Voi Jumala, mitä tämä elämä on...
Yhtä tyhmää kehän kiertämistäkö, eikö meistä ole enempään kehittymään.
Minä itse olen elänyt enemmän tai vähemmän väkivaltaisen pitkän avioliiton.
Selvinpäin liitto toimii kutakuinkin, mutta humalassa helvettikin kalpenee.
Vuosikausia tähän saakka mieheni muuttuu ihan hulluksi kännissä. Hänestä tulee vihainen ja riidanhaluinen. Hän arvostelee kaikkia muita ihmisiä ja hä kehuu itseään ja ylentää itsensä Jumalaakin korkeammalle.
Suhteemme alussa hän kävi käsiksi lähellään olleisiin miehiin. Ihan kuka vaan oli lähellä ja oli eri mieltä. Tappeluitahan niistä tuli. Vammoja ja vaurioita. Sitten muutimme toiselle paikkakunnalle ja entiset ystävät oli entisiä. Sitten hän rupesi kääntämään käsiksi käynnit minuun. Ja sitä on kestänyt.
Minä vaan en sietänyt sitä hiljaa ja tosin kuin aikaisemmin, kun tappelut jäi omiin piireihi tiedoksi, minä kutsuin poliisit ja miestä vietiin putkista putkiin. En kuitenkaan tehnyt rikosilmoitusta, koska annoin hänelle aina uudestaan ja uudestaan mahdollisuuden. Sellaisia me olemme, me naiset ja miehetkin. Annamme anteeksi ja pyydämme anteeksi silloinkin, kun toisen pitäisi pyytää - eikä koskaan pyydä.
Koskaan keskinäisissä kahakoissamme minä en nostanut kättä muuta kuin suojaamaan itseäni.
Mies oppi tietämään, että jos hän satuttaa minua fyysisesti, hänelle tulee hakijat. Joo, että sitten mentiin henkisen väkivallan puolelle. Olen saanut sitten satoja kertoja kuulla, kuinka paska minä olen ja koko minun suku. Kuinka mitätön, olipa kyse koulutuksesta, työstä tai vaikka ulkonäöstä.
Tällä rintamalla minä pystyin puolustautumaan. Annoin kyllä vastinetta.
Sitten kun minusta tuli tasavertainen painikumppani sanallisella taistelukentällä, hän kehitti uusia juttuja. Hän rupesi estämään minun pääsyä huoneisiini. Hän meni johonkin huoneeseen ja telkesi oven, niin että minä en voinut tulla sinne. Esim. olohuone, keittiö tai muu huone, joka kotona on yhteiskäytössä. No OK, en sitten mennyt sinne.
Eipä tämäkään riittänyt, joten uutta tulta putkeen. Hän esti sananmukaisesti minun liikkumistani. Hän kirjaimellisesti ahdisti minut nurkkaan ja seisoi edessä ja esti, etten päässyt pois ja minun oli pakko olla sillä tavalla paikalla ja vanki ja kuulla koko ajan sapiskaa, jolla hän ruoski. Jos olin keittiössä, hän seisoi kädet levällään edessä, etten päässyt poistumaan. Jos yritin rynnätä, hän tarttui kiinni ja paiskasi takaisin. Jos pääsin esim vessaan pakoon ja panin oven lukkoon, hän tuli ruuvimesselillä lukon avaten sisään ja seisoi edessä esteenä liikut estäen. Ja koko ajan suu kävi. Olin huora ja lutka ja ties mikä pahin perkele kuitenkin. Mies on näissä tilanteissa ilkkunut, että soita poliisit. Ja miten minä todistan. Ei ole jälkiä ei. Ei todistajia, ei.
Nyt se, missä ollaan ja josta en voi olla ylpeä.
