Olen käynyt tällä palstalla epäsäännöllisesti vajaat puolitoista vuotta enkä tähän asti ole kirjoittanut mitään. Luettuani sekä vilpittömiä vuodatuksia että ns. provoja oma tarinani tuntuu hyvin tavalliselta, jopa lattealta - siitä ei taitaisi monikaan kiinnostua.
Tekstejä lukiessani olen usein miettinyt elämän tarkoitusta: miksi eroaminen on niin kokonaisvaltaista, että se jättää kaiken muun jopa vuosiksi varjoonsa? Vai onko niin? Ihminen tosiaan kaipaa kumppania ja on valmis tekemään suuria uhrauksia ja kestämään epätyydyttäviä elämäntilanteita säilyttääkseen edes toivon kumppanuudesta. Mutta kaksi ihmistä ei voi olla yksi ja kehitys kulkee usein hieman eri rytmissä. Kun toiselle lopulta tulee mitta täyteen, toisen mitassa saattaa vielä olla hieman tilaa. Tuntuu siltä, että vaikeinta ihmiselle on, jos hän ei itse pääse päättämään miten edetään: yritetäänkö yhdessä vai erotaanko. Ovatko jätetyt siksi kaikkein katkerimpia tälläkin palstalla? Tietysti on niitäkin, jotka ovat itse jättäneet voidakseen tehdä päätöksen ennen toista ja ehkä katkeroituvat sitten myöhemmin. Jätetyistähän näissäkin on kyse vaikka jättäminen on tapahtunut jo liiton aikana. Eikö tällainen touhu tunnu aika lapseliselta ja epäkypsältä?
Minusta tuntuu, ettei toimiva parisuhde hajoa. Ei sitä hajota ulkopuolinen eivätkä sisäiset ristiriidatkaan. Eritahtinen kehitys sen sijaan tuntuisi usein johtavan parisuhteen mielestäni lähes luonnolliseen päättymiseen. Ihmisten elämässä vain on erillaisia vaiheita eikä kai minkään muunkaan voi odottaa kestävän ikuisesti? Kaikkihan päättyy, jotta jotain uutta voisi alkaa. Eikös niin ole luonnossakin. Luopuminen on raskasta, se on selvä. Mutta viime kädessä kaikesta on luovuttava, jopa elämästä.
Parisuhteen päättyessä toinen saattaa jäädä pitkälti ulkopuoliseksi tällä elämän alueella, kuten keski-ikäisille naisille usein tuntuu käyvän. Keski-ikäiset miehethän löytävät uutta seuraa helpommin jo pelkän aloitteentekokokemuksensakin turvin (ellei seuraa ollut jo valmiinakin). Lisäksi seksuaalisuus vähenee naisilla usein nopeammin, mikä vaikeuttaa uuden suhteen luomista (ja vanhan säilyttämistä) vaikka ikääntyväkin nainen kaipaisi kumppanuutta. Näin nainen usein tuntuu joutuvan luopumaan enemmästä kuin mies, kun päädytään keski-iässä eroon.
Kuitenkin naiset selviytyvät eroistaan tilastollisesti miehiä paremmin. Mistä tämä voi johtua? Ehkä nainen luonnostaan hajottaa elämänsa tarkoitusta useampiin merkityksiin kuin mies? Merkityksillä tarkoitan tärkeitä asioita kuten harrastuksia, ystäviä, lapsia, kotia tai vaikka alkoholin käyttöä. Mitä mieltä olette, kuka voittaa ja kuka häviää, kun parisuhde loppuu keski-iässä? Vai onko voittajia?
Tekstejä lukiessani olen usein miettinyt elämän tarkoitusta: miksi eroaminen on niin kokonaisvaltaista, että se jättää kaiken muun jopa vuosiksi varjoonsa? Vai onko niin? Ihminen tosiaan kaipaa kumppania ja on valmis tekemään suuria uhrauksia ja kestämään epätyydyttäviä elämäntilanteita säilyttääkseen edes toivon kumppanuudesta. Mutta kaksi ihmistä ei voi olla yksi ja kehitys kulkee usein hieman eri rytmissä. Kun toiselle lopulta tulee mitta täyteen, toisen mitassa saattaa vielä olla hieman tilaa. Tuntuu siltä, että vaikeinta ihmiselle on, jos hän ei itse pääse päättämään miten edetään: yritetäänkö yhdessä vai erotaanko. Ovatko jätetyt siksi kaikkein katkerimpia tälläkin palstalla? Tietysti on niitäkin, jotka ovat itse jättäneet voidakseen tehdä päätöksen ennen toista ja ehkä katkeroituvat sitten myöhemmin. Jätetyistähän näissäkin on kyse vaikka jättäminen on tapahtunut jo liiton aikana. Eikö tällainen touhu tunnu aika lapseliselta ja epäkypsältä?
