Suhteen alussa luovuin kaikista ystävistäni ollakseni miehen kanssa. En oikeastaan käynyt juuri missään vain sen takia, että pelkäsin siitä syntyvän välillemme riita. Kolme vuotta elämästäni nyhjäsin vain miehen kanssa. Kysyin kaikkeen luvan, että saanko mennä ja joskus kieltäydyin kutsuista vain sen takia, että ajattelin että mieheni ei kuitenkaan halua minun menevän. Vanhat ystäväni saivat kuulla sen verran paljon tekosyitä ja kieltäytymisia minun puolelta, että kappas vaan he eivät halua enää olla yhteyksissä minuun.
Tämän vuoden helmikuussa kävin ensimmäistä kertaa suhteemme aikana baarissa ilman miestä ja tämä baari reissu oli vasta toinen elämässäni (Olen 19-vuotias). Kerrankin pidin hauskaa ilman miestä uusien kavereideni kanssa ja huomasin, ettei suhteemme kaatunut siihen. Viettäisin toki mielelläni iltaa joskus miehen ja kavereiden kanssa yhdessä, mutta mieheni ei tykkää kenestäkään minun kaveristani eikä muutenkaan halua käydä missään. Mieheni on oikea mestari löytämään muista ihmisistä vikoja vaikkei edes tunne heitä.
Kuukauden ajan olen miettinyt eroa ei sillä etten rakastaisia miestä, mutta minä en enää jaksa tälläistä. Minä haluan oman elämän itsenäisen sellaisen. En jaksa enää selitellä miehelle miksi haluan käydä jossakin yms. Tällä viikolla sain tietää, että pääsisin opiskelemaan 75 km päähän täältä ja olen ajatellut, että muuttaisin sinne, mutta tuntuu vaan niin vaikelta sanoa miehelle etten enää halua olla hänen kanssaan. Pahin pelkoni on myös, että mies ei löydä uutta kumppania ja joutuu olemaan yksin tai että hän rupeaa juomaan tai tekee itselleen jotain, mutta toisaalta eihän kenenkään kanssa ole pakko olla varsinkaan vielä näin nuorena kun on elämä vielä edessä.
Tämän vuoden helmikuussa kävin ensimmäistä kertaa suhteemme aikana baarissa ilman miestä ja tämä baari reissu oli vasta toinen elämässäni (Olen 19-vuotias). Kerrankin pidin hauskaa ilman miestä uusien kavereideni kanssa ja huomasin, ettei suhteemme kaatunut siihen. Viettäisin toki mielelläni iltaa joskus miehen ja kavereiden kanssa yhdessä, mutta mieheni ei tykkää kenestäkään minun kaveristani eikä muutenkaan halua käydä missään. Mieheni on oikea mestari löytämään muista ihmisistä vikoja vaikkei edes tunne heitä.
Kuukauden ajan olen miettinyt eroa ei sillä etten rakastaisia miestä, mutta minä en enää jaksa tälläistä. Minä haluan oman elämän itsenäisen sellaisen. En jaksa enää selitellä miehelle miksi haluan käydä jossakin yms. Tällä viikolla sain tietää, että pääsisin opiskelemaan 75 km päähän täältä ja olen ajatellut, että muuttaisin sinne, mutta tuntuu vaan niin vaikelta sanoa miehelle etten enää halua olla hänen kanssaan. Pahin pelkoni on myös, että mies ei löydä uutta kumppania ja joutuu olemaan yksin tai että hän rupeaa juomaan tai tekee itselleen jotain, mutta toisaalta eihän kenenkään kanssa ole pakko olla varsinkaan vielä näin nuorena kun on elämä vielä edessä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Pahin pelkoni on myös, että mies ei löydä uutta kumppania "
No elä huoli, tehän olette vielä nuoria! Kyllä se sun äijäskin löytää uuden, mahdollisesti jopa sua paremman.
Mun ex-muija ajatteli ihan samalla tavalla, ei mua voi jättää kun en muka selviä erosta. Hehheh, en vaan käsitä mistä se tuollaisia ajatuksia oikein keksi, sillä mua kovempaa palaahan ei löydy, paineensietokykyä on vaikka muille jakaa, selviän mistä vain ja vielä ilman pulloa tai masennusjaksoja. Ilmeisesti kuvitteli olevansa jotenkin erityisen erinomainen, no voin kertoa ettei ollut yhtään mitään nykyiseen verrattuna ja jos sen olisin tiennyt, olisin nostanut kytkintä vuosia aiemmin.
Eli eroa vaan jos siltä tuntuu. Ja minun mielestäni tuo 75km on ihan hyvä syy eroon tuolla iällä, ei tarvitse edes sanoa ettei sinua huvita seurustella enempää, sanot vain että tuo välimatka on sinulle liikaa. Näin kummallekin ainkain pitäisi jäädä hyvät fiilikset suhteesta. Ja jos miehelle ei jää niin omapa on häpeänsä ja jos se ei eroa kestä, niin ei se ole sun vastuulla. Kyllä aikuisten ihmisten pitää voida huolehtia itsestään ilman seurustelukumppaneiden jatkuvaa pönkitystä.
ja muutenkin on ihan epäterveellistä elää pelkästään suhdetta. tottakai vakavassa suhteessa kaverit jäävät hiukan taka-alalle koska eihän suhteessa ole järkeä, jos kaikki ajat vietetään kavereiden kanssa. mutta kyllähän suhteessa voi ja pitääkin olla omaa elämää (tällä en nyt tarkoita mitään ryyppyiltoja, vaikka voihan sitä joskus viihteellläkin käydä).
Kielsikö siis miehesi sinua menemästä, vai etkö mennyt koska luulit sen johtavan riitaan? Ja nyt kun olet päässyt käymään baarissa rilluttelemassa ja huomasit ettei se suuttunutkaan, jätät sen?
Mitä mulla nyt meni ohi?
Olen vältellyt baarissa käymistä, koska sen jälkeen pitää yksityiskohtaisesti miehelle selittää mitä siellä tapahtui yms. Aina kun olen lähdössä johonkin mies kyselee, että miksi haluan lähteä johonkin ja enkä halua olla hänen kanssaan ja asumme siis yhdessä ja näen häntä joka päivä. Tulee mieleen kun olin pari viikkoa sitten vanhempieni luona kaksi yötä ihan heitä auttelemassa niin siitäkin piti hirveästi selitellä, että miksi jään sinne yöksi.
Muuten mies on tosi kiltti ja huomaavainen, mutta tuo omistushalu menee välillä yli. Mies saa myös minut uskomaan, että kaikki suhteemme ongelmat ovat minun vika. MInä olen se joka aina kaikki riidat aiheuttaa esimerkiksi sanoo joka pävä, että miksi olen noin äkäinen aina ja tiuskin hänelle vaikka itse en ola huomannut mitään sellaista. Haukkuu myös aina laiskaksi vaikka parhaimmillaan olen opiskelujen ohessa tehnyt joka ilta töitä noin 6-tuntia ilta parin viikon aikana ja vielä siivoillut kämpillä ja tämän kaiken jälkeen mies kehtaa haukkua laiskaksi jos en jaksa nyt ihan heti töiden ja koulun jälkeen lähteä hänen töihin mukaan. Olen miehen pakottamana tehnyt 2,5 vuotta työtä jota vihaan.
Hei, harmi kun huomasin tämän ketjun vasta nyt...pisti silmään tuo kohta "jos en jaksa nyt ihan heti töiden ja koulun jälkeen lähteä hänen töihin mukaan". Kiinnostaisi tietää, että onko miehesi siis yrittäjä ja mitä työtä sinä teet...? Itse nimittäin työskentelen mieheni firmassa...koskaan ei kysytty haluanko sinne töihin...enkä suuremmin halua olla kyseisessä firmassa töissä, mutta mieheni syyllistää minua, jos lähden.
Kyllä, teininä tuo välimatka ja opintoihin keskittyminen riittää syyksi.
Sano sori ja heippa!
Olethan tutustunut narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Haluavat omistaa kumppaninsa, ovat itse "täydellisiä" ja haukkuvat silmittömästi raivoten kaikki muut.
Mitä hyviä puolia on suhteessanne? Entä miehessä itsenään?
Ettet vain pelkäisi itse olla yksin? Pidätkö itseäsi arvokkaana? LÄHDE!
Ai niin mies on siis 29-vuotias ja minä olen 19-vuotias.
Nyt sinulla on loistava tilaisuus päästä tuosta vanhasta miehestä eroon. Sinulla tulee olemaan kädet täynnä kouluasioita heti opiskelujen alettua. Kirjoittaa "papereita" (Läppärillähän ne tehdään ja välitetään sänkoisesti) kaikki viikonloput on hyvä syy jättää mies rauhaan.
Koulussasi tapaat omaikäisiä ystäviä. Siis ei huoraseuraa vaan ihmisiä joiden kanssa tuulettaa aivojaan. Vietä heidän kanssa aikaasi ja osallistu oppilaitoksesi järjestämiin menoihin, luentoihin, kokouksiin, tapaamisiin - saat niista niin paljon enmmän irti kuin nyhjäämisestä tuon vanhan miehen kanssa.
Anna hänelle tilaisuus hakea oman ikäistään seuraa!!!!!!!!!!
minä minä ja minä. Ja sitten minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä minä ja vielä kerran minä.
Tässähän meni ihan kananlihalle kun luin sepostustasi, niin kuvottavalta kirjoituksesi ja ajatusmaailmasi tuntui.
Eikö saatana muuta sinullakaan ole mielessä kuin minä ja minä. Tämä osoittaa sen että kyllä se nykypäivän kararoiden itsekeskeisyys vaan korostuu ja narsistisuus kukoistaa vaan ja tässä se taas nähtiin. Jos muijani olisi samanlainen loinen ja ressukka vätys kuin sinä maksaisin vaikka että joku ottaisi sen riesakseen iäksi.
Kuulostaa että olette vielä aika kypsymättömiä ja epäitsenäisiä. Muutaman vuoden yksin eläminen ja aikuistuminen ennen seuraavaa suhdetta voisi tehdä teille kummallekin hyvää.
Teidän suhde kuulostaa lähinnä joltain epätoivoiselta roikkumiselta toisessa, semmoiselta joka vaan kuluttaa teitä kumpaakin eikä anna mitään. Eikä oikein arkinen jokapäiväinen kommunikaatiokaan taida sujua, jos jatkuvasti riitoja ja pitää päivittäin pohtia jotain äyskimis/tiuskimisjuttuja.
Turhaan suret miehen puolesta, sääli on vihoviimeinen syy jäädä suhteeseen.
muutat sinne opiskelupaikkakunnalle. Varsinkin jos siulla ei ole vielä ammattia (koulutusta), niin laitat sen nyt etusijalle. Voithan tuon etäisyyden aikana tutkailla, onko suhteellanne jatkoa. Ei suhteessa pidä kenenkään luopua omista ystävistään ja menoistaan. Toki ei voi elää kuin sinkkuna, mutta molemmilla pitää olla oma elämä.
Sinun on nuorena ajateltva omaa elämääsi, eikä mitään huolenpito suhdetta iteäsi 10 vuotta vanhempaan mieheen. Jollei hän löydä uutta kumppania, niin se ei tosiaankaan ole sinun vikasi tai asiasi. Ja mitä juomiseen tulee, niin kyllä hän ihan itse ne juomat sinne kurkkuunsa kaataa.
Jos joku vastaaja tuossa moittii min, minä...asenteesta, niin tässä asiassa ei auta mikään muu. Voitko keskustella asiasta kenenkään ulkopuolisen kanssa. Sellaisen johon luotat, joka ei ole heti kielimässä ajatuksiasi miehelle?
Nyt otat vastaan sen opiskelupaikan, alat järjestellä asumistasi toisella paikkakunnalla. Asutteko muuten tällä hetkellä yhdessä? Jos ette, älä vaan muuta saman katon alle vaan siine toiselle paikkakunnalle. Nyt on oikea hetki, oikea peruste muuttaa suhdetta. Ei sinun tarvi keksiä muita syitä.
kuulostaa todella tutulta :)
Kyllä siitä on parempi ulos kävellä, suhdehan pitäisi olla voimavara eikä rasite. Sulla on tässä nyt hyvä sauma kun elämä etenee ja maisemat vaihtuu. Älä miehestä huoli, se on pärjänny ennen sua ja tulee pärjäämään sun jälkeenkin. Sillä sä karhunpalveluksen sille teet jos annat sen pompottaa jatkuvasti, sulle tulis mitta täyteen ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa. Se että rakastaa toista ei sais olla esteenä omalle onnelle :) Ja onko reilua olla toisen kanssa "säälistä"? Toisesta syvästi välittäminen on luonnollista ja suotavaa, mutta ei ole järkeä turhaan "katkeroittaa" itseään ja myöhemmin jopa alkaa vihaamaan tuota toista.
Kivutonta se ei ole, mutta parhaaksi.