Hypoteettinen kysymys. Miksi 35-vuotias kymmenen vuotta parisuhteessa ollut naimisissa oleva vakaatuloinen tilavassa omistusasunnossa asuva lapsirakas parisuhteeseensa tyytyväinen mies, joka on oma-aloitteisesti ilmoittanut haluavansa lapsia, ei halua niitä vieläKÄÄN? Mitkä ovat sinun mielestäsi potentiaalisia syitä? Mainittakoon vielä, että hypoteettisen miehen hypoteettinen vaimo on selvästi nuorempi, joten sinäällään biologinen pakkovalintatilanne ei kolkuttele vielä.
Ihan hypoteettisesti :)
Ihan hypoteettisesti :)
Vastaukset 21
Vanhimmat
nuoren vaimonsa kykyä huolehtia lapsesta.
Hmm... mielenkiintoinen näkökulma. Hypoteettisessa tilanteessamme kuitenkin aika epätodennäköinen, kun hypoteettinen vaimo on sekä työssään että vapaa-ajallaan laajassa mittakaavassa osoittanut pärjäävänsä muksujen kanssa vähintään riittävän hyvin. Toki oma lapsi on aina eri juttu, mutta niitä kun ei valitettavasti voi etukäteen testata :) Ja kun yhteistä taivaltakin on takana se vuosikymmen niin "nuorempi" vaimo ei nyt kuitenkaan ihan keskenkasvuisen ikäinen enää ole.
Mutta toki varteenotettava vaihtoehto ja harkittava näkökulma, kiitos kannanotostasi.
että tuohon ikään mennessä ihminen on jo juuttunut elämäntapaansa. Lapsettoman aikuisen elämässä on hyvät puolensa henkilökohtaisen vapauden muodossa. Kun sitä riittävän kauan harrastaa, siihen tottuu.
Lapset olisi hyvä tehdä nuorempana siksikin, ettei ehdi alkaa jumittaa elämäänsä lapsettomuusasentoon. Myöhemmin kynnys nousee, myönsi sen itselleen tai ei.
Ja tämä on vain yksi näkökulma jota en tarjoa ainoaksi totuudeksi.
Tämähän kuulostaa aika loogiselta... hmm... itse asiassa erittäin loogiselta. Enemmistö meistä on perusolemukseltaan jossain määrin muutosvastaisia, riippumatta siitä onko odotettavissa oleva muutos oletettavasti positiivinen vai negatiivinen.
onko nykyään tavallista ajoittaa lasten tekoa ajattelemalla vanhemmuuden yläikärajaa, eli että nainen voi aloittaa lastenteon vielä lähempänä 40-ikävuottaan. Ennen lasten tekoa hoidellaan muut asiat pois alta: nuoruuden hurvittelut, koulutus, sopiva pätkä työuraa meriitiksi ja tietysti talous kuntoon. Sitten on aika alkaa tehdä lapsia. Mutta psyykkisesti otollisin lisääntymisaika saattaa hurahtaa ohi huomaamatta.
Miesten ja naisten tunne parisuhteessa on yhdessä asiassa kovin erilainen. Kun kaikki on hyvin, miehet ajattelevat, ettei mitään kannata muuttaa, koska on riski, että asiat menevät huonommasi. Naiset taasen näyttävät muuttuvan tyytymättömäksi, ellei elämä ole jatkuvassa liikkeessä johonkin.
Aivan kuin teilläkin: Mies on tyytyväinen nykyiseen hyvään, sinä tyytymätön, koska suhde ei etene lapsiasiassa.
Totta. Joskaan en ehkä kuvaisi omia tuntemuksiani sanalla "tyytymätön". Vaikka en koskaan saisi lasta, niin minulla on kuitenkin maailman ihanin mies ja olen saanut elämältä enemmän kuin uskalsin odottaa. Mutta ihminen kun olen, uskallan aina toivoa lisää :)
Sitä en sitten tiedä jos yleisellä tasolla puhutaan, että kumpi on hyvä... haluta enemmän vain tyytyä nykyiseen? Eikö tuohon varmasti ole vastausta - yleisellä tasolla siis. En haluaisi asua koko elämääni 18-neliöisessä ensiasunnossani, en tehdä työtä ensimmäisellä tittelilläni telemarkkinoinnissa vaikka se silloin kivaa olikin enkä olla "vain" tyttöystävä. Onko se sitten "tyytymättömyyttä"... Toisaalta olen kyllä hyvin tietoinen siitä joidenkin ihmisten, ehkä erityisesti naisten, tarpeesta saada aina enemmän ja auta armias jos jollain muulla on joku asia "paremmin". Se elämänasenne ei toki ole hyvä. Ja ripaus sitä varmaan on minussakin, en kiellä. Mutta kyllä tämä jälkikasvun haluaminen on jotenkin paljon sisäsyntyisempi perustarve. Vähän eri juttu kun olohuoneen päivittäminen uusimman muodin mukaiseksi tai ison hääpuvun haluaminen.
Vaikka olisi lapsirakas, ei tarkoita, että haluaa omia lapsia.
Ei, en ole ymmärränyt väärin. Se, että on lapsirakas, ei toki tarkoita automaattisesti että haluaisi omia lapsia, ei todellakaan. Silläpä siellä lukeekin lapsirakkaan lisäksi se, että on oma-aloitteisesti ilmoittanut haluavansa lapsia. Kaksi kappaletta mieluiten, ne ainakin ovat viimeisimmät julki lausutut tunnelmat. Sitä ei kai voi kovin helposti väärin ymmärtää?
Mutta periaatteessa hyvä pointti, näistä asioista keskusteltaessa kannattaa olla eksakti, koska väärinymmärrykset näin isoissa asioissa voivat myöhemmin selvitessään harmittaa.
No entä jos se valehtelee pitääkseen hyvän nuoren hehkeän naisen ilostuttamassa elämäänsä?
Niin kauan kuin uskot että kaikki menee hyvään suuntaan ja sinun eduksesi lopulta olet talutusnuorassa. Jos hän valehtelisi tuossa asiassa on hän ostanut yhdellä valheella 10 vuotta laadukasta elämää itselleen.
Kukkopojan maailma koostuu valehtelijoista.
Ainakin teoria selittää todisteet.
Mies ei halua maksaa siitä, että joutuu elämään hirveessä metelissä ja paskanhajussa?
Onneksi lapset ovat joskus vanhemmilleen muutakin kuin meteliä ja paskanhajua :) Esimerkiksi oman veljeni silmien näen kostuvan kun 3- ja 1-vuotiaat tytöt juoksevat eteiseen riemusta hihkuen "isi isi isi isi isi" kun veljeni tulee töistä. Mitä se sitten on, merkityksellisyyden tunne, tarpeellisuuden tunne, hyväksytyksi tai rakastetuksi tulemisen tunne, mikä lie, mutta joskus sitä vanhemmat saavat lapsiltaan muutakin kuin meteliä ja paskanhajua... toki vanhemmuus ei ole kaikkia varten ja harvoille sitä mitä odottivat :D
Pallolla on jo nyt liikaa ihmisiä, ympäristö ei kestä. Next.
vähän hassua alkaa arvailemaan toisten asioita..
Miksi et yksinkertaisesti kysy asiaa suoraan mieheltäsi? :)
Kyllä toi lapsiasia on miun mielestä sellainen juttu parisuhteessa, josta on osattava keskustella avoimesti. Ei sitten ainakaan tule väärinkäsityksiä. Ja ei niitä lapsia pitäisi kenenkään alkaa tehdä ainakaan toisen mieliksi. Kyllä sen pitäisi olla molemmille asia jota halutaan.
Toisaalta, nykyisin kaikki on niin suunniteltua. Ensin hankitaan ammatti ja työ, sitten parisuhde, omakotitalo ja lapset. Yllätyksille ei jää varaa tai sitten jos niitä tulee, niistä menee koko elämä sekaisin. Elämä on kai elämää parhaimmillaan kun asiat vaan tapahtuu. Toki pitää sitä jotain varmaan suunnitellakin mutta oikeasti aika mahdotonta sitä on kaikkea suunnitella ja luulla että kaikki menee niin kuin on ajatellut menevän.
Olenpa tainnyt kysyä, ja olemme asiasta keskustelleetkin. Ja olen ehdottomasti samaa mieltä, että sitä on molempien haluttava!
En etsi suomi24.fi-keskustelupalstalta ahaa-elämyksen aiheuttavaa ratkaisua henkilökohtaiseen tilanteeseeni, vaan pohdin yleisesti ilmiötä johon olen törmännyt kotona, kaveripiirissa ja töissä - käyttäen itselle kovin tuttua hypoteettista pariskuntaa esimerkkinä :) Ajankuluahan tämä on, toivottavasti ei kenellekään sen vakavampaa.
No aika hyviä vastauksia oli jo tuossa muilla edellä.
Toi, että kun ikää on "jo" 35, niin tiedän lähipiiristä ihmisiä, joille se kynnys lapsentekoon on kasvanut, kun se on aiemmin jäänyt (syitä monia). Elämä lapsiperheessä on hyvin sitovaa ja ei voi huidella ihan miten sattuu. Jos sellaiseen vapaaseen elämäntyyliin tottuu, niin siitä on vaikea luopua. Naisilla lisäksi voi alkaa kummitella pelko siitä, että meneekö raskausaika ja synnytykset hyvin kun ensimmäisen lapsen saa myöhemmällä iällä. Ja kyllä sitä iän myötä alkaa kaikkia asioita harkita syvemmin monesti.. Ehkäpä nuorempana on enemmän sitä rohkeuttakin.
joko kyse esim. siitä:
- Ettei mies oikeastaan voi kuvitella itseään isäksi vaikka on ehkä jossain vaiheessa kuvitellut muuttuvansa "isätyypiksi"
- Nainen ei ole oikea
- Nainen on oikea muttei hänestä ole äidiksi
- Hän ei ole valmis isäksi
- Hän tahtoo helpon elämän, kavahtaa vastuuta
- Hän ei ole vakavissaan naisen kanssa
- Hän ei halua pilata suhdetta lapsilla (herätykset, naisella ei enää aikaa, nainen mahdollisesti tulee epäviehättävämmäksi..)
....