en voi pidättäytyä, kun minulle tulee mahdollisuuus päästä salarakkaani syliin. Loputon kaipaus , joka syö tämän avioliiton. Mitä voin tehdä,kertoa en voi kenellekään enkä pääse tästä.
vieraan syli
ikuisesti sinun
321428
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
ota ero ja mene rakkaasi luokse.
Aivan. Ja kun sitten kyllästyt vuosien päästä tähän rakkauteesi, mene seuraavan luokse.
täysin! Olen itse aivan samanlaisessa tilanteessa, niin ihanaa mutta niin kamalaa. Ikävä ja kaipaus on jatkuva ja loputon, kuitenkaan en koe syyllisyyttä sillä oma liittoni on pystyyn kuollut, ollut jo vuosia. Elän päivän kerrallaan ja luotan kohtaloon, se tapahtuu mikä on tarkoitettu..ehkä..ehkä ei. Elämä on tässä ja nyt, miksei siitä saisi nauttia?
Voiko aikuinen elämää kokenut nainen käyttäytyä kuin teinityttö! Lapsellinen ikävä ja kipu ajoittain lähes fyysistä. Monet asiat estävät noudattamasta sydämen ääntä. Kaksoielämää, jossa toisaalta tavallinen perheellinen nainen, toisaalta rakastajatar kahden salaisessa elämässä. Aina olen nämä tallaiset tuominnut, nyt olen kiinni hänessä toivottomalla kipeällä tavalla. Tunne on molemminpuollinen, emmekä odota ihmettä. Toisaalta kiitollinen tästä rakkaudesta, toisaalta vihainen itselle ja maailmalle.
Aivan turhia tällä palstalla vellovat tuomiot ja saarnat. Miten voi tunteita tuomita?
Halusin olla uskollinen.Nyt näin.
Eikö ole mahtavaa kun petät miestäsi? Toki varmaan suot että miehelläsi on myös salasuhde missä hän pettää sinua mennen tullen?
tollo!! Aikuinen ihminen eikä ymmärrä, että teot ja tunteet ovat aivan eri asia! Todellakin "tuomitsen" tekosi, huora mikä huora vaikka voissa paistaisi.
Huorapa hyvinkin, ja tekojen ja tunteiden välisen eron huomaan. Miehelleni suon täyden vapauden, sen hän on jo vuosien varrella ottanutkin. Enpä ole hänen huoraamistaan laskenut, mutta tiedän ainakin 3-4 pidempää tapausta, kotiin toi venäläisperäisen taudinkin - tuolloin olin raskaana. Joten ymmärtänyt olen jo aiemmin.
Kyllä miehet hoitaa näissä asioissa osuutensa.
Epäkypsyydestä kertovat nuo huorittelunne. Menkää ja eläkää ja kokekaa. Ei olekaan kaikki niin täydellistä. Et olekaan aina elämäsi valtias. Minäkin, ikuiseen uskollisuuteen joskus uskonut, olen tässä teininä, pikkutyttönä. Ja kaipaan niin, että jos tilaisuus joskus tulee, en katso, en kadu.
"Et olekaan aina elämäsi valtias"
Heikkomielisten pettäjien säälittäviä tekosyitä oman pettämisen perustelulle. GG.
Kun lukee näitä kirjoituksia heikkomielisiltä säälittäviltä vaikuttavat ensin kyllä ne huoraksi huutajat ne keskustelijat joiden tuska on niin hallitsematonta etteivät kykene sanojaan valitsemaan.
Kyllä aikuinen normaalijärkinen ihminen puolisonsa pettämisreissuista selviää siitä ei normaali itseään hirteen vedä eikä ketään muutakaan tapa.
Siis Heikkomieliset surkimukset joille elämä on liikaa!
"Kyllä aikuinen normaalijärkinen ihminen puolisonsa pettämisreissuista selviää siitä ei normaali itseään hirteen vedä eikä ketään muutakaan tapa."
