Kontrolloiva äiti..

äitisi on päässyt sinun kotiisi jos et ole ollut kotona?! Ei kait hänellä avainta ole SINUN kotiisi?!

nimimerkkisi kertoo sinusta jotain, ota se kys.merkki sieltä pois ja ala elää aikuisen, itsenäisen ihmisen elämää!
ps. ja jos hällä on avain, niin pyydät sen tietysti pois

!. Olen miettinyt välien pois katkaisua, mutta kyllä äiti on silti tärkeä ihminen jolta kysyy neuvoa kun on vaikeaa" Napanuora on katkaistava jossain vaiheessa

Samaa mietin kuin tuo eka vastaaja, miten äitisi pääsi asuntoosi kun et ollut kotona? Jos olet antanut hänelle avaimen, olet antanut hänelle luvan tulla kotiinne. Ota avain pois! Miksi pidät hänen ostamiaan mattoja ja verhoja? Ota ne pois ja laita omasi tilalle! Äitisi tekee noin koska sinä annat hänen tehdä niin! Otat vain kaiken vastaan. Et sinä ole tullut aikuiseksi kun kerran annat hänen tehdä noin. Kasva aikuiseksi ja laita rajat! Kuitenkin kysyt häneltä neuvoja, eli sinä olet aivan kiinni äidissäsi... katkaise jo napanuora.

Voi onneton! Kyse ei ole äidistä, joka pitää sinua pikkulapsena, vaan äidistä joka on rakkaudeton. On elämän vaikein asia kyetä hyväksymään se, että äidiltä ei löydy aitoa rakkautta.
Se on äidillesikin suuri onnettomuus, että on kykenemätön rakastamiseen. Hän on siinä suhteessa kuin vammautunut, psyykkisesti vammautunut ihminen. Ei hän tahallaan ole rakastamatta, hänestä ei vain yksinkertaisesi ole siihen. Se on sama tilanne kuin häneltä puuttuisivat jalat, ja silti hänen oletettaisiin kävelevän.

Hän saattaa itse hämärästi tajuta puutoksensa, ja kun ei hyväksy itsessään pimeää puoltaan, niin hän siirtää syyllisyytensä sinuun. Olet aina kuin jotenkin kelvoton ja kelpaamaton... vaikka itse asiassa hän itse on kelvoton/kykenemätön äidinrakkauteen.
Hän yrittää tehdä sinut omaksi kuvakseen kuvitellen siten pystyvänsä rakastamaan sinua.

Tämä on sinun elämäsi traaginen puoli, jonka yli on mahdollisuus kasvaa. Voit etsiä rakkaita ihmisiä muualta, ei tarvitse olla verisukulainen tunteakseen rakkautta ja saadakseen vastarakkautta.
Irrottudu henkisesti äidistäsi, älä ole liikaa hänen kanssaan tekemisissä. On aikuisia lapsia, jotka loppuelämänsä yhä uudelleen pettyvät äitiinsä hakien hänestä sitä heille kuuluvaa rakkautta saamatta sitä koskaan.
Sinun ei tarvitse ostaa äidiltäsi rakkautta suostumalla syyllistymään hänen moitteistaan eikä muutenkaan. Hyväksy se, että ellei äitisi itse kasva ihmisenä, tulet jäämään vaille aina sitä emon hellyyttä.
Elämäsi muut ihmiset voivat sitä paikata. Ja kun joskus saat lapsia, he rakastavat sinua aivan täydestä sydämestään.

Äitisi lienee jäänyt itse jollakin tapaa vajavaiseksi. Hänen persoonansa ei ole kehittynyt normaalisti eikä hän tajua missä äiti loppuu ja mistä tytär alkaa. Olet hänelle jatke, et oma persoonasi. Kun nyt irrottaudut etkä enää toimikaan hänen osanaan, hän kiukuttelee ja yrittää saada sinua takaisin vaikka sitten alistamalla. Jos hän ei onnistu olet hänelle turha. Valitettavasti hänen äidinrakkautensa taitaa olla puutteellinen, ehkä hän ei ole itse saanut sitä aikanaan.

"Taudin kuvaan" saattaa kuulua että äitisi on sinulle kade koska olet nuori ja viehättävä hänen itsensä rapistuessa. Hän ehkä yrittää saada sinut tuntemaan puhkeavan naiseutesi rumaksi, hävettäväksi asiaksi.

Sinun on alettava aikuiseksi äidillesi. Ei äidiksi äidillesi koska sinulle ei kuulu vastuu äidistäsi, hän on kuitenkin aikuinen, mutta sillä tavalla aikuiseksi että laitat rajat kuin pienelle lapselle. Ilmoitat rauhallisesti ja asiallisesti äidillesi ettei hän saa tulla asuntoosi ilman lupaa. Jos hän haukkuu niin sanot ettei sinun tarvitse kuunnella moista ja poistut. Jos hän kiukuttelee ja syyttelee niin sanot ettet keskustele hänen kanssaan ennen kuin hän kykenee siihen asialliseen tapaan. Jos hän räyhää puhelimessa niin sano että soittaa uudestaan kun on rauhottunut ja sulje puhelin. Älä kerro äidille henkilökohtaisimpia asioitasi jos hän käyttää niitä sinua vastaan. jne. jne. Ei sinun tarvitse olla ilkeä mutta ei sinun myöskään tarvitse hyväksyä ilkeilyä äidiltäsi. Ei välttämättä helppoa mutta tuollaisten kanssa ei oikein voi muutenkaan tulla toimeen.

Kuulosti tutulta tuo mitä kirjoitit. Olen 30-vuotias nuori nainen ja olen kärsinyt samasta ongelmasta kuin sinä. Äidilläni on todella voimakas tarve holhota minua, eikä asiaa auta sekään, että olen tosiaan jo 30-vuotias ja elänyt omillani kymmenen vuotta. Asumme onneksi eri kaupungeissa. Kuitenkin vanhempieni vieraillessa luonani alkaa siivous- ja kodinlaittorumba, jossa minä jäisin vain katsomaan vierestä ellen panisi vastaan. Asiasta on riidelty moneen otteeseen, mutta asioita hankaloittaa se, että äitini on hyvin herkkä loukkaantumaan ja ottaa jokaisen eriävän mielipiteen hänelle kohdistettuna henkilökohtaisuutena. Lisäksi asun yksin, ikävä kyllä. Monesti ajattelen, että jos minullakin olisi puoliso (kuten esim. siskollani), vanhempani eivät keskittyisi niin paljon minuun ja holhoamiseen. Olen tästä usein surullinen. Lisäksi he viipyvät aina luonani kauemmin kuin siskoni luona (hän ei asu samassa kaupungissa kuin minä), koska iäkkäät isovanhempani asuvat samassa kaupungissa kuin minä. Kieltämättä ahdistaa. Ymmärrän että sinuakin ahdistaa!
Toivottavasti "vertaistarinasta" on sinulle apua. Asioita voi saada muutettua kuitenkin pikkuhiljaa, onneksi minunkin tilanteessani asiat ovat vähitellen parantuneet, vaikkakaan eivät helposti. Joskus on hyvä käyttää koviakin otteita (ei kuitenkaan itse turvautumalla alhaisiin keinoihin kuten vaikkapa haukkumiseen), että saa vanhempansa ymmärtämään, millä tavalla itse haluaa elää ja että aikuiseksi kasvettuaan on tärkeää saada omanlaisensa identiteetti. Luulen, että on myös kysymys sukupolvien välisistä eroista. Meidän vanhempiemme nuoruudessa ovat olleet tärkeitä arkiseen elämänhallintaan liittyvät asiat; koti, avioliitto jne. Naiselle on ollut kunnia-asia hoitaa kotia hyvin, ja muutenkin on pidetty tärkeänä, että perheen julkisivu on kunnossa. Tosiasiassahan paljon tärkeämpää on, että nuoresta aikuisesta kasvaa onnellinen ja tasapainoinen aikuinen, joka pystyy huolehtimaan itsestään. Eikä hienosta julkisivustakaan ole mitään iloa, jos kaikki perheessä voivat pahoin.
Minä luulen, että sinun kannattaisi pitää hieman enemmän välimatkaa äitiisi ja esim. vaatia häneltä kotisi avain pois. Toista ihmistä ei voi muuttaa, ei vaikka miten haluaisi, mutta aina voi yrittää keskustella. Joitakin asioita toisessa täytyy vain hyväksyä, mutta huonoa kohtelua ei ikinä! Joskus sekin auttaa kun antaa vaan ajan kulua. Toivon, että pääset eteenpäin, voimia taisteluun!

että äitisi antaa sinulle raha-avustusta sisustukseen tms. menoihin ? Kiristääkö rahalla ? Ostaako hyväksyntääs rahalla ? Annoitko avaimen ? Pidä etäisemmät välit, älä loukkaa, älä vain ole aina paikalla tai vastaamassa kännyyn, kun soitto tulee, siis vaikka olisitkin. Ota yhteys JOSKUS MYÖHEMMIN, ja ksysy, että olit soitellu, oiko mitä erikoista ? Kun minua alkaa ärsyttämään äitini kontrolli (ISÄNI MYÖS) , niin pidän matalaa profiilia melko kauan. Olen 52 v. ja muori 74 ja isä 80, ja koko elämäni ajan kytänneet, vahtineet, neuvoneet, kontrolloineet ja se jatkuu............kesämökki tontti lohkastu kotitilasts ja he asuvta n. 200 m:n päässä kesät talvet, kyttäystä riittää, olemem mieheni kanssa varmaan todella mielenkiintoisia ihmisiä. No, eipä heilä ole muuta elämää, kuin vahtia ihmisiä ja ARVOSTELLA, rajanaapureitaan vahtaavat ja miettivät illat kiikussa kyläläiusten asioita, mitä ovat kylillä kuulleet, näin mualla. Asumme vakituisesti kylläkin kaupungissa, mutta joka vkl mökillä, ja lomat kaikki, MYÖS TALVELLA. KYllä joskus tuntu, jotta ihan väsyy vahtaamiseen. Kun heillä jo näkö huono, niin kiikarilla katsovat mietä, HUOMATTIIN :) VOE, VOE................

Kokemuksesi ovat kuin minulla, lähes täydellisesti työpaikkaa lukuunottamatta. Äitini tavoite koko ikäni on ollut manipuloida ja aliarvioida minua sekä estää oman elämäni edistyminen. Hänen mielestä minun olisi kuulunut jäädä vanhaksipiiaksi, mutta onneksi isän ansiosta pääsin elämässä eteenpäin.

Kuten toiset ovat sanoneet, ota äidiltäsi avain pois. Sano aina suoraan, mitä ajattelet (mm. kukat, sisustus jne. kertomassasi). Minulla olisi kuulunut olla perfektionistin paperit äitini mielestä enkä saisi olla työelämässä. Mieheni olisi kuulunut olla kloonattu isästä ja syntynyt viisi vuotta ennen minua, niin äiti olisi hyväksynyt kerralla.

Jätä kontaktit mahdollisimman vähiin. Älä reagoi lainkaan, jos hän on ryypännyt. Älä päästä sisälle, älä vastaa puhelimeen äläkä tekstareihin. Uhkaa tarvittaessa poliisilla, jos hän jatkaa täysi-ikäisen kotirauhan rikkomista. Äitisi on aiheuttanut sinulle henkistä pahoinvointia (Rikoslaki luku 21 §5), joten em. pykälän mukaan hän kuuluisi kahdeksi vuodeksi vankilaan.

Kuulostaa tutulle ..vanheneva nainen on usein henkisesti kauhea tapaus.

Minulla ei tilanne ole läheskään noin paha mutta koen silti että äitini vieläkin vaikka olen kolmekymppinen kuvittelee että on hänen tehtävänsä huolehtia minun asioistani. Hän ei jotenkin ymmärrä etten ole samanlainen ihminen kuin hän, vaan että olen oma erillinen yksilöni. En pidä samanlaisista asioista kuin hän, ja että päätän itse elämästäni. Jossain vaiheessa kun olin muuttanut omilleni alkoi hän soittelemaan minulle jatkuvasti, se oli tosi ahdistavaa enkä osannut pistää sille stoppia vaan aina vastasin ja puhuin ja tavallaan annoin hänelle luvan tulla elämääni, liian lähelle. Nyt tapahtuneesta on monta vuotta enkä tiedä miten saisin oman elämäni takaisin. Tuntuu että olen aivan lannistunut, oikea sana olisi kai lannistetu.. Paapottu ja holhottu kuoliaaksi. Oikeanlaista hoivaa ja tukea en saanut silloin kun olisin sitä tarvinnut eli lapsena ja nuorena, vaan äitini tavallaan vasta nyt yrittää korjata sitä mitä jäi silloin antamatta, mutta se on myöhäistä nyt. Olen jo aikuinen ihminen, kauan jo ollut. En tarvi äitini lupaa mihinkään, enkä neuvojakaan kysymättä. En ole koskaan kasvanut oikeasti aikuiseksi koska lapsuuteni ja nuoruuteni oli puutteellista, sen vuoksi olen vähän avuton nyt ja äitini tavallaan käyttää sitä hyväkseen... Ei ymmärrä että jatkuva neuvominen ja tekemisteni kysyminen vain pahentaa tilannetta. Pahimmillaan mietin että muutan eri kaupunkiin että saan jonkinlaisen rauhan. No tästä kun sanoin alkoi hän tietenkin keksimään kaikkea miksi ei kannattaisi muuttaa!! Tämä todellakin on todella ahdistavaa. Välillä tuntuu etten saa edes henkeä. Toisen rajojen ylittäminen on vain väärin ja todella ahdistavaa sille ihmiselle jonka rajat on ylitetty. Eihän tällaiseen tilanteeseen auta kuin henkisen, joskus ehkä fyysisenkin välimatkan ottaminen.