italialainen gigolo salosta

Hei,

olen seuranut ystäväreni tapahtumia viimeisen kahden vuoden ajan. Hän erosi ja muutti ulkomaille. Jonkun ajan kuluttua hän ilmoitti että hän on löytänyt elämänsä onnen, eräs vanha tuttu, työkaveri, oli ottanut yhteyttä.. Tästä alkoi hyvin kiivas viestittely, soittelu jne. Ystäväni ihastui ja rakastui tulisesti. Mies henkilö ehdotti tapaamista naisen ollessa suomessa. He tapasivat ja viettivät ikimuistoisen yön (illan). Nainen alkoi tulemaan viikottain suomeen, jonka aikana pari tapasi. Mies jopa järjesti itselleen viikon mittaisia "koulutus"matkoja pääkaupunkiseudulle. Pariskunta vietti yöt yhdessä, päivät ikävöiden. He suunnittelivat yhteistä elämää.. yhteistä perhettä ja yhteistä tulevaisuutta. Mies kertoi olevansa tyhjässä, tunteettomassa suhteessa, josta hän on tehnyt lähtöään jo pitkään (jatkuvaa tappelua, ei seksiä, ei yhteistä perhe aikaa). Miehellä oli poika edellisestä suhteesta. ja pojalle oli jo kerrottu uudesta naisesta isän elämässä. Poika osasi jo sanoa uuden naisen nimen.

Monen mutkan kanssa ystäväreni muutti suomeen, hän kuvitteli että pariskunnan suhde muuttuisi nyt viralliseksi ja yhteinen elämä voisi alkaa. Mies suunnitteli jo häitä uuden naisen kanssa, omaa perhettä ja omaa asuntoa. Kaikki vaikutti hyvältä. Pariskunta tapasi ja yhteisen hetken jälkeen naiselle selvisi että mies ei ollut tehnyt niitä valmisteluita entisen suhteen kanssa, kun mitä hän oli luvannut. Miehen edellinen nainen oli vielä hoitovapaalla, vasta menossa töihin myöhemmin vuonna.. joten tulot oli heikot. Mies ei voinut jättää naista. Hän pelkäsi myös avioeron tulosta. Joutuisiko luopumaan pojastaan.. Tässä vaiheessa vasta ilmeni että mies oli ollut NAIMISISSA! Nainen päätti tulloin astua taka vasemmalle, koska jos olisi tiennyt että mies oli naimisissa hän ei olisi missään nimessä aloittanut miehen kanssa seurustelua. Miksi mies oli ostellut kukkia, illallisia, hotellitöitä jne. Miksi hän oli suunnitellut yhteistä elämää, avioliittoa, asuntoa, perhettä? Miksi hän oli sanonut että nykyinen suhde oli yhtä tappelua, riitelyä, suoraan sanottuna helvettiä? Hän ei puhunut näistä vain kerran.. vaan aina.. yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikki tekstiviesti sisälsi rakkaudentunnustuksia, vuodatusta yhteisestä onnesta jne. Viestejä oli yli 1000 kpl, alle vuodessa. Puheluita aina aamuisin, iltaisin.. Mies keksi tekosyitä päästä pois kotoa.. niin että voisi soittaa lemmitylleen..

Nainen siirtyi eteenpäin, otti etäisyyttä. Yritti unohtaa. Italialainen gigolo teki kaikkensa saadakseen naisen itselleen, vaikka ei ollut halukas jättämään edellistä elämää. Miten saa avioeron jos on mennyt naimisiin italiassa oli kysymys. Nainen selvitti tämän hänelle.. Mutta mies ei uskaltanut tehdä mitään. Hän vaan kuvitteli että jos miehen aviovaimo saisi tietää suhteesta, hän vaan antaisi periksi ja jättäisi miehen ja pojan. Toinen nainen ei suostunut tähän.. koska avioliitto ei ole tarkoitettu rikottavaksi.. Nainen pyysi useamman kerran jättämään rauhaan.. ja keskittymään perheeseen..Mies alkoi häiriköimään kertomalla miten hyvin hänellä ja hänen vaimolla menee.. Että nyt hän ja vaimo harrastaa pian seksiä.. että pian hän pääsee pukille.. pian heillä on 2 lasta. Toinen nainen ei kommentoinut viesteihin... Nainen pyysi miestä keskittymään omaan elämään.. ja jättämään naisen rauhaan.

Miten joku voi olla noin kylmä? eli suunnittelee ja lupailee yhteistä elämää... leikkii sydämmellä... astuu päälle ja heittää menemään?

Toivon miehelle ja perheelle todella ONNELLISTA ELÄMÄÄ!
Ystävätäreni on onneksi saanut elämän kasattua taas yhteen, ja menee eteenpäin. Nyt luotettava mies rinnallaan..
1246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

pelkurimaisesta kakkapöksymiehestä joka ei osaa sanoa ei silloin kun tarvitaan. Leikkii kahden naisen tunteilla eikä osaa tai uskalla tehdä mitään ratkaisuja. Ei kykene luopumaan vaimostaan, eikä siitä toisesta naisestaan jonka pään on puhunut pyörryksiin haukkumalla liittoaan ja antamalla ymmärtää että huonosti menee.
Tiukan paikan tultua, eli yleensä silloin kun käry käy tai vaimo muuten aistii jotain olevan vialla, tehdään toisesta naisesta häirikkö ja miesparka on viaton uhri vain jota on yritetty väkisin vietellä. Vaimolle tietenkin kerrotaan tämän petollisen viettelijän olevan ikäänkuin kummankin vihollinen joka täytyy nyt yksissävoimin eliminoida. Vaimo on ylpeä saadessaan puolustaa miesressuaan jonka tuo paholaisnainen on yrittänyt väkisin vietellä. Miehellähän ei ole mitään muuta roolia tässäkuin viattoman uhrin esittäminen.
Mies menee sieltä missä aita on matalin, eli valitsee vaimonsa, se on se pienemmän riesan tie. Tämä toinen nainen saa niellä haukkumiset ja nöyryytykset ja kantaa kaiken syyn omilla harteillaan. Henkisesti erittäin raskas rooli, hyväksikäytettynä ja nöyryytettynä, petettynä ja jätettynä, sitten vielä paskaa niskaan ja puolustautua ei oikein voi.
Antakaamme anteeksi näille vastuuttomolle ressukoille ainakin omissa mielissämme, he eivät tule koskaan käyttäytymistään anteeksi pyytämään. Ja loppujen lopuksi onni on ettei tuollaista miestä omille niskoilleen koskaan saanutkaan, kukapa haluaisi pelkurimaista, raukkamaista sonnanpuhujaa johon ei voi ikinä luottaa. MOT.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sivusta seurannut kirjoitti:

Hei,

olen seuranut ystäväreni tapahtumia viimeisen kahden vuoden ajan. Hän erosi ja muutti ulkomaille. Jonkun ajan kuluttua hän ilmoitti että hän on löytänyt elämänsä onnen, eräs vanha tuttu, työkaveri, oli ottanut yhteyttä.. Tästä alkoi hyvin kiivas viestittely, soittelu jne. Ystäväni ihastui ja rakastui tulisesti. Mies henkilö ehdotti tapaamista naisen ollessa suomessa. He tapasivat ja viettivät ikimuistoisen yön (illan). Nainen alkoi tulemaan viikottain suomeen, jonka aikana pari tapasi. Mies jopa järjesti itselleen viikon mittaisia "koulutus"matkoja pääkaupunkiseudulle. Pariskunta vietti yöt yhdessä, päivät ikävöiden. He suunnittelivat yhteistä elämää.. yhteistä perhettä ja yhteistä tulevaisuutta. Mies kertoi olevansa tyhjässä, tunteettomassa suhteessa, josta hän on tehnyt lähtöään jo pitkään (jatkuvaa tappelua, ei seksiä, ei yhteistä perhe aikaa). Miehellä oli poika edellisestä suhteesta. ja pojalle oli jo kerrottu uudesta naisesta isän elämässä. Poika osasi jo sanoa uuden naisen nimen.

Monen mutkan kanssa ystäväreni muutti suomeen, hän kuvitteli että pariskunnan suhde muuttuisi nyt viralliseksi ja yhteinen elämä voisi alkaa. Mies suunnitteli jo häitä uuden naisen kanssa, omaa perhettä ja omaa asuntoa. Kaikki vaikutti hyvältä. Pariskunta tapasi ja yhteisen hetken jälkeen naiselle selvisi että mies ei ollut tehnyt niitä valmisteluita entisen suhteen kanssa, kun mitä hän oli luvannut. Miehen edellinen nainen oli vielä hoitovapaalla, vasta menossa töihin myöhemmin vuonna.. joten tulot oli heikot. Mies ei voinut jättää naista. Hän pelkäsi myös avioeron tulosta. Joutuisiko luopumaan pojastaan.. Tässä vaiheessa vasta ilmeni että mies oli ollut NAIMISISSA! Nainen päätti tulloin astua taka vasemmalle, koska jos olisi tiennyt että mies oli naimisissa hän ei olisi missään nimessä aloittanut miehen kanssa seurustelua. Miksi mies oli ostellut kukkia, illallisia, hotellitöitä jne. Miksi hän oli suunnitellut yhteistä elämää, avioliittoa, asuntoa, perhettä? Miksi hän oli sanonut että nykyinen suhde oli yhtä tappelua, riitelyä, suoraan sanottuna helvettiä? Hän ei puhunut näistä vain kerran.. vaan aina.. yhä uudelleen ja uudelleen. Kaikki tekstiviesti sisälsi rakkaudentunnustuksia, vuodatusta yhteisestä onnesta jne. Viestejä oli yli 1000 kpl, alle vuodessa. Puheluita aina aamuisin, iltaisin.. Mies keksi tekosyitä päästä pois kotoa.. niin että voisi soittaa lemmitylleen..

Nainen siirtyi eteenpäin, otti etäisyyttä. Yritti unohtaa. Italialainen gigolo teki kaikkensa saadakseen naisen itselleen, vaikka ei ollut halukas jättämään edellistä elämää. Miten saa avioeron jos on mennyt naimisiin italiassa oli kysymys. Nainen selvitti tämän hänelle.. Mutta mies ei uskaltanut tehdä mitään. Hän vaan kuvitteli että jos miehen aviovaimo saisi tietää suhteesta, hän vaan antaisi periksi ja jättäisi miehen ja pojan. Toinen nainen ei suostunut tähän.. koska avioliitto ei ole tarkoitettu rikottavaksi.. Nainen pyysi useamman kerran jättämään rauhaan.. ja keskittymään perheeseen..Mies alkoi häiriköimään kertomalla miten hyvin hänellä ja hänen vaimolla menee.. Että nyt hän ja vaimo harrastaa pian seksiä.. että pian hän pääsee pukille.. pian heillä on 2 lasta. Toinen nainen ei kommentoinut viesteihin... Nainen pyysi miestä keskittymään omaan elämään.. ja jättämään naisen rauhaan.

Miten joku voi olla noin kylmä? eli suunnittelee ja lupailee yhteistä elämää... leikkii sydämmellä... astuu päälle ja heittää menemään?

Toivon miehelle ja perheelle todella ONNELLISTA ELÄMÄÄ!
Ystävätäreni on onneksi saanut elämän kasattua taas yhteen, ja menee eteenpäin. Nyt luotettava mies rinnallaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu