Lopetanko seksittömän suhteen?

Heippa vaan. Olen 3-kymppinen nainen, ollut suhteessa (ja nykyään kihloissa) maailman ihanimman miehen kanssa kuutisen vuotta. Pari vuotta suhteen alkamisen jälkeen seksi alkoi hiipua miehen työstressin takia, ja nyt tilanne on se, ettei seksiä ole oikeastaan ollenkaan.

Mies ei petä, tiedä sen varmaksi. Hän ei juuri käy ulkona, ja itsekin olen aika huono sosiaalistumaan, harrastukseni pitävät sen verran kiireisenä etten juuri jaksa ulkona juosta. Hyvät ystävät käyvät joskus ja heidän seurasta nautimme kumpikin. Meillä on paljon yhteisiä juttuja ja todella tykkäämme olla kimpassa. Mies on minulle myös paras ystäväni, hänelle kerron aina ensimmäisenä huolet ja uutiset, niin kuin hänkin minulle.

Nyt tämäkin on alkanut tosin rakoilla, koska olen niin helvetin turhautunut tähän seksittömyyteen. Pidän itseni kunnossa ja minulla on kroppa, josta jatkuvasti kuulen positiivista kommenttia, riittävän nätti naama jne... Tykkään vaihtelusta, ja haluaisin kokeilla kaikkea erilaista sängyssä ja sängyn ulkopuolella, mutta kun ei ole edes sitä perusseksiä... Tällä tarkoitan, että seksiä on yleensä noin kerran kolmessa kuukaudessa.

Asiasta on puhuttu, mies ei löydä vastausta ja mietinkin, josko hän on asekusaali. Hän on haluamassaan työssä, raha-asiat yms. kunnossa ja sanoo että olen hänen elämänsä nainen. Menisi naimisiinkin kanssani koska uskoo ettei ketään muuta "näin hyvää ja ihanaa" voi olla. Minua tuo ei auta, olen niin turhautunut ettei paljon enää dildo- ja vibrakokoelmasta ole apua! Hyväilyä, halailua yms on jonkin verran, mutta ei mitään seksuaalista. Mies ei esim sormin suotu koskemaan ja suuseksistäkin taitaa olla vuosi! Alapääni on trimmissä kunnossa, mutta tällaisena vähän huonolla suomalaisella itsetunnolla varustettu kun olen niin mietin josko olen jotenkin epänormaali tms. Mies kyllä sanoo paikkojani kauniiksi yms ja ettei kyse tosiaankaan ole siitä.

Mitä te tekisitte, lähtisittekö kävelemään? Korostan, että mies on minulle täydellinen, hänen kanssaan ollaan asiasta puhuttu niin paljon että sekin alkaa vituttaa kun ei se koskaan johda mihinkään... Mutta me sovimme toisillemme niin täydellisesti muuten. Tämä raastaa, olen miettinyt kaikkea aika synkkääkin tämän takia, kun tuntuu ettei vaan jaksa enää.

Asiallisia vastauksia ja apua, kiitos. xx
121023
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

jos miehes kanssa puhuisit hänen menemistä lääkärille tai seksuaaliterapeutille? Saisitte ainakin tietää syyn, että onko se fyysinen tai psyykkinen. Kova paikka se voi olla, mutta putoispa ainakin taakka mieheltä ja sun ei tarttis elää pimeydessä.

Äänestä
  • että ap ja sen miehen seksuaaliset kemiat eivät kohtaa ja mies on kyllästynyt koko toimitukseen. hyvä yrityskään tässä tapauksessa ei yksinään auta. eikä kyseessä pitäisi olla työstressikään, ellei sitä esiinny kokoaikaa. siinä tapauksessa kannattaisi harkita työn vaihtamista.

    suosittelen kyllä eroamaan. jos seksin määrä on noin alhainen, suhde kuihtuu aivan varmasti jossain vaiheessa.

    Äänestä

Tutulta kuulostaa.. Olen lähes samassa tilanteessa.. Itse pohdin samaa asiaa päivittäin ja en tiedä mitä tehdä.. Erotakaan en haluaisi, mutta toisaalta rajansa kaikella, koska tuntuu, että oma elämä menee hukkaan toista odotellessa päivästä toiseen.. Etenkin kun kaikista yrityksistä huolimatta, tilanne ei muutu mihinkään vaan päinvastoin tuntuu entisestään huononevan..

Äänestä

Ei tarvitse erota, sinun pitää vain herättää mies todellisuuteen. Kun ei puhuminen ole auttanut niin kokeile seuraavaa ja todella tarkoitan että vakavalla naamalla. Ala käymään iltaisin ulkona ja kun olet lähdössä sanot miehelle että menet rakastajasi luo kylään. Jos ihmettelee moista sano että piti hommata sellainen kun ei kotona saa.

Äänestä

Niin, tottakai te sovitte yhteen: sisarukset usein sopivat. Kyllä te perhettä olette, mutta te olette sisko ja sen veli, ette rakastavaisia, ette aikuinen seksuaalinen pari joka on myös romanttisessa mielessä yhdessä: sellaiseen suhteeseen kuuluu aina seksi edes hieman useammin, ainakin 1-4 kertaa kuussa, vaikka olisi miten stressiä, jos on siis ihan muuten kaikki okei, ettei ole sairautta tms. Monelle 1-4 kertaakin on vähän, tai ehkä kerran viikossa jo ihan ok, koska sehän on perheellisten keskiarvoa jo, mutta sen alle, alkaa jo ihmetyttää. Ei ole pieniä lapsia, ja molemmilla täysiä päiviä, ehkä jopa reissutöitä: silloin seksi voisi jäädä siihen kerran kuussa-malliin ja jopa vähemmälle. Tosin siihen kyllä silloin panostetaan sitten sitäkin enemmän ja se päivä mikä saadaan, pannaan kun kanit yleensä... Että jos nyt olet rehellinen itsellesi, niin eipä teidän suhteenne ihan okei ole. Puheet ei johda mihinkään, koska se on seksin ja romantiikan kannalta ohi nyt.

Ei miehesi mikään aseksuaali ole, koska teillähän oli seksiä. Älkää tehkö diagnooseja, kun ette tiedä mitä sanat tarkoitaa; keksitte vaan tekosyitä ja selittelyjä sillä. Miestäsi kiinnosti seksi ekat kaksi vuotta ja nyt ei enää. Sinussa ei olekaan vikaa, ei se pimpin höylääminen lisää mielenkiintoa kun teidän kemian rajat on täyttyneet ja miehen arvomaailmassa ensin on työ, ja turva ja vakaus, ei seksi ja seksuaalinen suhde. Se tulee siellä jossain takana. Tulee kun hän kohtaa jonkun ihmisen joka hänet herättää. Sinä se et ole, te olette tosiaan rakkaita toisillenne mutta ette seksuaalisesti.

Te olette ystäviä ja sisaruksia, jos se tyydyttää ja riittää niin hyvä. Jos ei, niin sitten on etsittävä muuta. Näin se vaan on, kun noinkin paljon olette yrittäneet asioista puhua ja ne on myönnetty.

Ei sinussa mmitään vikaa ole, eikä miehessäkään. Joskus vaan käy näin. Ei se sen kummempaa ole. Voitte te ystävinä pysyä, vaikka etsisittekin uudet seksikkäät suhteet. Voitte hyvin pitää sisarellisen ja luottamuksellisen suhteen, soitella kuulumiset ja turvata toisianne ystävinä, jos teidän uusi parisuhteenne on terve.

Turha miettiä mitään synkkyyksiä: älä nyt ole noin helvetin lapsellinen. Kyllä suhteet ovat syntyneet ja kuolleet kautta maailman sivun ja aina on joutunut tekemään valintoja: mitä haluaa mitä ei, mitä kestää, mitä ei, minkä kanssa voi elää. Sellaista se elämä on, ja joittenkin kanssa ystävyys on parasta mitä saa. Ala vain elämään omaa elämääsi ja hanki uusi suhde seksiä varten.

Äänestä

Niinpä niin...
Onhan se surkuhupaista, että meistä miehistä ne vähemmän intohimoiset ovat ehkäpä muutoin ne
ihanteellisimmat kumppanit.
Siis kiiehkeämpi uros kun huomaa yleensä myös sen kuuluisan ruohon aidan toisella puolen - ja sehän
näyttää aina vihreämmältä .. ja ehkäpä maistettava on.

Nuorallatanssia se on tämä ihmissuhdetaiteilu.
Jos nyt vaihdat siihen kiihkeämpään urokseen, tipahdatko pian nuoran toiselle puolen.
Ja oliko suojaverkkoakaan alla.

Itse punnitset nämä asiat.
Ellei teidän keskustelu ole auttanut, onhan miehesi (tai te yhdessä) käytävä seksuaaliterapeutilla.
Jos hän tosiaankin on fiksu, hän ymmärtää tuskasi. Toisaalta fiksuna hänen tulee tunnistaa ja tunnustaa
tarpeensa saada apua, koska on uhan alla menettää sinut; hänen elämänsä naisen.
Vaadi häntä terpapeutille, mutta ehkä muutoin ei kannattaisi hätiköidä.
Nuora huojuu ja heiluu ... mutta ehkäpä pian tasaantuu ..... ja kenties lähitulevaisuudessa ainoastaan värisee makuuhuoneen hetekan rytmiin :)

Äänestä

Jos kaikki on muuten hyvin, mutta seksiä olisi harvoin, en lähtisi ns.kävelemään. On nimittäin todettava,
että olen jo liian vanha ja viisas siihen, että seksin takia riskeeraisin hyvän suhteen, hyvän kodin, vakaan
aseman, ja varman tulevaisuuden. Jos ei ole seksiä usein-sitten sitä ei vaan ole usein.

Mainittakoon, että tämä on useimmiten itsetunto-kysymys, eikä niinkään käytännön ongelma-mies kun
helposti saa hoidettua pahimmat paineet itse.

Äänestä
  • "Mainittakoon, että tämä on useimmiten itsetunto-kysymys, eikä niinkään käytännön ongelma-mies kun
    helposti saa hoidettua pahimmat paineet itse."

    Kyllähän sitä hoitelee itsensä vaikka kymmenenkin kertaa viikossa, mutta ei se seksiä korvaa, läheskään (eikä muuten seksi itsensä hoitelemista).

    Käytännön ongelma se on sikäli, että kun elämässä ei ole seksiä, ei ole mitään muutakaan.

    Äänestä

Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen, että jos se miehesi on jo kyllästynyt siihen perinteiseen. Eli..... kolme pikaista vinkkiä tähän olisi....

1. Niele
2.Ota perseeseen
3.Ota perseeseen ja niele....

Näillä neuvoilla se seksielämäkin kähtee kyllä taas käyntiin.

Äänestä
  • Pitäisin myös mahdollisena että miehellä on toinen nainen, jonka kanssa hän harrastaa seksiä.
    Nainen voi olla varattu tai sitten mies on huono päättämään.
    Aloittajana kyllä varautuisin myös tuohon toisen naisen olemassa oloon.

    Lisäksi on aina se mahdollisuus, että mies on oikeasti bi tai homoseksuaali, mutta on mennyt sosiaalisen hyväksynnän saamiseksi naisen kanssa naimisiin.

    Äänestä

Mä oon seurustellu yhen miehen kans vasta puolisen vuotta ja nyt olen jo ollut kaksi kuukautta ilman minkäänlaista seksiin viittaavaakaan... Kyllä meinaa hiukan turhauttaa, kun asian ottaa puheeksi, niin mies tokaisee vaan, että "anteeksi, tiedän mitä haluat, mutta nyt on niin paljon stresssiä,etten voi." Silti Olen monesti huomannut, että pornon kattominen kyllä kiinnostaa....
Olen kuitenkin kolmikymppinen ja rakastan sitä ukkoa, mutta kyllä tekee vaikeeta, kun oon aina ollu seksuaalinen ihminen ja nyt kaikki on loppu. Tekis kyl mieli hommata joku apuri... ;)

Äänestä
  • Eiku panomies tilaukseen. Lapinlahden linnuilla mukava sketsi asiasta. Oikeasti saattaisi kannattaa alkaa pukeutumaan seksikkäästi mustiin sukkiin ja muuhun kiihottavaan. Jos ei silloin nappaa, niin ei se nappaa myöhemminkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surullinen Emäntä kirjoitti:

Heippa vaan. Olen 3-kymppinen nainen, ollut suhteessa (ja nykyään kihloissa) maailman ihanimman miehen kanssa kuutisen vuotta. Pari vuotta suhteen alkamisen jälkeen seksi alkoi hiipua miehen työstressin takia, ja nyt tilanne on se, ettei seksiä ole oikeastaan ollenkaan.

Mies ei petä, tiedä sen varmaksi. Hän ei juuri käy ulkona, ja itsekin olen aika huono sosiaalistumaan, harrastukseni pitävät sen verran kiireisenä etten juuri jaksa ulkona juosta. Hyvät ystävät käyvät joskus ja heidän seurasta nautimme kumpikin. Meillä on paljon yhteisiä juttuja ja todella tykkäämme olla kimpassa. Mies on minulle myös paras ystäväni, hänelle kerron aina ensimmäisenä huolet ja uutiset, niin kuin hänkin minulle.

Nyt tämäkin on alkanut tosin rakoilla, koska olen niin helvetin turhautunut tähän seksittömyyteen. Pidän itseni kunnossa ja minulla on kroppa, josta jatkuvasti kuulen positiivista kommenttia, riittävän nätti naama jne... Tykkään vaihtelusta, ja haluaisin kokeilla kaikkea erilaista sängyssä ja sängyn ulkopuolella, mutta kun ei ole edes sitä perusseksiä... Tällä tarkoitan, että seksiä on yleensä noin kerran kolmessa kuukaudessa.

Asiasta on puhuttu, mies ei löydä vastausta ja mietinkin, josko hän on asekusaali. Hän on haluamassaan työssä, raha-asiat yms. kunnossa ja sanoo että olen hänen elämänsä nainen. Menisi naimisiinkin kanssani koska uskoo ettei ketään muuta "näin hyvää ja ihanaa" voi olla. Minua tuo ei auta, olen niin turhautunut ettei paljon enää dildo- ja vibrakokoelmasta ole apua! Hyväilyä, halailua yms on jonkin verran, mutta ei mitään seksuaalista. Mies ei esim sormin suotu koskemaan ja suuseksistäkin taitaa olla vuosi! Alapääni on trimmissä kunnossa, mutta tällaisena vähän huonolla suomalaisella itsetunnolla varustettu kun olen niin mietin josko olen jotenkin epänormaali tms. Mies kyllä sanoo paikkojani kauniiksi yms ja ettei kyse tosiaankaan ole siitä.

Mitä te tekisitte, lähtisittekö kävelemään? Korostan, että mies on minulle täydellinen, hänen kanssaan ollaan asiasta puhuttu niin paljon että sekin alkaa vituttaa kun ei se koskaan johda mihinkään... Mutta me sovimme toisillemme niin täydellisesti muuten. Tämä raastaa, olen miettinyt kaikkea aika synkkääkin tämän takia, kun tuntuu ettei vaan jaksa enää.

Asiallisia vastauksia ja apua, kiitos. xx

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu