Yhteiset harrastukset/terveelliset elämäntavat

Ok, tilanne on tämä: naiseni kärsii (niin kuin niin monet muutkin naiset) huonosta itsetunnosta ulkonäön suhteen, ainakin jossain määrin... on muutama kilo liikaa, tulee syötyä "liikaa" herkkuja (okei se ehkä osittain johtuu itsestäni, olenhan herkkusuu, ja täten en ainakaan helpota asiaa), eikä kiinnosta aina hirveästi ehostaa itseään. Liikun itse jonkin verran ja harrastan hikiliikuntaa ja olen myös aina ollut hoikka, joten lihomista ei itselläni tapahdu juuri millään.

Haluaisin saada tyttöystävänikin innostumaan enemmän liikunnasta/urheilusta, mutta hän ei liiku muuten kuin kävellen paikasta a paikkaan b. Miten löytää sopiva liikuntamuoto naiselle, joka ei oikein koskaan ole harrastanut mitään liikuntaa sen kummemmin ja on hieman laiskan puoleinen? Olen myös sanonut kumppanilleni ettei laihdutus ole mikään ratkaisu, vaan pysyvät elämäntavan muutokset syömisessä ja liikkumisessa, tosin hyvin hellävaroen.

Pelkään, että mielenkiintoni alkaa harhautua kohta liikaa muihin naisiin, jotka pitävät huolta kropastaan ja jotka tällä tavoin miellyttävät silmää ja ovat haluttavan ja terveen näköisiä.

En halua kuitenkaan vaikuttaa liian pinnalliselta ihmiseltä asian suhteen, muut asiat suhteessamme ovat melko hyvällä tolalla ja rakastamme ja kunnioitamme toisiamme. Haluaisin kuitenkin, että hän hieman aktivoituisi ja innostuisi enemmän liikkumaan ja saisi tätä kautta arvostusta omaan ulkonäköönsä (ilman että tarvitsee välttämättä minun kehujani) ja kehoonsa, joka taas näkyisi myös naisellisena itsevarmuutena, sisältäpäin tulevana juttuna.

Kaipaisin naisten näkökulmaa aiheeseen ja vastauksia, miten itse esimerkiksi löysitte innon liikkumiseen ja omasta vartalosta huolehtimiseen?
14477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Itsehän jo vastasit omaan kysymykseesi. Sinulta se vaatii, että osoitat tyttöystävällesi että haluat häntä ja hän on sinulle ihanin. Se on se helpoin tapa vahvistaa hänen itsetuntoaan. Ei se että näkyvästi kuolailet muiden naisten perään. Ja usko pois, vaikka kuinka huomaamattomasti sen luulisit tekeväsi, tyttöystäväsi huomaa kuolaamisesi, ja se entisestään syö hänen itseluottamustaan kun hän huomaa ettet kiinnitä huomiotasi häneen.

Kirjoitat vielä että hänen pitäisi kohentaa itseään ollakseen kehujesi arvoinen tai ylipäänsä et halua häntä kehua (itsetunnon pitäisi kohentua ilman sinun huomiointiasi).

Nämä naiset, joita ehkä kaupungilla tai julkisuudessa näet, joista näkyy tämä naisellinen hehku ja itsevarmuus, saavat tarpeeksi huomiota miehiltä ja tietävät sen. Miten tyttöystäväsi voisi hehkua, ellei hänelle edes se läheisin ihminen, jonka pitäisi tykätä hänestä eniten maailmassa, tee hänelle selväksi hänen ihanuuttaan ja kauneuttaan.

Tyttöystäväsi ei ole vain sinua varten, te olette kumpikin toisianne varten ja teidän pitäisi saada voimaanne toisistanne ja jakaa sitä toisillenne. Et voi olla vain ottava osapuoli. Jos kerran olet noin pinnallinen limanuljake, miksi koskaan edes aloit olla tyttöystäväsi kanssa jos hän mielestäsi on lihava rumilus.

Kannattaisiko kasvaa vielä kotona mela kädessä nettiruudun edessä? Sieltä löydät toinen toistaan kauniimpia ja laihempia naisia, jotka eivät tule vaatimaan sinulta koskaan minkäänlaista panostusta ja viran puolesta ovat itsevarmoja.

Äänestä
  • rakkaus siis vaatii mielestäni työtä lähinnä mieheltä, naiselta taas terveellisen ruokavalion eteen tai lenkkipolulla tehtävä työ parisuhteen eteen taas on aivan liikaa vaadittu?

    niinpäniin, "rakkaus vaatii työtä, mutta ei ainakaan semmoista työtä jossa joutuu ise tekemään jotain, esimerkiksi hikoilemaan"

    Äänestä

Johan kilot lähtee ja itsetunto kohenee sen myötä.

Ihana yhteinen harrastus:)

Äänestä

mitenkä jos näin kesäisin alkaisitte pyöräretkeilemään? en tarkoita mitään himolenkkejä, vaan aluksi vain muutamien kilometrien pyörälenkkejä esimerkiksi jonnekin mukavaan paikkaan ja takaisin. jos asutte jossain lähiössä niin ei esimerkiksi pyörällä kaupunkiin juomaan kahvit ja takaisin.

Äänestä
  • Omasta kokemuksesta voin sanoa, että liikunta on hyvä asia muttei itsessään laihduta. Lopulta kyse on siitä, että syö enemmän (tai vähemmän) kaloreita kuin kuluttaa.

    Minulla ei ole toiminut mikään muu kuin grammavaaka ja tuoteselosteiden tavaus. Pitää tulla se ja se määrä proteiinia ja se ja se määrä energiaa. Ja se pitää jakaa päivälle.

    Se ruokamäärä on järkyttävän vähän, ja mieli tulee ärtyisäksi ja ainoa asia, jota tekee mieli, on ruoka.

    Äänestä

  • Ei nimimerkkiä kirjoitti:

    Omasta kokemuksesta voin sanoa, että liikunta on hyvä asia muttei itsessään laihduta. Lopulta kyse on siitä, että syö enemmän (tai vähemmän) kaloreita kuin kuluttaa.

    Minulla ei ole toiminut mikään muu kuin grammavaaka ja tuoteselosteiden tavaus. Pitää tulla se ja se määrä proteiinia ja se ja se määrä energiaa. Ja se pitää jakaa päivälle.

    Se ruokamäärä on järkyttävän vähän, ja mieli tulee ärtyisäksi ja ainoa asia, jota tekee mieli, on ruoka.

    Mikään muu tietoisessa painon alentamisessa ei ole niin järkyttävää, kuin sairaanloinen tuoteselosteiden ja kaloreiden tarkkailu. Homma lähtee siitä, että ruokatottumukset on saatava pysyvästi muuttumaan. Muuten ei tule mitään. Päivät kuluu alituisessa kaloreiden vahtimisessa, ja sitä samaa orjallisuutta vaaditaan myös kumppanilta :(

    Minulla tämä ns. "elämäntapamuutos" tapahtui siinä vaiheessa, kun sappi(kivet) otti yhtäkkiä ja paukahti. Sen jälkeen esimerkiksi kahvinjuonti loppui kuin seinään. Syytä en tiedä, mutta kahvia ei tee yksinkertaisesti mieli.

    Ennen kivien paukahtamista liikuin suhteellisesti huomattavasti enemmän kuin nyt. Toki nykyisin harrastan aktiiviliikuntaa säännöllisesti. Siitä huolimatta ylimääräinen läski on lähtenyt kehosta kuin itsestään, vaikka ruokavalioon olen tehnyt vain pieniä muutoksia.

    Äänestä

Lopetatte yhdessä herkkujen ostamisen ja syömisen. Vaadit naiseltasi kauniimpaa ulkomuotoa, joten se uhraus sinun kuluu tehdä omalta puoleltasi.

Liikunta auttaa kiinteytymiseen, mutta ei sillä varsinaisesti laihdu ellei sitten tosissaan himoliiku. Liikunnan "muka" laihduttava vaikutus johtuu siitä, että sen ajan on syömättä. Vain syömällä oikein laihtuu.

Joku ehdottikin jo pyöräilyä. Yhtälailla voisitte lähteä kevyelle kävelylle ja otatte eväät mukaan. Siis vain terveellistä syötävää. Mukavampi se välipala tai päivällinen on syödä ulkona kuin kotona. Ja aina kun on pois kotoa, on poissa jääkaapilta... Ja unohtakaa ne kahvittelut, paitsi jos se kahvi laskee ilman pullaa.

Syötte säännöllisesti 6 kertaa päivässä, siitä se lähtee. Ottakaa terveellisesti syömisestä yhteinen projekti.

Annat vaikutelman, ettet oikeasti arvosta naistasi. Se taitaa olla suurin ongelma. Et taatusti ymmärrä sitä, toivottavasti joku sen sinulle selittää....

