Vietän kohta kuudetta vuosipäivää sinkkuna vuosia kestäneen suhteen jälkeen. Ja ei, en vapaaehtoisesti. Toivoisin kovasti elämääni sitä toista osapuolta, jonka kanssa jakaa elon ilot ja surut, ja varsinkin sitä normaalia arkea. Mutta mitä tehdä, kun sitä oikeaa ihmistä ei vain näytä tulevan vastaan sitten missään?
Olen vuosien aikana kokeillut omasta mielestäni kaikkea. On nettideitit, harrastukset, työt, opiskelut, baarit... hitto jopa kirjasto tai maitokauppa. Olen koittanut itse olla aktiivinen, mutta myös olla se "tarjolla" oleva osapuoli. Olen ollut jopa epätoivoinen välillä, mutta aina jaksanut uskoa siihen, että kyllä se vielä tulee... joskus... jossain, ja että etsimällä se ei löydy. Nyt vain kertakaikkisesti rupeaa usko hiipumaan.
Kymmeniä deittejä ja ei yhtäkään vakavampaa tapailua edes. Pari kertaa käynyt niin, että itse olen ihastunut ja en ole saanut vastakaikua, tai sitten toisinpäin. Aina jokin mättää.
Täytän kohta 30 vuotta. Olen kaveripiirissäni se ainoa sinkku. Kavereilla on suhteet, lapset, talolainat jne. Olen kateellinen ja surullinen. Tietysti iloitsen toisten puolesta, mutta toivon aina, että se olisin minä... Olisipa jo minun vuoroni kokea aitoa miehen ja naisen välistä rakkautta. Ja kaverit kuorossa laulaa jotta "miksi ihmeessä sulla ei ole ketään, oot just vaimoainesta!". Niin, sitä kai itsekkin ihmettelen. Olen ihan nätti ja kaunis, mitä nyt hieman pyöreä mutta silti naisellinen, olen älykäs, viisas, huumorintajuinen ja hauska, luotettava, rehellinen... Olen myös temperamenttinen ja joskus todella paha suustani, mutta ainakin tunnen ja tiedän itseni, ja uskallan olla aito oma itseni.
Mikä minussa siis on vikana? Tiedän, että olen kyllä aika valikoiva ja nirso. Olenkin sanonut, että jos tuota huolisi kenet tahansa niin taatusti minullakin olisi joku turilas kimpussa. Mutta... Se ei riitä. Kai. Haluan kerrankin jotain aitoa ja todellista, ihmisen joka todella ansaitsee minut ja minä hänet. Ja kyllä, olen realisti ja rehellinen kun sanon, että ulkonäölläkin on oma merkityksensä, koska tarvitsen parisuhteeseen myös sen seksuaalisen vetovoiman itsestäänselvistä syistä. Ja tämä vain vaikeuttaa asiaa entisestään valitettavasi. Kai minulla sitten on liian suuret odotukset miehen suhteen, ja saan syyttää itseäni yksinäisyydestä? Osaltaanhan se nimittäin niin onkin viitaten tuohon, että kait minullakin se joku olisi jos se joku vain riittäisi. "Ihan ok" tai "joku" ei vaan riitä. Sen kuuluisi olla juuri "se".
Mutta onko ne odotukset aivan kohtuuttomat, jos vain toivoo, että löytyisi sellainen ihminen joka kykenee hyväksymään ja rakastamaan minua sellaisena kuin olen, ja ettei alkoholi tai muut päihteet olisi merkittävässä osassa elämää? Mies joka omaisi samankaltaiset elämänperiaatteet ja arvot ja olisi elämässään suht samassa vaiheessa kuin minä itse, eli valmis sitoutumaan ja perustamaan perhettä ja kaikkea mitä siihen liittyy...
Pitäisikö tässä nyt sitten vain luopua toivosta kokonaan. Se kai onkin ainoa asia jota en ole tähän mennessä tehnyt. Katselen siis vierestä toisten onnea ja kiroan hiljaa mielessäni sitä, kun valittavat tyhjästä. Onhan minullakin kavereita, harrastuksia, katto pään päällä, opiskelen tulevaan ammattiin jne. joten ehkä minäkin vain narisen tyhjästä? Mutta kun se kalvava tunne syvällä sisällä että jokin puuttuu ei poistu millään?
