Tyttöystävän vaikutus AT-miehen elämäntilanteeseen

Ja mistähän minäkin saisin tuollaisen "kunnon" miehen? Voih mistä jäänkään paitsi.

Olisi mukava kuulla, miten suhteenne lähti aluilleen tyttöystäväsi kanssa, jos tosiaan sitä ennenkin olit epäsosiaalinen, masentunut ja syrjäytynyt?

Olet oikeasti nainen ja valehteleva trolli. Kyllä kauniin nuoren naisen paneminen varmasti piristäisi mieltä kummasti.

tässä on nyt ATM vihdoin tajunnut että ratkaisu elämään ei ole mikään tyttöystävä vaan se että kehittää itseään ihmisenä. että rupeaa katsomaan elämää uusin silmin ja nauttimaan siitä. ja sitten vasta hankkii tyttöystävän, niin varmasti sujuu paremmin.

tästä huomaa että ATM tuhlaa ihan liikaa aikaa siihen seksistä ja neitsyistä haaveiluun. pitäisi miettiä elämää vähän kokonaisvaltaisemmin.

Olen ihan samoilla linjoilla. Minua tosin ei taideta laskea ihan AT-mieheksi, koska takana on muutama lyhyt seurustelu jonkin verran tapailua eri naisten kanssa, mutta kommentoinpa kuitenkin.

Tällä palstalla moni tosiaan kirjoittaa siihen malliin, että kun se nainen löytyisi, niin sen jälkeen kaikki olisi hyvin. Että vaikka tällä hetkellä ei ole työpaikkaa eikä oikein kavereitakaan ja on masentunut eikä tee oikein muuta kuin istuu kotona, niin kaikki muuttuu kun se nainen löytyy. Eipä taida ihan niin mennä.

Oikea masennus on helvetillinen taakka parisuhteelle. Itselläni on kokemusta molemmilta puolilta: Olen ollut masentunut kun aloin seurustelemaan ja seurustellut masentuneen kanssa. Ei ole helppoa ei.

Aluksi se tietysti tuntuu mahtavalta kun löytää jonkun johon ihastuu ja saa vielä vastakaikuakin. Että viimeinkin on joku "oma kulta", jota on niin kauan odottanut. Ei se masennus kuitenkaan mihinkään ole varsinaisesti hävinnyt. Siellä se piilee ja vähitellen taas oireilee.

Ensin alkaa se epävarmuus. Mitä jos tämä ei kestäkään? Kohta tuo kuitenkin kylästyy minuun ja huomaa kuinka surkea tapaus olenkaan. Sehän olisi masentuneelle se hirvein tapaus: Päästää jonkun lähelleen ja sitten sekin hylkää koska ei pidäkään minusta. Entä jos minä tosiaan olenkin ihan paska tyyppi ja tuo toinen huomaa sen?

Vähän epäsosiaaliselle masentuneelle on myös helvetillistä, jos nainen (tai mies) on vähän sosiaalisempi. Sillähän on kavereita, joiden kautta se tapaa ihmisiä. Mitäs jos se ihastuu johonkin toiseen mieheen, kun minä olen tällainen surkimus? Miksi se on niin hyvä kaveri sen Mikon kanssa? Seuraa äärettömän rasittavia mustasukkaisuusdraamoja ja marttyyriasennetta (Mene vaa kavereittesi kanssa, mää istun sitten yksin kotona, nyyh nyyh).

Masentunut ihminen näkee helposti kaikenlaisia peikkoja joka asiassa. Jokainen naisen miespuolinen tuttava on varmaan se jonka takia hän kohta minut jättää, jokainen pieni erimielisyys on merkki erosta jne jne. Tällainen on äärettömän rasittavaa koko suhteelle ja lopulta johtaa helposti eroon. Toinen ei vaan enää jaksa.

Sitten on vielä toinen juttu. Jos rakentaa onnensa pelkästään sen toisen ihmisen varaan, niin miten käy jos homma ei toimikaan? Sehän on ihan normaalia että läheskään jokaisesta suhteesta ei tule mitään sen suurempaa. Sitten se masentunut on entistä syvemmällä siellä montussa. Ei voi myöskään lastata niin paljon vastuuta toiselle, että hänen täytyisi toimia jonkinlaisena pelastajana ja messiaana, joka tekee toisen elämästä täydellistä.

Tällaista mietin.

viihdyn omissa oloissani harrastusteni parissa aivan hyvin mutta jos joku kaunis nainen yrittää jututtaa niin mieleni valtaa vain masennus siitä mistä olen jäänyt paitsi joten en edes haluaisi jutella kauniiden naisten kanssa.