Työllistin itseni perustamalla yrityksen, tein pitkän pitkää päivää mutta se ei riittänyt. Nyt maksan voudille kolmasosan palkkatuloistani toisen palveluksessa, teen pisimmillään (matkoineen laskettuna) 15-tuntista päivää, ja käteen jää matkakulujen ja vuokran jälkeen 600 e/kk (mainitsen vuokran siksi, että työttömänä saisin asumistukea mutta nyt en).
Jos tekee mieli irvailla, niin siitä vain. Itse tiedän toimineeni rehellisesti (ehkä ongelmani onkin yltiörehellisyydessä) ja tehneeni parhaani. Se, että yrittäjälle langetetaan neljän kuukauden karenssi, eikä sossusta saa senttiäkään apua, oli katastrofi. Siinä vaiheessa ei voinut muuta kuin yrittää säilyttää katon pään päällä, kaikki muut laskut saivat mennä voudille. Kulutusluottoja ei ole, alkoholia en käytä nimeksikään, en tupakoi, en shoppaile - koko ongelma lähti siitä, että jäin työttömäksi ja yritin työllistää itseni yrittäjänä.
Sinkkuuteen tämä liittyy siten, että tässä elämäntilanteessa en näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin elämän sinkkuna kunnes asiani ovat taas kunnossa (sikäli kuin niitä saan kuntoon, korothan laukkaavat melkein nopeampaa kuin pystyn lyhentämään velkojani). Minulla ei ole toistaiseksi varaa matkustella, syödä ravintoloissa, käydä kosmetologilla, ostella uusia vaatteita, kokeilla uusia harrastuksia, sisustaa asuntoani...
Ikäiseni ( 40) ystävät näyttävät nauttivan tällä hetkellä elämästään; lapset ovat jo melko isoja, uraa on luotu ja hyvä asema saavutettu, nyt on hyvä nauttia matkustelusta ja kesämökkeilystä ja ottaa jopa vuorotteluvapaata ja kiertää vähän mualimoo. Minä olen huonommassa jamassa kuin opiskelut aloittaessani.
Vaikka en aio tehdä mitään aloitteita parisuhteeseen, kun tunnen ettei minulla ole sellaiseen mitään tarjottavanani, kysyn kuitenkin onko kukaan muu ollut samanlaisessa tilanteessa ja jos, niin kuinka on jaksanut yksin kaiken yli. Entä sen jälkeen; onko tästä vielä mahdollista nousta "parisuhdemielessä" vai leimaako tämä kokemus ihmisen lopullisesti?
Jos tekee mieli irvailla, niin siitä vain. Itse tiedän toimineeni rehellisesti (ehkä ongelmani onkin yltiörehellisyydessä) ja tehneeni parhaani. Se, että yrittäjälle langetetaan neljän kuukauden karenssi, eikä sossusta saa senttiäkään apua, oli katastrofi. Siinä vaiheessa ei voinut muuta kuin yrittää säilyttää katon pään päällä, kaikki muut laskut saivat mennä voudille. Kulutusluottoja ei ole, alkoholia en käytä nimeksikään, en tupakoi, en shoppaile - koko ongelma lähti siitä, että jäin työttömäksi ja yritin työllistää itseni yrittäjänä.
Sinkkuuteen tämä liittyy siten, että tässä elämäntilanteessa en näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin elämän sinkkuna kunnes asiani ovat taas kunnossa (sikäli kuin niitä saan kuntoon, korothan laukkaavat melkein nopeampaa kuin pystyn lyhentämään velkojani). Minulla ei ole toistaiseksi varaa matkustella, syödä ravintoloissa, käydä kosmetologilla, ostella uusia vaatteita, kokeilla uusia harrastuksia, sisustaa asuntoani...
Ikäiseni ( 40) ystävät näyttävät nauttivan tällä hetkellä elämästään; lapset ovat jo melko isoja, uraa on luotu ja hyvä asema saavutettu, nyt on hyvä nauttia matkustelusta ja kesämökkeilystä ja ottaa jopa vuorotteluvapaata ja kiertää vähän mualimoo. Minä olen huonommassa jamassa kuin opiskelut aloittaessani.
Vaikka en aio tehdä mitään aloitteita parisuhteeseen, kun tunnen ettei minulla ole sellaiseen mitään tarjottavanani, kysyn kuitenkin onko kukaan muu ollut samanlaisessa tilanteessa ja jos, niin kuinka on jaksanut yksin kaiken yli. Entä sen jälkeen; onko tästä vielä mahdollista nousta "parisuhdemielessä" vai leimaako tämä kokemus ihmisen lopullisesti?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muuta lähemmäs työpaikkaa ja hommaa sieltä halvempi asunto, niin jää enemmän vapaa-aikaa ja rahaa käteen.