiä, mutta suuria palkkakuluja aiheuttavia juoppoja. Heitä ei irtisanota. Ilmeisesti he edustavat sitä valtion tuottavaa porukkaa...

3

1222

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • #Hilkku#

      Niin se Häkämies taas päätti, että intin ruokapalvelut yhtiöitetään. Pääesikunta, liitot, ruoka-alan yritykset sekä pv:n ruokahuolto vastusti yhtiöittämistä.
      Mediassa esiin tulleita asioita ei voi kuin ihmetellä. Käsittämätöntä potaskaa!!
      Ylituotanto pitää saada kuriin ja siihen on lääke yhtiöittäminen. Hupskeikkaa kun se menisikin niin. Vastaisuudessa varuskunnat saavat isommat laskut ruokahuollolta, ei yhtiö tappioksi ruokaa tee.
      Tietysti varmasti säästöjä tulee kun otetaan halpatyövoimaa tekemään kaikki. Silloin tuskin puhutaan turvallisuudesta tai laadusta.
      Hyvää ja halvalla, ei toteudu !!

      Saipahan "Toivon talkoot" taas yhden asian toteutettua. Puolustusvoimilta liki 600 ihmistä pois joka oli säästötavoite. Ja he siirretään valtion yhtiöön, suoja-ajaksi 4 vuodeksi...
      Kummallista,mutta totta, jokatapauksessa valtio maksaa palkan, mutta vain eri momentilta ja luvut kaunistuu...
      Jospa Kreikalle vielä pari miljardia!!!

    • Ei jaksa

      Kyllähän tämä valtiolla työskenteleminen on sellaista löyhässä hirressä roikkumista....Koko ajan kuulee vähennyksistä ja tuottavuus 2015 suunnitelmista. Uutta työpaikkaa pitäisi etsiä - vaan mistä? Tämä epätietoisuus on todella ahdistavaa.

      • Revi siitä !

        Vai että on valtiolla työskenteleminen ahdistavaa ? No tervetuloa nykypäivään. Toisin sanoin arkeen, joka on ollut todellisuutta yksityisellä ja valtio-omisteisissa yhtiöissä jo pitkän aikaa. Kuule, täällä on tehtävä hommia jo ensimmäisestä päivästä lähtien täydellä työpanoksella, vaikka edes työhön tai projektiin ei olisi saanut edes kunnon perehdytystä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1477
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      146
      764
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      550
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      118
      533
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      420
    20. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      419
    Aihe