Tätä palstaa lukiessaan huomaa, että monilla on huonot välit miehensä vanhempiin. Kirjoitustenne perusteella syy on molemminpuolinen; ei uskalleta sanoa suoria sanoja appivanhemmille suoraan tai yritetään sanoa asiat "nätisti". Monilla tuntuu olevan heikossa myös sen ymmärrys, että kyse on kahden perheen liittoutumasta, jossa molemmilla perheillä on vuosikymmeniä muokkaantunut omia tapoja ja perinteitä. Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää koittaa molemminpuoleisesti mukautua toisen elämäntapaan. Jos tilanne menee aivan sietämättömäksi, yksi vaihtoehto on pitää neutraalit välit eli ei pahemmin kyläillä toistensa luona ja silti välittää kohteliaisuuksia vaikkapa kehumalla puolisolle hänen äitinsä kokkaustaitoa taio vastaavaa.
Minulle kävi sen puollesta hyvin, että minun ja puolisoni perheet eletään kuin yksi suuri perhe. Me molemmat tulemme toistemme vanhempien kanssa erinomaisesti toimeen ja meidän vanhemmat käyvät usein keskenään mökillä, kylässä, jne. Molemmilta saa aina apua ja me autamme mukisematta, kun joku pyytää apua. Nyt 15 vuoden avioliiton aikana ei ole kertaakaan tullut ikäviä tilanteita kummankaan vanhempien puolesta, vaan kaikki on ratkaistu yhteisymmärryksessä oli tilanne kuinka kiperä tahansa. Äidit ja isät ovat "meidän äiti/isä (etunimi)".
Tälläinen, kaikille edullinen suhde on saavutettu kiperissä tilanteissa istumalla alas ja keskustelemalla asioista.
Minulle kävi sen puollesta hyvin, että minun ja puolisoni perheet eletään kuin yksi suuri perhe. Me molemmat tulemme toistemme vanhempien kanssa erinomaisesti toimeen ja meidän vanhemmat käyvät usein keskenään mökillä, kylässä, jne. Molemmilta saa aina apua ja me autamme mukisematta, kun joku pyytää apua. Nyt 15 vuoden avioliiton aikana ei ole kertaakaan tullut ikäviä tilanteita kummankaan vanhempien puolesta, vaan kaikki on ratkaistu yhteisymmärryksessä oli tilanne kuinka kiperä tahansa. Äidit ja isät ovat "meidän äiti/isä (etunimi)".
Tälläinen, kaikille edullinen suhde on saavutettu kiperissä tilanteissa istumalla alas ja keskustelemalla asioista.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni oli se tilanne yli 20 vuotta sitten, että anoppi tuomitsi minut heti ensimmäisellä tapaamisella, ennen kun oli sanottu sanakaan! Myöhemmin sain tietää, että asu oli väärä (farkut ja college-paita), olin myös liian nuori (20-vuotias), liian seksikäs tai naisellinen jne. Kaiken olen tehnyt siitä lähtien väärin. Me olemme aina mukautuneet appivanhempien elämäntapaan ovat he olleet meillä tai me heillä. Mitään merkitystä ei ole tällä asialla ollut. On sanottu suoraan, on yritetty kestää kun nähdään sen verran harvoin nähty, on harvennettu käyntejä ja nykyisin lopetettu kokonaan. Lodullista on, että appivanhempien työpaikoilla huokastiin syvään kun he jäivät eläkkeelle (eri työpaikat), naapurit kun muuttivat pois omakotitalosta, heidän muiden lastensa puolisot ovat myös täysin kyllästyneet! Omatkin lapset tunnustuvat, että vaikeita ihmisiä ovat, mutta näin ollut aina, joten eipä siinä sitten muuta! Eivät enää miksikään muutu! Ilkeitä ytimiään myöten.
Tosi hieno tarina. Onnea ja hyvää jatkoa!