Olen todella onnettomassa tilanteessa. Olen ollut saman miehen kanssa kohta 5 vuotta joista 2 vuotta olemme olleet naimisissa. Itse olen 22 ja mieheni on minua pari vuotta vanhempi, lapsia meillä ei ole. Mutta nyt pääni on sekoittanut itseäni paljon nuorempi jätkä ollaan tavattu muutaman kerran enkä ole kertonut hänelle että olen naimisissa.. Emme ole antaneet suhteen mennä sen pitemmälle, hän on ihana! ja pystyn kertomaan hänelle kaikki asiani ja huoleni ja hän kuuntelee minua ja näyttää ymmärtävänkin hyvin, olemme samalla aaltopituudella. Oma mieheni ei jaksa kuunnella turhanpäiväisiä ongelmiani:( ja hän on muutenkin täysin erilainen..meidän suhde on aina ollut miten sen sanoisi sellainen että minä puhun ja hän vaan myötäilee. Nyt olen täysin rakastunut tähän nuorempaan jätkään ehkä osaksi sen takia koska hän ymmärtää minua.. Tilanne tuntuu pahalta koska minulla on vielä vahvoja tunteita omaa miestäni kohtaan!! Olenkohan täysin normaali, kun tunnen näin?? ja miksi rakastuin itseäni nuorempaan hädin tuskin täysi ikäiseen ihmiseen. Kuitenkaan en voi tunteilleni mitään, olen yrittänyt lopettaa tämän nuoremman kanssa, enkä halua loukata häntä, koska hän on kanssa rakastunut minuun. Mutta samalla en halua loukata omaa miestäni, ja aviero tulisi olemaan kuitenkin todella vaikea meille kummallekin. Itse olen hyvin tunteellinen ihminen ja osaan ilmaista omat tunteeni ja haluni. Mutta mieheni taas on kun minun vastakohta hän ei halua näyttää tunteitaan eikä ehkä osaakaan tuntuu vaan että erkaannun kokoajan kauemmaksi ja kauemmaksi omasta miehestäni jonka kanssa olemme kuitenkin taivalteneet yhteistä elämää nyt vappuna 5 vuotta. Voisiko kaikki johtua siitä että olemme tässä pisteessä kun menin aikoinani mielestäni liian nuorena naimisiin. Kihloihinkin menimme jo kun olimme tunteneet 3kk. ( en tiedä) ja tämä on todella vaikeeta.
haluisin vaan heittäytyä rakkauden vietäväksi ja antaa sen viedä minua. Tuntuu että elämästäni ei tule mitään, kun ajattelen kokoajan vain tätä ihanaa ihmistä, onko iällä mitään merkitystä jos on rakastunut ja minusta tuntuu että tämä on oikein.
Mutta miten kertoa tämä miehelleni!! hän ei koskaan tule ymmärtämään minua.
Mutta onko siinä mitään pahaa jos minä kaipaan rakkautta ja helliä tunteita ja olen nyt löytänyt ihmisen joka pystyy sen minulle antamaan.
Toivon että joku voisi vastata minulle jotain lohduttavaa, ja vielä parempaa jos joku joka on tämän kaiken itse kokenut.
Pettää en haluaisi!! mutta eikö tämäkin ole jo pettämistä kun mielessäni pyörii toinen??
Kertokaa joku viisaampi!!
ja kiitokset kaikille jotka jaksoivat lukea!
T. Onneton-81
haluisin vaan heittäytyä rakkauden vietäväksi ja antaa sen viedä minua. Tuntuu että elämästäni ei tule mitään, kun ajattelen kokoajan vain tätä ihanaa ihmistä, onko iällä mitään merkitystä jos on rakastunut ja minusta tuntuu että tämä on oikein.
Mutta miten kertoa tämä miehelleni!! hän ei koskaan tule ymmärtämään minua.
Mutta onko siinä mitään pahaa jos minä kaipaan rakkautta ja helliä tunteita ja olen nyt löytänyt ihmisen joka pystyy sen minulle antamaan.
Toivon että joku voisi vastata minulle jotain lohduttavaa, ja vielä parempaa jos joku joka on tämän kaiken itse kokenut.
Pettää en haluaisi!! mutta eikö tämäkin ole jo pettämistä kun mielessäni pyörii toinen??
Kertokaa joku viisaampi!!
ja kiitokset kaikille jotka jaksoivat lukea!
T. Onneton-81
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ootpa typerä. Ei tommoselle viitti edes vastata. Idiootti. Sääli miestäs, tosin täytyy senkin olla aika tyhmä tuollasen huoliakseen.
Heti kun täällä kysyy neuvoa tilanteeseen mikä nyt on mikä on!! En mäkään tälläistä halunu, ette varmaan ihmiset tiedä miltä tuntuu elää suhteessa missä ei rakkautta saa..vaikka kuinka kaikkeni oon tehny.
Ja sitten kun löydän ihmiden joka pystyy sitä mulle antamaan eikö vähemmästäkin menisi sekaisin.
Anteeksi vaan kun yritin täältä löytää vastausta ongelmiini..ei olisi varmaan pitänyt!!
Täällä näköjään kaikki on ihan samanlaisia!!!
Joo mut eiks sit ensin pitäis erota entisestä? Vai?
Pitäisi erota ennenkun alkaa mitään hommailemaan toisen kanssa kyllä mä sen tiedän!! mutta luuletko että on helppoa kun ollaan tunnettu niin kauan!
ymmärrän sinua, vaikka olenkin jo nelikymppinen. Elin 15 vuotta tunnekylmän miehen kanssa. Enhän mä ensin sitä edes rakastumisen tunteelta huomannut, vaan pikkuhiljaa aloin käsittää etten todellakaan ole hänen suuri rakkautensa. Ei koskaan kehumisia, ei sipaisuja, halauksia, suukkoja, kaikki piti kerjätä. Haukkumista sen sijaan tuli oma-aloitteisesti mieheltä kyllä. Koitin puhua, mutta hänen mielestään vain minulla oli ongelmia. Aloin käydä joskus tanssimassa ja sanoinkin sitä terapiaksi, hain "lähihoitoa" toisilta miehiltä. Juttelin heille ja myös työpaikan miehille ja kas kummaa löytyihän sieltä ihan järkeviä ja ymmärtäväisiä miehiäkin. Aloin ajatella että ero on väistämätön, en jaksaisi enää. Tottakai rakastin miestäni jollain kummalla tavalla ja lapsiamme. Mutta mietin myös että olisiko jossain mies joka oikeasti tykkäisi minusta paljon. 2 vuotta prosessoin tätä ja yritin jutella miehelleni...turhaan. Hain eroa, mieheni ei ollut muka kuullutkaan että olisin puhunut erosta tai mistään. Alkoi kiristys kaikella mahdollisella, hän käännytti sukulaisetkin minua vastaan, olinhan hullu kun halusin erota hyvästä miehestä. Muutin pois lasten kanssa. Puolen vuoden kuluttua hän sai minut palaamaan, yrittämään kanssaan uudelleen. Yritin mutta hänen mielestään minulla oli nyt tilaisuus muuttua ja voittaa takaisin oma tunnevammainen mies. Hän ei korjannut käytöstään taikka asenteitaan. Lähdin siis lopullisesti. Olen löytänyt uuden miehen ja hänelle olen tärkeä, hän näyttää sen teoissaaan ja sanoissaan, tosin minun oli vaikea tottua läheisyyteen, koska olin elänyt pitkään ilman sitä. Loppu hyvin , kaikki hyvin....no ei aivan. exäni kiusaa minua milloin milläkin tavalla, lapset usein kiistakapuloina, mutta ehkä tämä vielä rauhoittuu, onhan erosta vasta kolmisen vuotta. Neuvoni sinulle on että koita edes puhua miehellesi ja sitten jos hän ei ymmärrä niin sitten mieti kestätkö eron ja sen masennuksen joka väistämättä siitä seuraa ja kestääkö sinun uusi rakkautesi sen. Olisiko teilla realistinen suhde joka kestäisi myös arjen paineet. Väistämättä soudat ja huopaat n.2 v ainakin exän ja uuden välillä tunteissasi, syyllisyys suurin taakkasi kuitenkin. Mutta mitä päätätkin..onnea vaan.
Helppoa tuntuu olevan ainakin pettää? Eiks se oo toista kohtaan paljon pahemmin tehty? Vai itseäskö säälit, ettet raaski entisestäkään erota kuitenkaa, vaiks uuskin olis?
En tiedä olenko kyllin viisas antamaan minkäänlaista ratkaisua mutta.....Kysyit onko iällä väliä jos on rakastunut...jos todella rakastat niin iällä ei ole väliä....ja ehkä menitkin liian nuorena naimisiin...2 vuottahan se oli mitä sanoit että olette naimisissa olleet...eli kenties olet 20 tienoilla mennyt naimisiin....hhmm...no en tiedä...
Minusta näyttää siltä että sinun on kerrottava ihastuksellesi että ensinnäkin olet naimisissa...jos hän perääntyy silloin niin hän olisi joka tapauksessa perääntynyt myöhemmin..ainakin teoriassa...jos kerrot miehellesi jättäväsi hänet 5 vuoden jälkeen joina on varmasti tapahtunut yhtä sun toista niin hänellä on syytäkin loukkaantua... ET voi saada kaikkea vaikka kuinka yrittäisit...sinun on tehtävä vaikea valinta...
joko jäät miehesi luo ja mietit loppuelämäsi teitkö oikein tai valitset ihastuksesi...menetät miehesi..ehkä jopa ystävyyden...ja ehkä ihastuksesi paljastuukin myöhemmin vain "kaverityyppiä" olevaksi...niin tai näin...hinta on kova kummassakin valinnassa...ja vain sinä voit tehdä sen valinnan ja päättää kumman hinnan olet valmis maksamaan...
Totean että en halua pelotella...voin olla väärässäkin suurella todennäköisyydellä mutta on mahdollisuus että olisin oikeassa..
kaikkea hyvää sinulle
*Otus haukkoi henkeään puhuttuaan putkeen kaiken ilman keskeytyksiä ja kääntyy sitten astellen pimeyteen*
olen itse lähes samassa tilanteessa kuin miehesi tällä hetkellä. Mitä tahansa teetkin lopeta ensi suhteesi mieheesi äläkä missään tapauksessa saata hänen tietoon, että sinulla on jo toinen! Itse olen niin paskana kun naiseni lähti 4 vuoden jälkeen toisen miehen mukaan, että sitä ei saa mikään muu kuin aika korjattua. Aikaa tässä varmasti menee ja paljon.
Ketään kohtaan, jota vastaan on tuntenut rakkautta ei saa tehdä siten, että ilmoittaa lähtevänsä ja vielä toisen mukaan. Ei koskaan!
Hei Marie,
ymmärrän oikein hyvin miltä sinusta tuntuu, itse kun koin vastaavanlaisia tunteita muutama vuosi sitten. Oli pitkä suhde takana ja naimisiinkin menty, mutta sitten tuli mies jonka kohdalla sydän sanoi muutaman ylimääräisen pumpumin ja elämäni sekosi. Me tapasimme kuitenkin vain sattumalta silloin tällöin ravintolassa, enkä saanut tästä miehestä oikein selvää mitä hän haluaa (puheet ja teot ristiriidassa). Itse katselin silloin elämää vaaleanpunaisten lasien takaa, enkä halunnut mitään muuta kuin saada hänet omakseni.
Mitä sen jälkeen sitten tapahtui: erilleen muutto aviomiehestä, avioero, villi sinkkukausi enkä siltikään onnistunut tavoitteessani. Silmäni rupesi aukeamaan tämän minut villiinnyttäneen tyypin suhteen ja viimein nykyisen avomieheni astuttua kuvioihin tajusin että olin vain ihastunut kuvitelmiini. Elämä ei ole ollut herkkua eron jälkeen, syyllisyys on painanut eikä uuden suhteen aloittaminen ole ollut laisinkaan helppoa kymmenvuotisen suhteen jälkeen, onhan sitä tottunut toisen kanssa tiettyihin tapoihin. Vaikka olin eronnut miehestäni ennen nykyiseen tutustumista ja luulin että olin jo käsitellyt eroni, totuus valkeni kun muutimme vuoden seurustelun jälkeen yhteen. En ole mikään helppo tapaus ollut, mutta onneksi avomieheni on vielä kestänyt minua. Olen kertonut hänelle kaiken menneisyydestäni, mutta se ei ehkä ollut paras vaihtoehto (enhän ole kovin luotettavaa kuvaa itsestäni antanut).
Tiedän että tästä tekstistä ei ole sinulle juurikaan mitään apua, koska jokaisen täytyy käydä asia omalla tavallaan läpi. Olisin itsekin halunnut joltain aikoinaan vastauksen mitä minun olisi pitänyt tehdä mutta eihän sitä kukaan voi antaa. Silti mieti sitä että olet varmasti tuntenut alussa myös nykyistä miestäsi kohtaan erittäin voimakkaasti. Hänessä on varmasti edelleen ne hyvät puolet joihin olet hänessä ihastunut? Pääsisitkö koskaan sen yli mitä tuskaa hänelle erollanne aiheuttaisit?
Paras neuvo ehkä olisi se että ottaisit etäisyyttä tähän toiseen mieheen ja yrittäisit nähdä asiat järkevästi (oikeesti kyllä tiedän että ei se onnistu;) Pettää ei ainakaan kannata (kokemuksen rintaääni puhuu) vaikka henkisellä tasollahan niin jo teet. Siinä hajotat vain enemmän itseäsi. Koita saada nykyinen suhteesi kuntoon ja jos se ei onnistu, on varmasti parempi erota. Uuteen suhteeseen ei kuitenkaan välttämättä kannata heti suin päin sännätä. Voimia kamppailuun tunteitasi kohtaan!
Onhan se niin, että jokainen ihminen kaipaa ennen kaikkea sitä, että joku hyväksyy ja rakastaa, keskustelee ja kuuntelee! Mitäpä sitä muuta tarvitsisikaan! Se antaa voimaa ja auttaa jaksamaan arjessa.
Ongelmallista kuvailemassasi tilanteessa vain on se, että tuota kaikkea on helppo antaa, kun ei ole mitään sitoumuksia eikä velvoitteita. Kaikki on kuin 'leikkiä' vaan. (En tarkoita, että se olisi leikkiä).
Asiat muuttuvat totaalisesti, kun yhteiselämästä tulee arkea. Ei se toisen kuunteleminen ole sitten enää hienoa eikä palkitsevaa. Se on rasittava velvoite. Toinenhan on siinä kuuntelen minä sitä tai en. Ei tarvitse enää yrittää.
Tämä on aika kyynistä puhetta, mutta kantapään kautta koettu. Teot ja todellisuus ei ole aina sitä mitä luulisi ja mitä luvataan.
Kaiken voi jättää taakseen. Kaiken voi jättää uudestaankin taakseen. Ja uudestaan.
Totuus on se, että mikään ei parane. Ainoastaan muuttuu. Arki on arkea. Se ei ole useinkaan ruusuista.
Tärkeintä on se, että ei ole paha olla. Jos on paha olla, niin silloin suhteesta täytyy päästä eroon. Silloin PITÄÄ aloittaa alusta!
Mutta elämässä ei niin kovin montaa kertaa voi aloittaa alusta. Aina, kun aloittaa alusta, jättää paljon arvokasta, elettyä elämää taakseen. Jättää yhteisen kielen, yhteiset kokemukset, yhteisen TIEDON.
Olet tosi nuori, ja sinulla on sikäli vielä aikaa tähän kaikkeen.
Kannattaa kuitenkin tiedostaa, että kun rikkoo ihmissuhteen, se tekee niin kipeää, ettei siitä välttämättä toivu koskaan. Ihmissuhteen voi rikkoa vain kerran. Itsensä voi rikkoa monta kertaa. Jos voimat riittää. Kaikilla ei riitä.
Ei toiselle voi antaa ohjeita siitä, miten pitäisi toimia. Jokaisen on tehtävä omat virheensä itse. Elettävä itse oma elämänsä. Tehtävä valinnat. Niistä muodostuu se ihka OMA elämä! Elämä tekee kipeää. Vielä kipeämpää tekee lopulta se, ettei elä.
Ota nyt tästä sitten selvää. Halusin vain kertoa omia ajatuksiani. Ne on elävässä elämässä pariin kertaan testattu. Olen oman elämäni asiantuntija. Kaikkia virheitä ja valintoja en tekisi uudestaan. Nyt, kun TIEDÄN, miten raadollista elämä tosipaikan tullen saattaa olla.
Mielenrauha pitää olla tekipä sitten mitä tahansa. Ihminen tarvitsee lopulta mielenrauhaa ihan mielettömästi. Sitä ilman ei voi elää!
Toivon sinulle sydämestäni hyviä, rakentavia valintoja! Kuuntele itseäsi! Muista myös, että virheitä tulee halusit niitä tai et. Kammottavinta siinä vain on se, että tiedät sen vasta jälkikäteen.
So what! Life goes on!
Teidän vastauksista oli suuresti apua. kiitos! ja iloista kevättä kaikille!