Olen menossa naimisiin loppukesästä ja nyt kun häät ovat "ovella" niin minulle on tullut joku kummallinen pelko tms. sitoutumisesta. Kyse ei ole siitä, ettenkö rakastaisi avovaimoani, mutta joku kummallinen tunne valtaa mielen, että haluanko sittenkään naimisiin / sitoutua. Olisi kiva kuulla mielipiteitä, että onko kenelläkään ollut vastaavaa.
"Viisaat" piikittelyt voi jättää väliin koska niille ei ole tässä asiassa mitään käyttöä! :)
"Viisaat" piikittelyt voi jättää väliin koska niille ei ole tässä asiassa mitään käyttöä! :)
Vastaukset 14
Vanhimmat
tuollaisten ajatusten kanssa painiskeleva... Uskallanpa väittää - ainakin omia kavereitani ja itseäni huomioineena - että on suht yleistäkin pieni panikointi häiden alla. Itsellä se iski pari-kolme viikkoa ennen h-hetkeä: mietin, onko minusta sitoutumaan toiseen ihmiseen loppuiäksi ja kaikenlaista muuta pyöri mielessä ilman mitään erityistä syytä. Järjellä ajatellen... Kuitenkin olin asunut avoliitossa mieheni kanssa jo jokusen vuoden eli eipä siinä juurikaan muuta uutta tullut kuin sama sukunimi oveen ja siviilisäädyn muutos "virallisemmaksi". Muutamaa päivää ennen häitä olin taas satavarma asiastani = juuri tätä haluan ja tuon miehen kanssa haluan jakaa elämäni. Uskon, että sinullakin "ahistus" helpottaa häiden lähestyessä ja huomaat, että just niin asioiden pitääkin mennä :-))
Jos tunteet on noin sekaisin, niin eikö kannattaisi lykätä häitä? Parempi sitä on naimisiin mennä iloisena ja onnellisena kuin ahdistuneena.
koska haluaisin ainakin tietää itsekin jos mieheni olis ahdistunut häistämme ja että mistä se johtuu. Et onko tyyliin vain se että ne "hääjuhlat" vieraineen ahdistaa vai onko kyse sitoutumisen vaikeudesta?
Tämä ei ole piikittelyä mutta on ihmisiä, joita päätöksenteko kauhistuttaa, aina. On paljon helpompaa tuumailla ja pohtia kuin toteuttaa valintojaan. Koskaan ei varmasti tiedä onko päätös oikea mutta itse voi aika pitkälle vaikuttaa siihen, mitä omat valinnat ja päätökset tuovat tullessaan. Ei kukaan voi olla satavarma mistään, tuskin sellaista ihmistä onkaan, joka ei epäröisi kun tulee toteutuksen aika.
Kirjoitit että rakastat vaimoasi. Mikset sitten menisi naimisiin ja alkaisi rakentamaan ihmissuhdetta rakastamasi naisen kanssa. Ei kaikki ole valmista, parisuhde vaatii työtä ja ennen kaikkea sitä tahtoa, että kummallakin olisi hyvä olla.
Tälle annan ääneni :) Koska satun olemaan naimisissa juuri tällaisen päätöksentekoa kauhistelevan miehen kanssa, piiiitkän odottelun jälkeen :D Vihkitilaisuudessa papin puhe keskittyi juuri siihen, että rakastaminen ja avioliitto on TAHDON ASIA eikä tunne johon ei voisi itse tai ilmiö vaikuttaa.
Mieti että et näkisi naista koskaan enää, miltä tuntuu vai tuntuuko miltään? Jos ajatus hänestä toisen miehen kainalossa ei tympäse niin hän on ehdottomasti väärä.
Koita ottaa yksi ilta/päivä ihan omille ajatuksille ja mieti miltä tuntuisi jos suhde päättyisi. Ratkaisu löytyy vain omien korvien sisältä.
Paniikki on hyvin yleistä vaikka normaalisti se iskee vähän lähempänä häitä.
Tuon suuntaisia tunteita oli itsellänikin. Puhuin niistä nykyisen vaimoni kanssa ja ne tunteet helpottivat heti. En oikein ymmärrä vieläkään mistä nuo tunteet kumpusivat, oli asuttu yhdessä jo pitkään ja tuntui että olin jo ihan yhtä sitoutunut kuin hääpäivän jälkeenkin.
Vaikea sanoa, mitä kannattaisi tehdä. En nyt heti olisi lykkäämässä häitä, koska luulen, että itselleni nuo tunteet olisivat tulleet seuraavallakin kerralla.
Pystytkö puhumaan näistä (tulevan) vaimosi kanssa?
Itselläni on myös häät tulossa ja tunteet sekaisin...Tiedän, että rakastan tulevaa aviomiestäni...mutta...Olen myös ihastunut toiseen mieheen. En tiedä onko se pelkkään "lihallista" ihastumista vai jotain enemmän...En myöskään tiedä, että onko tämä jokin tapa reagoida tuohon, että nyt pitäisi sitten sitoutua samaan henkilöön toivottavasti loppuelämän ajaksi. Olen nyt pohtinut ja pyörittänyt asiaa päässäni ympäri ja en tiedä mitä asiasta ajatella. Olen itse päätymässä siihen, että tämä voisi olla häitä edeltävää paniikkia...Mutta kuuluuko sellaiseen se, että odotan tuon toisen miehen näkemistä...kun en näe häntä, on kuin jotain puuttuisi. johtuuko tämä nyt vain siitä, että pitkässä suhteessa tuo ihastumisen tunne on jo muuttunut ja sitä kaipaa sitä alkujännitystä ja sitä, kun katseet kohtaa ja alkaa nipistelemään vatsassa?
Olen sotkenut nyt pääni melko hyvin, mutta en voisi kyllä kuvitella elämääni ilman tulevaa aviopuolisoanikaan. Voisinko päätyä siis siihen, että panikoin häitä?
Minulle on käynyt samoin. Häät ovella ja tapasin aivan ihanan miehen jonka kanssa juttu luisti, eli niin fyysisesti kuin henkisestikin tunsin vetoa mieheen. Samalla viikolla törmäsin häneen pari kertaa ja hän pyöri mielessäni koko ajan ja suunnittelin jo häiden lykkäämistä. Mutta... meni kolme viikkoa enkä nähnyt miestä ja hän alkoi vähitellen hävitä mielestäni. Nyt aikaa on kulunut pari kuukautta ja kahden viikon päästä on häät joten pelkkää ihastumista ja panikointi se taisi olla. Innolla odotan häitäni sekä yhteistä tulevaisuutta mieheni kanssa! Ihastuksia tulee ja menee...
Itselläni alkaa pian kesäloma...josko se sitten selvittäisi myös minun pääni...Tällä hetkellä siltä ei tunnu. Toivon, että tämä olisi vain panikointia, koskajos se ei ole, niin sitten olenkin sotkenut oikein kunnolla.
Itse olen jo suunnitellut alttarilta karkaamista ;) ja häiden perumista tai lykkäämistä. Mutta en kyllä enää siihen ryhdy. Tilanne on vaikea, kun rakastan tulevaa miestäni ja olen ihastunut toiseen. Voiko tuo olla edes mahdollista?? Paitsi jos kuvittelen toisen näistä tunteista. Huijaan siis itseäni toisen osalta.
ootte kyllä varsinaisia sankareita molemmat. Elämän pieniä sankareita.
"Mieti että et näkisi naista koskaan enää, miltä tuntuu vai tuntuuko miltään? Jos ajatus hänestä toisen miehen kainalossa ei tympäse niin hän on ehdottomasti väärä."
H-tin hyvä neuvo.
me mentiin naimisiin ja vielä viikko ennen häitä epäröin ja valvoin öitä .
Tuleva mieheni oli varma asiasta ja sai minunkin sitten ymmärtämään
että kuulumme toisillemme.
Heti seurustelusuhteemme alettua hän sanoi olevansa varma että olen
hänelle se oikea, minulla meni pitkään ennenkuin tunsin samoin häntä kohtaan.
Naimisiin en olisi halunut mennä ollenkaan mutta annoin sitten periksi ja
nyt neljännes vuoisisataa ja 4 poikaa myöhemmin olen todella hyvilläni
että meistä tuli pari.
Tarinasi kuulostaa todella paljon samanlaiselta kuin omani! Haluaisin tietää miten sinulle sitten loppujen lopuksi kävi? Minun hääni ovat reilun kahden viikon päästä ja aloin juurikin siksi lueskelemaan palstoja, ja miettimään itsekin, onko nämä kaikki sekavat ajatukset vain häitä edeltävää paniikkia..?! Olisi mielenkiintoista kuulla mitkä fiilikset sinulla "Mummo nyt on? :)