Jos ei koskaan kohtaa sitä oikeaa...

kannattaa alkaa miettimään miksi ja mitä väärää oli niissä loputtomassa määrässä ihmisiä joita maailmassa on vastakkaista sukupuolta.

Eri asia on jos ei saa minkäänlaista kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen tai vaihtoehdot ovat vähissä, mutta varsinkin naisten kannattaa asiaa miettiä tarkkaan.
Vaikka tekisi mieli mennä niiden tunteiden mukaan ja "seurata sydäntään" niin voi ihan ajatuksella miettiä mistä ne tunteet johtuu ja se ei tarkoita että pelkän järkiperustein kylmästi lähtee suhteeseen ilman tunteita vaan miettii ja tarkkailee onko jostakusta miehestä todella oikeaksi ja millainen suhde voi kehittyä.

Ihmisellä on tapana selittää jälkeenpäin tekemiään virheitä parinvalinnassa parhain päin ja ajatella että nyt on koettu ja opittu jotain sekä kasvettu. Se ei välttämättä pidä paikkaansa vaan sama virhe toistetaan sekä aikaa on voitu kuluttaa täysin väärään ihmiseen. Meillä ihmisilä vain on tapana selittää asiat parhain päin jälkikäteen ja voi olla vaikea myöntää että useamman vuoden suhde esimerkiksi oli kaamea erehdys jossa luotettiin sokeisiin tunteisiin enemmän kuin mihinkään muuhun. Tunteisiin jotka olivat lähinnä fantasianomaista himoa josta olisi pitänyt rakentaa suhdetta. Eihän sellainen tule onnistumaan.
Ihmisillä on myös tapana nykyään testailla suhteita eri kumppaneiden kanssa vähiä aikoja, mutta valitettavasti tuntuu ettei näistä oikein välttämättä opita. Sama kuvio toistuu usein uudelleen ja uudelleen tai sitten maistellaan eri makuja kuin seisovassa pöydässä. Ei oikein osata asettua aloilleen vaikka kovasti etsitään sitä "oikeaa".

Olen miehenä pohtinut omalta kohdalta tätä ongelmaa ja voi olla hyvin vaikea määrittää kuka se oikea on. Vaikkei vaihtoehtoja mielettömästi olisikaan edes. Puhumattakaan sitten jos esimerkiksi jonkun naisen ympärillä pyörii sulhasehdokkaita. Olen omasta tuttavapiiristäni huomannut että naisella on aika paljon valinnanvapautta ja valtaa sekä aiheuttavat sydänsuruja usein turhaan itselleen. Monesti miehellä ei ole niin paljon vaihtoehtoja joka toisaalta voi surettaa kun asiat eivät ole omissa käsissä mutta toisaalta virheitä on vaikea tehdä siltä osin.

Miettikää siis ihan aikuisten oikeasti että mitä se "oikea" merkitsee teille? Onko se hetken huuma, kokemus vai jotain perustavanlaatuisempaa, enemmänkin asenne, jota lähdet rakentamaan jo ennen kuin kohtaat tuon henkilön.
5621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos ei kohtaa sitä oikeaa, missä vika...niimpä.Työkaveri joskus sanoi, että sulla on joku näkymätön vetovoima, etsit aina miehiä, joilla on taipumusta väkivaltaisuuteen, pettämiseen, alkoholismiin jne. Viittasin kintaalla..minullako, no ei todellakaan.
No, olenpa tullut toisiin aatoksiin..seula on niin tiivis nykyään, että olen toden-näköisesti yksin, loppuelämäni.Kaikki ns. imelät tyypit, joko seksiä, asuntoa tai rahallista hyötyä vailla.Kaikki nalletyypit, äidillistä huolenpitoa vailla. Loput ovat ylenkatseisia juppeja, pummeja, pultsareita.
Itsessäni ei mitään vikaa..ei tietenkään..ai jaa.
Elämän poluillani kohtaan, miehiä, jotka vetoavat empatiakykyihini.Osaan kuunnella, asettua toisen asemaan, auttaa, jos mahdollisuuksieni rajoissa,jopa niin, että unohdan itseni, uhraudun. Jossain vaiheessa se sitten kostautuu, ellen saa vastakaikua, hellyyttä, rakkautta..vastavuoroisesti.
Suhde kaatuu, kun alan voida pahoin, en jaksa yrittää, kiukuttelen, olen mustis yms.
Olen vain läheisyyttä, hellyyttä, rakkautta janoava ihminen.Pitäisikö minun laittaa lappu otsaan..ole mies, jolla on kyky ja taito vastakaikuun, huolenpitoon, rakkauteen..riko kuoreni, näe herkkyyteni, sydämeni, sieluni, rakasta minua. Aika lapsellista, narsistista, ällöä, oman edu tavoittelua yms...niinkö.
No, aika rajua tekstiä...
En etsi enää mitään, luovutan..
http://www.youtube.com/watch?v=vNYDyt0tEfc

Äänestä
  • Mutta lyhyesti sama asia, kyseessä on se enemmänkin naisten esille ottama,

    "kun kemiat ei synkkaa"

    Äänestä

  • kemikaalimiäs kirjoitti:

    Mutta lyhyesti sama asia, kyseessä on se enemmänkin naisten esille ottama,

    "kun kemiat ei synkkaa"

    Kun kemiat ei synkkaa voi juuri kertoa siitä ettei edes huomata sitä oikeaa.
    Toisin sanottuna kemioiden puute johtuu itsestä, ei siitä toisesta osapuolesta eikä edes suhteesta.

    Kehotin vain että jokaisen kannattaa miettiä mikä, mitä ja kuka se oikea oikein on sekä miten ne kemiatkin esimerkiksi rakentuvat.

    Mutu-linjalla ei pärjää kovin pitkälle. Uskoisin että siinä on iso kompastuskivi nykysuhteissa. En ole itse yhtään sen parempi ja vaatii todella itsensä niskasta ottamista että tajuaa sen oman vastuun siinä kaikessa. Mukaanluettuna kemioiden rakentuminen ja se miten havainnoin ehdokkaita sekä suhteutuu siihen tosieen. Koskee myös naisia ja ehkä jopa enemmän kuin miehiä koska tarjokkaita naisilla näyttää olevan aika monta.

    Tulipahan taas nähtyä että tuttavapiirin eräs nainen osaa kyllä valita varsin huonosti miehensä ja jälkikäteen hän selittää asioita omilla tunteillaan. Tunteet rakentuvat fantasioille joille harva mies pystyy koskaan vastaamaan vaikka täyttäisi tämän naisen kaikki toiveet. Sitten tulee pettymyksiä kun asiat alkavat murtua vähitellen. Sitten ollaan taas pisteessä nolla ilman että mitään on opittu.

    Äänestä

Jos on olemassa sitä oikeaa niin se ei määrity pelkästään sen perusteella millainen ihminen hän on, vaan miten ympäristötekijät ovat mukana. Monille se suuri rakkaus on lapsuudenystävä tai joku jonka kanssa on ympäristön pakosta kokenut jotain ainutlaatuista ja jännittävää. Tällöin syntyy aivan erityinen side. Mitä vahvempi tämä side on, mitä enemmän ainutkertaista historiaa on takana, sitä vaikeampi on kuvitella, että voisi koskaan kenenkään toisen kanssa saavuttaa samanlaisia kokemuksia ja alkaa tuntua, että kaikki muut suhteet olisivat pinnallisia. Tällöin ei ketään muuta enää haluakkaan niin kauan kuin pärjää nykyisen kumppanin kanssa ja hän täyttää omat tehtävänsä. Silloin ei vertaile häntä muihin ja hän on se ainoa.

Äänestä
  • Sama juttuhan se on myöhemmällä iällä.
    Esimerkiksi jaetaan sama harrastus tai työpaikka jota kohta löytyy jo yhteistä historiaa.

    Tällainen yleensä keotaan "sielunkumppaniksi" josta on vaikea lähteä myös sitten eroamaan.

    Sen totean että uskoisin nykyaikana että ihmisten on vaikea luoda tuollaista kuvaa toisesta jotenkin korvaamattomana koska ehdokkaita on niin paljon ja mahdollisuuksia elämässä unohtaa. Täten jonkun yksittäisen ihmisen ainutlaatuisuus unohtuu ja alkaa tuntua sentimentaalisuudelta.

    Monelle taas tuollainen merkitys toiseen syntyy esimerkiksi juuri seksin kautta todeten että "sellaista himoa ja hlaua" en ole koskaan tuntenut. Valitettavasti ihmisillä sitten oikein muuta yhteistä olekaan. Yhteinen ympäristö on lähinnä sänky. Siinä ei paljon suhdetta sitten rakenneta tasapainoiseen suuntaan.

    Monilla ihmiselle tuon ainutlaatuisen ja jännittävän kokeminen varsinkin menee aika pitkälle että moista kokemusta etsitään väkisin esimerkiksi juuri naisten halut juopporentun kanssa tai moottoripyöräilevän "muukalaisen" kanssa. Siihen liittyy tiettyä romantiikka ja uusia kokemuksia joista sitten aletaan rakentaa fantasiaa. Usein tuollaiset eivät vain ole kovin pysyviä asioita kun aletaan elämään sitä vähemmän jännittävää jokapäiväistä elämää.

    Tuo mitä kuvailit on tietyllä tavalla jopa ideaalitilanne mutta toisaalta vapaana sinkkuna ollessa ei moisiin ympäristötekijöihin törmää jossa olisi pakotettu tutustumaan johonkin. Tällöin valinnanvapauden lisääntyessä jokainen kumppaniehdokas nähdään vähemmän ainutlaatuisena ja tärkeämmäksi tekijöiksi nousee se nopea vaikutus esimerkiksi ulkonäöllä tai vaikkapa joku voimakas tunnetila, vaikkapa himo.

    Kannattaisi muistaa nyt että se että jonkun kanssa on mukavaa tai toisaalta jonka kanssa on hauskaa tai räjähtävän ihanan seksikästä ja himokasta johda mihinkään sen vakavampaan eikä kerro mistään sen erikoisemmasta. Siinä välttämättä ei ole mitään eväitä pitkään suhteeseen tai toisessa siihen "Oikeaan" vaikak kuinka sellaista haluaisi ja etsisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avulias aatu kirjoitti:

kannattaa alkaa miettimään miksi ja mitä väärää oli niissä loputtomassa määrässä ihmisiä joita maailmassa on vastakkaista sukupuolta.

Eri asia on jos ei saa minkäänlaista kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen tai vaihtoehdot ovat vähissä, mutta varsinkin naisten kannattaa asiaa miettiä tarkkaan.
Vaikka tekisi mieli mennä niiden tunteiden mukaan ja "seurata sydäntään" niin voi ihan ajatuksella miettiä mistä ne tunteet johtuu ja se ei tarkoita että pelkän järkiperustein kylmästi lähtee suhteeseen ilman tunteita vaan miettii ja tarkkailee onko jostakusta miehestä todella oikeaksi ja millainen suhde voi kehittyä.

Ihmisellä on tapana selittää jälkeenpäin tekemiään virheitä parinvalinnassa parhain päin ja ajatella että nyt on koettu ja opittu jotain sekä kasvettu. Se ei välttämättä pidä paikkaansa vaan sama virhe toistetaan sekä aikaa on voitu kuluttaa täysin väärään ihmiseen. Meillä ihmisilä vain on tapana selittää asiat parhain päin jälkikäteen ja voi olla vaikea myöntää että useamman vuoden suhde esimerkiksi oli kaamea erehdys jossa luotettiin sokeisiin tunteisiin enemmän kuin mihinkään muuhun. Tunteisiin jotka olivat lähinnä fantasianomaista himoa josta olisi pitänyt rakentaa suhdetta. Eihän sellainen tule onnistumaan.
Ihmisillä on myös tapana nykyään testailla suhteita eri kumppaneiden kanssa vähiä aikoja, mutta valitettavasti tuntuu ettei näistä oikein välttämättä opita. Sama kuvio toistuu usein uudelleen ja uudelleen tai sitten maistellaan eri makuja kuin seisovassa pöydässä. Ei oikein osata asettua aloilleen vaikka kovasti etsitään sitä "oikeaa".

Olen miehenä pohtinut omalta kohdalta tätä ongelmaa ja voi olla hyvin vaikea määrittää kuka se oikea on. Vaikkei vaihtoehtoja mielettömästi olisikaan edes. Puhumattakaan sitten jos esimerkiksi jonkun naisen ympärillä pyörii sulhasehdokkaita. Olen omasta tuttavapiiristäni huomannut että naisella on aika paljon valinnanvapautta ja valtaa sekä aiheuttavat sydänsuruja usein turhaan itselleen. Monesti miehellä ei ole niin paljon vaihtoehtoja joka toisaalta voi surettaa kun asiat eivät ole omissa käsissä mutta toisaalta virheitä on vaikea tehdä siltä osin.

Miettikää siis ihan aikuisten oikeasti että mitä se "oikea" merkitsee teille? Onko se hetken huuma, kokemus vai jotain perustavanlaatuisempaa, enemmänkin asenne, jota lähdet rakentamaan jo ennen kuin kohtaat tuon henkilön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu