Ärsyttää niin saakelisti..
Mies on pettänyt, jäänyt siitä kiinni (omien sanojensa mukaan seksiä ei ollut) mutta en ole koskaan saanut tarkkaa selvitystä mitä on tapahtunut, mitä hän ajatteli kun otti yhteyttä toisiin naisiin humalassa ja kopeloi kännissä työkaveriaan ja tärkein asia, en ole saanut mielestäni asiallista anteeksipyyntöä. Aivan kuten yhdessä tv-ohjelmassa sanottiin "miten voin antaa anteeksi jos en tiedä mitä anteeksi annan?"
Näistä jutuista on kuitenkin aikaa, ollaan erottu, tapeltu, huudettu mietitty mitä jos tästä selvitäänkin ja jotenkin tuli sellainen olo että jos me tästä selvitään, niin sitten selvitään mistä vain. Palattiin siis yhteen, koko ajan asuttiin yhdessä ja saatiin melkein heti uusi asunto ja asiat tuntuu rullaavan ihan okei, mutta tuntuu ettei kuitenkaan..
Mies on sitä mieltä että nämä sähläilyt tulee unohtaa, eikä niistä saa enää keskustella kun ollaan kerta päätetty jatkaa. Näen kuitenkin tasaisin väliajoin painajaista hänen pettämisistään ja sisältä syö joka kerta kun hän lähtee juomaan, vaikka ei tee sitä enää usein. Saisinko mielenrauhan jos vielä yrittäisin saada selville mitä hän on tehnyt? Minulla on yhden naisen yhteystiedotkin, kerran kirjoitin sähköpostin valmiiksikin mutta en uskaltanut lähettää. Pelkään että jos avaan nämä haavat jälleen, emme oikeasti koskaa pääse tästä yli ja suhteemme loppuu tähän. Toisaalta tuntuu että olen ansainnut totuuden.
Olen myöskin sitä mieltä että mieheni on ihana, hän ottaa minut huomioon ja on tukena arjessa aivan erilailla kuin kukaan aikaisemmin. Olemme samalla aaltopituudella tietyllä tapaa. Ja taas toisaalta tuntuu että entinen poikaystäväni oli se oikea minulle ja harmittaa ettei hän ollut samaa mieltä minusta.
Kertokaahan kokemuksestanne että tekeekö se kaiken tietäminen autuaaksi vai vainoharhaisemmaksi?
Mies on pettänyt, jäänyt siitä kiinni (omien sanojensa mukaan seksiä ei ollut) mutta en ole koskaan saanut tarkkaa selvitystä mitä on tapahtunut, mitä hän ajatteli kun otti yhteyttä toisiin naisiin humalassa ja kopeloi kännissä työkaveriaan ja tärkein asia, en ole saanut mielestäni asiallista anteeksipyyntöä. Aivan kuten yhdessä tv-ohjelmassa sanottiin "miten voin antaa anteeksi jos en tiedä mitä anteeksi annan?"
Näistä jutuista on kuitenkin aikaa, ollaan erottu, tapeltu, huudettu mietitty mitä jos tästä selvitäänkin ja jotenkin tuli sellainen olo että jos me tästä selvitään, niin sitten selvitään mistä vain. Palattiin siis yhteen, koko ajan asuttiin yhdessä ja saatiin melkein heti uusi asunto ja asiat tuntuu rullaavan ihan okei, mutta tuntuu ettei kuitenkaan..
Mies on sitä mieltä että nämä sähläilyt tulee unohtaa, eikä niistä saa enää keskustella kun ollaan kerta päätetty jatkaa. Näen kuitenkin tasaisin väliajoin painajaista hänen pettämisistään ja sisältä syö joka kerta kun hän lähtee juomaan, vaikka ei tee sitä enää usein. Saisinko mielenrauhan jos vielä yrittäisin saada selville mitä hän on tehnyt? Minulla on yhden naisen yhteystiedotkin, kerran kirjoitin sähköpostin valmiiksikin mutta en uskaltanut lähettää. Pelkään että jos avaan nämä haavat jälleen, emme oikeasti koskaa pääse tästä yli ja suhteemme loppuu tähän. Toisaalta tuntuu että olen ansainnut totuuden.
Olen myöskin sitä mieltä että mieheni on ihana, hän ottaa minut huomioon ja on tukena arjessa aivan erilailla kuin kukaan aikaisemmin. Olemme samalla aaltopituudella tietyllä tapaa. Ja taas toisaalta tuntuu että entinen poikaystäväni oli se oikea minulle ja harmittaa ettei hän ollut samaa mieltä minusta.
Kertokaahan kokemuksestanne että tekeekö se kaiken tietäminen autuaaksi vai vainoharhaisemmaksi?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tieto vapauttaa epäilyistä, mutta tuo myös tuskaa. Älä alennu ottamaan yhteyttä kakkoseen. Pidä itsesi naisena, älä poliisina. Itse panin pisteen menneiden kaivelulle. Aloin itsetunnon kohotuskoulun ja itsenäistymisen tien, kun miehen tapapetturuus tuli ilmi. Samalla laitoin reunaehdot suhteen jatkumiselle. Hän tietää minun kykyni aavistaa ja vaistota, eikä sen koommin ole jäänyt kiinni.
En pengo, en kysele, en kyttää. Jos jää kiinni, molemmat tietää sen seuraukset.
En omista häntä ja elän vaapaaehtoisessa parisuhteessa nimeltä avioliitto.
Pidä huolta ulkonäöstäsi ja omista harrastuksistasi ja ennenkaikkea turvaa oma taloudellinen tilanne. Avioehto, oma tili jne. Tämäkin tuo varmuutta ajatella elämää hankalien tapahtumien varalta.
Olen kiltti mutten tyhmä, yritän ymmärtää miehen maailmaa. Pipo tiukalla tulee vain pää kipeäksi.
Ja seksistä kannattaa nauttia ja iloista antajaa palkitaan. Oikeasti tiedän, ettei laadun ja määrän suhteen ole moittimista. Sekin on asia, jossa vapauttamalla kaíkki naaraan taidot saa miehen polvilleen.
Aivan mahtava vastaus! Helpotti. Täytyy varmasti käydä lukemassa tämä useampaan otteeseen heikkoina hetkinä, niin kuin tänä aamuna.
mietin minäkin...
Mies petti, jäi kiinni (ei siis itse kertonut), lopetti salasuhteen, muuttui minulle vieläkin ihanammaksi kuin ennen, teemme yhdessä kaikenlaista ja vietämme paljon aikaa yhdessä eli elämän pitäisi olla täydellistä, mutta ku mieleen palaa aina silloin tällöin siis liian usein vanhat, ikävät asiat kummittelemaan.
Ja minulla tekee mieli niistä miestäni kiusata/ kysellä siis haluaisin tietää paljon enemmän kuin tiedän eikä mieheni halua puhua aiheesta enää ollenkaan.
On vain sitä mieltä, että on tehnyt pahan virheen, josta hän nyt sitten maksaa "loppuelämän" jos yhdessä pysytään. Halua ja tahtoa olisi molemmilla olla yhdessä, sillä rakkautta rittää.
Mutta samaa mietin minäki, että taidan pilata meidän mahdollisuuden kohta liian usein asian esilleottamisella ja kyselyillä, joihin en kuitenkaa saa uusia vastauksia.
Ja joskus mietin myöskin yhteydenottamista tähän toiseen naiseen, mutten ole ottanut yhteyttä. Mies ei vieritä toisen naisen syyksi mitään eikä sano pahaa sanaa toisesta naisesta vaan ottaa kaiken omaksi syykseen.
Olen myöskin yrittänyt kohentaa omaa itsetuntoakin, joka meni kyllä aivan lyttyyn tapauksen tullessa ilmi.
Olen laihtunut, ostanut uusia vaatteita ja muutenki satsaan itseeni enemmän, mutta ku silti pään sisällä nämä ikävät asiat kummittelee. Haluaisin itsekin jo lopettaa vatvomisen ja siirtyä yhdessä eteenpäin, mutta ku ei oikein onnistu. Luulen, että loppujen lopuksi itse vielä pilaan kaiken ja väsymme tähän jatkuvaan aiheeseen palaamiseen. Miten pääsisin tästä yli? Miten unohtaisin jo asian? Miten voisin olla ajattelematta asiaa?
naisen tekstiä, iso kiitos! Vielä kun saisi itse asian pois ihan konkreettisesti takaraivolta. Miten kauan kesti päästä tilanteeseen, että voit jättää menneiden kaivelun?
Järkytysvaihe on epämääräisenä mielessäni, muutama kuukausi vain kuitenkin. Sen sanon , että aika auttaa aivan varmasti. Toki muistan kaiken, sen kuristavan tuskan ensi hetketkin, mutta laimeana. Se mikä auttaa joka päivä , on kokemus selviämisestä. Päätös selvitä ja päämäärän asettaminen auttaa.
Kelpaan kelle vaan, ensimmäisenä itselleni. Vähänhän tämä on tällaista keittiöpsykologiaa, mutta näin se voi mennä.
Itsestä huolenpito sekä ulkoinen että sisäinen auttaa pitämään alkuun maailmaa järjestyksessä.
Takaraivossa pyörii myös filosofia siitä, että ihmisenkin biologia on ajoittain eläimellistä
Mies ei tarkoittanut pahaa, eikä mielestäni fyysinen syrjähyppy aina ole pahinta uskottomuuden laatua.
