Elän suhteessa, joka ei todellakaan ole sellainen jossa voisin elää lopun elämääni. Mies on kauhean mustasukkainen, ja siitä johtuu paljon, turhia epäilyjä ja syyllistämisiä. No, lisäksi se on työtön, ollut lähes koko seurustelun ajan, mutta silti pitäisi elää kuin rahaa olis, esim. viinaan sen aina pitää saada rahaa, kun tarvis (mukaan on siis tullut mun ”pompottaminen”). Alkaa olemaan aikamoinen alkoholiongelmakin. Niin, muutenkin mun elämäni alkaa olemaan niin rajoittunutta yms hänen takiaan (olen ollut tyhmä kun olen alistunut sietämään tällaista..), haluaisin erota. Me ei olla naimisissa. Itseasiassa sanoin vihdoin tämän hänelle, mulla on tunteetkin niin kuolleet (ja katkeruus vain kasvaa) ettei tässä ole järkeä. Olin aivan varma sanoistani. Mutta miten ihmeessä tämä mies sai mun kuitenkin muuttamaan mieleni, että jos kerran vielä koitetaan… En halua häntä, en jaksa elättää enää, puhumattakaan siitä että se rajoittaa tosiaan ovelasti mun elämääni. Se sai vedottua mun tunteisiini, kun ”kiva alottaa ihan tyhjästä rahattomana, miten asunnonkin muka saa jne” ei nyt ihan pelkästään näin mutta kuitenkin. Plus ne rakkauden vakuuttelut. Kertokaahan siis kokemuksia, miten ihmeessä mä pääsen irti tällaisesta!! En mä voi uloskaan sitä heittää, mutta tyhjätakuna tuli mun elämääni, niin menköön samanlaisena myös pois, jos ei kerran töitäkään saa. Miten mä voin pitää itseni lujana päätökselleni!!?? Koska ei mene kauaakaan, kun taas tulee tilanne, jossa se lyö mut matalaksi, ja taas kerran uskallan avata suuni, että haluan elää yksin! Minä en aio kotoani lähteä mihinkään, muutimme just eli siitä asunnosta pidän kiinni (vuokra), hän lähteköön. Tästä taisi nyt tulla tällainen vuodatus vaan, mutt haluisin kuulla kommentteja ja kokemuksia, millä tällaisesta pääsee eroon. Ja miksi hei tällaiset mustasukkaiset, dominoivat, alkoholisoituneet yms on MIEHIÄ, en ole ainakaan kuullu juttuja vastaavanlaisista naisista? Hui hitto, kun saisi vain olla rauhassa.
Miten pääsen eroon??!
Raija Koo
131422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mä olen kanssa kamppaillut suhteessa, jossa ei ole ollu mitään järkeä. Riideltiin päivittäin kun mies ei välittänyt mistään muusta kuin itsestään. Kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja sanoin että lähden, kerran lähdinkin mutta tulin takaisin... Mies ei edes ottanu mun lähtöuhkauksia vakavasti, sanoi vain "höpö höpö". Nyt mä olen tehnyt päätöksen. Asunto on haussa, niin pian haluan pois kuin mahdollista. Mielenterveys ei olis kestäny enää. Meillä on 8kk:n ikäinen poika, eikä senkään olisi ollu hyvä joka päivä kuunnella riitelyä. Niin, mä en siis koskaan saanu apua lapsen hoidossa, mies tuhlasi kaikki rahat harrastuksiinsa ja sain maksaa yksin laskut ja ruokaostokset. Ja se sai mun itsetunnon totaalisesti nolliin. Kaiken lisäksi petti mua, mutta annoin sillon anteeksi, tyhmä kun olin... Tiedän kyllä että se alkaa itkeä mua takaisin, se on tuttua. Lupaa olla kiltti ja hyvä, lupaa kuun taivaalta, mutta kun arki taas koittaisi, niin kaikki olis ihan samanlaista. Tiedän myös että alan taas sääliä sitä, mutta ei pidä antaa periksi. Sun tottakai kuuluu jäädä asumaan sinne jos kerran vuokrankin maksat. Muista että jos tulee heikko hetki, niin mieti sitä kaikkea pahaa mitä se sulle on tehnyt ja miten on saanu sun olon niin huonoksi. Silloin on helpompi pitää päänsä. Surullistahan se aina on kun suhde ei onnistu, mutta miehiä tulee vielä paljon sunkin elämään, nappaat vaan parhaat päältä. :)
Siis aivan varmasti on hankala saada mies lähtemään, ajattele ei asuntoa, ei kaljan maksajaa, ei ketään jota alistaisi, tekee kyllä kaikkensa ja lupaa vaikka mitä, että sais nuo edut pitää.
Ja käytännön asioista, onkohan vuokrasopimus molempien nimellä, jos on, hankala tapaus, silloin kehottaisin sinua kuitenkin katselemaan itsellesi uutta asuntoa, ellei se ole todella vaikeaa (pääkaupunkiseutu). Mikäli vuokrasopimus on sinun nimissä, voit hakea häätöä käräjäoikeudelta (neuvovat kyllä), nimittäin en usko että lähtee puheella.
Mulla oli sama tilanne! Luulin ettei ressukkaa voi pistää pihalle kun on niin avuton ja elää kustannuksellani. Kuitenkin lopulta tuli mitta täyteen. Menin muutamiksi päiviksi vanhempieni luo ja ilmoitin että sillä välillä pakko poistua asunnosta lopullisesti. Ja lähtihän tuo ja jos ei olisi lähtenyt olisin kutsunut poliisit. Nyt ei tarvitse elättää aikuista miestä! VOIMIA SULLEKIN!
Mulla ollut kans sama ongelma. Asunto oli mun ja manipuloiva, hyväksikäyttävä, alistava, henkistä väkivaltaa päivittäin käyttävä loinen piti saada ulos. Panin asiat itselleni tärkeysjärjestykseen. Tiesin että ei riitä voimat pakottaa sitä ulos joten hain itselleni uuden kämpän, soitin ukolle ja sanoin että meikä lähtee nyt. Kannoin omat kamani pois uuteen asuntooni ja jätin psakpään miettimään pihalle ( käytännössä sille jäi pari viikkoa aikaa ettiä asunto )että mihinkä menis. Ei ollut mun ongelma enää eikä saanut mahista yrittää käännyttää mua takas. Tärkeintä on tehdä asia niin että itse JAKSAT. Turhaan yrität pitää sauntoa jos ukko huomaa että asunto on sun heikko kohtas se iskee siihen heti ja käyttää sitä hyväkseen. Ja sä joudut kuuntelemaan sitä alsitusta koko sen ajan ku se "muka" hakee uutta asuntoa ku mitä s eoikeesti hakee on mahista käännyttää sut taas. PLUS se joutuu vielä nolaamaan sut käymällä mahd. vieraissa enneku muutta kun s eyrittää löyttää uutta höplästä vedettävää. Sen jälkeen asiat näyttääki siltä että se otti ja jätti SUT ja kanto kamansa PAREMMAN luo ja arvaako puhuuko se näin ympäri kyliä. Ota lähde ja pelasta ittes ASAP!!! Se on tärkeintä...
Minulla on vähän samanlainen tilanne. Ollaan oltu yhdessä kohta vuosi. Suhde ei ole lainkaan sellainen kuin kuvittelin, ja mitä mies minulle lupasi. Hän jätti kaiken taakseen vuokseni. Erosi ym. Tunnen kamalaa vastuuta hänestä nyt. Hänellä ei ole mitään. Ei edes omaisuutta. Vuokra-asunto on minun nimissäni.
Olen kamppaillut itseni kanssa suhteen alusta asti. Heti kun huomasin, kuinka vaikea ja oikukas tämä mies on. Lisäksi hänellä on paha alkoholiongelma.
Suhteen alusta alkaen olen aina antanut kaiken anteeksi. Ajatellut, että hänellä on nyt vain vaikeaa, että pitää ymmärtää ja jaksaa, että kyllä se siitä sitten paranee.
Mikään ei ole muuttunut. Välilä on parempia hetkiä. Viikkokin saattaa mennä ihan hyvin. Sitten taas repeää. Kerran viikossa on jokin konflikti. Pelkään tulla kotiin töistä, kun en voi olla varma, että kaikki on siellä hyvin. Usein onkin mies tillin tallin humalassa. Minulta alkaa mennä voimat. Tämä nakertaa työssä jaksamistani, vie energiaa ja aikaa.
Olen yrittänyt ja yrittänyt.
Mies ivaa minua päivittäin, mutta ei ymmärrä, että siinä olisi mitään väärää, koska kaikkihan perustuu todellisiin havaintoihin minusta. En kuulemma ymmärrä mistään mitään, en kuule mitään, en näe mitään, en ole kiinnostunut hänen tekemisistään, en seuraa mitä maailmalla tapahtuu, olen ulkona kuin lumiukko kaikesta. En tunne kirjallisuutta enkä musiikkia tarpeeksi hyvin. Normaali kommentti irvistyksineen on: " pitääks tääkin rautalangasta vääntää?"
