Olen seurustellut miesystäväni kanssa 4 vuotta ja viimeisen puolen vuoden aikana olen huomannut etääntyväni hänestä. Jopa suutelu tuntuu vastenmieliseltä.. Mies on ihana ja rakastan häntä, mutta en vain tunne enään häntä kohtaan mitään fyysistä vetovoimaa, arkemme on tylsää, eikä me osata tehdä mitään kivaa yhdessä enään. Se, mitä hän tekee tai sanoo ärysttää minua ja tappelemme siksi melko usein. En osaa erota hänestä, koska minusta tuntuu, että jos eroamme, olen kiittämätön enkä tapa enään huomaavaista ja rakastavaa ihmistä. Enkä ole myöskään asunut koskaan yksin, joten en myöskään varmaan osaisi huolehtia raha asioista. Mieskin olisi varmasti hukassa ilman minua.. Tää tunne on kamala, enkä tiedä mitä tekisin!
suhteesta puuttuu intohimo
hukassa..
4621
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sä olet ainut, joka osaa vastata tähän oikeasti. Mitä tapahtui puolisen vuotta sitten? Miksi et halua häntä enää niin kuin esim vuosi tai kaksi sitten? Mitä suhteen alussa ajattelit? Mikä on muuttunut?
Ei kannata mitään äkkinäistä ratkaisua tehdä, välillä tulee tuollaisia tylsiä kausia. Eri asia onko halua löytää kipinä uudelleen.
Et ole yksin ajatuksinesi.
Vaimostani on tullut ajansaatossa pelkkä asuinkumppani. En juuri puhu hänelle asioistani, läheisyys ei ole harrastuksemme ja seksiä ehkä joka toinen kuukausi. Sekin on mielikuvitoksetonta, pimeässä ja mielestäni hän ei edes kunnolla halua koskettaa minua ja intohimon mukanaan tuoma suutelu ja toisen vartalon arvostaminen mielestäni puuttuu.
Emme ole edes ns. parhaita kavereita. Tuntuu, että en ehdi edes ovesta, kun hän alkaa kertomaan omasta päivästään tms. ja minä olen vain paikalla olevat korvat ja minun tekemisilläni ei ole väliä.
Olemme olleet yhdessä kohta 11 vuotta ja meillä on kaksi pientä lasta.
Seurustelin muutaman kuukauden työtuttavani kanssa, vaikka vaimolle sanoin tuttavani järjestäneen minulle tyhjänä olevan asunnon toisesta kaupungista. Vaimolle sanoin meneväni ajattelemaan asioita vaikka todellisuudessa olin tämän työtuttavani kanssa viettämässä upeita yhteisiä hetkiä. Puolet viikosta olin kotona lastenhoidollisista syistä ja muuten hänen luonaan.
Viihdyn kotonani ja talomme on pihoineen jotain mitä olen aina halunnut, arki sujuu, emme tappele koskaan ja rakastan lapsieni seuraa suunnattomasti. Kuitenkin olen jäänyt kaipaamaan tätä työtoveriani, joka edelleen haluaisi minut luokseen. Hänen kanssaan koin jälleen mitä on parisuhde, keskusteleminen ja erotiikassa koin asioita, joita en tähän mennessä ole kokenut enkä nykyisessä suhteessa tule koskaan kokemaankaan. Koin olevani rakastettu ja haluttu.
Olen täysin tuskissani: mitä teen??
Toisen naisen luona koin oloni hieman tyhjäksi, koska en ollut lasteni kanssa. Kotonani kaipaan parisuhdetta. Olo on tyhjä.
Olen palannut taas kotiin ja vaimoni jatkaa niinkuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Mieleni tekisi jäädä pettämisestä kiinni, jos vaikka se siirtäisi päätöksenteon hänelle tai toivoisin vaimoni kyllästyvän minuun, sillä nähtävästi muuten jään kotiini pohtien mitä olisi voinut olla. Tällä hetkellä työtoverini ei ole halua pitää minuun ýhteyttä, sillä hänen ajatusmaailmansa toimii kaikki tai ei mitään periaatteella. Tämä vain lisää tuskaani.
Kunnollisena kristittynä kasvatan lapseni ja tingin omista mielihaluistani vai toteanko, että täällä eletään vain kerran?
Joten ymmärrän Sinua. Et voi kuitenkaan rakastaa toista, jos et tunne mitään. Tässä tilanteessa Sinun on helppo siirtyä vielä eteenpäin. Käytännön asioilla on tapana järjestyä.
Jos intohimoa ei ole ollut alkuaankaan tai se häipyy suhteesta eikä sitä millään keinolla saada takaisin, mielestäni suhteella ei ole tulevaisuutta.
Mulla on omakohtaista kokemusta: rakastin kyllä ex-miestäni mutta tulin jätetyksi toisen naisen vuoksi.
Ex-mies on itsekin myöntänyt, että syy oli vain se, ettei mun ja hänen välillä ollut intohimoa mutta hänen ja sen toisen naisen välillä on.
Nykyään en voisi ajatellakaan, että seurustelisin, jos suhde toimii vain henkisellä vaan ei fyysisellä
tasolla. Molempien tasojen täytyy toimia. Mikään rakkauden määrä ei riitä pidemmän päälle, jos
intohimo puuttuu.
Olen gobbelsin kanssa täysin samaa mieltä. Seurustelin ja menin jopa naimisiin miehen kanssa, joka ei loppupeleissä koskaan halunnut mua tai ollut mua halunnutkaan. Oltiin muuten tosi läheisiä, mäkin jotenkin jäin siihen sitten liian pitkäksi aikaa. Eropäätös oli todella vaikea, mutta ainut oikea ratkaisu. Niin kun jo sanottu, ei kipinää tule jos sitä ei ole koskaan ollutkaan ja molemmat sitä halua.
Vaikea tilanne, muistan hyvin!