Miten selitätte yksipuoliset tunteet? Siis miten se voi olla mahdollista, että näissä tapauksissa VAIN toinen tuntee sen kemioiden yhteensopivuuden, intohimon, ihastumisen/rakkauden? Vain toinen kokee toisen läheisyyden ja kosketukset ehkä parhaimpana asiana maailmassa.. Miksi näin? Missä vaiheessa se yhteys katkeaa, eikä nämä samat tunteet kulkeudu sille toiselle asti? Mitä se toinen sitten tuntee samaan aikaan kun toinen tuntee hellyyttä ja rakkautta?
Musta tämä on merkillinen asia, eikä ihan helpolla avaudu.
Musta tämä on merkillinen asia, eikä ihan helpolla avaudu.
Vastaukset 12
Vanhimmat
on aina niin ihanaaaaaaa
on subjektiivinen kokemus. Siksi toisella voi olla han eri tunteet kuin toisella. Jos oikein hyvin käy molemmat tuntevat samantapaista rakkauden tunnetta yhtä aikaa.
eihän se sitä sano jos ei ne tunteet jo heti aluksi olekaan yhdensuuntaiset...sinnä on niin monta asiaa välissä ennenkuin voi suhtautua toiseen täysinrinnoin tai elää hetkessä.. Sitäpaitsi tuntee se toinenkin varmaan ainakin eka kerralla läheisyyttä jos se nyt yhtään lohduttaa sua?
Onko omalla kohdallasi mahdollista, että jos mies on sinuun ihastunut ja sinua ei vain nappaa, että tunteesi leimahtaisivat myöhemmin? Minusta kun sitä kemiaa joko on tai sitten ei.
tunteet voi herätä myöhemminkin. Mitä enemmän toisen kanssa viettää aikaa sitä enemmän tähän kiintyy ja erossa ollessa alkaa ikävöimään -> haluu olla enemmän ja enemmän toisen kanssa.
Jaa että väsytystaktiikka oikeasti puree joihinkin naisiin.?
joihinkin miehiin! Eikä se ole edes mitään "väsytystaktiikkaa". Siinä vain annetaan hitaammalle osapuolelle enemmän aikaa kuulostella omia tunteitaan.
se toinenhan voi vaikka käyttää hyväkseen sitä oikeasti rakastunutta. Rakastunut antaa paljon, rakastunuthan haluaa antaa rakkautensa kohteelle kaikkea parasta mahdollista. Eikä sitä rakkautta tarvitse paljoakaan ruokkia, jotta se pysyisi hengissä. Useimmat ei sellaista pysty vastustamaan. Mutta jossain vaiheessa se rakastunutkin tajuaa...
Minusta vastavuoroisuus on kaiken a ja o. Minä aina ihmettelen ihmisiä, jotka uhrautuvat rakkauden nimissä. Kas kun tahtoo olla niin, ettei kukaan koskaan arvosta uhrautumista yhtä paljon kuin uhrautuja kuvittelee antavansa. Aivan kuin kaikki eivät haluaisi nähdä tosiasioita ja lopulta katkeroituvat.
Mitä selittämistä siinä on? Jos toinen tykkää ja toinen ei niin sitten se on niin. Ei yhden ihmisen tunteet muutu toisen ihmisen tunteiksi, se joka tykkää jää itse vajaaksi jossain suhteessa eikä hän voi tehdä tunteistaan toisen tunteita. Se on mahdotonta!
Ainoa mitä toivoisin tuollaisessa tilanteessa on inhimillinen kohtaaminen jossa se joka ei tunne kertoisi asiasta suoraan ja asiallsiesti omista tunteiden puuttumisistaan tai niiden riittämättömyydestä, ymmärtäen tilanteen. Ei sekään joka ei tunne voi mitään niille toisen tunteille, vaan silloin on osattava elää asiallisesti puolin ja toisin.
Sen joka tuntee on hyväksyttävä tilanne ja olla tekemättä niistä tunteistaan toiselle ongelmaa. Mielestäni niistä tunteista kuitenkin voi puhua mutta niillä ei saa velvoittaa mihinkään (paitsi että yleisinhimillisesti tilannetiedotus puolin ja toisin on asioita helpottava juttu.).
Sillä että toinen on saavuttamaton ei mielestäni ole normaalille ihmiselle ainakaan positiivista leimaa. Minä en haluaisi välittää saavuttamattomasta ihmisestä liikaa, mutta jos välitän niin se on yksi miinus listassa jolle mahtuisi luultavasti enemmänkin miinuksia. Eli siis "Se on ihana koska on saavuttamaton" on jotenkin harhainen ajatus. Terve versio olisi "Hän on ihana ja toivoisin että voisimme olla yhdessä, mutta koska hän on saavuttamaton ei niin käy ja se on paska juttu minun kannaltani".
Kun toinen ei ole koskaan tuntenutkaan toisen kosketusta oikealla tavalla eikä se tunnu hyvältä - ei yhteys ole katkennut koska ainoa missä se "yhteys" on ilmennyt on ihastuneen itsensä päässä! Huomaa tämä ero! Kuviteltu ja itsesuggestoitu "lämmin suhde" jossa ainut lämmin osa olet ollut sinä ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan oikea kahdensuuntainen suhde, ainut lämpö jota siinä on koettu on ollut se jota on itse hehkunut!
alkaa niin, että toinen herättää lämpimiä tunteita ja koska siitä kaikesta alkaa pitää, ihastuu enemmän ja rakastumista alkaa olla vaikea jo väistellä. Mitä enemmän hyvänkokemisen tarpeessa ihminen on, sitä kiivaammin tunteet virtaavat. Ihminen rakastuu aina myös itseensä, mikä onkin ihan loistojuttu.
Joskus sitten on niin rakastumisen huumassa, ettei toisen tunteilla ole oikein sijaa ja tulee yllätyksenä ettei toinen ihan samalla taajuudella koskaan ehtinyt ollakaan. Loukatuksi tuleminen, epäily ja syyttely, monet negatiiviset tunteet voi pilata lämpimänkin ihmissuhteen alun....
mielikuvitus sen selittää. Ei mikään muu kun oikein kuvittelee niin jopa itsekkin uskoo ajatuksiaan.
Tietysti saattaa myös aivoissa olla jokin kemiallinen vika tai jopa mielenterveyshäiriöt voivat olla syynä yksipuolisiin kuvitelmiin.
Itsekkin aiheutin jollekkin sellaisia suruja että hän rakasti minua mutta minä en enää häntä. Nyt aikojen saatossa olen saanut kokea sen itse. Karma.
Ei silti ettenkö usko että koen sen vielä saman huumaavan tunteen kun sen oikean kohtaan jonakin päivänä. Vaikka huomenna. Kuka tietää.