Itselläni tälläinen tilanne...
Ollaan oltu poikaystäväni kanssa yhdessä vajaat kaksi vuotta...
Aluksi kaikki oli todella hyvin ja tämä mies oli kiinnostunut minusta ja yhdessäolosta... hänen sanojensa mukaan olin kaikki mitä hän tarvitsee.
Myöhemmin on kuitenkin tullut ilmi asioita joista hän on valehdellut suhteen alussa... nämä asiat on semmoisia jotka käsittelevät hänen persoonaansa ja käyttäytymistä. En rupea tässä tarkemmin luettelemaan, mutta nämä asiat saivat minut varpailleen hänen suhteensa ja miettimään luottamusta uudestaan... olinkin pitkään varuillani ja tarkkailin hänen käytöstään ja tekemisiään ja lisäähän sieltä paljastui... selvisi asioita joita hän oli jättänyt kertomatta esim. hänen entinen tyttökaverinsa oli vieraillut hänen kotonaan, hän oli ollut baarissa tietämättäni, hänellä oli useita profiileja treffi sivustoilla jne... Nämä sellaisia asioita jotka eivät ole ok kummankaan osalta, yhteisten pelisääntöjen vastaisia.
No selvitettiin kuitenkin asiat moneen kertaan mutta ongelma on nyt se että kun luottamus siihen että hän kertoo minulle asioistaan ja on rehellinen, on mennyt, tietenkin kyselen hänen menemisistään ja tekemisistään tarkemmin. Mies ei voi sietää sitä ja tästä on tullut riitaa.
Lisäksi se ajatus että "olen kaikki mitä hän tarvitsee" on kyllä kaikonnut, sillä hän on etäinen ja viettää paljon aikaansa kavereiden kanssa ja missä milloinkin.
Jos häneltä kysyy jotain niin hän on kuulemma kuin vankilassa eikä hän saisi käydä kavereillaan eikä harrastuksissaan. En kuitenkaan koskaan ole sanonut mitään sellaista.
Olenkin sanonut että itse on pilannut luottamukseni eikä ole sitä korjannut mutta hän kääntää jotenkin kaiken minun syyksi. Jos kysyn miksi hän on etäinen niin vastaus on että kun en luota häneen enkä anna hänen hengittää (siis olla ja mennä kyselemättä)...
Itse olen tuntenut itseni yksinäiseksi suhteessa, kun mies on kotona hän puuhailee omiaan, ja joskus hän käy kotona vain nukkumassa... En nyt sitten tiedä että olenko itse ajanut hänet kauemmaksi kyselyilläni, mutta jotenkin olen aina ajatellut että minulla on siihen oikeus kun kerta itse ei osaa asioista kertoa. Yhdessä vaiheessa sanoinkin etten ole vain nukkumista varten, hänellä kun on tapana paeta ongelmia ja sentakia yhteinen aika on käynyt vähiin... Nyt hän on ymmärtänyt sen mutta tuntuu että häntä ahdistaa jos ei pääse kaikille riennoille kavereidensa kanssa. Mielestäni parisuhde ei kuitenkaan voi olla sitä että itse loputtomasti odotan häntä kotona ja hän elää mieleisellään tavalla ilman minua.
Nyt sitten sovin että hän saa olla vapaammin kyselyiltäni ja hän puolestaan lupasi olla kuin ennen hyvinä aikoina ja näyttää taas tunteitaan ja ottaa elämäänsä mukaan...mutta en nyt sitten tiedä että mennäänkö ojasta allikkoon jos hän kuvitteleekin entisen käytöksen olevan ok ja jatkaa vaan samaa rataa...?
Mitä mieltä? Anteeksi vaan kun on sekava teksti mutta toivottavasti ymmärrätte tilanteen.
Ollaan oltu poikaystäväni kanssa yhdessä vajaat kaksi vuotta...
Aluksi kaikki oli todella hyvin ja tämä mies oli kiinnostunut minusta ja yhdessäolosta... hänen sanojensa mukaan olin kaikki mitä hän tarvitsee.