Olen palannut kehän alkuun. Olen huomannut, että käteni nousee sittenki satuttamaan. Olen alkanut lyödä takaisin. Voi Jumala. Viime yönä, niin, minä nostin käden ja mäjäytin häntä kasvoihin. Ja joku enkeli kai tuli väliin, hän ei lyönyt takaisin, katsoi kun lehmä uutta navettaa. Enkä jäänyt odottamaan enempää, lähdin lätkimään. Tulin aamuyöllä kotiin ja tässä ollaan. Mykkiä ja puhumattomia.
Ympyrää käydään ja yhteen tullaan. On tämä elämää. Pitäis varmaan ostaa lippu ulos tältä maapallolta.
Yhtä tyhmää kehän kiertämistäkö, eikö meistä ole enempään kehittymään.
Minä itse olen elänyt enemmän tai vähemmän väkivaltaisen pitkän avioliiton.
Selvinpäin liitto toimii kutakuinkin, mutta humalassa helvettikin kalpenee.
Vuosikausia tähän saakka mieheni muuttuu ihan hulluksi kännissä. Hänestä tulee vihainen ja riidanhaluinen. Hän arvostelee kaikkia muita ihmisiä ja hä kehuu itseään ja ylentää itsensä Jumalaakin korkeammalle.
Suhteemme alussa hän kävi käsiksi lähellään olleisiin miehiin. Ihan kuka vaan oli lähellä ja oli eri mieltä. Tappeluitahan niistä tuli. Vammoja ja vaurioita. Sitten muutimme toiselle paikkakunnalle ja entiset ystävät oli entisiä. Sitten hän rupesi kääntämään käsiksi käynnit minuun. Ja sitä on kestänyt.
Minä vaan en sietänyt sitä hiljaa ja tosin kuin aikaisemmin, kun tappelut jäi omiin piireihi tiedoksi, minä kutsuin poliisit ja miestä vietiin putkista putkiin. En kuitenkaan tehnyt rikosilmoitusta, koska annoin hänelle aina uudestaan ja uudestaan mahdollisuuden. Sellaisia me olemme, me naiset ja miehetkin. Annamme anteeksi ja pyydämme anteeksi silloinkin, kun toisen pitäisi pyytää - eikä koskaan pyydä.
Koskaan keskinäisissä kahakoissamme minä en nostanut kättä muuta kuin suojaamaan itseäni.
Mies oppi tietämään, että jos hän satuttaa minua fyysisesti, hänelle tulee hakijat. Joo, että sitten mentiin henkisen väkivallan puolelle. Olen saanut sitten satoja kertoja kuulla, kuinka paska minä olen ja koko minun suku. Kuinka mitätön, olipa kyse koulutuksesta, työstä tai vaikka ulkonäöstä.
Tällä rintamalla minä pystyin puolustautumaan. Annoin kyllä vastinetta.
Sitten kun minusta tuli tasavertainen painikumppani sanallisella taistelukentällä, hän kehitti uusia juttuja. Hän rupesi estämään minun pääsyä huoneisiini. Hän meni johonkin huoneeseen ja telkesi oven, niin että minä en voinut tulla sinne. Esim. olohuone, keittiö tai muu huone, joka kotona on yhteiskäytössä. No OK, en sitten mennyt sinne.
Eipä tämäkään riittänyt, joten uutta tulta putkeen. Hän esti sananmukaisesti minun liikkumistani. Hän kirjaimellisesti ahdisti minut nurkkaan ja seisoi edessä ja esti, etten päässyt pois ja minun oli pakko olla sillä tavalla paikalla ja vanki ja kuulla koko ajan sapiskaa, jolla hän ruoski. Jos olin keittiössä, hän seisoi kädet levällään edessä, etten päässyt poistumaan. Jos yritin rynnätä, hän tarttui kiinni ja paiskasi takaisin. Jos pääsin esim vessaan pakoon ja panin oven lukkoon, hän tuli ruuvimesselillä lukon avaten sisään ja seisoi edessä esteenä liikut estäen. Ja koko ajan suu kävi. Olin huora ja lutka ja ties mikä pahin perkele kuitenkin. Mies on näissä tilanteissa ilkkunut, että soita poliisit. Ja miten minä todistan. Ei ole jälkiä ei. Ei todistajia, ei.
Nyt se, missä ollaan ja josta en voi olla ylpeä.
Olen palannut kehän alkuun. Olen huomannut, että käteni nousee sittenki satuttamaan. Olen alkanut lyödä takaisin. Voi Jumala. Viime yönä, niin, minä nostin käden ja mäjäytin häntä kasvoihin. Ja joku enkeli kai tuli väliin, hän ei lyönyt takaisin, katsoi kun lehmä uutta navettaa. Enkä jäänyt odottamaan enempää, lähdin lätkimään. Tulin aamuyöllä kotiin ja tässä ollaan. Mykkiä ja puhumattomia.
Ympyrää käydään ja yhteen tullaan. On tämä elämää. Pitäis varmaan ostaa lippu ulos tältä maapallolta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
usein menee.
Jossain vaiheessa raja tulee vastaan ja turvautuu itsekin väkivaltaan. Juuri siksi väkivaltaiseen suhteeseen ei saa eikä pidä jäädä liian pitkäksi aikaa.
Jos suhde ei toimi niin se ei toimi. Se kannattaa myöntää ajoissa ja lopettaa suhde vaikka kuinka kirpaisee.
Maapallolta sinun ei tarvitse poistua. Riittää kun poistut miehen luota jonka kanssa sinun ei ole hyvä olla.
...niinhön se on. Kun vain pääsis tästä syyllisyydestä ja häpeästä joskus irti.
Nyt tuntuu, etten haluais/jaksais enää päivääkään enempää elämää.
Olen äänettömästi sielussani itkenyt koko päivän. Olen hämärästi muistanut millainen olin ennen ja näen nuoren kauniin rakkaan naisen, sosiaalisen ja oikeudenmukaisen jossain hämärässä peilin takana.
Mutta, mutta... sellainen nainen ei suotuisi tällaiseen elämään.... ja minä olen suostunut...
Sen voi vain joku arvata, mikä on itseinhon määrä tällä hetkellä.
Minulla on ollut siihen hyvä opettaja. Ja jäin luokalle niin monta kertaa, että oppi uppos.
V-tuttaa, hävettää silmät päästä ja syyllisyys musertaa loputkin selkärangasta.
tunteesi.
Samalla tavoin häpeää, syyllisyyttä, itseinhoa... Kaikkea mahdollista. Eihän minun pitänyt joutua mihinkään sellaiseen. Elämän piti olla hyvää ja kaunista.
Vaan kun se ei ollut. Se oli vain pakko hyväksyä ja tehdä asialle jotain.
Sinun täytyy vain repäistä itsesi irti tuosta kaikesta. Aika hoitaa loput. Saat takaisin itsekunnioituksesi, sosiaalisuutesi, oikeudenmukaisuutesi. Sinusta tulee taas se, joka oikeasti olet.
Olet antanut kohdella itseäsi huonosti. Niin minäkin annoin. Mutta usko pois, sinulla on lupa antaa itsellesi anteeksi ja pelastaa itsesi. Pystyt siihen! Minäkin pystyin.
Ajattele, miten hyvää elämä voi olla, kun teet sen ratkaisun, että muutat kauas pois omaan rauhaan etkä pidä yhteyttä uhkaajaan. Mikä ihana hermolepo, saat nauttia kesästä ja helliä itseäsi.
Onko suhteesi mieheen kunnossa kun hän ei juo? Voisit puhua hänelle selvin päin että lopettaisi juomisen, koska muutoin teidän suhde tuhoutuu. Mikäli keskusteleminen ei auta, niin tuskinpa rakkautta on suhteessa tarpeeksi. Ammattiauttajien puoleen kannattaa kääntyä esim. psykologit