Nyt olisi kiva kuulla toisilta saman kokeneilta, miten teillä on mennyt tämmöinen juttu...
Olen puoli vuotta seurustellut ikäiseni (41v) miehen kanssa. Mies tekee pitkiä päiviä töissä, itselläni on työ, jossa teen pitkän päivän aina kun teen, 10-13 tuntia ja vastaavasti on enemmän vapaata. Miehen työ on myös hyvin vastuullista ja stressaavaa. Ymmärrän sen, että kun tulee töistä klo 21 ja menee takaisin klo 7:ksi, ei jaksa mitään. Olen paljon ollut miehen luona, viihdyn siellä, tykkään tehdä kotitöitä, esimerkiksi leipoa, kun omassa kodissani ei ole uunia, ja olen tottunut siivoilemaan ja siten "toteuttamaan itseäni". Ja kun toinen tekee pitkää päivää, niin tekemistä on joka puolella :)
Aluksi näistä pitkistä päivistä ja vähäisestä yhdessäolosta huolimatta meillä oli kiihkeää ja jopa romanttistakin, mutta mitä nyt on tapahtunut? Enää ei saa lähestyä, ei suukotella, jos olen siellä tai en ole, on kaikki yhdentekevää, tyyliin "eipä susta haittaakaan täällä ole ollut". Ja nyt on kesäloma! Olisin halunnut jotain tehdä hänen lomansa aikana, mutta mies lähti yksin kotipaikalleen kalaan ahdistusta poistamaan, kun en saanutkaan vapaata silloin kuin hän olisi halunnut. Lomaa emme saaneet yhtä aikaa. Luulin, että kun tulee loma ja hän saa nukutuksi ja rentouduttua kunnolla, niin olisi vapautuneempi ja romantiikkakin palaisi... Silti hän aina sanoo, että minun kanssani on hyvä olla. Seksiä meillä on, jos minä teen aloitteen, mutta ei muuten, kun mies sanoo, että hän ei halua tehdä aloitetta, etten tuntisi oloani hyväksikäytetyksi, kun hän ei jaksa muuta kuin rakastella, siis ei helliä tai muuta. Tämänkin ymmärsin talvella, mutta nyt on loma! Kyllä ihana ja tyydyttäväkin seksi muuttuu pelkäksi aktiksi, jos ei edes suudella.
Onko tässä joku suhdelukko? Mies sanoo, ettei rakasta minua, tykkää kyllä "helvetisti". Minä raukka jo ehdin rakastua... Hänellä on takana vaikea avioero 5 vuotta sitten ja tilanne on edelleen lasten takia päällä, hän ei siedä eksäänsä, joka häiritsee jatkuvasti ja tekee pikku kiusaa lasten kautta, esim. ei anna nuoremman lapsen, joka asuu hänellä, tulla isän luo. Vanhempi lapsi, 15 vee onkin asunut isällään 8-vuotiaasta ja heillä menee ihan ok. Teinitörttöilyjä tietysti, tupakka- ja kaljakokeiluja, ja näihin tytön äiti puuttuu hanakasti. Miehellä on ollut näiden viiden vuoden aikana useita seurusteluyrityksiä, ja kaikki ovat kaatuneet muutaman kuukauden jälkeen ns. pitkiin työaikoihin, mutta tytär sanoi, että iskä on ollut yhtä vaikea muidenkin kanssa. Itse mies sanoi mulle, että olen ollut harvinaisen sitkeä, kun olen jo puoli vuotta jaksanut...
Mielestäni en ole liian vaativa, olen pikemminkin pyrkinyt olemaan sivussa näistä miehen ja exän riidoista ja tukemaan tytärtä, josta on tullut minulle tärkeä. Ja minä olen hänelle myös tärkeä, puhutaan kaikkea ja vakavastikin, ja juuri tytärtä eniten ajattelen, jos tästä suhteesta ei tule mitään. Että taas pettyy...
Miten olette toiset saaneet tällaisen "lukon" menemään eteenpäin? Enpä usko olevani ainoa, joka on tällaisessa suhteessa tässä maailmassa. Olen elänyt ja kokenut niin paljon, että en tältä elämältä enää mitään superprinssiä odota, tämä mies on kiltti, koti-ihminen, niin kuin minäkin, mutta jotenkin tuntuu oudolta se, että enkö ole enemmän arvoinen, edes suudelmien, jotka olisivat minulle tärkeitä?
Laitoin tämän siksi särkynyt sydän -palstalle, että tuntuu välillä, että hajoan palasiksi, kun tunteeni ovat niin ristiriidassa käytännön elämän kanssa. Pelkään, että menen taas rikki!!!
Olen puoli vuotta seurustellut ikäiseni (41v) miehen kanssa. Mies tekee pitkiä päiviä töissä, itselläni on työ, jossa teen pitkän päivän aina kun teen, 10-13 tuntia ja vastaavasti on enemmän vapaata. Miehen työ on myös hyvin vastuullista ja stressaavaa. Ymmärrän sen, että kun tulee töistä klo 21 ja menee takaisin klo 7:ksi, ei jaksa mitään. Olen paljon ollut miehen luona, viihdyn siellä, tykkään tehdä kotitöitä, esimerkiksi leipoa, kun omassa kodissani ei ole uunia, ja olen tottunut siivoilemaan ja siten "toteuttamaan itseäni". Ja kun toinen tekee pitkää päivää, niin tekemistä on joka puolella :)
Aluksi näistä pitkistä päivistä ja vähäisestä yhdessäolosta huolimatta meillä oli kiihkeää ja jopa romanttistakin, mutta mitä nyt on tapahtunut? Enää ei saa lähestyä, ei suukotella, jos olen siellä tai en ole, on kaikki yhdentekevää, tyyliin "eipä susta haittaakaan täällä ole ollut". Ja nyt on kesäloma! Olisin halunnut jotain tehdä hänen lomansa aikana, mutta mies lähti yksin kotipaikalleen kalaan ahdistusta poistamaan, kun en saanutkaan vapaata silloin kuin hän olisi halunnut. Lomaa emme saaneet yhtä aikaa. Luulin, että kun tulee loma ja hän saa nukutuksi ja rentouduttua kunnolla, niin olisi vapautuneempi ja romantiikkakin palaisi... Silti hän aina sanoo, että minun kanssani on hyvä olla. Seksiä meillä on, jos minä teen aloitteen, mutta ei muuten, kun mies sanoo, että hän ei halua tehdä aloitetta, etten tuntisi oloani hyväksikäytetyksi, kun hän ei jaksa muuta kuin rakastella, siis ei helliä tai muuta. Tämänkin ymmärsin talvella, mutta nyt on loma! Kyllä ihana ja tyydyttäväkin seksi muuttuu pelkäksi aktiksi, jos ei edes suudella.
Onko tässä joku suhdelukko? Mies sanoo, ettei rakasta minua, tykkää kyllä "helvetisti". Minä raukka jo ehdin rakastua... Hänellä on takana vaikea avioero 5 vuotta sitten ja tilanne on edelleen lasten takia päällä, hän ei siedä eksäänsä, joka häiritsee jatkuvasti ja tekee pikku kiusaa lasten kautta, esim. ei anna nuoremman lapsen, joka asuu hänellä, tulla isän luo. Vanhempi lapsi, 15 vee onkin asunut isällään 8-vuotiaasta ja heillä menee ihan ok. Teinitörttöilyjä tietysti, tupakka- ja kaljakokeiluja, ja näihin tytön äiti puuttuu hanakasti. Miehellä on ollut näiden viiden vuoden aikana useita seurusteluyrityksiä, ja kaikki ovat kaatuneet muutaman kuukauden jälkeen ns. pitkiin työaikoihin, mutta tytär sanoi, että iskä on ollut yhtä vaikea muidenkin kanssa. Itse mies sanoi mulle, että olen ollut harvinaisen sitkeä, kun olen jo puoli vuotta jaksanut...
Mielestäni en ole liian vaativa, olen pikemminkin pyrkinyt olemaan sivussa näistä miehen ja exän riidoista ja tukemaan tytärtä, josta on tullut minulle tärkeä. Ja minä olen hänelle myös tärkeä, puhutaan kaikkea ja vakavastikin, ja juuri tytärtä eniten ajattelen, jos tästä suhteesta ei tule mitään. Että taas pettyy...
Miten olette toiset saaneet tällaisen "lukon" menemään eteenpäin? Enpä usko olevani ainoa, joka on tällaisessa suhteessa tässä maailmassa. Olen elänyt ja kokenut niin paljon, että en tältä elämältä enää mitään superprinssiä odota, tämä mies on kiltti, koti-ihminen, niin kuin minäkin, mutta jotenkin tuntuu oudolta se, että enkö ole enemmän arvoinen, edes suudelmien, jotka olisivat minulle tärkeitä?
Laitoin tämän siksi särkynyt sydän -palstalle, että tuntuu välillä, että hajoan palasiksi, kun tunteeni ovat niin ristiriidassa käytännön elämän kanssa. Pelkään, että menen taas rikki!!!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.