Kuka väittikään toisin? Oliks muuten kiva pettää miestäs/vaimoa?
murkkuikäisen tasolle jämähtänyt. Varsinaista kypsyyttä, heh, salli mun nauraa. On se kumma että sana huora vaan kolhtaa niin kovin, mistäköhän syystä? Vastaan itse, siksi että tiedät sen koskettavan juuri sinua ja se pitää niin paikkansa kohdallasi.
Ei, huora myy itseään maksusta. Tai huora myy itseään. Minä en. Se, että kaipaan ja tarvitsen muuta on nyt rehellisyyttä - itselleni. Olen antanut kaiken minkä voin, elänyt ja yhä elän, toisille ja toisten toiveiden mukaan (syvempiin syihin nyt tässä menemättä). Huoritelkaa vaan, jos se helpottaa. Olen itsekin ollut teini ja myöhemmin epäkypsä nuori. Olen tuominnut pettämisen ajattelematta, pitänyt sitä suhteen loppuna. Elämä opettaa, kokemus kasvattaa. Hämmästyisitte, jos joku elinikäisen liiton elänyt avaisi arkistonsa teille. Parisuhde on yhdessä selviämistä. Uskollisuutta on monella tasolla, te tunnutte tietävän vain yhden. Se on pinnallista.
Yhä, pettäjän säälittäviä perusteluja omalle pettämiselle. Taitaa omatunto jossain kolkuttaa kun pitää noin sinnikkäästi perustella omaa pettämistä tuntemattomille ihmisille netissä?
Henk. koht musta pettäminen pitäis olla rikos, elikkä tuntuvat rapsat tai linna aikaa pettäjille. Siellä sitten voi miettiä sitä "rehellisyyttä itselle".
Heh, siis minähän en ole edes pettänyt, koskaan. Mutta ymmärrän. Ja ymmärrän, että voi tulla tilanne, jossa pettäisin.
duuniansa rehellisti, toisin kuin lutkat, jotka ovat niin ulkokultaisia ja olevinaan hyviä vaimoja ja äitejä, mutta heti kun selän käännät haarat leviävät jollekin toiselle.
Kyllähän sinun pikkurouva nyt PITÄÄ kertoa asiasta miehellesi. Muutoin olet vain raukkamainen valehtelija, joka ei ota teostaan vastuuta.
Minua ei oikeasti huorittelut eivätkä väheksynnät vie tolaltani, siis yks hailee. Ei lähimmäistä saa rankaista omista heikkouksistaan, siis annan miehen pitää oma mielenrauhansa. Tämä on minun sotani tunteitteni kanssa. Tähän arkiarkeen en anna tunteitteni vaikuttaa, nehän kohdistuvat toiseen mieheen. Eikä nämä ole selittelyjä, kuka niitä kaipaa. Itse tarvitsen pään selvitystä ja analyysiä. Tämä lienee osa sitä.
Nämä paremmat ihmiset täällä, joille on annettu ylemmyyden tunto ja rumat sanat, ne eivät vaikuta mihinkään. Mutta saavat hekin purkaa agressionsa.
Niin täällä säälittelijöihin ja huoraksi nimittelijöihin sopii kuin naula päähän, ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu!
vaan ne sinuun niin kovin koskee! Olisiko joku omantunnon hiven kolkuttelemassa vai miksi niin kolhtaa? miten omat kommenttisi muuten olisi avan samanlaisia, ihmettelen..Ei kovin älykkäitä.
Tottakai koskee ilkkuminen ja haukkuminen, mutta onko vaikutusta? Kyllähän tässä yrittää säilyttää johtolankaa ja tuntumaa asioihin. Ainahan ihmiset tuomitsee toisiaan, milloin mistäkin. Ja jos palaute on negatiivista, niin tuntuuhan se.
Älykkydestäni et oikeasti kykene sanomaan mitään tai ainakin arvio tulee kevein perustein. Järki, äly, tunteet... tässä ympyrässä me kaikki pyöritään. Omatunto on kai jokin tunnetilojen. kasvatuksen ja sielun ilmentymä.
Voi olla , että minulla sellainen on. Paras olla oman onnensa seppä, ei se järki näiltä palstoilta minuun ainakaan iske.Kunhan nyt jonnekin kirjaan ajatuksiani.
Yhtään täydellistä ihmistä en elämäni aikana ole tavannut, se lohduttaa.
Kyllä erään vieraan syli on se missä voin saavuttaa rauhan, Luovun vaikka mistä, että pääsen sinne. ON vain otettava rohkeati elämä käsiinsä. Rakkaus on kaikki, jos ei ota riskiä, silloin ainakin häviää.
Täältä löytyy uskomattoman paljon ihmisiä, jotka tuomitsevat pettämisen. Onko ero ja perheen hylkääminen parempi vaihtoehto?
Tiedän itseni lisäksi paljon ihmisiä, jotka ovat joskus pettäneet. Pitääkö olla puutteessa, jos omalla miehellä ei seiso, eikä suostu hakemaan apua?
Itselläni oli 10 v suhde varattuun pienten lasten isään. Rakastin tätä miestä (uskokoon ken tahtoo). Tänä aikana löysin nykyisen mieheni ja avioiduin, salarakas oli jopa häissäni. Tämän suhteen loputtua oli muutaman vuoden pelkkä seksisuhde ilman tunteita, sitten joitain yhden illan juttuja. Nyt on virityksiä meneillään yhden miehen kanssa, josta odotan pidempiaikaista suhdetta.
Olen kai jollain tavalla sairas, kun en koe tekeväni vääryyttä.
Niin moni tuomitseekin ja on ihmisisä myös palljon jotka eivät tuomitse.Monasti vaan käy niin, että se pettäminen on tavallaan monille helpotus päästä elämässä eteenpäin tilanteessa joka on aivan jämähtänyt ja tuo uutta katasantokantaa omaan elämään, samoin käy petetylle puolisollekkin samalla vaikka se järkytys onkin silloin on mahdollista jokaisen punnita sitten sitä omaa moraalikäsitystään jatkaako siellä perinteisessä suhteessa kaikin riskein tulevasta vai ei se on myöskin sitten jopkaisen oma valinta ja päätös toisille käy elämä missä puoliso hakee sitä jotain kodin ulkopuolelta toisille taas ei. Elämänmalleja ja tapoja on siis aivan yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin, kuka voikaan väittää juuri sitä omaa tapaansa oikeaksi?
Elämän valtatie ei olekoskaan suora. Virheitä, vääriä valintoja ,vääriä ihmissuhteita, toimintaa vastoin omia periaatteita. Kaikkea tätä on omalle osalleni sattunut, Korjausliikketkin voi olla vääriä.
Onneton tai tarvevajauksessa oleva saattaa korvata vajetta lainalämmöllä. Hetken se lämmittää ,pian on taas kylmä. Jos apu tyhjyyteen ei tule kotoa,hakee sitä helposti ulkopuolelta.
Aina ei ole syynä kylmä hedonismi vaan tarve saada kokea hetken halua ja halutuksi tulemista.
Ei silloin välitä säädystä, ei omasta tai toisen.
On se kumma, että täällä ei voi aidosti keskustella ja vaihtaa mielipiteitä akuuteista asioista, vaan aina kimppuun iskevät s***tanan kukkahattutädit ja vaimonsa omistavat mulqvist-miehet. Voimia ap. elämääsi ja jatka ajatustesi selkiyttämistä, elleivät nuo em. säälittävät tapaukset liikaa häiriköi.
Mielestäni on selvä juttu, että kun oma parisuhde on muuttunut joksikin kaveruuden tai vihan lähimaastossa kulkevaksi ja ilman fyysistä läheisyyttä ja rakkautta olevaksi, normaali ihminen kaipaa niitä asioita elämäänsä. Joku tyytyy haaveilemaan "sitkun"-elämästä, joku toteuttaa niitä haaveitaan.
Ja elämät ja parisuhteet ovat monimutkaisia asioita, ei niitä tuomitsemalla voi kahlita. Jokainen hakee omat kahleensa tilanteensa ja omantuntonsa rajoissa - itse näen, että niin kauan kuin en satuta toista tahallani, en tee mitään väärin. Ja jos se toinen parisuhteessa ei rakasta tai anna läheisyyttä, hän satuttaa minua sillä - en tunne itseäni halutuksi, tunnen itseni ulkopuoliseksi omassa elämässäni. Ja parisuhdetta voi pitää yllä kaveruuden, lasten ja perheen tms. asioiden takia kuitenkin.
Ja näissä keskusteluissa tuntuu olevan aika tabu se, että tässä tilanteessa lohtua voivat hakea varattu nainen ja varattu mies toisistaan - kas kun tässä tilanteessa on sekä miehiä että naisia. Yleensä vedetään aina linjalla, että se varattu (olipa se mies tai nainen, useimmiten mies) "hankkii" (hankkii kuten auton tms....) sinkun kakkoseksi...
Jos pohdin asiaa vielä lisää kokemusperäisesti, niin se, että toinen osapuoli on vastaavassa tilanteessa, auttaa todella paljon. Ajatustenvaihto on helppoa, ja sitä paitsi molempien omat elämät todennäköisimmin hyötyvät moralistien tuomitsemasta sivusuhteesta. Eli jos löydät sellaisen henkilön, jonka kanssa voit hengittää vapaammin, anna mennä! Ei se ole keneltäkään pois.
monimutkainen asia.
Eli aina on hyvä lähteä miettimään sitä, että elämme erilaisten arvojen maailmassa. Olen sitä mieltä, että olipa nuo arvot mitkä tahansa, mutta jos molemmat elävät samojen arvojen mukaan, ei kenellekään ole siihen nokan koputtamista. Ongelmaa tuo joskus se, että puolisot eivät ole jostain syystä ilmaisseet edes toisilleen tai sopineet noista arvoista.
Aikoinaan kun mietin ero, painin aikalailla näiden moraalikysymysten kanssa. Huomasin että oli useampi leiri. He joiden mielestä perhe ja liitto sinänsä oli arvo, ei niinkään yksilöiden hyvinvointi. Tämä on se vanhan ajan malli. Tässä oli kaksi leiriä, he joiden mukaan vaikka pettämällä pidetään yllä perheen sisäistä tasapinoa ja he joiden mukaan uhraudutaan vaikka sairastumisen uhalla eikä mennä vieraisiin.
Yksi leiri oli eroamista kannattavat, mutta eron tulee tapahtua nopeasti eikä puolisoonsa saa suhtautua ystävällisesti, toiset taas olivat mieltä, että erota voi maltillisesti ja seksiäkin saa/voi harrastaa eksän kanssa.
Itse päädyin hitaaseen ja suunnitelmalliseen eroon. Koska avioliitto instituutiona ei ollut minulle tärkeä, päädyin mieluummin elämään avoimempaa ja rehellisempään vaihtoehtoon. Kuten asiantuntija silloin sanoi, meidän lähes täydellinen liittomme purkautui siihen, että haluisin syvemmän suhteen kuin mitä ns. avoin liitto oli. Olin siis ilmeisesti joidenkin mukaan itsekäs, särjin kodin (joka ei ollut minun kotini) ja aloin elää omillani. Toisen tulkinnan mukaan taas tein oikein koska en suostunut olemaan se ”kynnysmatto” enkä itsekkään hakenut liiton ulkopuolista suhdetta (vaikka lupa oli). Eli…
Eli teitpä niin tai näin, aina tulee jostain joku, joka tuomitsee tapasi vääräksi. Siinä ei sinänsä mitään, mutta parempi olisi sen oman mielipiteensä lisäksi kyetä myös perustelemaan se. Vasta silloin voi tarjota muillekin vaihtoehtoja kun he miettivät ratkaisujaan.
itsekäs! Toivottavasti puolisosi vie sua kuusnolla! Antakaa puolisonne elää rehellistä elämää, eikä olla selkään puukotettuna. On teillä selitykset huoraamiselle.
toivon todella isoa morkkista..
Se minua ihmetyttää että minkälainen avioliitto on sellainen, mikä ei perustu todelliseen rakkauteen. Nimittäin rakkaudessa on mukana täydellinen molemminpuolinen luottamus ja hyväksyntä. Mikäli te rakastatte toisianne todella, sinä voit kertoa hänelle tunteistasi ja hän hyväksyy ne. Ei avioliiton kuulu olla tekijä, joka rajoittaa ihmistä siltä, mitä hän todella haluaa. Sen kuuluu olla tapa olla taloudellisesti ja henkisesti yhdessä rakkaansa kanssa. Jos pidät jonkun toisen seurasta, puolisosi pitäisi hyväksyä se. Jos himoitset jotain toista, puolisosi pitäisi hyväksyä sekin. Sen jälkeen, kun olette puhuneet asiasta, voitte alkaa miettimään, miten asian suhteen menettelette. Jos ette voi kertoa toisillenne itsestänne ja omista tunteistanne, on kyseessä liitto ilman rakkautta. Ei se toimi. Liittosi on epäonninen kuitenkin jossakin vaiheessa, jollet tällaista asiaa voi hänelle kertoa, eikä hän sitä hyväksyisi.
Muista, että rakkaussuhteessa toiselle osapuolelle kerrotaan sekin, jos tekee mieli käydä jollakin tasolla pettämässä häntä, ja toinen osapuoli ymmärtää, vaikkei siitä pitäisikään. Tähän himoon myöntyminen on luultavasti aivan yhtä kova paikka siinä kohti kummallekin. Mutta sitä ei tuomita, koska himoja ja mielihaluja on, eikä niille voi mitään, eikä niille tarvikaan voida. Niistä voi nauttia toteuttamalla niitä, mikäli siitä ei koidu jälkihaittaa kenellekään myöhemmin. Pirtelönhimokin on sallittua, samoin kuin halu lenkkeillä. Mutta jostakin syystä meidän kulttuurissamme jotkut tietynlaiset halut eivät. Se joka tuomitsee toiselta haluja, vaatii häntä tappamaan osan itseään. Se ei voi johtaa hyvään pitemmän päälle. Ei pirtelönhimoakaan tarvitse toteuttaa lihomisen takia, mutta silti siitä voi toiselle kertoa.
UC puhuu ihanteitten kautta, jotka minun näkemykseni mukaan jäävät kauas nykyarjesta useimpien kohdalla ainakin. Noinhan asioitten pitäisi olla. Mielenkiinnolla poimin täältä ajatuksia, paljon on hyvää ja viisasta. Nämä alapään haistattelijat saa jäädä omaan kastiinsa, heidän kommenttinsa jätän huomioimatta.
Yksin en ehjäksi tule, liittoani en osaa edes kuvata. Väitän että paljon on rakkaudettomia avioliittoja, joissa yhdistävät tekijät on kovin materialistisia tai alkuperäinen syy olla yhdessä aidosta halusta on kadonnut.Puhuminen, kuuntelu ja halu rakentaa puuttuu. Yksin on turhaa, kaksi siihenkin tarvitaan.
AIkansa torjutuksi tunnetasolla tullut kyynistyy ja toimii vaikkapa tavallani. Onhan minulla pettymyksen ja morkkiksenkin tunteita.
On kummallista, miksi kaikki rakentavat ja useamman osapuolen näkökulmasta ajattelevat kommentit saavat täällä -1. Plussaa saavat vain ne, jotka haukkuvat suoraan jotain toimintamallia huonoksi asiaa sen enempää pohdiskelematta.