liika varovaisuus

Mies ei kertois sulle heti alkuun kipeistä menneistä kokemuksistaan muiden naisten kanssa. Se ei kuulu jätkien tapaan ilmaista luottamusta ja ehkä ne jo siksikin hämmentyy sun tarpeestasi puhua heille existäsi tai siitä mitä ne ovat sun mielestäsi sulle tehneet.

Se uusi partneri ei ole mikään terapeutti, jonka pitäis parantaa omalla hyvyydellään sun paha olosi ja pelkosi. Sillainen vaatimus on epäreilu ja petaa vaan tietä sille, että kun se eka riita tai kina tulee, sä koet jälleen vain loukkaantuvasi huonosta kohtelusta.

Sun olis hyvä käsitellä ne menneet pois mielestäsi ja antaa jo anteeks niille muinaisille töppäilijöille. Siten sä päästät irti siitä menneestä etkä raahaa sitä mukanasi taas seuraavaankin suhteeseesi.
Jokainen ihminen on yksilö eivätkä kaikki todellakaan toimi samalla tavalla esim. sellaissa tilanteissa joissa sä koet tulleesi loukatuksi.

Siispä anna uudelle poikakaverillesi mahdollisuus kohdata sut sellaisena kuin sä olet kun sä olet tasapainossa ja luottavainen. Eli hoida se menneisyys pois tieltä äläkä vaadi että sen uudenkin poikakaverin on osallistuttava siihen työhön sun kanssasi. Sehän jo auttaa sua, olemalla siinä sun vierelläsi ja tykkäämällä susta.
Sitten kun tunnette toisenne paremmin voit uskoutua niistä menneistäkin sille miehelle, jos vielä koet että se on jotenkin tärkeää. Silloin sun puheessasikin on jo ihan erilainen sävel jota se poikakaverikin jaksaa kuunnella, toisin kuin nyt kun sä olet kipeä ja kenties hieman katkerankin kuuloinen.

Ilman muuta, että toinen kertoo, jos menneisyydessä tuollaisia asioita on. Huomaan kyllä liiankin helposti toisesta, jos jokin asia vaivaa ja mietin sitten aivan turhaan mikä se on. Lopulta, jos ei muuta vaihtoehtoa jää, poistan epätietoisuuden lähteen elämästäni.

En ole viestiketjun aloittaja, mutta minulla on todella rankkoja lapsuuden kokemuksia takanani. Tiettyjä traumaattisia kokemuksia ei vain unohdeta ja sivuuteta asenteella "mennyt on mennyttä", vaan niitä joutuu kantamaan koko elämänsä ajan. Siksi on ymmärrettävää, että suhteeseen eteneminen ei ole minun kohdallani ollut aivan yksinkertaista. En nähnyt lapsuudessani terveen parisuhteen mallia, ja reaktiona tästä olen pienestä pitäen ajatellut, etten ikinä halua vastaavaanlaiseen tilanteeseen, ja että parisuhde on ainoastaan negatiivinen asia. Ihastumisen tunteet ovat aiheuttaneet syyllisyyttä ja ahdistusta, ja olen lyönyt luukut useasti kiinni ilman mitään järkevää syytä. Vasta hieman vanhemmalla iällä olen päässyt näkemään kuinka onnellisia hyvässä parisuhteessa elävät ystäväni ovat, ja samalla aloin myös itse kaivata ihmistä, jonka kanssa jakaa elämäni.

Minä kerroin taustastani siinä vaiheessa kun aloin tuntea, että tapailemisessa todennäköisesti etenisi parisuhteeksi jos vain lopettaisin jarrutteluni. Minusta kertominen oli välttämättömyys, jottei mies tulkitsisi minun etäisyyttäni väärin ja luulisi etten olekaan oikeasti kiinnostunut. Mies ymmärsi, että avautumiseni oli todellinen luottamuksen osoitus, sillä näitä asioita ei todellakaan kerrota kaikille. Minusta taustasta kertominen siis vain lähensi meitä, ja todennäköisesti myös selitti minusta miehelle yhtä sun toista.

Riippuu toki minkä tyypin mies on kyseessä, mutta jos mieskin etsii vakavaa suhdetta, ei hitaasti etenemisen luulisi olevan mikään ongelma.

Ongelmasi tärkeys järjestyksessä:

1) Luottamuksen puute miehiin (huom: tämä ei liity mitenkään hitaasti etenemiseen)
2) Hitaasti eteneminen

Ei muuta kuin niiden ongelmien kimppuun, (lähtee itsestä, toista ei voi muuttaa).