Pieni epävarmuus on ihan tervettä miehenkin elämässä; vaimo ei olekaan itsestään selvyys. Ja en halua olla riippuvainen ( hänestästäkään). Pieniä vihjeitä ajoittain tulee antaneeksi siitä, että vaimo onkin haluttava ja fiksu, muidenkin silmissä. Siis pää pystyyn monessakin mielessä, siskot.
Sillälailla vihjaan miehelle muistavani, että kerron tästä vapaaehtosesta elämänmuodosta. Meillä ei ole pakko asua.
juuri sellaista, mikä helpottaa! Tulee valoisampi olo:) Kyllä minäkin selviän. Sinunlaisiasi kaivattaisiin kommentoimaan enemmänkin. Ei voi kun kumartaa ja kiittää:)
itsekin vilkuilla ympärille ja katsoa itselle yhdenyönilo. Näet mistä on kysymys ja voit oppia uusia asentoja. Itsetunto nousee. Voit tietysti jäädä koukkuun irtopanoon.
Voitte vertailla kokemuksia ja olla ns tasoissa, jos kokeilet sinäkin.
Poikaystäväni suuttui takaisin pettämisestä ja hetken oli jäätävää, mutta nyt jatkamme silti. Hän ei enää luule, ettenkö osaisi pelata samaa peliä myös. Erityisen paljon häntä tuntuu ärsyttävän, että hänen kaverinsa ihastui minuun tuona pikku seikkailuyönä. En pannut pahakseni ;)
Tiedän että mies jonka kanssa olen salasuhteessa ja joka "tunnusti kaiken" naisystävälleen aikaisemmin ja vääristeli ja kaunisteli asioita. En kuitenkaan tiedä olisiko siitä ollut naisystävälle hyötyä tietää tarkempia intiimejä yksityiskohtia, suhteen todellista kestoa tai tapaamiskertojen lukumäärää. Mutta olen miettinyt että tietääkö naisystävä että millä tavalla mies toimii kun haluaa pettää. Muuttaisiko se hänen käsitystä miesystävästään, tuntisiko hän häntä sittenkään niinkuin luulee? Haluaisiko hän tunteakaan. Meidän salasuhteessa asiat toimivat niin että mies tekee aina aloitteen, soittaa, ehdottaa tapaamista, ja koskettaa, suutelee ensin. Jos hän ei tee aloitetta, mitään ei tapahdu. Tästä syystä siis olemme taas suhteessa, kun mies niin halusi. Miten tieto miehen hyvin määrätietoisesta toiminnasta vaikuttaisi naisystävään? Minua tämä mietityttää, koska mielestäni, tai ainakin toivoisin niin, kaikki eivät pysty valehtelemaan noin. Hämmentää kun mietin miehen häikäilemätöntä käyttäytymistä. Itse en ole suostunut valehtelemaan yhdellekään ihmiselle suhteen takia, olen voinut pitää suuni kiinni, mutta jos joku kysyy, niin vastaan, olisi se sitten naisystävä itse.
Varmaankin riippuu hyvin paljon toisesta naisesta, miten hän suhtautuisi jos kysyisit häneltä suoraan. Toisissa viestiketjuissa on hyvinkin aggressiivista sananvaihtoa. Voit ehkä päätellä toisen naisen luonnetta siitä minkälaisista naisista miehesi pitää. Itse kertoisin kyllä kaiken mitä vain haluttaisiin tietää.
..voi olla ykköselle liian rankkaa kuultavaa, siis parempi ettei tiedäkään. Oma kokemukseni on se, että mies soittaa 3 kertaa päivässä tekstailee rakkaudentäyteisiä viestejä, joka omasta mielestäni on ihan höpö höpöä, mutta kiinni on pidettävä näillä keinoin. Mies kontrolloi menemisiäni ja panee seinää vasten aika ajoin siitä että olenko uskollinen hänelle...naurettavaa touhua. Jos ja kun hän jättää minut käryn käytyä, olen heti todella vapaa, niin hullua on seurustella ukkomiehen kanssa. Vahtimista, kontrollointia, jatkuvaa soittelua, vierailuja, ja älytöntä jännitystä paljastumisen pelossa huh huh..
Minun mielestä pane kaikki peliin ota tai jätä periaatteella .Epä tietoisuus kalvaa sinua ja vie voimasi .Jatkuvaa mieli paha vie elämiisen ilon.Elämä on lyhyt elä se täysillä .Tai tee samoin kun miehsi teki .Mutta niin että mies tietää maistakoon omaa lääkettään.
Jotenkin itse olen jo turtunut siihen tunteeseen, että kaikki miehet pettävät tavalla tai toisella...
Exäni oli pahin, mutta nykyinenkin jonka KUVITTELIN olevan mulle rehellinen ei ollutkaan sitä... en siis enää luota yhteenkään mieheen...kaikki ne ovat pohjimmiltaan samanlaisia enkä minä riitä koskaan kenellekkään.