Onko muita vastaavanlaisessa tilanteessa vuosia yksin olleena? Mikä teidän tarinanne on? Mistä te saatte lohtunne? Missä vaiheessa olisi vain parhainta antaa periksi, ja suunnitella oma elämänsä uusiksi pelkästään itsensä mukaanlukien?
Olen vuosien aikana kokeillut omasta mielestäni kaikkea. On nettideitit, harrastukset, työt, opiskelut, baarit... hitto jopa kirjasto tai maitokauppa. Olen koittanut itse olla aktiivinen, mutta myös olla se "tarjolla" oleva osapuoli. Olen ollut jopa epätoivoinen välillä, mutta aina jaksanut uskoa siihen, että kyllä se vielä tulee... joskus... jossain, ja että etsimällä se ei löydy. Nyt vain kertakaikkisesti rupeaa usko hiipumaan.
Kymmeniä deittejä ja ei yhtäkään vakavampaa tapailua edes. Pari kertaa käynyt niin, että itse olen ihastunut ja en ole saanut vastakaikua, tai sitten toisinpäin. Aina jokin mättää.
Täytän kohta 30 vuotta. Olen kaveripiirissäni se ainoa sinkku. Kavereilla on suhteet, lapset, talolainat jne. Olen kateellinen ja surullinen. Tietysti iloitsen toisten puolesta, mutta toivon aina, että se olisin minä... Olisipa jo minun vuoroni kokea aitoa miehen ja naisen välistä rakkautta. Ja kaverit kuorossa laulaa jotta "miksi ihmeessä sulla ei ole ketään, oot just vaimoainesta!". Niin, sitä kai itsekkin ihmettelen. Olen ihan nätti ja kaunis, mitä nyt hieman pyöreä mutta silti naisellinen, olen älykäs, viisas, huumorintajuinen ja hauska, luotettava, rehellinen... Olen myös temperamenttinen ja joskus todella paha suustani, mutta ainakin tunnen ja tiedän itseni, ja uskallan olla aito oma itseni.
Mikä minussa siis on vikana? Tiedän, että olen kyllä aika valikoiva ja nirso. Olenkin sanonut, että jos tuota huolisi kenet tahansa niin taatusti minullakin olisi joku turilas kimpussa. Mutta... Se ei riitä. Kai. Haluan kerrankin jotain aitoa ja todellista, ihmisen joka todella ansaitsee minut ja minä hänet. Ja kyllä, olen realisti ja rehellinen kun sanon, että ulkonäölläkin on oma merkityksensä, koska tarvitsen parisuhteeseen myös sen seksuaalisen vetovoiman itsestäänselvistä syistä. Ja tämä vain vaikeuttaa asiaa entisestään valitettavasi. Kai minulla sitten on liian suuret odotukset miehen suhteen, ja saan syyttää itseäni yksinäisyydestä? Osaltaanhan se nimittäin niin onkin viitaten tuohon, että kait minullakin se joku olisi jos se joku vain riittäisi. "Ihan ok" tai "joku" ei vaan riitä. Sen kuuluisi olla juuri "se".
Mutta onko ne odotukset aivan kohtuuttomat, jos vain toivoo, että löytyisi sellainen ihminen joka kykenee hyväksymään ja rakastamaan minua sellaisena kuin olen, ja ettei alkoholi tai muut päihteet olisi merkittävässä osassa elämää? Mies joka omaisi samankaltaiset elämänperiaatteet ja arvot ja olisi elämässään suht samassa vaiheessa kuin minä itse, eli valmis sitoutumaan ja perustamaan perhettä ja kaikkea mitä siihen liittyy...
Pitäisikö tässä nyt sitten vain luopua toivosta kokonaan. Se kai onkin ainoa asia jota en ole tähän mennessä tehnyt. Katselen siis vierestä toisten onnea ja kiroan hiljaa mielessäni sitä, kun valittavat tyhjästä. Onhan minullakin kavereita, harrastuksia, katto pään päällä, opiskelen tulevaan ammattiin jne. joten ehkä minäkin vain narisen tyhjästä? Mutta kun se kalvava tunne syvällä sisällä että jokin puuttuu ei poistu millään?
Onko muita vastaavanlaisessa tilanteessa vuosia yksin olleena? Mikä teidän tarinanne on? Mistä te saatte lohtunne? Missä vaiheessa olisi vain parhainta antaa periksi, ja suunnitella oma elämänsä uusiksi pelkästään itsensä mukaanlukien?
Vastaukset 30
Vanhimmat
"Olen myös temperamenttinen ja joskus todella paha suustani, mutta ainakin tunnen ja tiedän itseni, ja uskallan olla aito oma itseni."
Aina ei kannata olla oma itsensä jos tuollaisia taipumuksia esiintyy. Sellaiset sinkkumiehet, jotka ovat jo tottuneet yksinoloon eivät epätoivoisesti kaipaa ketään, eivätkä välttämättä jaksa kuunnella haukkuja naisilta kun yksin eläminenkin sujuu leppoisasti.
Naisten ongelma on se että naiskavereiden kesken vain kannustetaan ja korostetaan kuinka mahtava kumppani olisi juuri omana itsenään, vaikka käytöksessä olisi kuinka parannettavaa.
"Naisten ongelma on se että naiskavereiden kesken vain kannustetaan ja korostetaan kuinka mahtava kumppani olisi juuri omana itsenään, vaikka käytöksessä olisi kuinka parannettavaa."
Oletteko huomanneet että päästäkseen suhteeseen edes osittain toivotun naisen kanssa, miehen täytyy muuttaa käytöstään ja persoonallisuuttaan joskus dramaattisestikin, mutta päästäkseen suhteeseen toivotun miehen kanssa naisen ei tarvitse muuttaa itsestään mitään?
Mutta oletko kaunis?
Älymies. Onko sinulla vaikeuksia sisäistää lukemaasi tekstiä? Vai etkö lukenut sitä?
''Olen ihan nätti ja kaunis...'', sanoo hän.
Miksi muuten ujellat joka viestissäsi kauniiden naisten perään, jos itse olet peruspallinaama, joka ei ketään naista kiinnosta?
"Älymies. Onko sinulla vaikeuksia sisäistää lukemaasi tekstiä? Vai etkö lukenut sitä?"
Ei vaan onko sinulla vaikeuksia sisäistää lukemaasi. Aloittaja kirjoitti:
"Olen ihan nätti ja kaunis, mitä nyt hieman pyöreä mutta silti naisellinen,"
Eli aloittaja on ainakin lievästi ylipainoinen. Naisena hänen täytyy kuitenkin kiertää asia ja mainita samassa lauseessa olevansa "kaunis". Eihän kukaan edes lievästi ylipainoinen mieskään voi sanoa itseään komeaksi ilman että naiset nauravat hänelle. Miten muka ylipainoisella naisella on oikeus sanoa itseään kauniiksi?
"Olen ihan nätti ja kaunis, mitä nyt hieman pyöreä mutta silti naisellinen,"
Olet siis ylipainoinen...
"Mikä minussa siis on vikana? Tiedän, että olen kyllä aika valikoiva ja nirso."
... mutta silti nirsoilet.
Olet tyypillinen sinkkunainen jolle kelpaa vain omaa tasoa korkeampi mies ja ihmettelee kun ei vieläkään ole tärpännyt.
"Olenkin sanonut, että jos tuota huolisi kenet tahansa niin taatusti minullakin olisi joku turilas kimpussa. Mutta..."
Vai että oikein "turilas".. etpä taida itsekään mitään missiainesta olla. :)
Onko asiassa noin vaikea miehelle ymmärtää?
Parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Jos ei hyvää löydy niin voihan sitä olla ilmankin. Ei naisen maailma siihen kaadu. Aina voi rutista ja nutista että missä olisi se unelmien prinssi mutta silti ei tarvitse ottaa itseään alempitasoista miestä. Näin se vaan menee.
"Onko asiassa noin vaikea miehelle ymmärtää? Parempi yksin kuin huonossa suhteessa. Jos ei hyvää löydy niin voihan sitä olla ilmankin. Ei naisen maailma siihen kaadu."
Tuo on oikea asenne jos puhutaan henkisestä puolesta.
"Aina voi rutista ja nutista että missä olisi se unelmien prinssi mutta silti ei tarvitse ottaa itseään alempitasoista miestä. Näin se vaan menee."
Hei, Einstein, missä sanoin että naisen pitäisi tyytyä itseään alempitasoiseen mieheen? Vai onko niin että naisten silmissä heidän kanssaan saman tasoiset miehet ovatkin "alemmalla tasolla"?
Aloittaja itsekin myöntää olevansa ylipainoinen joka nirsoilee miesten kanssa. Hänkin siis etsii sitä omaa tasoaan korkeampaa miestä ja oman tasoiset miehet ei kelpaa ja sitten aloittaja rutisee kun ne hänen unelmamiehensä ei kiinnostu.
"Parempi yksin kuin huonossa suhteessa."
Juuri tämän takia et pullukka sinäkään kelpaa kenellekään, ne miehet joita haikailet EIVÄT HALUA PULLUKKAA. Luultavasti siksi että itse ovat kunnostaan huolehtivia fiksuja miehiä!
Suhteen laadun määrää se mitä suhteen eteen tehdään. Yksi asia mitä voi tehdä suhteen laatua parantaakseen - tai edes aikaansaadakseen suhteen - on hyväksyä kumppani sellaisena kuin hän on. Joten jos sinua ei hyväksytä niin kannattaisiko sinun hyväksyä joku mukava rotannaama ja pitää häntä hyvänä jos kerran haluat HYVÄN suhteen? Rotannaamalla ei ole ongelmia suhtautua sinuun niin että olet hänelle Se Oikea.
Mutta sinullapa on - ja sinä voit asenteellesi jotain - ja siten suhteesi todellisuudella - ja laadulle - jos haluat!
Tiedäksä miks mä - jurpon näköinen kierosilmä runkkari - kävelytän deiteillä kauniita naisia jotka tykkää musta? Koska mä tykkään niistä ja näytän sen ja moni niistä on kyllästynyt "unelmien miehiinsä" jotka osoittautuu hyväksikäyttäviksi paskoiksi. Kaunis nainen on usein myös lempeä ja suvaitsevainen nainen joka haluaa vain että mies on hyvä ja osoittaa naiselle välittävänsä ja on turvallinen. Miten sä luulet pärjääväs kisassa jossa on mukana SINUA KAUNIIMPIA JA HYVÄLUONTEISEMPIA VAPAITA NAISIA JOLLE KELPAAVAT MYÖS NE MIEHET JOITA SINÄ HALVEKSUT? - Ainoa mitä nää naiset kaipaa on se että mies uskaltaa olla itsensä, sillä on oikea asenne eikä mies ole ns. paska.
Sinulla ei ole markkinoita, olet kuin kauppias joka koittaa myydä vuosimallin -80 datsunia vuosimallin -05 bemarin hinnalla - Koita tajuta se. Sun pitäis olla alelaarissa että joku huolii sut. Se että omasta mielestäsi sun hintalapussa on viis numeroo ei tee sua yhtään arvokkaammaksi kuin oikeasti olet. Kyllä, säkin saat sen hyvän suhteen - kunhan vaan itse tajuat olla ensin sen arvoinen!
"Tiedäksä miks mä - jurpon näköinen kierosilmä runkkari - kävelytän deiteillä kauniita naisia jotka tykkää musta? Koska mä tykkään niistä ja näytän sen ja moni niistä on kyllästynyt "unelmien miehiinsä" jotka osoittautuu hyväksikäyttäviksi paskoiksi. Kaunis nainen on usein myös lempeä ja suvaitsevainen nainen joka haluaa vain että mies on hyvä ja osoittaa naiselle välittävänsä ja on turvallinen. Miten sä luulet pärjääväs kisassa jossa on mukana SINUA KAUNIIMPIA JA HYVÄLUONTEISEMPIA VAPAITA NAISIA JOLLE KELPAAVAT MYÖS NE MIEHET JOITA SINÄ HALVEKSUT? - Ainoa mitä nää naiset kaipaa on se että mies uskaltaa olla itsensä, sillä on oikea asenne eikä mies ole ns. paska."
Tulihan se sieltä. Tässä kaikille ATM:lle luettavaa. Turha valittaa ettette kelpaa. Jokainen kierosilmä voi saada kauniin naisen. Se on vain omasta asenteesta kiinni.
Muistutan myös että huolehdin itsestäni, kunnostani, vaatteista, olemuksesta. Mä uskallan puhua ihmisille vapautuneesti, olla eri mieltä ja vaikka suututtaa naisen jos mä olen jostain kovasti eri mieltä ja siltä tuntuu (vaikken tahallani haekaan mitään ristiriitoja tapellakseni). Elän, en naisia varten vaan omaa elämääni ja olen oikein mielissäni jos saan hyvää seuraa ja osoitan sen mieluisalle seuralle!
Ei tää tarkoita että suurin osa naisista haluais suhteen mun kanssa, tai että kelpaisin lähellekään kaikille - mutta mulle ei tuota vaikeuksia löytää seuraa joka arvostaa minua ja jota minä arvostan. En ole pärstäfriikki mutta koska siinäkin puolessa rahkeet riittää miellyttään kauniitakin naisia niin miksi pihistellä seuransa ulkoisessa olemuksessa? Mä käytän mun hyviä ominaisuuksia jotka ovat jotain muuta kuin pärstäkertoimeni.
Siis tällä palstallakin näkyy - kunhan viitsii asiaa miettiä - että näilläkin ATM miehillä on omat hyvät puolensa joita he voisivat käyttää hyväkseen kunhan vaan valitsevat tehdä niin. Jopa rajaton itseironia on taito, kun siitä tekee hauskaa eikä lyttää itseään _oikeasti_ passiiviseksi ja syrjäytyneeksi niin sekin varmasti vetoaa joihinkuihin naisiin tyylinä.
Mun kierot silmät muuttuu helvetin söpöiksi kun näytän mitä niillä pystyy tekeen. Mä pyörittelen niitä kuin koripallonpelaaja temppuilee pallonsa kanssa jos tahdon. Sit kun mimmi repeilee tälle niin se on jo rentoutunut ja hyväksynyt mut - eikä se enää mieti niitä silmiä että ne olis jotenkin "väärin" tai että niitä tarvis hermoilla. Yllättävän monet naiset unohtaa asian nopeasti ja alkaa kiinnittään huomiotaan muihin asioihin.
Tein testin edelliselle tyttöystävälleni kahden vuoden jälkeen. Mä menin ihan normaalina päivänä sen luokse, normaaleissa kuteissa, normaalilla asenteella ja kysyin : "Näetkö sä mitä vikaa mussa on?". Se etsi huuli pyöreenä 10 minuuttia jotain vikaa ja myönsi ettei löydä. "Mulla on kierot silmät." ... sit se nainen tuumi hetken aikaa ja totes "niinpäs onkin!" ... Ihmiset tottuu ja asioista tulee sellaisia ettei ne kiinnitä edes niihin huomiota.
Pistäkää ne asianne sellaiseen muotoon ja opettakaa seuranne olemaan kanssanne ja viihtymään ominaisuuksienne kanssa. Älkää tehkö seuranne oloa tukalaksi vaan mukavaksi. Niin yksinkertaista se on.
"Tein testin edelliselle tyttöystävälleni kahden vuoden jälkeen. Mä menin ihan normaalina päivänä sen luokse, normaaleissa kuteissa, normaalilla asenteella ja kysyin : "Näetkö sä mitä vikaa mussa on?". Se etsi huuli pyöreenä 10 minuuttia jotain vikaa ja myönsi ettei löydä. "Mulla on kierot silmät." ... sit se nainen tuumi hetken aikaa ja totes "niinpäs onkin!" ... Ihmiset tottuu ja asioista tulee sellaisia ettei ne kiinnitä edes niihin huomiota."
Kyllä nainen on huomannu sun kierot silmät heti eka tapaamisel ja tiedostanu asian koko sen 2 vuotta, ihan sata varmasti. Naiset on aivan helvetin tarkkoja miehen ulkonäöstä biologisesta syystä: jälkeläisille mahdollisimman hyvät geenit. Miehet taas on puolisokeita naisen ulkonäkövirheille tai sitten ei välitä niistä; miehen biologiaan kuuluu että ei nirsoilla turhia vaan pannaan jokaista naista joka edes jotenkin miellyttää silmää.
Oon pannu merkille nimittäin että bi-seksuaaleilla naisilla on usein matalammat kriteerit miehelle, en tiedä johtuuko siitä että niil on osittain "miehen aivot" eli näkee ihmiset vähän suuri piirteisemmin eikä kiinnitä jokaiseen milliin ihmisessä suurta huomiota, panetuksen tunne siis voittaa nirsoilun.
Jotkut naiset on mutta siitä on turha tehdä mitään yleispätevää johtopäätöstä. Toisekseen meikäläisen kierosilmäisyys ei ole periytyvää laatua.
Naisia kiinnostaa monet asiat miehessä. Mun kierosilmäisyys ei ole plussa - mutta se ei ole myöskään showstopperi. Kun tajuaa että ihminen on fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, emotionaalinen, älyllinen ja materialistinen kokonaisuus alkaa hahmottaa kaikkea sitä mihin itse VOI vaikuttaa. Luuleksä että ne kierot silmät on oikeasti kaiken loppu?
Etsi ensimmäinen vikasi ja itke sen kanssa itsesi uneen. Kukaan ei ole täydellinen.
Itseasiassa oli. Lieneekö tarinassa perää? Tarviikin ottaa selvää onko asiasta tutkimuksia....
"Itseasiassa oli. Lieneekö tarinassa perää? Tarviikin ottaa selvää onko asiasta tutkimuksia...."
Mitäs mä sanoin.
laske pientä koloa komeassa ulkonäkövirheeksi, vaan jännittäväksi särmäksi, jos kokonaisuus on kunnossa.
pieni virhe tai jännittävä särmä ulkonäössä. Ei silti tarkoita etteikö sellaisesta miehestä joku nainen kiinnostuisi.
Otsikko...
Ei kannata. Mitä tekee kierosilmäisellä runkkarilla?
Jos olet ollut kuusi vuotta sinkkuna ja ikää on hiukan alle 30, niin vika löytyy täysin yksiselitteisesti peilistä.
Tuon ikäiset naiset ovat kuuminta kamaa parisuhdemarkkinoilla.
Eli jos yksittäinen alle 3-vuotias nainen ei onnistu saamaan vuosikausien yrittämisestä huolimatta itselleen parisuhdetta, en lähtisi ensimmäiseksi hakemaan vikaa kaikista suomalaisissa miehistä.
Kylläpä pukkaa suoraa puhetta. Noh ihan hyvä niinkin, tosin pakko on sanoa, että hyvin moni vastanneista kuulostaa vähintääkin katkeralta? Tai ehkä vain kuvittelen.
"Katso peiliin, hae tasoistasi seuraa, olet siis ylipainoinen=ruma, vika on itsessäsi, luonteesi on perseestä jne."
Niin. Minä jos kuka olen tosiaan siihen peiliin katsonut, tiedustan kyllä varsin hyvin omat vikani ja puutteeni, ja silti olen varsin mukava pakkaus. Luonteeltani olen mitä olen niin hyvine kuin "huonoine" puolineen. Ja kyllä kehtaan itseäni kauniiksi sanoa, vaikka jokunen ylimääräinen kilo onkin. Tarkoittaako se sitä, että niitä olisi kymmeniä, saati etten pitäisi fyysisesti ja ulkoisesti itsestäni huolta? No ei tasan.
Aloituksellani kait yritin alunperinkin kysyä sitä, että löytyykö kohtalotovereita juuri siinä osastolla, että on sitten ennemmin yksin kuin vaihtoehtoisesti tyytyisi siihen "ihan kivaan" vaikkakin olisi jo vuosia yksin ollut? Ja ennenkuin taas vedotaan tähän "tyydy omaan tasoosi/kohtaloosi läski", niin haluaisin tarkentaa aikaisemmin sanomaani missä totean olevani valikoiva tai nirso:
Minä en siedä jatkuvaa alkoholin kanssa läträämistä tai halua huomattavasti vanhempaa 4 lapsen yh isää. Ja koska en itse ole mikään hento tai pienikokoinen, niin toivoisin myös mieheltä olemusta jossa tunnen itseni turvalliseksi. Terveelliset elämäntavat olisi suotavaa. Ja tähän kun vielä lisätään se, että huono itseluottamus on yksi niistä pahimmista ominaisuuksista, niin tämä karsii jo hyvin paljon porukkaa. Huomatkaa, etten asettanut ulkonäöllisiä kriteerejä juuri ollenkaan? Aikaisemmin puhuin vain seksuaalisesta vetovoimasta, ja sitä joko on tai ei juurikaan ulkonäköön piittaamatta. Toisin kuten jo täälläkin hyvin esilletuotu mielipide: Oot läski, et kelpaa, niin itse toivon ihmistä kokonaisuutena, en pelkkää ulkokuorta.
Mikäli aikaisemmat mielipiteet vastaisivat suurinta otantaa suomalaisten miesten mielipiteestä, niin en tosiaan yhtään ihmettele, että jotkut naiset tosiaan ennemmin katselevat miehiä muilta mailta. Ja sitten miehet vikisevät sitä, että on se kumma kun ei suomalainen mies kelpaa? Pakko se on sanoa, että ainakin tämän keskustelun perusteella arvostus miestä kohtaan laski taas pykälän. Mutta koska en tuomitse koko koria parin mädän takia, niin uskon kyllä, että on myös niitä rehtejä ja aitoja suomalaisia miehiä jotka osaavat suomalaista naista arvostaa. Kysymys vain kuuluu, että missä ihmeessä moiseen törmäisi?
"Niin. Minä jos kuka olen tosiaan siihen peiliin katsonut, tiedustan kyllä varsin hyvin omat vikani ja puutteeni, ja silti olen varsin mukava pakkaus. Luonteeltani olen mitä olen niin hyvine kuin "huonoine" puolineen. Ja kyllä kehtaan itseäni kauniiksi sanoa, vaikka jokunen ylimääräinen kilo onkin. Tarkoittaako se sitä, että niitä olisi kymmeniä, saati etten pitäisi fyysisesti ja ulkoisesti itsestäni huolta? No ei tasan."
Olet siis lievästi ylipainoinen tavisnainen joka kutsuu itseään kauniiksi? Miksi jos lievästi ylipainoinen tavismies kutsuu itseään komeaksi, naiset huutaa yhteen ääneen "vittu sä mikään komea ole, vitun vatipää"?
"Pakko se on sanoa, että ainakin tämän keskustelun perusteella arvostus miestä kohtaan laski taas pykälän. Mutta koska en tuomitse koko koria parin mädän takia, niin uskon kyllä, että on myös niitä rehtejä ja aitoja suomalaisia miehiä jotka osaavat suomalaista naista arvostaa. Kysymys vain kuuluu, että missä ihmeessä moiseen törmäisi?"
Tässäkin ketjussa sait taas hyviä neuvoja eli lakkaa kutsumasta itseäsi kauniiksi ja ota oman tasoisesi, lievästi ylipainoinen tavismies. Jollei realismi kelpaa, voit aina palata Sinkkuelämän ja Cosmopolitanin fantasiamaailmaan.
Ymmärrän, että jokaisella on toki oikeus mielipiteeseensä. Mutta tätä en vain kerta kaikkiaan ymmärrä, että bittimaailmassa ollaan niin hiton ilkeitä? Toisaalta helppoahan se on jostain koneen takaa huudella.
Ja sinulle "Joopajoo". Niin, onhan se kauneus toki katsojan silmissä. Mutta onko se sinulta jotenkin pois, jos minä pidän itseäni kauniina? Ja suoraan sanoen, teen myös mallintöitä plus-versiona, joten naamani ja kroppani ei voi olla täysin perseestä revityn näköinen. Tai toki se sitäkin voi olla jonkun mielestä, makuja kun on monia. Minusta vain on kovin hassua se, että täysin tuntematon ihminen lähtee ulkonäköä arvostelemaan pelkästään sillä perusteella, että kirjoittaja kertoo omaavansa muutaman liikakilon? Tietysti jos on sitä mieltä, että kilonkin ylipaino tekee ihmisestä ruman tai vastenmielisen tai "taviksen", niin oikeassahan silloin toki on.
Ja kyllä minulle kelpaisi edelleen se hieman ylipainoinenkin mies, kunhan kuitenkin omaa ne muut toivotut asiat. Ennemmin minä elämääni haluaisinkin ihan sen "tavis" tyypin mitä olen itsekkin, verraten johkin täysin narsistiseen ja pinnalliseen tapaukseen. Ja edelleenkin se kysymys vain kuuluu, että MISSÄ tällaiseen tapaukseen voisi törmätä?
"Ymmärrän, että jokaisella on toki oikeus mielipiteeseensä. Mutta tätä en vain kerta kaikkiaan ymmärrä, että bittimaailmassa ollaan niin hiton ilkeitä? Toisaalta helppoahan se on jostain koneen takaa huudella."
Ottaako naiset sen nykyään ilkeilynä jos heitä sanoo tavikseksi? Olette lukenu liikaa Cosmopolitania.
"Ja sinulle "Joopajoo". Niin, onhan se kauneus toki katsojan silmissä. Mutta onko se sinulta jotenkin pois, jos minä pidän itseäni kauniina?"
Ei mutta ihmettelen miksi sinun kanssasi saman tasoinen mies jos sanoisi olevansa komea, naiset nauraisivat hänet ulos tästä maasta.
"Ja suoraan sanoen, teen myös mallintöitä plus-versiona, joten naamani ja kroppani ei voi olla täysin perseestä revityn näköinen."
Missä kohdassa sanoin sinua rumaksi? Sanoin sinua tavikseksi. Mistä lähtien tavis on ollu synonyymi rumalle?
"Tai toki se sitäkin voi olla jonkun mielestä, makuja kun on monia. Minusta vain on kovin hassua se, että täysin tuntematon ihminen lähtee ulkonäköä arvostelemaan pelkästään sillä perusteella, että kirjoittaja kertoo omaavansa muutaman liikakilon? Tietysti jos on sitä mieltä, että kilonkin ylipaino tekee ihmisestä ruman tai vastenmielisen tai "taviksen", niin oikeassahan silloin toki on."
Missä kohdassa sanoin että lievä ylipaino/tavallinen ulkonäkö tekee naisesta ruman ja vastenmielisen? Missä vitussa on naisten luetun ymmärtäminen nykyään? Keksitte päästänne kaikkea mitä joku mies muka täällä on sanonut (kuten minä) ja sitten syytätte asiasta jota ei tapahtunut....
"Ja kyllä minulle kelpaisi edelleen se hieman ylipainoinenkin mies, kunhan kuitenkin omaa ne muut toivotut asiat. Ennemmin minä elämääni haluaisinkin ihan sen "tavis" tyypin mitä olen itsekkin, verraten johkin täysin narsistiseen ja pinnalliseen tapaukseen.
Ahaa. No eihän tässä sitten mitään jos oman tasoinen mies kelpaa etkä kurottele oman tasoluokkasi yläpuolelle. Se on usean naisen synti nykyisin ja leviää ruton lailla.
"Ja edelleenkin se kysymys vain kuuluu, että MISSÄ tällaiseen tapaukseen voisi törmätä?"
Vaikea sanoa, mutta onnea etsintään.
Joopajoo minähän tosiaan puhuin ihan yleisellä tasolla, sinä itse päättelit asian niin, että tarkoitin suoraan sinua? Josko nyt miettisi hieman myös sitä omaa luetun ymmärtämistä :)
Hmmm. Tämä nyt taisi olla yhtä tyhjän kanssa, joten kiitän kaikkia neuvoista ja mielipiteistä. Mukavaa kesää kaikille.
Voi jessus mikä älykkö. Herra vatipää itse ilmeisesti.
"Joopajoo minähän tosiaan puhuin ihan yleisellä tasolla, sinä itse päättelit asian niin, että tarkoitin suoraan sinua? Josko nyt miettisi hieman myös sitä omaa luetun ymmärtämistä :) "
Ööh... en luullut että tarkoitit minua. Luulin että etsit omaa tasoasi parempaa miestä. Mutta jos lievästi ylipainoinen, pyöreä mies on mielestäsi sinulle sopiva niin ei sitten mitään.
"Voi jessus mikä älykkö. Herra vatipää itse ilmeisesti."
Miksi se on väärin jos kritisoin sitä naisilla yleistä tapaa että haetaan miestä oman tasoluokan yläpuolelta?