Voithan antaa naisellesi lahjaksi ajan kauneushoitolaan. Voisitte käydä yhdessä uimassa ja kylpylöissä. Lahjoita naisellesi jotain kaunista, käykää vaikka yhdessä valitsemassa jokin kaunis koru.

Into itsestään huolehtimiseen lähtee hyvästä olosta korvien välistä. Joskus toki on pakkokin alkaa huolehtimaan terveydestään, jos esim. terveys pettää. Toivottavasti kukaan ei lähde liikkumaan ja laihduttamaan pelkästään kenenkään muun kuin itsensä takia. Toisten miellyttäminen ei ole hyvä lähtökohta.

Teillä ei tarvitse olla samoja harrastuksia eikä samanlaisia kiinnostuksen kohteita.

Jos kropan seksikkyys on sinulle kumppanissa tärkeämpää kuin pään sisältö, pitäisi varmaankin miettiä vakavasti omia arvoja ja kumppanin arvoja, ja sitä miten ne toimivat yhteen. Keskustelkaa!

Äänestä

-juuri tämän takia en enää edes harkitse vakavaa suhdetta naisen kanssa joka ei myös itse ole ammatti/aktiiviurheilija. Kokeiltu on useasti, ei toimi.

On vaan niin paljon helpompaa kun se liikunta ja terveet elämäntavat ja kurinalaiset ruokavaliot ovat yhdistävä eivätkä erottava tekijä. Toinen ymmärtää sen, että sinne salille/lenkille/treeneihin on päästävä! Ja jää se yhteinen aikakin melko vähiin jos toinen vaan viihtyy siellä sohvalla suklaata/muuta roskaa mussuttamassa ja kattomassa sinkkuelämää tms, ja toinen haluaa mennä ja tehdä ja harrastaa...

Eli ei kiitos passiivisille sohvaperunoille.

Äänestä
  • "On vaan niin paljon helpompaa kun se liikunta ja terveet elämäntavat ja kurinalaiset ruokavaliot ovat yhdistävä eivätkä erottava tekijä. "

    Teillä ainakin parisuhde muistuttaa enemmän vankilaa kuin ihmissuhdetta. Onnea vain valitsemallenne tielle !

    Kyllä elämässä pitää pystyä tekemään asioita myös niin, että niitä ei tarvitse kokoajan ajatella. Vai mietitkö sinä kävellessäsi jokaista tulevaa askelta erikseen ?

    Äänestä

  • Poikamies... kirjoitti:

    "On vaan niin paljon helpompaa kun se liikunta ja terveet elämäntavat ja kurinalaiset ruokavaliot ovat yhdistävä eivätkä erottava tekijä. "

    Teillä ainakin parisuhde muistuttaa enemmän vankilaa kuin ihmissuhdetta. Onnea vain valitsemallenne tielle !

    Kyllä elämässä pitää pystyä tekemään asioita myös niin, että niitä ei tarvitse kokoajan ajatella. Vai mietitkö sinä kävellessäsi jokaista tulevaa askelta erikseen ?

    ..tykkää. ;) Itselleni vankila olis sellanen huonokuntoinen ja huonovartaloinen kumppani, jota kiinnostaa vaan bilettäminen ja ryyppääminen. *syvää halveksuntaa*

    Kun kumpikin urheilee ja liikkuu ihan ammatikseen, ni hommat hoituu itsestään. Eikä sitä liikkumista ja ruokavaliota, jne tartte erikseen edes miettiä kun se on automaatio ja elämäntapa. =) Ja mikäs sen hienompaa kuin löytää sellainen ihminen, jolla on samanlaiset elämäntavat ja arvot.

    Äänestä

  • abdul.mahdi kirjoitti:

    ..tykkää. ;) Itselleni vankila olis sellanen huonokuntoinen ja huonovartaloinen kumppani, jota kiinnostaa vaan bilettäminen ja ryyppääminen. *syvää halveksuntaa*

    Kun kumpikin urheilee ja liikkuu ihan ammatikseen, ni hommat hoituu itsestään. Eikä sitä liikkumista ja ruokavaliota, jne tartte erikseen edes miettiä kun se on automaatio ja elämäntapa. =) Ja mikäs sen hienompaa kuin löytää sellainen ihminen, jolla on samanlaiset elämäntavat ja arvot.