Myöhemmin on kuitenkin tullut ilmi asioita joista hän on valehdellut suhteen alussa... nämä asiat on semmoisia jotka käsittelevät hänen persoonaansa ja käyttäytymistä. En rupea tässä tarkemmin luettelemaan, mutta nämä asiat saivat minut varpailleen hänen suhteensa ja miettimään luottamusta uudestaan... olinkin pitkään varuillani ja tarkkailin hänen käytöstään ja tekemisiään ja lisäähän sieltä paljastui... selvisi asioita joita hän oli jättänyt kertomatta esim. hänen entinen tyttökaverinsa oli vieraillut hänen kotonaan, hän oli ollut baarissa tietämättäni, hänellä oli useita profiileja treffi sivustoilla jne... Nämä sellaisia asioita jotka eivät ole ok kummankaan osalta, yhteisten pelisääntöjen vastaisia.
No selvitettiin kuitenkin asiat moneen kertaan mutta ongelma on nyt se että kun luottamus siihen että hän kertoo minulle asioistaan ja on rehellinen, on mennyt, tietenkin kyselen hänen menemisistään ja tekemisistään tarkemmin. Mies ei voi sietää sitä ja tästä on tullut riitaa.
Lisäksi se ajatus että "olen kaikki mitä hän tarvitsee" on kyllä kaikonnut, sillä hän on etäinen ja viettää paljon aikaansa kavereiden kanssa ja missä milloinkin.
Jos häneltä kysyy jotain niin hän on kuulemma kuin vankilassa eikä hän saisi käydä kavereillaan eikä harrastuksissaan. En kuitenkaan koskaan ole sanonut mitään sellaista.
Olenkin sanonut että itse on pilannut luottamukseni eikä ole sitä korjannut mutta hän kääntää jotenkin kaiken minun syyksi. Jos kysyn miksi hän on etäinen niin vastaus on että kun en luota häneen enkä anna hänen hengittää (siis olla ja mennä kyselemättä)...
Itse olen tuntenut itseni yksinäiseksi suhteessa, kun mies on kotona hän puuhailee omiaan, ja joskus hän käy kotona vain nukkumassa... En nyt sitten tiedä että olenko itse ajanut hänet kauemmaksi kyselyilläni, mutta jotenkin olen aina ajatellut että minulla on siihen oikeus kun kerta itse ei osaa asioista kertoa. Yhdessä vaiheessa sanoinkin etten ole vain nukkumista varten, hänellä kun on tapana paeta ongelmia ja sentakia yhteinen aika on käynyt vähiin... Nyt hän on ymmärtänyt sen mutta tuntuu että häntä ahdistaa jos ei pääse kaikille riennoille kavereidensa kanssa. Mielestäni parisuhde ei kuitenkaan voi olla sitä että itse loputtomasti odotan häntä kotona ja hän elää mieleisellään tavalla ilman minua.
Nyt sitten sovin että hän saa olla vapaammin kyselyiltäni ja hän puolestaan lupasi olla kuin ennen hyvinä aikoina ja näyttää taas tunteitaan ja ottaa elämäänsä mukaan...mutta en nyt sitten tiedä että mennäänkö ojasta allikkoon jos hän kuvitteleekin entisen käytöksen olevan ok ja jatkaa vaan samaa rataa...?
Mitä mieltä? Anteeksi vaan kun on sekava teksti mutta toivottavasti ymmärrätte tilanteen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoittamasi perusteella vaikuttaa siltä, että itsekin tiedostat että mies ei enää ole sinusta kiinnostunut, mutta et halua olla siitä tietoinen. Itsekin olen ollut tuossa tilanteessa. Sitä haluaisi uskoa, että miehen käytökseen on joku muu syy kuin se että hän ei enää ole kiinnostunut. Että suhde ei vielä olisi määränpäässään. Että jotain vielä olisi tehtävissä. Itse olisi valmis tekemään mitä vain uhrauksia, jos mies voisi edes vähän muuttua. Antaa edes vähän enemmän rakkautta. Mutta totuus on, että jos rakkautta ei ole, ei ole mistä antaa. Ja jos rakkautta olisi, sitä ei vain voisi olla antamatta. Jos ystäväsi kertoisi sinulle miesystävästään saman tarinan, miten neuvoisit häntä? Jos näkisit, että hän on yksinäinen ja onneton suhteessa, antaisitko vielä toivoa? Vai neuvoisitko, että antaa miehen mennä?