Virtsatieinfektio vai munuaistulehdus?

Minulla on ollut jo pitkään alavatsa kipuja. Kaksi kuukautta sitten koulussa harjoittelimme vitsanäytteen ottamista ja itseltäni ottaessa huomasin että siinä oli valkuaisaineita. Menin lääkäriin ja pyysivät että toisin pissitestin sinne mutta se sitten jäi.
Eilen aamulla minulla alkoi koskemaan mahaan niin että itkin ja makasin sikiöasennossa sängyssä (siis alavatsaan) Muutaman tunnin päästä alkoi pissiminen tuntumaan epämielyttävältä, mutta en joutunut vielä siinä vaiheessa käymään usein pissillä. Päivällä kävin lääkärissä josta sain antibiootit.
Illalla kun olimme mieheni kanssa katsomassa elokuvaa kaikki tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kipu vatsassa paheni todella paljon, ja ramppasin kahen minuutin välei vessassa. Kipu pissiessä oli tosi sietämätöntä. Itkin melekin koko illan ja illalla alkoi pississä olemaan verta. Yöllä en kuitenkaan lähtenyt takaisin lääkäriin vaan ajattelin jos kipu helpottaisi. Otin särkylääkettä ja se auttoi vähän aikaa.
VIime yönä heräsin puolentoista tunnin välein vessaan ja se sattui ja vertakin tuli ei paljoa mutta kuitenkin.
Tänä aamuna on ollut todella heikko olo ja kurkkuunkin on alkanut koskemaan (en tiedä liittyykö tähän) Tässä pähkäilen että onko tämä vielä ihan tavallista virtsatietulehdus vai olisiko se jo noussut munuaisiin asti.
2216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mene lääkäriin! Onhan noita lääkäriasemia auki, vuorokauden ympärikin.

Äänestä

Luultavasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitenon. kirjoitti:

Minulla on ollut jo pitkään alavatsa kipuja. Kaksi kuukautta sitten koulussa harjoittelimme vitsanäytteen ottamista ja itseltäni ottaessa huomasin että siinä oli valkuaisaineita. Menin lääkäriin ja pyysivät että toisin pissitestin sinne mutta se sitten jäi.
Eilen aamulla minulla alkoi koskemaan mahaan niin että itkin ja makasin sikiöasennossa sängyssä (siis alavatsaan) Muutaman tunnin päästä alkoi pissiminen tuntumaan epämielyttävältä, mutta en joutunut vielä siinä vaiheessa käymään usein pissillä. Päivällä kävin lääkärissä josta sain antibiootit.
Illalla kun olimme mieheni kanssa katsomassa elokuvaa kaikki tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kipu vatsassa paheni todella paljon, ja ramppasin kahen minuutin välei vessassa. Kipu pissiessä oli tosi sietämätöntä. Itkin melekin koko illan ja illalla alkoi pississä olemaan verta. Yöllä en kuitenkaan lähtenyt takaisin lääkäriin vaan ajattelin jos kipu helpottaisi. Otin särkylääkettä ja se auttoi vähän aikaa.
VIime yönä heräsin puolentoista tunnin välein vessaan ja se sattui ja vertakin tuli ei paljoa mutta kuitenkin.
Tänä aamuna on ollut todella heikko olo ja kurkkuunkin on alkanut koskemaan (en tiedä liittyykö tähän) Tässä pähkäilen että onko tämä vielä ihan tavallista virtsatietulehdus vai olisiko se jo noussut munuaisiin asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu