Vieläkin kun näen hänet, sisälläni käy kuin sähköisku. Järjetön, hullu rakastuminen.
Meillä oli niin paljon yhteistä, ymmärsimme toisiamme; toisaalta olimme erilaisia, kitkaakin syntyi. Jos olisin saanut edes halata häntä, olisin varmaan sulanut siihen paikkaan. Ei ole kovin montaa asiaa elämässä, joita olisin halunnut enemmän kuin häntä. Homma vain ei edennyt, ujostelun, vanhojen traumojen, etsikkoajan, minkä ikinä takia. Oli asioita jonka vuoksi epäröin, epäröin kauan. Ei siitä mitään tulisi, sanoi järki.
Tai ehkä vain valehtelen itselleni, ehkä hän ei ollut oikeasti kiinnostunut. Typerä sydämeni väittää toista: se oli hänen katseessaan, siinä miten hän halusi huomiotani, tuli lähelle. Tiedän, tunsin, että merkitsin hänelle paljon. Ei vain ollut sen aika, siitä ei olisi tullut mitään. Hän halusi huomiotani, lähelle mutta kun tosipaikka tuli, kaikki meni puihin.
Olen toiminnan tasolla jo päästänyt irti. En yritä ottaa kontaktia, en seuraa hänen kuulumisiaan, yritän tavata muita miehiä. Typerä sydän vain ei päästä irti, roikkuu haavekuvassa, kaipaa meidän henkistä yhteyttä, yhteisiä juttuja. Päivät kuluvat mutta ei ole yötä etten olisi kaivannut häntä viereeni. Hullua tai ei, olisin halunnut antaa meille mahdollisuuden.
Meillä oli niin paljon yhteistä, ymmärsimme toisiamme; toisaalta olimme erilaisia, kitkaakin syntyi. Jos olisin saanut edes halata häntä, olisin varmaan sulanut siihen paikkaan. Ei ole kovin montaa asiaa elämässä, joita olisin halunnut enemmän kuin häntä. Homma vain ei edennyt, ujostelun, vanhojen traumojen, etsikkoajan, minkä ikinä takia. Oli asioita jonka vuoksi epäröin, epäröin kauan. Ei siitä mitään tulisi, sanoi järki.
Tai ehkä vain valehtelen itselleni, ehkä hän ei ollut oikeasti kiinnostunut. Typerä sydämeni väittää toista: se oli hänen katseessaan, siinä miten hän halusi huomiotani, tuli lähelle. Tiedän, tunsin, että merkitsin hänelle paljon. Ei vain ollut sen aika, siitä ei olisi tullut mitään. Hän halusi huomiotani, lähelle mutta kun tosipaikka tuli, kaikki meni puihin.
Olen toiminnan tasolla jo päästänyt irti. En yritä ottaa kontaktia, en seuraa hänen kuulumisiaan, yritän tavata muita miehiä. Typerä sydän vain ei päästä irti, roikkuu haavekuvassa, kaipaa meidän henkistä yhteyttä, yhteisiä juttuja. Päivät kuluvat mutta ei ole yötä etten olisi kaivannut häntä viereeni. Hullua tai ei, olisin halunnut antaa meille mahdollisuuden.
Vastaukset 7
Vanhimmat
oletko kertonut hänelle näistä tunteista?
mitä hän ajattelee tällä hetkellä sinusta?
Pelko on kyllä valtavan suuri voima ihmissuhteissa. Ikävä kyllä se tuntuu repivän ihmiset erilleen toisistaan. Toimiva vuorovaikutus ja avoimuus on kaiken edellytys mun mielestä, ja riskejä on pakko ottaa vaikka välillä se sattuu. Minä en ainakaan kadu yhtään sitä että otin riskin erään ihmisen suhteen, tunnen olevani elossa, kun kohtasin pahimman mahdollisen pelon mitä minulla on: torjutuksi tulemisen pelon. En kuollut, en tullut hulluksi, sen sijaan löysin omat rajani ja sellaisen potentiaalin itsestäni mitä en olisi koskaan uskonut minussa olevan. Tie taivaaseen käy helvetin läpi...
En ole kertonut. Olisin kyllä mutta ehdottamani tapaaminen ei vain järjestynyt, hänestä riippuvista syistä. Tämmöiset asiat pitäisi kuitenkin kasvotusten puhua. En ole niitä naisia, joiden mielestä aloitteenteko kuuluu miehelle mutta kummankin pitäisi mielestäni tulla vastaan. Ehkä häntä sitten ei lopulta todella kiinnostanut, aika meni ohi tai jotain muuta. Pidän tätä kuitenkin vahvana merkkinä siitä, että ei kannata enempää yrittää. Sehän tässä niin hölmöä onkin, sydän sanoo että hän minusta piti, hänen elekielensä, katseensa, vihjailu, kaikki jutut... mutta uskottava se on jos toinen ei osoita intoa suoraan yhteydenpitoon, ei sitä voi oikeasti kiinnostaa tai sitten se ei syystä x tai y pysty.
En tiedä mitä hän ajattelee, ihan hyvää kai, ne ohimenevät reaktiot minuun ovat olleet ihan positiivisia. Ei sillä oikeastaan ole enää mitään väliä. Elämän on jatkuttava.
Hieman sama tilanne täällä.. Kaipuu jäi, vaikka kohta vuos on mennyt ja uusia miehiä tullut, mut yksi on ylitse muiden, tajusin sen vaan liian myöhään :(
kuin olisi minun teksiäni tämä... just samanlainen tilanne mullaki. elämän on todellaki jatkuttava mutta vaikeaa se on ollu/on... ikävä vaivaa joka ikinen päivä :( Mutta järki kait voitti sydämen, en ole yrittänyt enää ottaa mieheen yhteyttä, ei olla puhuttu kohta kuukauteen. Hän on kylläki vielä facebookissa kaverina mutta olen harkinnut että poistaisin hänet listaltani koska minun on vaikeaa kuulla hänen kuulumisia koska hän päivittelee tilapäivityksiä.. ja minuun sattuu todella paljon se jos hän on ollut jossain baarissa tai viettänyt aikaa jonkun naispuolisen ystävän kans.
...kertoo facebookissa menojaan ja baarissa ja tyttöystävistään hän on hyvin lapsellinen ;) Jätä pois sellainen kaveri, jos hän joskus aikuistuisi.
Se kasvattaa ihmistä vahvemmaksi ja viisaammaksi myöhäisempää elämää varten, sittenkin, vaikka nyt ei siltä tuntuisi. Ehkä suojelet itseäsi myöhemmin enemmän, ehkä otat selvää asioista enemmän ennenkuin suhdetta jatkat koska tiedät miten se sattuu kun olette kauemmin yhdessä ja jos olette niin erilaisia arvomaailmaltanne. Jokaiseen parisuhteeseen liittyy aina vaikeuksia, jotka pitäisi osata selvittää tai mennä niiden yli yhdessä. Mitä vaikeuksia olet valmis ottamaan elämääsi, kukaan ei pääse niistä eikä täydellisiä ihmisiä ole. Mutta ne on tarkoitettu voitettaviksi, tärkeintä parisuhteessa on molemminpuolinen rakkaus ja halu jatkaa ja yrittää. Rakkaus satuttaa eniten silloin kun se vielä elää. On hienoa että osaa rakastaa.