Palkkaturvasta

mustikkasmoothie

Eli sellaista vaan mietiskelen, että kun käräjäoikeus määräsi ex-työnantajani maksamaan minulle maksamattomat palkat plus korvauksia mm. laittomasta irtisanomisesta ja palkkaturvalle on hakemus jo ennen käräjäoikeuden päätöstä tehty ja täydennetty käräjäoikeuden päätöksellä, niin mitenkähän asia tästä nyt etenee. Työnantajasta ei ole kukaan kuullut mitään, tuomio oli yksipuolinen, mutta hänellä on nyt se kuukauden aika menossa, jolloin on vielä mahdollisuutta hakea jotain uutta käsittelyä.

Eli jos entinen työnantaja ei reagoi mitenkään tuohon uudelleenkäsittelymahdollisuuteensa (onko hänellä käytännössä edes sitä, kun ei alkuperäiseenkään käsittelyyn reagoinut?), niin kuinka nopeasti palkkaturva tekee päätöksen saatavieni maksamisesta? Lisäksi mietityttää, että tulisikohan minun olla vielä työnantajaan yhteydessä ihan vain, että jos hän kuitenkin vielä haluaisi sopia asian kanssani ja hoitaa korvausten ja saatavieni maksun ilman palkkaturvaa?
Ja vielä, tuleeko minulle tieto kotiin siitä, että aikooko ex-työnantaja hakea sitä uudelleenkäsittelyä vai onko asia sillä pihvi?
Vähän raivostuttavaa tämä odottaminen, kun ei yhtään tiedä, että saanko ne saatavani vihdoin ja viimein ehkä nyt vielä kesän aikana vai saako odottaa tyyliin vuoden...

6

1500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palkanlaskijana

      Ensinnäkin, joudut tuon kuukauden odottamaan ennen kuin päätös saa lainvoiman.
      Ennen sitä et varsinaisesti voi tehdä mitään. Juristisi ainakin pitäisi saada tieto mahdollisesta valituksesta.

      Hankipa nyt sitten verokortti tuon korvauksen maksamista varten.

      Ota oikeuden päätöksestä kopio ja lähetä verokortti kopio sekä kirje;

      Vaadin oikeudenpäätöksen mukaisen saatavani maksamista välittömästi
      tililleni Pankki se ja se , tilinumero xxxxxx-xxxx

      Möttölässä xx.xx.2010

      Maija Mehiläinen

      Laita nämä kirjattu kirjeenä ex. työnantajalle.

      Sitten jos ei rahaa ilmesty esim. viikon sisällä - toimita hakemus myös ym. liitteineen palkkaturvaan

      • ap.......

        Kiitos vastauksestasi. Palkkaturvaan on hakemus liitteineen jo asianajajan toimesta tehty. Ajattelin vaan, että jos sitten vielä tarjoaisi työnantajalle mahdollisuuden hoitaa asia ilman palkkaturvaa ja sieltä hänelle tulevia vaikeuksia...

        Mitenköhän kuinkin palkkaturvan suhteen, että jos on käräjäoikeuden päätös, niin tarvitaanko enää sitä "työnantajan kuulemista"? Vai onko asia käräjäoikeuden päätöksellä ihan vain sillä selvä (jos siis työnantaja ei hae sitä uudelleenkäsittelyä?)

      • cfgjk
        ap....... kirjoitti:

        jos ei se työnantajasi ole palkkoja hoitanut niin ei sillä ole aikomustakaan niitä maksaa. Mulle tuli palkkaturvasta liksat puolen vuoden odotuksen jälkeen.

      • ap................
        cfgjk kirjoitti:

        jos ei se työnantajasi ole palkkoja hoitanut niin ei sillä ole aikomustakaan niitä maksaa. Mulle tuli palkkaturvasta liksat puolen vuoden odotuksen jälkeen.

        Oliko sulla palkkaturvahakemuksessa takana käräjäoikeuden päätös vai ihan muutenko vaan tutkivat? Minun ex-työnantajani siitä outo, ettei kyse ole edes konkurssista tai muusta, ei mitään luottohäiriömerkintöjä tms. ihan vaan jostain ihmeen periaatteesta ei suostu nyt sitten maksamaan saataviani siitäkään huolimatta, että on mm. verohallinnollekin jättänyt ennakonpidätykset maksamatta.... siis kyse on jostain täysin mielisairaasta tapauksesta. Tympii jo ihan pirusti se, että on sinne sun tänne saanut selvitystä tehdä eikä mitään tietoa, että milloin tälle kaikelle tulee vihdoin ja viimein stoppi.

      • 10
        ap................ kirjoitti:

        Tuntuu olevan selvä tapaus tuo ex-työnantaja. Jos firman aikoo pitää pysyttä kaikki muut laskut voi jättää maksamatta, mutta verot täytyy hoitaa ajallaan. Verottajalta ei armoa tule ja se ottaa konkurssipesästä omansa.

      • .
        ap................ kirjoitti:

        Oliko sulla palkkaturvahakemuksessa takana käräjäoikeuden päätös vai ihan muutenko vaan tutkivat? Minun ex-työnantajani siitä outo, ettei kyse ole edes konkurssista tai muusta, ei mitään luottohäiriömerkintöjä tms. ihan vaan jostain ihmeen periaatteesta ei suostu nyt sitten maksamaan saataviani siitäkään huolimatta, että on mm. verohallinnollekin jättänyt ennakonpidätykset maksamatta.... siis kyse on jostain täysin mielisairaasta tapauksesta. Tympii jo ihan pirusti se, että on sinne sun tänne saanut selvitystä tehdä eikä mitään tietoa, että milloin tälle kaikelle tulee vihdoin ja viimein stoppi.

        Tarkista vielä näkyykö eläketiedoissa kaikki tiedot. Tosin tämän vuoden työt näkyy vasta ensi vuonna 2011 ja tällä hetkellä siis edellisvuoden 2009 tiedot.

        http://www.tyoelake.fi/atlu.aspx?Section=43593

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2797
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1624
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1360
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      94
      1253
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1138
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    Aihe