Paino ei putoa

Olen helmikuussa tehnyt muutoksen elämässäni ja lisännyt liikuntaa todella paljon. Olen myös alkanut syömään terveellisemmin ja vähemmän. Paino on pudonnut hitaasti, mutta varmasti 6kg. Nyt paino on kuitenkin jo pari kuukautta pysynyt paikallaan ja mitään ei tapahdu vaikka olen vähentänyt vielä hieman syömistä ja lisännyt liikuntaa. Tällä hetkellä urheilen viikossa noin 10tuntia. Käyn monipuolisesti erilaisissa jumpissa, salilla ja lenkillä. Reipasta kävelyä koiran kanssa tulee päivässä noin 10-15km. Ruuasta saan päivässä noin 1200kaloria. Ruokavaliooni kuuluu rahka, marjat, vihannekset, broileri, salaatit, ruisleipää (aika vähän) ja joskus hieman pähkinöitä. Yritän juoda päivässä kaksi litraa vettä.
Miksi paino ei putoa enään? Pituutta minulla on 164cm ja painoa tällä hetkellä 60kg. Varsinkin reisissä olisi vielä vaikka kuinka paljon rasvaa minkä haluaisin saada pois.
8578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Älä nyt ihmeessä enää vähennä syömistä. 1200 kalori on jo n. -700 kaloria jo pelkästä peruskulutuksesta, plus sitten päälle vielä liikuntasi, koska jos energiamäärä on liian alhainen elimistö pyrkii pitämään kiinni vararavintovarastoistaan (rasva), jolloin aineenvaihdunta hidastuu.

Lisää päivittäistä saantiasi ainekin 200-300 kalorilla huoletta ja jos liikut paljon niin enemmän, koska kuitenkin kulutat paljon. Ja muista, että lihas painaa enemmän kuin läski, eli kun lihaksesi kasvaa niin painoni lisääntyy sen mukana.

Äänestä

Voit kyllä lisätä syömistä vähän, mutta minusta sun ei tarvii, kyllä se kkohta putoaa. Ainakin mitä olen muilta kuullut, laihdutuksessa, alkuun painoa putoaa nopeaan ja paljon, jossain vaiheessa hidastuu ja tyssää kokonaan vähäksi aikaa, ja sitten tippuu roimasti "kerralla".

Tämä ei kuitenkaan ole oma kokemukseni, mutta uskon sen silti.

Äänestä
  • yksi kunnon santsauspäivä, jolloin syöt enemmän ruokaa kuin ennen. Elimistösi on tod.näk mennyt säästöliekille ja pitää nyt kiinni viimeisistä läskeistään entistä lujemmin. Tällainen "mässäyspäivä" pistää taas aineenvaihdunnan käyntiin ja paino alkaa tas tippua. Voi toki olla ettei se onnistu, mutta minulla se on onnistunut. Syön 1200 kaloria/päivä ja kerran pari kuukaudessa pidän päivän, jolloin syön 2000 kilokaloria ja paino tippuu edelleen hitaasti ja varmasti, vaikka olenkin jo ihannepainossani. Toivottavasti se auttaisi sinullakin =)

    Äänestä

  • annuskaaa kirjoitti:

    yksi kunnon santsauspäivä, jolloin syöt enemmän ruokaa kuin ennen. Elimistösi on tod.näk mennyt säästöliekille ja pitää nyt kiinni viimeisistä läskeistään entistä lujemmin. Tällainen "mässäyspäivä" pistää taas aineenvaihdunnan käyntiin ja paino alkaa tas tippua. Voi toki olla ettei se onnistu, mutta minulla se on onnistunut. Syön 1200 kaloria/päivä ja kerran pari kuukaudessa pidän päivän, jolloin syön 2000 kilokaloria ja paino tippuu edelleen hitaasti ja varmasti, vaikka olenkin jo ihannepainossani. Toivottavasti se auttaisi sinullakin =)

    Kiitos vastauksistanne! =)

    Taidan kokeilla sitä, että syön joka päivä hieman enemmän, jos se vaikka auttaisi. Olisiko parasta, että söisin jotain proteiini pitoista ruokaa sen 200-300 kaloria? Nyt kun alkoi kesäloma niin liikuntaa on tullut aika huimat määrät (noin 3 tuntia päivässä). Eli kulutus on kyllä noussut entisestään.
    Toivotaan, että syömisen lisääminen auttaisi ja paino alkaisi putoamaan uudestaan.

    Ihanaa kesää kaikille teille! =)

    Äänestä

  • Pysähtynyt kirjoitti:

    Mieluiten ota kalorit suhteessä enemmän proteiinista ja rasvoista kuin hiilareista. MUTTA nyt kun olet lisännyt liikuntaa kolmeen tuntiin päivässä (joka esim. reippaalla juoksulla on n. 600kcal/t, yhteiskulutuksesi olisi siis päivässä jo pelkästä liikunnasta 1500-1800 kcal, eli jo sen mitä syöt). Muista myös se, että elimistösi ja aivosi tarvitsevat myös energiaa ja ennenkaikkea aivot tarvitsevat hiilihydraatteja.

    Jotenka voit kyllä huoletta lisätä hiilihydraattejakin, terveellisessä muodossa (pasta, makaroni, peruna, ruisleipä yms) mut ei mitään leivonnaisia tai muita herkkuja. Muutama pala suklaata on kuitenkin ihan jees, kunhan pysyy niissä paloissa.

    Kohta vaan eteesi tulee seinä jonka ylitsepääseminen on vaikeaa, kun yksinkertaisesti sinulta loppuu energia = voima lihaksistasi ja tulee väsy, niin fyysinen kuin henkinenkin kun et saa energiaa tarpeeksi.

    Suosittelisin kyllä syömään enemmän kuin tuon 200-300 kcal lisää, koska kulutuksesi on noin valtaisa.
    1500 1700 = 3200 kcal päivä!

    Muista: Ravinto, lepo, treeni.

    Äänestä

  • älä vähennä kirjoitti:

    Voi ei... Mä oon tainnut syödä ihan tosi huonosti. Liityin eilen kalorilaskuriin ja olen nyt tänään merkinnyt sinne kaiken mitä syön. Olen tänään saanut syötyä 1300 kaloria ja musta tuntuu siltä kuin olisin vaan syönyt koko ajan ja on ihan ähky olo... Olen tainnut arvioida syömiseni ihan väärin aikaisemmin. En ole laskenut tarkkaan kaloreita vaan olen arvioinut syöväni sen 1200 kaloria päivässä. Nyt luulen kuitenkin, että en ole tainnut syödä tuhattakaan kaloria päivässä. =(

    Onko se nyt hyvä, että syön vaan enemmän vaikka olisikin ihan ähky olo? Taitais olla hyvä, että yritän lisätä syömistä vähän kerrallaan.

    Olisiko mitään järkeä käyttää jotain palautusjuomia urheilun jälkeen? Olisikohan niistä minulle mitään hyötyä?

    Kiitos neuvoistanne! =) Ennen olen ollut vaan pullahiiri joka makaa sohvalla ja tää on kaikki vähän uutta minulle.

    Äänestä

  • pysähtynyt kirjoitti:

    Ähkyhän ei lihota. Mutta jaa ateriat 5-7 osaa päivälle. Itse syön aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen/välipala(riippuu milloin treenaa), päivällinen/välipala ja iltapala. Ruokien välillä en napostele mutta kahvia tulee juotua.

    Treenin jälkeen kannattaa ottaa palautusjuoma. Elimistösi ei hoksaa tuleeko proteiinit ja hiilari nesteenä vai kiinteä mutta on helpompaa ottaa treenin jälkeen nopsasti palautusjuoma kuin vetää ruisleipää ja lisukkeet päälle.
    *palautusjuoman tarkoitus on täyttää treenin aikana kulutetut varastot nopeasti takaisin (hiilihydraatit maksastasi ja lihaksistostasi ja proteiinit lihaksista, varsinkin jos teet voimatreeniä) jos oot vaikka vain juossut niin silloin tärkeämpi on saada enempi hiilaria kuin prozkua. JA VARSINKIN JOS TREENAT HULPPEAT 3 TUNTIA PÄIVÄSSÄ.

    Marketeissa on myynnissä ihan hyviä palkkareita meille tavallisille kuntoilijoille.

    Kyllä se siitä lähtee, etenet vain pienin askelin.

    Kiitos neuvoistanne! Olen lisännyt syömistä niin kuin neuvoitte ja paino on nyt 57,5kg! =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pysähtynyt kirjoitti:

Olen helmikuussa tehnyt muutoksen elämässäni ja lisännyt liikuntaa todella paljon. Olen myös alkanut syömään terveellisemmin ja vähemmän. Paino on pudonnut hitaasti, mutta varmasti 6kg. Nyt paino on kuitenkin jo pari kuukautta pysynyt paikallaan ja mitään ei tapahdu vaikka olen vähentänyt vielä hieman syömistä ja lisännyt liikuntaa. Tällä hetkellä urheilen viikossa noin 10tuntia. Käyn monipuolisesti erilaisissa jumpissa, salilla ja lenkillä. Reipasta kävelyä koiran kanssa tulee päivässä noin 10-15km. Ruuasta saan päivässä noin 1200kaloria. Ruokavaliooni kuuluu rahka, marjat, vihannekset, broileri, salaatit, ruisleipää (aika vähän) ja joskus hieman pähkinöitä. Yritän juoda päivässä kaksi litraa vettä.
Miksi paino ei putoa enään? Pituutta minulla on 164cm ja painoa tällä hetkellä 60kg. Varsinkin reisissä olisi vielä vaikka kuinka paljon rasvaa minkä haluaisin saada pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu