Olen juuri valmistunut ylioppilas ja miettinyt muiden suunnitelmien uupuessa, millaista olisi mennä syksyllä au pairiksi. Ranska kiinnostaa tällä hetkellä eniten. Suurin pelkoni on kuitenkin omat sairauteni: sairastan keskivaikeaa masennusta (syön masennuslääkkeitä) ja minulla on ärtyneen suolen syndrooma ( laktoosi-intoleranssi). Kun jo Suomessa on vaikeaa tulla näiden asioiden kanssa toimeen, niin millaista olisikaan ulkomailla? Ja kuka hostperhe ihan oikeasti haluaisi ottaa perheeseensä sairaan henkilön?
Nuo kaksi kyllä korreloivat hyvin keskenään, mutta mitään selkeää syy-seuraussuhdetta en osaa sanoa. Kai se menee vähän kumminkin päin. Vatsaongelmista olen kärsinyt kolmisen vuotta, ja olen saanut itseni pidettyä jotenkuten toimeliaana (lukion suoritin vaivoin loppuun, luin pääsykokeisiin ja nyt olen töissä kaupan kassalla). Silti pelottaa, jos ne vaikka ulkomailla ollessa pahenisivat tms. Viime kesänä tosin olin Italiassa lomamatkalla, ja yllättäen vatsaongelmat hävisivät kuin tuhka tuuleen. Vatsaan sai ahtaa vaikka mitä, eikä tuntunut missään. Erilainen ruoka (esim. maitotuotteet tehty erilaisesta maidosta kuin Suomessa) vai psykologinen vaikutus? Enpä tiedä, mutta se antoi minulle ainakin vähän toivoa.
Eniten ahdistaa ajatus, että perhettä jollain tapaa ällöttäisi ja kummastuttaisi nämä minun ongelmani. Itselleni ne kun ovat "arkipäivää", vaikka en toki niihin osannut aluksi niin suhtautua. Ruokavaliota on yritetty muuttaa monia kertoja, lääkkeitä kokeiltu kaikkia mahdollisia, vessoissa juostu ja julkisia tilanteita vältelty. Ei se ole helppoa - ja masennus siinä päällä ei ainakaan helpota asiaa. Masennusta on ollut ainakin yläasteen alusta lähtien, mutta kykenen toimimaan ihmisten kanssa "normaalisti": minua voisi luonnehtia iloluontoiseksi ja sosiaaliseksikin. Pinnan alla kaikki vain on vähän mytyssä, ja suurimpana masennuksen aiheuttajana siis nämä vatsaongelmani. Olen melko lapsirakas ja lastenhoitokokemustakin on, joten siinä asiassa en usko esiintyvän kohtuuttomasti ongelmia. Olen tunnollinen ja suhtaudun työhöni vakavasti, pyrin tekemään hommat hyvin, ja jos en jotain osaa niin mielelläni opettelen. Suurin kritiikki kohdistuu itseeni: itsetuntoni on melko huono. Kaikesta huolimatta olen sitkeä ja osaan nousta syvistäkin kuiluista. Olen kiltti ja huumorintajuinen, rakastan laulamista ja lukemista. Minusta löytyy sekä kotikissa-että juhlimispuoli, että siinä mielessä en ole kumpikaan ääripää. Itsemurhahakuinen en missään nimessä ole, lähinnä elämäni tuntuu tarkoituksettomalta, mikä aiheuttaa apatiaa.
Pyrin olemaan rehellinen ja haluaisinkin kuulla myös rehellisiä vastauksia: ottaisitko tällaisen ihmisen omaan perheeseesi (edes kuviteltuun sellaiseen)? Saatoin toki hieman liiotellakin, mutta minulle nämä ovat suuria, jokapäiväisiä ongelmia, joista yritän päästä eroon (mikä ei aina tietenkään onnistu). Jollain tapaa koen au pairiuden myös mahdollisuutena: mahdollisuutena aloittaa uusi elämä, kokeilla jotain aivan erilaista ja ehkä päästäkin näistä ongelmistani ainakin osittain eroon. Mistäs senkään tietää. Sisimmässäni olen todella hukassa ja peloissani, vaikkakin pyrin olemaan avoin kaikelle. Jos ei tiedä, mihin on menossa, ehkä jokainen tie voi viedä oikeaan paikkaan.
Nuo kaksi kyllä korreloivat hyvin keskenään, mutta mitään selkeää syy-seuraussuhdetta en osaa sanoa. Kai se menee vähän kumminkin päin. Vatsaongelmista olen kärsinyt kolmisen vuotta, ja olen saanut itseni pidettyä jotenkuten toimeliaana (lukion suoritin vaivoin loppuun, luin pääsykokeisiin ja nyt olen töissä kaupan kassalla). Silti pelottaa, jos ne vaikka ulkomailla ollessa pahenisivat tms. Viime kesänä tosin olin Italiassa lomamatkalla, ja yllättäen vatsaongelmat hävisivät kuin tuhka tuuleen. Vatsaan sai ahtaa vaikka mitä, eikä tuntunut missään. Erilainen ruoka (esim. maitotuotteet tehty erilaisesta maidosta kuin Suomessa) vai psykologinen vaikutus? Enpä tiedä, mutta se antoi minulle ainakin vähän toivoa.
Eniten ahdistaa ajatus, että perhettä jollain tapaa ällöttäisi ja kummastuttaisi nämä minun ongelmani. Itselleni ne kun ovat "arkipäivää", vaikka en toki niihin osannut aluksi niin suhtautua. Ruokavaliota on yritetty muuttaa monia kertoja, lääkkeitä kokeiltu kaikkia mahdollisia, vessoissa juostu ja julkisia tilanteita vältelty. Ei se ole helppoa - ja masennus siinä päällä ei ainakaan helpota asiaa. Masennusta on ollut ainakin yläasteen alusta lähtien, mutta kykenen toimimaan ihmisten kanssa "normaalisti": minua voisi luonnehtia iloluontoiseksi ja sosiaaliseksikin. Pinnan alla kaikki vain on vähän mytyssä, ja suurimpana masennuksen aiheuttajana siis nämä vatsaongelmani. Olen melko lapsirakas ja lastenhoitokokemustakin on, joten siinä asiassa en usko esiintyvän kohtuuttomasti ongelmia. Olen tunnollinen ja suhtaudun työhöni vakavasti, pyrin tekemään hommat hyvin, ja jos en jotain osaa niin mielelläni opettelen. Suurin kritiikki kohdistuu itseeni: itsetuntoni on melko huono. Kaikesta huolimatta olen sitkeä ja osaan nousta syvistäkin kuiluista. Olen kiltti ja huumorintajuinen, rakastan laulamista ja lukemista. Minusta löytyy sekä kotikissa-että juhlimispuoli, että siinä mielessä en ole kumpikaan ääripää. Itsemurhahakuinen en missään nimessä ole, lähinnä elämäni tuntuu tarkoituksettomalta, mikä aiheuttaa apatiaa.
Pyrin olemaan rehellinen ja haluaisinkin kuulla myös rehellisiä vastauksia: ottaisitko tällaisen ihmisen omaan perheeseesi (edes kuviteltuun sellaiseen)? Saatoin toki hieman liiotellakin, mutta minulle nämä ovat suuria, jokapäiväisiä ongelmia, joista yritän päästä eroon (mikä ei aina tietenkään onnistu). Jollain tapaa koen au pairiuden myös mahdollisuutena: mahdollisuutena aloittaa uusi elämä, kokeilla jotain aivan erilaista ja ehkä päästäkin näistä ongelmistani ainakin osittain eroon. Mistäs senkään tietää. Sisimmässäni olen todella hukassa ja peloissani, vaikkakin pyrin olemaan avoin kaikelle. Jos ei tiedä, mihin on menossa, ehkä jokainen tie voi viedä oikeaan paikkaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei toi nyt mun mielestä mikään ongelma ole, ei mulle ainakaan kuvitteellisessa perheessäkään. Miksi, et harkitse Italiaa maaksi, jos siellä sulla ei ollu vaivoja? Ja kannattaa olla rehellinen perheen kanssa ja kertoa tarkkaan ja suoraan mikä ongelmasi on. Ja jos tunnet olevasi masentunut, kun saavut Italiaan sekin häviää kuin tuhka tuuleen. Ite oon tällä hetkellä aupparina Italiassa ja voin suositella tätä maana kaikille. Lähin myös auppariksi, kun halusin elämääni jotain uutta, joka ehkä myöhemmin voisi avata uusia ovia tulevaisuudessa.
Mutta jos tosissasi harkitset aupparointia valitse perheesi mahd. isosta kaupungista, siellä on niin paljon koettavaa ja nähtävää toisin kuin maaseudulla tai pienessä kaupungissa. Ja siellä niitä ovia saa aukaistua :)
Ei muuta kun rohkeutta ja aina täältä kotiin pääsee :DDD !!!
Kun olin ekaa kertaa au pairina, olin aika kamalassa perheessä ja ajattelin että tämä paikka olisi ihan kuolemanloukku henkilölle jolla on psyykkisiä sairauksia, esim. lieväkin masennus. Olen terve ja itse kestin perheessä kolme kuukautta ja olo oli kamala, uutta au pairia etsittäessä host-äiti rajasi suoraan pois kaikki masennuslääkkeitä käyttävät. Ei siksi ettei hän haluaisi heitä, vaan siksi että tiesi itsekin että perheolot on suoraan sanottuna surkeat ja on todella kova paikka tulla sellaseen paikkaan, etenkin kun ei ole mitään tukiverkostoa vaan yksin vieraassa maassa.
Nyt olen kivassa perheessä, enkä usko että jonkun masennus pahenisi täällä jos on hyvä toimimaan yksin eikä tarvitse tuttuja ihmisiä ympärille etkä ole kova ikävöimään tms. Harkitse kuitenkin omaa jaksamista, muutto ulkomaille ja työskentely au pairina on kovaa.
En usko että laktoosi-intoleranssi on syy jättää sinua valitsematta. Ainakaan nykyinen host-perheeni ei valkkaa au pairia allergioiden/ruokavalion perusteella.
itselläni on ollut viitisen vuotta enemmän tai vähemmän apaattinen olo. perheenjäsenen kuolema ja kova koulukiusaus jätti syvät arvet ja tuo kiusaus varsinkin näkyy itsetunnossani. sinänsä se ei kyllä vaikuta työkykyyni tai mihinkään, ja ulkopuoliset kuvailevat minua ilopilleriksi kun eivät tiedä asian oikeaa laitaa. välillä on vaan tosi vaikea uskoa itsestään mitään hyvää.
nyt olen itse au pairina, ja hyvin sujuu. millai sulla ilmenee toi ärtynyt suoli? ripulia? auttaisko jos ottaisit suomesta lääkitystä, imodiumia jne. mukaan? itsellänikin on ollut vatsavaivoja koko ikäni, mutta ei tietenkään mitään tohon sun vaiaan verrattavissa olevaa! mulla on tosi hitaasti toimiva vatsa ja peräpukamia jne. ja stressasin tosi plajon kun ulkomailta ei saa ruisleipääkään, että miten saan tarpeeksi kuitua. mutta oon onnistunut löytään täältäkin tuotteita millä saa pidettyä pötsin kunnossa.
tsemppiä!
Joo, olen tuon jaksamisen kannalta miettinyt myös, mutta kuten sanoin, olen jotenkuten päässyt elämässäni eteenpäin täälläkin. Ehkä eniten pelottaa, ettei minua edes haluttaisi mihinkään, eli juuri rajattaisiin pois kaikki masennuslääkkeitä käyttävät/terapiassa käyvät tms.
Kun tässä olisikin vain se laktoosi-intoleranssi, mutta vatsani/suolistoni/whatever on niin pahasti ärsynyt, että käytännössä en voi syödä _mitään_ niin, ettei se vaikuttaisi jotenkin: vatsa on koko ajan ns. käymistilassa. Koko ajan on siis palloiltava sen kanssa, että mitä syö, missä syö, miten paljon ja niin edelleen. Vähän niin kuin allergia, jossa olisi allerginen kaikille ruoka-aineille. Varmasti tässä on takana jotain psykosomaattistakin (olen paha stressaaja ja jännittäjä), mutta osuuksia on hyvin paha arvioida. Koko diagnoosi on siinä mielessä hämärä, että se annetaan suolistovaivoille, joiden syyksi ei ole keksitty mitään olemassa olevaa sairautta. Että yritä siinä sitten pärjätä, kun yksityiselläkään kukaan ei osaa sanoa juuta eikä jaata!
masennuksen suhteen, se ei saa olla syy kotiin jaamiseen, mutta muista, etta uuteen maahan muuttaminen on henkisesti iso asia. Ihmiset ilman masennustakin masentuvat jossakin vaiheessa muuton jalkeen - kaikki on uutta, ei ole aluksi kavereita, koti-ikava. Ja muista, etta vastuullasi on luultavasti pienia lapsia, jotka eivat varmasti ymmarra kasitetta masennus. Sinun pitaa jaksaa olla ja tehda lasten kanssa, ja paljon. Loydat varmasti kirjastosta/netista kirjoja aiheesta ulkomaille muutto. Itse muistan joskus lukeneeni asiasta ja miten se vaikuttaa henkisesti. Minusta sinun pitaa kertoa asiasta hakiessa.
Fyysisen asian suhteen, uskallan sanoa, etta esim laktoosittomat tuotteet ovat ainakin Ranskasssa saatavilla ainoastaan erityisliikkeissa, joita ei montaa ole esim koko Pariisissa. Ja ravintoloissa on turha tallaisia pyyntoja tehda. Joten kannattaa miettia ja kysella miten asian hoidat. Muista myos, etta usein syot lasten kanssa ja teet heille ruokaa. Lasten vanhemmille voi olla aikamoinen lisataakka etsi erityisruokia, joten uskallan ehdottaa, etta omien ruokiesi haku tulee sinun kontolle. Olisin jalleen rehellinen asiasta. Ota myos huomioon, etta osa palkastasi on ruoka, joten jos erityisruokavaliosi aiheuttaa lisakukuluja, voi tama myos vaikuttaa perheen paatokset.
Eli suosittelen rehellisyyttaa. Nain valtytaan kummankinpuolisilta yllatyksilta. Onnea hakuun!