Olen kuitenkin mielestäni monipuolisesti asioita osaava ja paljon kaikenlaista tekevä naisihminen, joka on lisäksi työpaikkansa johtaja. Vedän erilaisia harrastuspiirejä, kurssitan itseäni jatkuvasti.
Minulla on jatkuva paha olo. En jaksa tätä.
Mies osaa taitavasti höllätä ja kiristää naruista. Kun hän huomaa, että nyt voimani alkavat loppua, niin taas menee vähän aikaa oikein ihanasti. Olen niin onnellinen ja työssäni loistan. Sitten taas, kuin synkkä pilvi laskeutuisi päälleni. Hän ei puhu minulle, ivaa ym. Myös selvin päin. Sitten repeää alkoholihanat ja hän vain sanoo, että olenko ajatellut yhtään häntä, että hänelläkin voisi olla paha olla. Siksi hän kuulemma juo. Minussa ei kuulemma ole vika. Silti hän kohtelee minua huonosti. Ivaten ja irvistellen.
Olen ihan loppu.
Eilen tilanne taas repesi. Mies oli ihan hullu. Itki ja ryyppäsi. Uhkasi ampua päänsä läpi. Pelkkää verbalistiikkaa kuulemma. Miltä se minusta kuitenkin tuntuu? Ahdistun, pelkään. Sanoi vielä illalla ennen nukkumaan menoa, että tykkää minusta kyllä, vaikka olenkin tyhmä.
Sanoin, että tämä riittää nyt minulle. Että mitä pikimmin hankkii itselleen asunnon, sitä parempi.
Tänään sitten vain totesi, että "olet sinä sentään ihana" ja että "sekosin eilen totaalisesti". Se siitä sitten.
Tässä suhteessa ei rakkaus enää auta. Alkoholi mm. pilaa kaiken. Lisäksi todella vaikea ja oikukas luonne.
Miten pääsen eroon tästä suhteesta? Miten voin heittää asunnottoman miehen ulos? (Ei ole enää mikään nuorukainen).
En minä tällaista halunnut. Halusin tasaisen, rauhallisen arjen. Halusin turvaa ja rakkautta. Sain helvetin.
Elämäni kuluu hukkaan.
…olen aivan rikki… noin viikko sitten kirjoitin tänne tilanteestani. Kaikki vain pahenee. Mies ryyppäsi nyt 5 päivää. Lauantaina se löi pääni niin, että naamani on aivan turvoksissa ja nenästä tuli valtavasti verta. Sain aivan mielettömän raivokohtauksen. Mun hermoni on IHAN loppu, pelkään tulevani hulluksi. Niin, taois sitä nyrkeillä, potkin, riehuin kuin raivopäinen…..Lopuksi häivyin. Olin kaksi päivää pois, mietin asioita. Mun oli vaan pakko tulla takaisin, remontin vuoksi. MINÄ olen se väkivaltainen nyt, minun pitäisi hävetä (ja häpeänkin, lisäksi vuokraisäntä näki kun sain sen raivokohtauksen pihalla), minun pitäisi nöyristellä nyt…. En vaan jaksa. Eikä tarvitse. Mua inhottaa känninen ukko… olenkin odottanut koska se meinaa pakottaa minut seksiin (olen lukenut että sellainen sopii just tällaisen tapoihin), eilen se sitten tapahtui. Tosin, eipä se siihen pystynyt, mutta kuitenkin. Eikä edes ollut katuvaisen näköinen aamulla. Musta tuntuu, että pää hajoaa pian lopullisesti.
Vuokrasopimuksessa on molempien nimet. Minä kuitenkin haluan jäädä tähän asuntoon, kaikki huonekalut on minun sekä lähes kaikki muukin. Sekä se, että muutimme tähän vasta kaksi kuukautta sitten, en siksikään haluaisi muuttaa. Tiedän turvakodin systeemit, olen siellä ollut kerran yön. Mutta, jos lähden sinne, olen viikon, pari, mistä tiedän että se on lähtenyt asunnosta? Lisäksi pelkään, että se tekee tuhojaan asunnossa, ja lisäksi vuokraisäntä asuu samassa pihapiirissä joten se mielenvikainen varmasti puhuu musta aivan hulluja, jotta mut häädettäisi. Sain eilen viimeksi kuulla uhkailuja, kun sanoin, että LOPETETAAN tämä suhde. Hän hommaa mulle potkut, häädön tästä asunnosta, mulle tulee noutaja…. jne. MITÄ OIKEUKSIA MULLA ON?? Voin olla pois kotoa jonkin aikaa, mutta haluan että hän lähtee, mihin sitten meneekin. Voi itku että vuokrasopimuksessa on molempien nimet…
Te, jotka kamppailette samassa tilanteessa, tai olette kamppailleet ja saaneet rauhan, olisiko kiva vaihtaa ajatuksia? Tässä on sähköpostiosoitteeni: [email protected].
Ei elämän kuulu mennä näin. Työnikin, josta nautin ja olen hyvä, kärsii. Mustasukkaisuuden vuoksi en uskalla lähteä työmatkoille, jne… Ja ajatukset ja mieli kun on ihan sekaisin, tottakai se vaikuttaa minuun kokonaisuudessaan, olen ihan eri ihminen kuin joskus aikaisemmin…
Enkä nyt vain kirjoita sikis, että haluaisin purkaa tunteitani vain, vaan minä tosiaan haluan tietää miten pääsen eroon tästä, ilman että saan pelätä häätöä, muita uhkailuja…. sanoin juuri eilen tästä hänelle. Käskin etsimään itselleen uuden ”panopuun” kunhan jättää MUT RAUHAAN!!! En ole ennen ollut väkivaltainen, mutta näköjään raivoni on sitä luokkaa nykyisin että en enää tiedä mitä teen.
Ja se teeskentely, että jotenkin sopu säilyisi kotona… voi että.
Ota nyt hyvä ihimnen ja LÄHDE ja pelasta ittes. Ei se kämppä ole maailman viimeinen ja ainoa asunto!! Mieti nyt mikä sulle on tärkeämpää oma ittes ja terveytes vai (jonku toisen omistama)asunto? Ukkos tietää että ole jumissa kämppään ja siksi se uskaltaa kohdella sua ihan miten lystää...kohta saatte mutenkin häädön ku se vuokraisantä tuota kännäämistä ja nujakointia aikansa katselee. LÄHDE NYT...SE KANNATTA!!! Uusia kämppiä on maailma täys ja nistä on mukavampi nautia kun ei ole joku dorka nurkissa hakkaamassa ja raiskaamassa. Jos et nyt lähde, sun on turha tulla enää tänne vinkuun. Itse sun asialle jotain tehtävä, kukaan muu sille ei tee yhtään mitään. Ota ittees niskasta kiinni....
Sinun ei tarvitse sietää tuollaista kohtelua päivääkään. Sinun arvosi ja ihmisoikeutesi ovat tärkeämpiä, kuin asunto, jossa asut. Lähde. Se on minun neuvoni. Näytä, että teet itsenäisiä päätöksiä miehestäsi riippumatta. Jos ukko ei lähde ja kuvittelee olevansa niskan päällä asuntoasiaan vedoten, niin näytä, ettei se pidä paikkaansa. Sinä vain otat ja häivyt. Muista irtisanoa oma osuutesi yhteisestä vuokrasopimuksesta. Luulisi sen olevan mahdollista.
Äijät ovat todella tuuliajolla tosipaikan tullen.
Uhoavat aikansa.
Itse ilmoitin viikko sitten sunnuntaina, että suhteemme on loppu. Että en enää siedä tällaista elämää ja sitä, että alkoholi tuhoaa kaiken. Haluan, että minua kohdellaan hyvin.
Mieheni ei ole juonut sen jälkeen ja on muutenkin käyttäytynyt kunnolla. En kuitenkaan enää usko lupauksiin ja pelkkiin puheisiin, joten pidän kiinni siitä, että mies saa etsiä itselleen uuden asunnon. En aio pehmetä ja luvata yrittää vielä. Yritykset on yritetty. Nyt on tosi kyseessä Ei pidä mennä halpaan ja jäädä roikkumaan suhteeseen, vaikka hetken näyttäisikin siltä, että nythän tämä sujuu. Ei se pitemmän päälle suju. Ei sitä ihminen niin vaan muutu. Vähän aikaa pystyy kyllä tsemppaamaan ja vetämään kunnon miehen roolia.
Minun suhteeni ei edes ole yhtä kamala, kuin sinun, ja silti tein tämän ratkaisun. Alkoholismia ei rakastamalla paranneta. Ratkaisu lähtee jokaisen oman pään sisältä. Kenenkään ei pidä uhrautua toisen takia tuolla tavalla. Et saa siitä kirkkaampaa kruunua. Ainoastaan tuhoat elämäsi ja mahdollisuutesi. Se on tyhmyyttä ja saamattomuutta.
Älä enää odota, vaan toimi. Huomaat, että voit taas hengittää vapaasti!
Se on ihmeellinen tunne.
Hei! Elän edelleen saman katon alla tämän mieheni kanssa.. viimeiset kaksi viikkoa hän on ollut kiltimpi, ollut ilman viinaa. En usko kuitenkaan tähän, en ole onnellinen. Minun ei tee mieli mitään hellyydenosoituksia antaa eikä saadakaan, tuntuu että elämä vaan menee hukkaan. Ärsyttää myös se, että pitäisi elää alkoholin suhteen näin, eli alkoholistihan joko ottaa rankasti, tai ei yhtään. Ja itse haluaisin joskus ottaa vaikka muutaman saunakaljan, mutta hän kieltää minulta senkin nyt, koska itse on niin fiksusti ilman, ja minullahan se alkoholiongelma on, hänen mukaansa... Voi hyvä ihme. Eilen kerroin, että vanha ystävättäreni olis tulossa joku viikko kauempaa käymään, tulisi luoksemme, mies hymähteli vaan, "niitä juoppokavereitasi" ja "ei vois vähempää kiinnostaa". Eli onpa kiva ajatella, että jos harvoin joku kaverini tulisi, tämä pilaa senkin, esim. sauno siinä nyt rennosti ja ota pari saunakaljaa ja muistele menneitä ystävättären kanssa, jota en ole yli vuoteen nähnyt... Pian on tulossa työpaikan juhlat. En ole yksissäkään ollut seurustelumme aikana, ja nyt ajattelin kyllä mennä, pakko piristää itseä jollain. Mitä siitäkin mahtaa tulla... Kaiken huipuksi mieheni huomaa kyllä sen, että olen onneton (sanoin viimeksi eilen) mutta mikä ihme siinä on, ettei se ymmärrä, ettei tästä tule mitään! Pakko vaan väkisin yrittää.. Koitinhan tässä yksi päivä saada eron aikaan, mutta parissa päivässä tilanne muuttui taas, on sillä ihme keinot saada ihminen pyörälle päästään.. Siinä tilanteessa, kun annoin kaiken tulla, sain mahaani nyrkistä, sekin kertoo paljon hänestä. Eilen sain taas kuulla että olen pilannut hänen elämänsä (kun olin omissa oloissani vaan, en antanut hänelle huomiota..). En näköjään saa itseäni niin tiukkana pysymään, että saisin erottua näin, pitääkö minun vaan nyt elää niinkuin haluan ja tällä tavoin "savustaa" hänet elämästäni..? Ehkä en silloin saisi turpaani. Jotenkin on voimat niin loppu tähän kaikkeen.
Hei,
miksi kestät tuollaista? Herää inhottava kysymys: mikä sinussa on vikana? Pitää ihan itse tehdä jotakin, jos haluaa asioiden muuttuvan. Itse tein ratkaisuni n. pari viikkoa sitten. Ilmoitin jättäväni mieheni, jonka kanssa olin kihloissa. Syynä ennen kaikkea alkoholin käyttö ja siihen liittyvät ilmiöt. Tiedät kyllä. Mieheni on hommannut itselleen asunnon ja muuttaa sinne ensi viikolla. Oloni on haikea, mutta helpottunut. Olisin ollut tarvittaessa myös itse valmis muuttamaan tästä, vaikka asunto onkin vuokrattu minun nimelläni. Tärkeintä oli saada selkeys elämään.
Muutokset ovat aina vaivalloisia ja ikäviä. Tulee ahdistusta ja epävarmuutta siitä, että teinkö oikein. Asian päättäminen, siitä kertominen ja päätöksessä pysyminen ovat avainasioita. Sen jälkeen, kun päätös on tehty ei pidä alkaa hempeilemään ja tunteilemaan. Mies käyttäytyy yllättäen fiksusti, kun huomaa, että olet tosissasi. Sen ei pidä antaa hämätä. Mikään ei ole todellisuudessa muuttunut. Se on pelkkää manipulointia, jonka tarkoitus on herättää sinussa syyllisyyden tunteet. Sillä hetkellä koveta itsesi ja toimi päämääräsi mukaan asioita sen enempää pohtimatta. Ajattele mitä kaikkea olet kärsinyt. Siitä saat puhtia toteuttaaksesi päätöksesi.
