Mieli muuttuu

Niin, olen itse 25 - vuotias ja ajattelen kanssasi samaa. Itseäni ahdistaa enemmän se, kuinka mua tuomitaan sen takia, että en tuomitsisi sitä, jos mieheni pettäisi minua. En ymmärrä, miksi minun pitäisi ottaa ehdoton asenne. Tilanteiden mukaan.

Arvostan ja rakastan itseäni, eikä se siitä miksikään muutu, vaikka en heti heivaisikaan "uskotonta" miestä raivonvallassa ulos talosta.

Minulle ei käynyt noin. Sain noin kolmemppisenä kuulla miehelläni olleen monen kuukauden salasuhde. Tottakai raivostuin silloin, ja mietin koko suhteen poikki pistämistä, mutta päätin antaa anteeksi ja yrittää jatkaa hänen kanssa. Mies vakuutti että salasuhde on ohi ja että ei enää ikinä tekisi mitään sellaista riskeeratakseen meidän suhteen. Hän yritti hyvitellä tekojaan olemalla romanttinen ja vakuutteli kuinka haluaa olla loppu elämänsä kanssani. Luottamukseni häneen oli huteralla pohjalla, mutta yritin toistella itselleni että mitä mies oli vakuuttanut, rakastavansa minua. Luottamuksen lujittamiseksi pyysin häntä olemaan avoin kaikessa ja puhumaan jos tuntuu siltä että ei saa minulta tarpeeksi. Vuodet vierivät ja hän kertoi aina mitä oli tehnyt töissä tai kaveriensa kanssa. Yhden naispuolisen kaverin kanssa hän viihtyi paljon, ja kertoili mielellään mitä he olivat tehneet. Minäkin tutustuin häneen. Nainen oli auttamassa kun rakensimme uutta taloa ja muutenkin usein läsnä. Jossain vaiheessa alkoi tuntua että liian usein. Silloinkin kun meidän piti pitää kahden keskeinen leffailta, mies päätti pirauttaa tälle kaverille ja pyytää mukaan. Olin mustasukkainen ja mies lupasi pyytää naiskaveria harvemmin kylään. Nainen ei enää käynyt kylässä eikä ottanut minuun enää yhteyttäkään. Asiat tuntuivat menevän taas hyvin. Kunnes kahden vuoden päästä ystäväni kertoi nähneensä mieheni syömässä tämän kyseisen naiskaverin kanssa. Olin olettanut että mieheni ei ole enää tekemisissä sen naisen kanssa koska oli aina muka kertonut minulle liikkeistään. Olin pettynyt siihen että mies oli salaillut tapaamisiaan naisen kanssa. Hän väitti että ei ollut kertonut koska olisin ollut vain mustasukkainen, mutta minä olin sitä mieltä että juuri avoimuus karsii mustasukkaisuuden. Epäilykseni nousi pintaan ja aloin ottaa selvää mitä mies puuhailee. Valitettavasti minulle selvisi että hän petti minua sen naisen kanssa. Jälleen mies sanoi pistävänsä heti poikki naisen kanssa ja sanoi samat asiat kuin edellisellä kerralla, että ei tee enää ikinä niin ja että hänellä oli joku kriisi jonka takia hairahtui. Ja sanoi että oli yrittänyt lopettaa salasuhteen siihen naiseen. Yrittänyt?? Hairahtui kahdeksi vuodeksi?? Olin pyytänyt että hän olisi avoin, että suhteemme voisi toimia, että oppisin luottamaan. Eniten minua loukkasi valehtelu. Valehtelu siitä että hän ei ikinä haluaisi enää pettää ja valehtelu omista menoista ja valehtelu siitä että salaili "kaverinsa" tapaamista etten tulisi mustasukkaiseksi. Kuinka paljon valheita hän ehtikään sepittää, muistan niin monet kerrat! Mietin asioita, mietin itseäni ja tulin siihen tulokseen että en pystyisi enää mitenkään luottamaan. En olisi osannut päästää häntä näkemään kavereitaan ilman että olisin kitunut epäilyksistä. En olisi pystynyt selittelemään itselleni asiaa parhain päin, niin että miehellä olisi ollut vain joku vaihe. En halunnut olla miehen kanssa jolla "vaiheeseen" kuuluu valehtelu sille ketä pitäisi rakastaa. Jätin hänet koska halusin puolison johon voin luottaa kaikissa asioissa. Ja parin vuoden päästä sellaisen löysinkin. Minulle ei vain sovi sellainen kevyt asennoituminen rakkauteen, vaikka jo neljäkymppinen olenkin.

Itse en vetäisi kyllä tiukan linjan löysäämistä vielä edes neljäänkymppiin, vaan ehkä sitten 5- tai 6-kymppiseen.

käytännössähän suhtautuminen muuttuu silloin kun vaihtoehdot ovat suhteessa pysymistä huonommat. 2 ja 3-kymppisenä on vielä hyvin helppo lähteä uskottomasta suhteesta, parempi kyllä löytyy ihan varmasti. 4-kymppisenä talo ja lapset hidastavat, mutta nekään eivät ole este.

sitten kun ollaan jo yli viidenkympin, uuden puolison löytämisen kanssa alkaa olemaan jo vähän niin ja näin. jos vaimoni pettäisi kun olen 5-kymppinen, en välttämättä jättäisi häntä heti. siirtyisin hitaan jättämisen tilanteeseen, eli katselisin itselleni jonkun sopivan naisen ja jättäisin vasta sitten. jos ei löytyisi niin sitten pitäisi tyytyä huorissa käyntiin. mutta tuokin pätisi vain kertapanoon ja sivusuhteen tapauksessa joutuisin kyllä pistämään samantien vaimolta hampaat kurkkuun.

ja on sitten täyttä paskapuhetta väittää, etteikö niillä ihmisillä, jotka sanovat että jättäisivät heti, olisi kanttia jättää heti.

yhden tyttöystävän olen jättänyt pelkästä hitaitten tanssimisesta toisen miehen kanssa. myös ex-avovaimoni heitin pihalle heti kun sain tietää pettämisestä. tällä linjalla aion jatkaa ainkain tuonne viidenkympin paremmalle puolelle. tosin epäilen että teen näin luultavasti myös silloin, mikäli tarvetta ilmenee, koska statukseni ja varallisuutteni karttuvat koko ajan (ja avioehdon ansiosta erotilanteessa senttiäkään ei mene vaimon taskuun).

Siksipä oletan, että löydän myös vanhemana ukkona itselleni nopsaan uuden naisen ihan vaan siksi, koska kilpailijat ovat sellaisia resupekkoja. Joten mitään syytä jatkaa suhdetta pettävän puoliskon kanssa ei ole näköpiirissä ainakaan seuraavaan kolmeenkymmeneen vuoteen.

Noh, viimeistään sitten 8-kymppisenä laitoshoidossa tilanne muuttuu, joten kyllähän te "mieli muuttuu"-ihmiset olette loppujenlopuksi oikeassa kun ei silloin ole enää varaa jättää ketään.