Onko kenelläkään toisella "ikisinkulla" samaa ongelmaa kuin minulla. Eli että sen potentiaalisen seurustelukumppanin löytämisen lisäksi on jotenkin vaikeaa tutustua ylipäänsä ihmisiin. Saada tuttavia saati sitten ystäviä.
Olen asunut nykyisellä asuinpaikkakunnallani jo seitsemän vuotta, ja koko tänä aikana en ole tutustunut lähemmin yhteenkään ihmiseen. En töissä enkä muuallakaan. Työt ovat olleet määräaikaisia, ja tuttavuudet ovat jääneet kehittymättä, kun on taas puolen vuoden päästä vaihtanut paikkaa.
Muuallakin olen koittanut tutustua ihmisiin, mutta tulokset ovat olleet laihoja. Ei se minun aktiivisuuteni ja yritykseni hankkia sosiaalisia suhteita yms. paljoa auta, jos kukaan ei halua tutustua minuun. Jotenkin vaikuttaa siltä, että ihmisiä ei kerta kaikkiaan kiinnosta tutustua kehenkään. Ilmeisesti sitten kaikilla on sitten liikaa ystäviä.
Ymmärrän tietysti sen, että ei sitä nyt heti ensitapaamisella ryhdytä sydänystäviksi (eikä seuraavillakaan), mutta joskus tuntuu siltä, että ihmiset ovat aivan ylivarovaisia, että uusiin ihmisiin tutustumista kammotaan ja vältellään kaikin tavoin, ja vain ne tyypit kelpaavat seuraksi, jotka on tunnettu suunnilleen vaippaikäisestä lähtien.
Viime vuodet ovat kuluneet osaltani lähinnä kotona yksin. En vain jaksa yrittää, kun tuntuu siltä, että hakkaa vain päätään seinään. Olen sitten erakko, kun seurani ei kenellekään kelpaa.
Olen asunut nykyisellä asuinpaikkakunnallani jo seitsemän vuotta, ja koko tänä aikana en ole tutustunut lähemmin yhteenkään ihmiseen. En töissä enkä muuallakaan. Työt ovat olleet määräaikaisia, ja tuttavuudet ovat jääneet kehittymättä, kun on taas puolen vuoden päästä vaihtanut paikkaa.
Muuallakin olen koittanut tutustua ihmisiin, mutta tulokset ovat olleet laihoja. Ei se minun aktiivisuuteni ja yritykseni hankkia sosiaalisia suhteita yms. paljoa auta, jos kukaan ei halua tutustua minuun. Jotenkin vaikuttaa siltä, että ihmisiä ei kerta kaikkiaan kiinnosta tutustua kehenkään. Ilmeisesti sitten kaikilla on sitten liikaa ystäviä.
Ymmärrän tietysti sen, että ei sitä nyt heti ensitapaamisella ryhdytä sydänystäviksi (eikä seuraavillakaan), mutta joskus tuntuu siltä, että ihmiset ovat aivan ylivarovaisia, että uusiin ihmisiin tutustumista kammotaan ja vältellään kaikin tavoin, ja vain ne tyypit kelpaavat seuraksi, jotka on tunnettu suunnilleen vaippaikäisestä lähtien.
Viime vuodet ovat kuluneet osaltani lähinnä kotona yksin. En vain jaksa yrittää, kun tuntuu siltä, että hakkaa vain päätään seinään. Olen sitten erakko, kun seurani ei kenellekään kelpaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ymmärrän hyvin tuon tunteen. En itsekään ole kokenut kovin helpoksi tutustua vieraisiin ihmisiin sen enempää ystävinä kuin seurustelukumppaneinakaan.
Seurustelukumppanin löytämisestä minulla ei ole mitään käsitystä, mutta ihan vain ihmisiin tutustumisesta voin antaa hyvän vinkin. Kannattaa yrittää tutustua ihmisiin jonkin yhteisön kautta eikä suoraan henkilökohtaisesti. Tällaiseksi yhteisöksi käy käytännössä mikä tahansa erikseen järjestetty yhteisö joka järjestää säännöllisiä tapahtumia. Itse olen tutustunut näihin järjestöihin ensin Internetin kautta, sitten alkanut käydä tapahtumissa. Ei siellä ensi alkuun tutustu yhtään kehenkään. Mutta kun jatkaa tapahtumissa käymistä, niin pikku hiljaa alkaa tutustua ihmisiin. Tämä johtuu siitä että ihmisillä on yhteinen syy tavata muita ihmisiä.
Minun osaltani tämä on helpottanut huomattavasti ihmisiin tutustumista ylipäätänsä. Jos menisin suoraan ottamaan kontaktia tuntemattomiin ihmisiin olisin aivan hukassa.
En ole tätäkään kautta onnistunut vielä luomaan yhtä ainutta parisuhdetta mutta ainakin ihmisiin tutustumiseen se on auttanut.
samaa mieltä edellisen kanssa. Yleensä joihinkin yhteisöihin mukaan lähtevät ihmiset on tarpeessa kuulua joihinkin. Olla tiettyjä. On joku yhteinen aihe, josta asiaa on ja sitä kautta vaan mukaan. Useimmat tosi paljon kavereita saaneet ihmiset on muutenkin todella aktiivisia monessa toiminnassa.
Yhteisöissä ollaan me, sitten on ne muut, jotka ei ole siellä. Se yhdistää joitakin, erottaa joistakin.. Jokainen me-kokemus minkä tahansa asian kautta auttaa tutustumaan paremmin. Ei vain se, että on joku, johon haluaisi tutustua. Esim näin kesäisin karavaanarit ja mp-jengi on meitä. Harrastuksissa moni porukka luo me-henkeä.
Mun ystäviks on tulleet esim entiset työ ja koulukaverit, harrastuksista tai järjestöistä tutut ihmiset, naapuri, sukulaiset. Pitää vaan ensin keksiä, et mikä on se asia, joka meitä yhdistää ja sen tiimoilta sit jatkaa eteenpäin. Tutustella ja tunnustella pikkuhiljaa.
Ihmiset ei osaa ehkä olettaa, et tuosta noin vain joku vois ulkonäön puolesta ihan vaan kiinnostua. Se ahdistaa, jos liian nopeasti halutaan alkaa kaveriksi.Se luottamus kehittyy pikkuhiljaa. Jos sä pystyt sujuvasti puhumaan jonkun kanssa vaikka koiraharrastuksesta tai mistä hyvänsä yhteisestä jutusta, sä pystyt muutenkin.
Jos olisit nainen ja vaikka ujokin, sulla olis jo uus kaveripiiri ja uudet kuviot siellä paikkakunnalla, koska miehenä on moninkertaisesti vaikeampaa löytää uusia kavereita. Tämä johtuu siitä että naisilla tuntuu usein löytyvän yhteinen sävel monessa asiassa ja naiset vaikuttais olevan joustavampia sen suhteen millaisia ihmisiä hyväksyvät kavereikseen. Naisten välinen kaveruus tuntuis näin miehen silmin olevan paljon humaanimpaa ja rennompaa. Miehillä kaverisuhteet on todella väkinäistä kyräilyä ja roolin vetämistä ja kaveriksi kelpaa vain tietynlaiset tyypit, jos oot vähänkin erilainen ku Matti tai Ville ne katsoo sua heti kieroon.
Unohtui tosta vielä sekin että naiset tuntuis löytävän uusia kavereita myös vastakkaisesta sukupuolesta toisin kuin miehet.
Ei ole vaikea arvata miksi: jos nainen on tavallisen näköinen perusnormi nainen tai jopa nätti tai kaunis, niin aina löytyy miehiä jotka ottaa naisen kaverikseen aluksi pillun tai parisuhteen saamisen toivossa ja jollei pillua heru tai parisuhdetta niin miesten kannattaa silti ottaa nainen kaveriksi koska sen kautta voi tutustua uusiin naisiin joilta voi saada pillua tai parisuhteen.
Miehen on vaikea päästä kaveriksi naisten kanssa, naiset kyräilee ja luulee että mies on vain pillun perässä. Vaikka naiset ei sitä epäilisikään niin ylipäänsä naiset ei halua päästää vieraita miehiä liian lähelle, eli kaverikseen. Naisilla on varaa nirsoilla näissä jutuissa koska naiset saa aina seuraa miehistä, ei siihen tarvita mitään mieskavereita.
Ensin sanot, että miehet ryhtyy naisten kaveriksi vain saadakseen pillua ja sitten syytätä naisia, että naiset on niin epäluuloisia! No syystäkin! :D
"Jos olisit nainen ja vaikka ujokin, sulla olis jo uus kaveripiiri ja uudet kuviot siellä paikkakunnalla, koska miehenä on moninkertaisesti vaikeampaa löytää uusia kavereita. Tämä johtuu siitä että naisilla tuntuu usein löytyvän yhteinen sävel monessa asiassa ja naiset vaikuttais olevan joustavampia sen suhteen millaisia ihmisiä hyväksyvät kavereikseen. Naisten välinen kaveruus tuntuis näin miehen silmin olevan paljon humaanimpaa ja rennompaa. Miehillä kaverisuhteet on todella väkinäistä kyräilyä ja roolin vetämistä ja kaveriksi kelpaa vain tietynlaiset tyypit, jos oot vähänkin erilainen ku Matti tai Ville ne katsoo sua heti kieroon."
No, itse asiassa olen nainen, ja voin sanoa, että kyllä naisten keskuudessa se touhu on ihan samanlaista kyräilyä. (Välillä jopa tuntuu siltä, että miesten on itse asiassa helpompi tutustua toisiinsa ainakin pintapuolisesti). Aika monella naisella kun tuntuu jäävän ystävyyssuhteissa päälle jonkinlainen "piiri pieni pyörii"-mentaliteetti, eli uusia tuttavuuksia ei kaivata.
Edellinen kirjoitti "...niin aina löytyy miehiä jotka ottaa naisen kaverikseen aluksi pillun tai parisuhteen saamisen toivossa". Siis: aina löytyy [myös] tällaisia miehiä, ei että KAIKKI miehet toimisivat näin... Kuitenkin riittävä massa vaikuttaakseen naisten ennakkoasenteisiin myös muita miehiä kohtaan.
Toisaalta kai nyt terveellä vapaalla miehellä käy kivan vapaan naisen vaikka harrastuksissa tavatessaan mielessä, ettei seksikään vastenmielinen ajatus olisi, mutta järkimies miettii myös mahdolliset haittavaikutukset kuten että vetääkö tällaisia ajatuksia herättävä nainen asian esiin ottamisesta herneet nenuunsa ja onko maine ja tulevaisuus harrasteyhteisössä sitä myöten mennyttä, ennen kuin pistää ajatuksista sanoiksi ;). Eikä kaikki muuten sellaisia edes lainkaan herätä, perheelliset esim. ovat ainakin minulle itsestään selvästi no-no.
On joo, olen huomannut. Ihmiset on nykyään outoja (tai sitten minä olen), mutta ei oikein uskalleta jutella, ei pyydetä eikä lähdeta mukaan, joskus vastakkainen sukupuoli, mihin sinänsä olisi kiva tutustua, mutta siis tutustua ensin, on heti iskemässä tai juoksee karkuun, kun luulee, että joka sana merkkaa jotain. Hymyillä ei kannata. ihmiset ei pidä yhteyksiä ja tosiaan, piirit ovat sulkeutuneita eikä sinne huolita ketään. Miehet mun mielestä kuitenkin huolii helpommin tai minut ainakin. Mutta osa tosiaan pelkää vissiin että raahaan ne heti alttarille tai jos ei irtoa, niin ei muutenkaan kannata tutustua.
Mutta yleisesti ottaen ihmisiä ei kiinnosta ihminen vaan "minä", siksi ne ryhmissäkin tutustuu. Eivät siksi että olisivat kiinnostuneet muista, vaan koska se joku muu on kiinnostunut samasta kun he, hassua sinänsä. Ihmisiä ei kiinnosta kuin oma itse ja sen kiinnostavuus, siksi että ihmisistä isoin osa on aika yksinkertaisia, ja usein kokevat jääneensä jostain vaille "kuka huomaa minussa jotain erikoista?" ei "huomaanko minä muissa jotain erikoista"
että kuinka olet yrittänyt tutustua ihmisiin. Harrastusten kautta? yhdistystoiminnassa? Taloyhtiön toiminnassa?
Täällä pääkaupunkiseudulla on tosi helppoa tutustua ihmisiin, koska valtaosa on muualta tulleita, mutta yksi tietty alue Suomessa on sellainen mihin en itse enää ikinä halua palata. Siellä oli niin sisäänpäinlämpiävää porukkaa, että ainoat läheiset ihmiset löytyivät muista opiskelijoista.