Tsemppiä!
Kiitos kannustavasta viestistä, Omppu! Helvetti vaan jatkuu, jotenkin vaan tähän on "tottunut", en siis missään nimessä siedä tällaista, olen hirveän väsynyt ja tylsistynyt kaikkeen, jotenkin on se puhti poissa, jolla saisin asiat rullaamaan. Parhaillaankin mieheni on kotona viinapullon kanssa (4. päivä menossa), hammassärkyyn että saisi nukutuksi.. Mitä teet? Paskamainen ilta siis taas kotona tiedossa, jos ei sentään lyömistä mutta kuitenkin sanomista ja haukkuja, ei rauhaa ollenkaan. Eilen illalla sain hirveän kohtauksen, mies pakotti taas kerran mut lähtemään hakemaan siideriä lisää, meillä ei yksinkertaisesti auta se että kieltäytyy, minullahan ei ole vaihtoehtoa. Olen kyllä ihan loppu tähän. Sinun miehesi oli siinä mielessä fiksu, että haki asunnon itselleen. Tässä vaan pahaa pelkään ettei tämä hevillä lähde. Eilenkin sain kuulla mitä kamalampia uhkailuja, kun sanoin haluavani elää yksin. Joskus se stoppi tälle tulee, minkälainen se sitten on ja koska, niin.. Toivottavasti vain pian. Niin se kysymyksesi, mikä minussa vikana kun olen tätä katsellut yhä edelleen.. Sitä minäkin ihmettelen. En tosiaan ole mitenkään hänestä riippuvainen, en pelkää yksin olemista yms. Olen vaan varmasti pelännyt mitä se voi tehdä, jos pidän tässä asiassa pääni.. Uhkailut on inhottavia, enkä tiedä mitä se oikeasti voisi tehdä. Pitää vaan ottaa se linja että tapahtui mitä tahansa, pidän pääni ja vaadin hänen häipymään elämästäni. Helposti sanottu.
Hei,
tosi surullista tuo kertomasi. Tuntuu ihan toivottomalta. Mitä, jos kuitenkin lähtisit itse. Varsinkin, jos kerran on niin, että miehesi on jopa väkivaltainen etkä tiedä mitä hän tosipaikan tullen saattaisi tehdä sinulle. Jos vaan kaikessa hiljaisuudessa hommaat itsellesi uuden asunnon ja sieltä käsin sitten ilmoitat, että homma on loppu nyt. Silloin sinulla ei olisi sitä ongelmaa, että miten saat hänet lähtemään. Onhan tämä kaikki todella vaivalloista ja hankalaa, mutta olen ymmärtänyt, että sinulla on melko kamalaa siellä. Ulkopuolisen silmin nähtynä tuo kuulostaa käsittämättömältä helvetiltä. Itse en kestäisi hetkeäkään.
Voimia sinulle!
Sanoin eilen sen, että haluan lopettaa tämän yhdessäelämisen. Ihan rauhassa ja fiksusti, olen monet kerrat puhunut jo aikaisemmin mikä mättää (ja luulisi sen itsekin tajuavan), ja mulla ei ole enää minkäänlaisia voimia ja haluja jatkaa tätä. Ensin se raivostui. Sylki päälleni, ties mitä huutoa, löi päähänkin. Koitti sovitella myöhemmin, olin sängyssä. Ajoin sen pois, torjuin hellyydenosoitukset. Sillä seurauksella se otti silmälasini kouraan ja rutisti (sai ne myöhemmin oikaistua kuitenkin, mutta silti...). JOssain vaiheessa tilanne rauhoittui, pystyttiin jopa puhumaan asioista jne. Sitten alkoi se "hellä" puoli hänessä touhuta; lämpimiä voileipiä, ehdotusta että voisi hieroa jalkojani yms. Voi hyvä ihme... Edelleenkään en halua jatkaa tätä (ei noi hetkelliset hellät hetket korvaa niitä raivopuolia) mutta nyt taas mulla on pahempi olla, kuin eilen, mulla on jotenkin häijy olo, tyhmä pääni ajattelee taas häntä, kuinka paha olo hänellä on... Joku ehkä ymmärtää tämän tunteen, joka on samassa jamassa ollut joskus (muistahan se kuulostaa sairaalta, tiedän!). Koitan nyt kuitenkin pitää pääni, toivon että hän itse myös olisi kanssani samaa mieltä. Koska muuten tulee taas tappelemista jne.....Ja viikonloppukin tulossa, voihan paska tätä elämää, sanon vaan.