Minusta tuntuu, ettei toimiva parisuhde hajoa. Ei sitä hajota ulkopuolinen eivätkä sisäiset ristiriidatkaan. Eritahtinen kehitys sen sijaan tuntuisi usein johtavan parisuhteen mielestäni lähes luonnolliseen päättymiseen. Ihmisten elämässä vain on erillaisia vaiheita eikä kai minkään muunkaan voi odottaa kestävän ikuisesti? Kaikkihan päättyy, jotta jotain uutta voisi alkaa. Eikös niin ole luonnossakin. Luopuminen on raskasta, se on selvä. Mutta viime kädessä kaikesta on luovuttava, jopa elämästä.
Parisuhteen päättyessä toinen saattaa jäädä pitkälti ulkopuoliseksi tällä elämän alueella, kuten keski-ikäisille naisille usein tuntuu käyvän. Keski-ikäiset miehethän löytävät uutta seuraa helpommin jo pelkän aloitteentekokokemuksensakin turvin (ellei seuraa ollut jo valmiinakin). Lisäksi seksuaalisuus vähenee naisilla usein nopeammin, mikä vaikeuttaa uuden suhteen luomista (ja vanhan säilyttämistä) vaikka ikääntyväkin nainen kaipaisi kumppanuutta. Näin nainen usein tuntuu joutuvan luopumaan enemmästä kuin mies, kun päädytään keski-iässä eroon.
Kuitenkin naiset selviytyvät eroistaan tilastollisesti miehiä paremmin. Mistä tämä voi johtua? Ehkä nainen luonnostaan hajottaa elämänsa tarkoitusta useampiin merkityksiin kuin mies? Merkityksillä tarkoitan tärkeitä asioita kuten harrastuksia, ystäviä, lapsia, kotia tai vaikka alkoholin käyttöä. Mitä mieltä olette, kuka voittaa ja kuka häviää, kun parisuhde loppuu keski-iässä? Vai onko voittajia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Lisäksi seksuaalisuus vähenee naisilla usein nopeammin, mikä vaikeuttaa uuden suhteen luomista (ja vanhan säilyttämistä) "
Tämä ei taas pidä paikkaansa. kirjoittaja on varmaan mies, joka kirjoittaa luulojensa perusteella.
Naiset eivät vaan halua mitä tahansa niin kuin miehet. Naiset tulevat valikoivimmiksi ja siksi leimataan kylmiksi. Nainenhan pystyy seksuaaliseen kanssakäymiseen ihan loppuun asti, mutta mieheltä vaaditaan viagraa.
Ei voita, yhdessä elettyä elämää ei voi nollata. Toiseen vaihtamalla voi joistakin huonoista ominaisuuksista päästä eroon, mutta mennyt on silti aina olemassa sitä ei saa pois pyyhittyä koska se on historiaa.
Ja miten nämä uusio suhteet kestävät on minun lapset, sinun lapset suku.
Naiset selviävät erostaan paremmin siksi ,että heillä on yleensä hyvä verkosto he puhuvat ja työstävät suhdettaan verbaalisemmin kuin miehet.
Ihmettelen miten mies jolla on jo uusi katsottuna ennenkuin on edes eronnut, missä välissä hän on päässyt irti entisestä suhteesta / työstänyt sen?
Kysyit, että kuka voittaa kun parisuhde päättyy keski-iässä.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että nainen voittaa. Tässä on tullut nähtyä, kuinka moni mies on alkoholisoitunut, kun vaimo ei ole enää pitämässä huolta. Toisten naisten kanssa istutaan kapakoissa ja siitä se on pikkuhiljaa lähtenyt. Eiväthän ne toiset naiset halua muuta, kuin että on joku, joka maksaa kapakkalaskun. Sitten kun mieheltä rahat on loppu, mies menee vaihtoon. Vaimoilla on harrastuksia sun muuta puuhaa joka pitää heidän elämässä mukana.
Eihän kaikkien suhde mene niin, mutta tämä on vain ja ainoastaan oma kokemukseni.