    The One on mielestäni oikeassa. Itse olen urheilullinen, päihteetön nainen ja seurustelen vain kaltaisteni miesten kanssa. En minä jaksaisi jotain kännistä sohvaperunaa katsella joten en myöskään ryhdy suhteeseen sellaisen miehen kanssa vaikka mies olisi muuten miten mukava.

    Näin ei kenenkään tarvitse alkaa muuttamaaan toista tai painostamaan kun kumpikin treenaa mielellään.

    Äänestä

Innon liikuntaan pitäisi lähteä jostain muusta kuin tarpeesta laihduttaa miehen mieliksi. Ei sillä ole mitään vaikutusta pitkän päälle, vaikka kävisitte nyt muutaman kerran kävelyllä tai ajamassa pyörällä: ei se laihduta. Kuten täällä on joku muukin todennut, ainut keino laihtua on syödä erilailla kuin ennen. Jotta liikkumalla laihtuisi, pitäisi sitä oikeasti jaksaa tehdä aivan eri volyymillä kuin käydä pari kertaa lenkillä, sillä siihenhän se jää, jos vaikute liikkumiseen on väärä, eli se ei lähde omasta halusta pitää kunnostaan huolta tai parantaa sitä. En siis kannata ainakaan sitä, että alat puhua hänen ylimääräisistä kiloistaan syynä alkaa harrastaa liikuntaa, vaan olisi parempi olla kiinnostunut ylipäätään terveydestä ja siitä mitä positiivisia vaikutuksia liikunnalla on kehoon, ravinnosta, jne. Ehkä olemalla itse kiinnostunut em. asioista ja tekemällä paljon terveellisiä ruokakokeiluja voisit saada hänetkin innostumaan näistä asioista. Muuta keinoa siihen asiaan ei ole. Tai sitten vaan hyväksyt sen, että rakastamasi nainen ei vastaa täysin omaa ihannettasi ulkoisesti, ne ihmiset joilla näin on, ovat lopulta aika harvassa. On ihan normaalia joskus ihailla muitakin ihmisiä, mutta se ei, että vaatii kumppaniaan muuttumaan omaksi ihannekuvakseen. Sillä ei ole paljonkaan tekemistä rakkauden kanssa. Ymmärrän, jos olet tyttöystäväsi terveydestä huolissasi. Tosin naisilla pieni rasvakerros on jopa ihan suotavaa, varsinkin aikuisiällä, terveyden kannalta, mutta se ei tarkoita sitä että olisi läski, ehkä sen tiedätkin jo. Vaikea tämän syvällisemmin ottaa asiaan kantaa, kun ei tiedä onko naisellasi oikeasti ylipainoa vai vaan ns. kosmeettista "haittaa". Jos olet itse aina ollut hoikka, et ehkä ymmärrä mitä hoikkana pysyminen vaatisi kenties luonnostaankin pyöreämmältä naiselta. Onko sitten elämisen arvoista elämää se, että kyttää jokaista suupalaa ja joutuu elämään ajoittain jopa nälässä... en osaa sanoa. Jos ei muutosta tule asiaan ja koet, ettet voi pysyä naisellesi uskollisena, niin on varmasti ihan hyvä idea lähteä suhteesta.

Äänestä

Jättäkää pois yhdessä herkkujen napsiminen. Siitä se lähtee. Syö vaikka itseksesi sitten :)

Vie hänet tanssikurssille, tai osta lahjakortti zumbaan. Mieti laji, mistä hän innostuisi.

Muista, että jos sinä et kehu naistasi, otat sen riskin, että muut häntä kehuvat miehet vievät hänen huomion.

Ne kaikki telkkarien kauniit hoikat naiset saavat kasapäin kehuja kaikilta miehiltä. Siksi he jaksavat jatkaa pitääkseen itsensä kunnossa. Et voi lopettaa naisesi kehumista, jos hänestä tulee mielestäsi paremman näköinen. Muutkin miehet huomaavat muutoksen ja he eivät säästele kehujaan.

Miten löysit naisesi? Mihin hänessä silloin ihastuit? Keskimäärin seurustelevat parit lihovat muutaman kilon.

Haluatko loppujen lopuksi naisen, jolla on enemmän samanlaiset elämäntavat kuin sinullakin? Suhteenne on arkipäiväistymässä ja nyt teidän pitäisi löytää ne asiat, jotka pitävät teitä yhdessä.

Äänestä

Mä kuule luulen, että ollaan taas perusasioitten ääressä: voit ehdottaa tanssikurssia, pyyttää pyöräilemään, ostaa ja laittaa suurimman osan teidän ruoista ja kannustaa... Mutta ihminen on mitä on ja parisuhteessa pitäisi toinen hyväksyä sellaisenaan. Siis, pitäisi ottaa itselleen sopiva kumppani. Kaikissa on vikansa, mutta tioselle käy toinen ja toiselle toinen. Tietenkin, olisi terveellisempää, jos kukaan ei olisi sohvaperuna, mutta toiset vaan ovat: eivätkä halua muuta.

Et voi löytää toiselle lajeja hänen puolestaan eikä terveyssaarna ole juuri koskaan saanut juuri ketään innostumaan, innostus tulee jotenkin vaan itsestä, kun itse saa tarpeekseen.

Pakottaa ei vaan voi. Siis, jos naisellasi ei vaan siltikään sitä intoa ole eikä tule, edes yhdessä tekemisen kautta, ei hän taida olla sellainen ihminen. Hän on laiskanpulskea napsuttelija, jossa on siis roppakaupalla muita hyviä puolia (koska muuten menee hyvin ja rakastatte toisianne), mutta tämä ei sitten kuulu niihin. Onko se ratkaisevaa, se sinun täytyy vaan päättää itse. Kuinka tärkeää se on.

Turhan kehumisen voit lopettaa, siis oikeasti, jos tuntuu että hän on ns. kehujen kerjääjä, sen voit sanoakin. Ettei ole kyllä ihan aikuisen ihmisen velvollisuus koko ajan kehua ja kantaa toista, jos toinen ei oikeasti itse oikein mitään tee: ja sen voi sanoa ihan lempeästikin ja rakastavastikin. Olen joutunut sen yhdelle ystävälleni sanomaan, kun hän oli sellainen ja väsyin siihen totaalisesti. Viikon hän mieti asiaa ja totesi, että olen oikeassa. Mutta näin se vaan on, toista voi ja pitääkin kehua aina silloin tällöin, mutta sellainen toisen itsetunnon kasassa pitely ei kyllä oikein kuulu asiaan.

Mutta kokeile nyt ensin niitä yhdessä tekemisiä ja kokkaamisia, ehkä se sitten sillä lähtee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakkaus vaatii työtä kirjoitti:

Ok, tilanne on tämä: naiseni kärsii (niin kuin niin monet muutkin naiset) huonosta itsetunnosta ulkonäön suhteen, ainakin jossain määrin... on muutama kilo liikaa, tulee syötyä "liikaa" herkkuja (okei se ehkä osittain johtuu itsestäni, olenhan herkkusuu, ja täten en ainakaan helpota asiaa), eikä kiinnosta aina hirveästi ehostaa itseään. Liikun itse jonkin verran ja harrastan hikiliikuntaa ja olen myös aina ollut hoikka, joten lihomista ei itselläni tapahdu juuri millään.

Haluaisin saada tyttöystävänikin innostumaan enemmän liikunnasta/urheilusta, mutta hän ei liiku muuten kuin kävellen paikasta a paikkaan b. Miten löytää sopiva liikuntamuoto naiselle, joka ei oikein koskaan ole harrastanut mitään liikuntaa sen kummemmin ja on hieman laiskan puoleinen? Olen myös sanonut kumppanilleni ettei laihdutus ole mikään ratkaisu, vaan pysyvät elämäntavan muutokset syömisessä ja liikkumisessa, tosin hyvin hellävaroen.

Pelkään, että mielenkiintoni alkaa harhautua kohta liikaa muihin naisiin, jotka pitävät huolta kropastaan ja jotka tällä tavoin miellyttävät silmää ja ovat haluttavan ja terveen näköisiä.

En halua kuitenkaan vaikuttaa liian pinnalliselta ihmiseltä asian suhteen, muut asiat suhteessamme ovat melko hyvällä tolalla ja rakastamme ja kunnioitamme toisiamme. Haluaisin kuitenkin, että hän hieman aktivoituisi ja innostuisi enemmän liikkumaan ja saisi tätä kautta arvostusta omaan ulkonäköönsä (ilman että tarvitsee välttämättä minun kehujani) ja kehoonsa, joka taas näkyisi myös naisellisena itsevarmuutena, sisältäpäin tulevana juttuna.

Kaipaisin naisten näkökulmaa aiheeseen ja vastauksia, miten itse esimerkiksi löysitte innon liikkumiseen ja omasta vartalosta huolehtimiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu