Kumpi parempi: ekalla oikein vai enemmän kokemusta?

'

No juu, olen parikymppinen, ja seurustelen onnellisesti itseäni aikalailla vanhemman miehen kanssa, tämä on ensimmäinen suhteeni...miesystäväni suhteiden määrää en tiedä kun ei ole kertonut, mutta minusta tuntuu että on niitä ainakin joku ennen minua ollut.

Tokihan minä toivon että tämä suhde on minulle ensimmäinen ja viimeinen, sillä mies tuntuu niin ihanalta, sellaiselta ettei mies tuosta voi parantua (ei voisi parempaa odottaa) kun luonne ja ulkonäkö viehättävät aivan kuten aina olen haaveillut miehellä olevankin, ja kunhan uskollisena pysyy ja jos jaksaa minua niin kyllä tämä varmasti kestääkin minun puolestani ainakin jos en pilaa kaikkea.

Silti, mietin aina välillä sitä että olisi mukava jos olisi edes hieman kokemusta muidenkin kanssa olemisesta ja hieman "rillutella", hullutella nuoruuden piikkiin ennenkuin lopullisesti sitoutuu koko loppuelämäkseen. Tietäisi paljon paremmin mihin on sitoutunut ja olisi se sellainen "sinetti" pohdinnalle siitä että minkälaista olisi olla jonkun toisen kanssa. Koko mennyt nuoruus meni ns. hunningolle sisällä neljän seinän sisällä suureksi osaksi maatessa ja surressa sitä että moni muu elää elämääsä, toisin kuin minä taas olin masentunut eristäytynyt teini joka ei liikkunut missään.

Tunnen itseni silti vielä niin nuoreksi ja kokemuksia janoavaksi, kun taas mies on jo siinä iässä että haluaa varmasti asettua aloilleen ja varmaan kohta alkaa perustamaan perhettäkin kuten hieman puhetta tulevaisuudesta on ollut. Itsekin haluan perheen vielä joskus tulevaisuudessa, olen onnellinen siitä että mieskin haluaa, sillä moni mies joiden kanssa olen jutellut, on sanonut ettei voisi kuvitella mitään sellaista.

Toivon että menneessä elämässäni minulla olisi ollut edes jonkinlaista sutinaa edes yhden muun miehen kanssa ennenkuin tapaisin ensirakkauteni joka vaikuttaa menevän yhä vain vakavammaksi kun vuodet kuluvat ja kuluvat... sellainen pienenpieni ajatus siitä että ihankuin olisin menettämässä jotakin, elää päässäni aina joskus.

Tästä huolimatta kuitenkin elän onnellisena tässä suhteessa enkä aio pilata kaikkea ylikieroksilla käyvien hormoonieni synnyttämien ajatusten vuoksi kuin aivoton bimbo. :)

njaa, tästä tulikin aikas pitkä vuodatus

Se riippuu paljolti siitä, että jos mies on samankaltainen tässä asiassa, eli jos mies olisi minulle eka, niin silloin paras vaihtoehto on se että minä olisin myös miehelle se ensimmäinen.

Jos taas "se oikea" olisi mies, joka on käynyt höyläämässä pitäjän kaikkia naisia niin silloin tuo toinen vaihtoehto olisi parempi, paitsi että sellaista miestä en kyllä edes huolisi...

Ensimmäinen vaihtoehto on tietenkin parempi, mutta se on lähes mahdoton tilanne, koska "se oikea" löytyy loppujen lopuksi omasta päästä ja on hyvin vaikea olla asiasta varma, jos ei ole vertailunkohteita.

on toteutunu tuo 2 vaihtoehto, eihän sitä edes tuntenu nuorempana itseään, että olisi voinut tiettää, kuka se oikea on...

tietysti ensimmäinen vaihtoehto. Ei ole kivaa jos molemmat on luutunneet monien kanssa. Oikeassa elämässä ei vaan toimi niin, sillä luonteiden tulisi olla miltei identtiset ja ulkonäön viehättää jollain tasolla ennen kuin liitto tulee pysymään. Varsin usein käy niin, että yksin päätyy kaikki elämään, viimeistään keski-iässä, avioerojen jälkeen.

Sama kun kysyisit, että olisiko mukavampaa että olisi maistanut ensin suklaa-, mansikka-, minttu-, päärynä-, toffee ja vaniljajäätelöä ja sitten todennut että minttu on parasta, vai vaan jäänyt maistamatta muita makuja ja arvaillu että kyllä tää varmaan parasta on.. :D

kakkonen, mutta jos kakkosvaihtoehdon suhteista joku päättyisi pettämiseen, niin sitten ykkönen. Ihanne olisi, että kolmas mies olisi se sopiva/sopivin, mutta että ne kaksi ekaakin olisivat ihan hyviä, ei mitään pettäjäkusipäitä.

Äärimmäisen mielenkiintoisia kannanottoja ja perusteluja on tullut esille, hyvä! :)

Itse olen tavannut puolisoni reilu kymmenen vuotta sitten, 14-vuotiaana, ja siitä lähtien minulle on ulkopuolelta hoettu mitä kaikkea menetän, miten epätodennäköistä suhteemme onnistuminen on ja miten en voi edes tietää mitä hyvältä parisuhteelta vaatia kun en ole kokeillut useampaa. Itse en luonnollisestikaan näe asiaa näin, objektiivinen kun olen :D, mutta uskon kyllä, että jotkut voivat kantaa aiemmista kokemuksistaan myös paljon hyvää "siihen oikeaan suhteeseen" - juuri sitä itsetuntemusta, hyvien piirteiden arvostusta ja sitä että ei ota toista tai suhdetta itsestäänselvyytenä. Tai sitten se voi vaikeuttaa kestävän parisuhteen muodostumista, jos aina nykyisessä kaihertaa joku häneltä puuttuva mutta edelliseltä löytynyt ihana piirre, edellisen muista vioista välittämättä. Mutta jokainen yhtään vakavampi suhde jättää ihmiseen jälkensä - onko se sitten kasvua, haavoja, ymmärrystä vai katkeruutta, niin sehän riippuu suhteesta.

Jos ekalla kerralla nappaa, siinä on toki se ongelma, että joillakuilla eteen tulee kokemus, että jotain jäi kokematta tai näkemättä. Siitä vaivasta en ole itse kärsinyt, olen kyllä tehnyt, nähnyt ja kokenut käytännössä kaikkea haluamaani. Haluamieni asioiden listalle ei ole kuulunut seksuaalinen kanssakäyminen muiden miesten kanssa. Mutta sen kyllä tiedostan, että olen kasvanut tähän suhteeseen niin, että jos joskus syystä tai toisesta odottamatta ja ennen aikojaan jään yksin, olen varmasti enemmän hukassa kuin ihminen, joka on rakentanut varman yksilöidentiteetin ennen pysyvää parisuhdettaan. Pitäkää peukkuja ettei tällainen tilanne tule eteen :)

Minä en kaipaile eksää enkä tulevaa, koska minulle on aina, kun olen asiaa ajatellut, ollut vain tämä yksi vaihtoehto. Joku on joskus vihjaissut, että se olisi "tyytymistä"... mutta toisaalta, jos olen onnellinen, miksi ryhtyä asioikseen tyytymättömäksi ja etsiä jotain muuta?

Ai niin, sen muuten vielä lisään, että miehelläni oli kyllä muutama nainen ennen minua, yksi vakavampi suhde. On vaikea arvioida, mitä hän niistä on tähän suhteeseen tuonut, mutta jotain varmasti, onhan hän niiden myötä kasvanut. Se yksi vakava päättyi ikävästi ja miestä pahasti loukaten, joten luottamuksen rakentaminen oli ehkä tavallista vaikeampaa - mutta ehkä nyt sen ansiosta osaamme arvostaa sitä eri tavalla, ken tietää? En näe ongelmana sitä, että miehellä oli muutama ennen minua, koska ne eivät pyöri millään tavalla meidän elämässämme... toistuvasti esille nouseva yhteinen historia jonkun muun kanssa voisi tietysti kaihertaa, tai vaatisi minulta ainakin kypsyyttä jota ei tuolloin suhteen alkaessa olisi ollut.

Kuulen edelleen joskus sitä, että "vielä se vihreä aidan toisella puolella alkaa kiinnostaa" tai että ehdimmehän toki vielä erota... mutta koska epäilijät ovat tähän asti olleet väärässä, niin ei minulla ole syytä nytkään ottaa heidän seinille maalailemiaan piruja lakitekstinä :)

Oikea siirto on napata 16 vuotias tyttö jonka kanssa voi jakaa niin ensisuudelmat kun muutkin, en jaksa ajatella miltä mahtaa mehut maistua muualla jos vaan rakkautta ja uskoa toiseen löytyy.

1. Parempi ehdottomasti. Siihen kaiken seurustelun pitäisi tähdätä. Avioliitto on pyhä ja kunniassa pidettävä asia. Lähtökohdat ovat ihanteelliset, mikäli kumpikaan ei ole jakanut itseään muille sitä ennen ja ikäänkuin pettänyt tulevaa puolisoaan jo ennen tätä. Jos molemmat pitävät avioliittoa ehdottoman pyhänä ja vaalittavana asiana, ei ole todennäköistä, että päädytään mistään syystä eroon. Pettämiseenkään ei kumpikaan koskaan uskaltasi ryhtyä. Tällaisessa suhteessa ei ole tauteja. Ja ennen kaikkea se takaa lapsille parhaan mahdollisen kasvualustan, sillä vanhempien suhteessa on lapsien koti. Se vaikuttaa siellä taustalla hyvin merkittäväsi. Ja mikä parasta, sellaiselle liitolle voi jopa vaatia Taivaan Isän siunausta, sillä uskon, että sellainen liitto on hänenkin tahtonsa mukainen. Sen tietäminen tuo turvallisuutta, kun tietää tekevänsä oikein. Édellyttäen tietty, että uskon asiat ovat itselle tärkeitä.


2. Ehdottomasti huonompi vaihtoehto, vaikkakin aiemmat suhteet voi uskoa saavansa anteeksi. Ihmiseen kuitenkin vaikuttaa kaikki hänen historiassaan tapahtuneet asiat. Mustasukkaisuus aiemmista voi kummitella... Kynnys pettämiseen on matala, jos se on ollut aiemmin jo elämäntapa. Se taas musertaa luottamusta. En näe 2:ssa mitään hyvää - päinvastoin. "Olisitte onnellinen tämän miehen kanssa", mutta olisiko se mies onnellinen, jos tietää montako miestä hänen naisellaan on ennen häntä ollut. Miten tällaisessa liitossa kasvatetaan lapset? He haluavat rehellisiä vastauksia ja jos niitä annetaan, heille ei seuraa mitään hyvää siitä, että he kulkisivat äitinsä jalanjäljissä. Lastenkin pitää voida kunnioittaa vanhempiaan.

Syitä on molempiin lisää, mutta vastausten pitää olla lyhyehköjä.

Tapasin mieheni nuorena 19-vuotiaana, jotain pientä suhinaa oli ollut aikaisemmin muidenkin kanssa mutta mieheeni ihastuin, rakastuin ja myös himosin häntä. Olemme olleen yhdessä 30 vuotta ja samat tunteet ovat talelle, tosin paljon on koettu ja nähty myös negatiivista. En ole kaivannut sivu- tai irtosuhteita kun omani on kunnossa. Ja kun ympärilläni näen sinkkuja ja eronneita, jotka epätoivoisesti etsivät sitä oikeaa, usein löytämättä, en todellakaan kaipaa tuota elämää tai kokemusta. Joku väittää, että ihminen on moniaivoinen eikä voi olla yhdelle uskollinen mutta minä uskon, että todellisuudessa jokainen ihminen haluasi löytää sen yhden oikean, jonka kanssa jakaa ilot ja kokea surut.

Hetken onnea en siis kaipaa vaan elämäikäistä kumppania, jonka kanssa aioin viettää myös tasapainoisen vanhuuden, toivottavasti isovanhemman roolissa.

Ykkösvaihtoehto on sikäli huono, että se jättää aina ihmisen pohtimaan millaista seksi olisi ollut jonkun toisen kanssa, ja sen että ei ole veratailukohdetta mihin verrata onko tämä se todella oikea ihanne suhde vai olisiko olemassa vielä jotakin parempaa. Ehdottomasti itse olen kakkosvaihtoehdon kannattaja. Pitää olla vertailua ja kokemuksia, eikä tyytyä kättelyssä heti ensimmäiseen. Ykkösvaihtoehdossa pettämisriski myös on suurempi kuin kakkosvaihtoehdossa.